Author: minna

Pahoittelut kaikille, jotka odottavat jotain reseptejä, omat energiani ovat nyt alkaneen vuoden kunniaksi ihan muissa mietteissä. Meillä toki syödään, mutta mahdollisimman helposti valmistuvaa perusruokaa. Eikä edes vegaani tvistillä. Ihan siskonmakkarasoppaa, makaroonilaatikkoa, sienikastiketta ja sen sellaista. Perusarkiruokaa. Tänäänkin tein makaroonilaatikkoa ja kaalisalaattia ja oikein itsekin hämmästyin, että kykenin tekemään niin väritöntä ruokaa. Onneksi on ketsuppi!

Syy tähän saamattomuuteen ei ole kyllästymisessä, masentumisessa eikä missään uudenvuoden lupauksissa vaan siinä, että olen sunnuntaina lähdössä viikoksi Japaniin. Kahdestaan mieheni kanssa. Lennämme Osakaan ja sieltä sitten matkaamme junalla Kiotoon. En ole koskaan aikaisemmin käynyt Japanissa, enkä ole koskaan aikaisemmin jättänyt lapsia hoitoon viikoksi. Jännittävää.

Olenkin pääsääntöisesti käyttänyt kaiken liikenevän aikani fiilistelyyn, hermoiluun, valmistautumiseen ja asioiden saattamiseen sille tolalle, että tästä voi hyvillä mielin lähteä ja jättää lapset, eläimet ja yrityksen muiden niskoille.

Pari tipsiä onnelliseen parisuhteeseen

En edes tiedä kummasta olen enemmän innoissani, Japanista vai siitä, että olemme lähdössä ihan kahdestaan. Kovin usein kahdenkeskisiä reissuja ei meillä ole ollut. Viimeksi taidettiin olla pitkä viikonloppu ihan kahdestaan Pariisissa, meidän 5 vuotis hääpäivänä. Nyt takana on jo 15 yhteistä hääpäivää! Rakkauden vuosi 2018 on kuitenkin saanut nimensä siitä, että seurustelumme alkamisesta tulee helmikuussa kuluneeksi 20 vuotta.

Olen tässä vuoden alussa ollutkin sellaisessa Japani-sushi-rakkaus-parisuhde-matkakuplassa. On tehnyt blogiinkin mieli kirjoittaa, mutta ei oikein tiedä, että miten aihetta lähestyisi. Parisuhdesushien kautta luontevastiko?

Mä olen monesti miettinyt parisuhdetta, kukapa ei olisi, mutta erilaisten lööppien kautta. Tiedättekö kun lehdessä on sellaisia “Selänteet jakavat pitkän parisuhteensa salaisuudet” jne. “Enqvistit antavat pari tipsiä onnelliseen parisuhteeseen“.  Olen yrittänyt keksiä hienoja elämänohjeita ja yleviä fraaseja ja muita asiayhteyteen sopivia viisauksia ja tässä tulos:

• Hyvä tuuri. Koen itseni onnekkaaksi, että olen jo nuorena tavannut elämäni ihmisen. Uskon, että hyvän tyypin tapaaminen on sattumaa, jonka tapahtumista voi pyrkiä vauhdittamaan liikkumalla esimerkiksi saman mielisessä porukassa. Meillä on käynyt valtaisan hyvä tuuri.
• Kasva ja anna toisen kasvaa. Me ollaan annettu kummankin toteuttaa omia unelmia ja tehdä juttuja itseään varten. Kannustettu toisiamme tarttumaan tilaisuuksiin ja kokeilemaan siipiämme.
• Vaali yhteisiä unelmia. Meillä on aina myös yhteisiä unelmia. Pieniä ja isoja. Mitä tehtäisiin jos voitettaisiin lotossa tai että mennään kesälomalla UKK kansallispuistoon. Osa unelmista ei ole tarkoitettukaan toteutuviksi, mutta niiden pyörittely sitoo meitä yhteen. Tiedämme kumpikin kulkevamme samaan suuntaan.
• Tee rakkauden tekoja. Mieheni tankkaa minulle auton valmiiksi, jos olen lähdössä jonnekin. Minä ostan hänelle olut joulukalenterin. Rakastan sua illan viimeiseksi, hellä kosketus ohi mennen ja kävely yhdessä. Sellaisia pieniä arkisia huomion osoituksia.
• Ottakaa toisillenne aikaa. Nyt eikä sitkun. Pieniä hetkiä, treffejä, tehkää yhdessä ruokaa. Käykää leffassa. Kävelyllä. Mielummin usein vähän kerrallaan kuin viikko kerran vuodessa.
• Naura paljon. Yhteinen huumori kantaa huonojenkin hetkien yli. Löydä elämästä hauskuus ja tartu siihen. Hassuttele, heittäydy, tanssi ilon tanssi.
• Olkaa tasa-arvoisia. Jakakaa vastuu, tehkää yhdessä, keskustelkaa, älkää olettako.  Meillä mies vaihtaa aina renkaat ja minä silitän verhot ja pöytäliinat. Ja pesen ikkunat (tai jos joku pesisi ikkunat, niin se olisin minä). On ihan sama kuinka perinteisesti tai ei perinteisesti kotityöt jaetaan, kunhan jako tehdään yhdessä kumpaakin osapuolta tyydyttävästi. Sama koskee kaikkia elämän osa-alueita.

Miltä teidän listanne näyttäisi? 

Toisen koiran hankinta puhututtaa, mietyttää ja aiheuttaa pään vaivaa. Onko tarpeen, kannattaako ja jos niin millainen?

Usko on yksi vuotias, lempeä ja rauhallinen uros labradorinnoutaja. Hän on hyvin miellyttämisenhaluinen, nopea oppimaan, rakastaa kaikkia ja on mielellään tapahtumien keskipisteessä. Usko tulee toimeen myös meillä vapaana loikkivien kanien ja kissojen kanssa.

Olen viime aikoina pohtinut, että ihana Uskomme tarvitsisi seuraa lajitoverista. Naapurin sekarotuisen Artun kupsahdettua lokakuussa kunnioitetussa 15 vuoden iässä, ei Uskolla ole ollut koiraseuraa. Asumme niin syrjässä, että lenkeillä tulee toisia koiria vastaan aniharvoin, eikä me rehellisesti sanottuna ollaan mitään koirapuistossa norkoilijoita. Mulla on tälläinen ajatus, että eläimillä pitää aina olla lajitoveri. Siksi meillä on kaksi kania, kaksi kissaa ja kaksi gekkoa. Vaikka ne gekot ei kyllä ole ollut mun idea.

No joka tapauksessa, nyt on sellainen ajatus ollut, että Uskolle kaveri.

Toisen koiran hankinta

Koska Usko on niin säyseä ja rauhallinen koira, ajattelen, että hänelle sopii kaveriksi myös vähän tempperamenttisempi veijari. Tärkeää meille rodussa on se, että koira olisi melko perusterve, ruumiinrakenteeltaan sopusuhtainen, ei liian jalostettu mihinkään suuntaan. Sukupuoli asiaa en nyt niin tarkasti ollut miettinyt, meillä on aikaisemmin ollut leikattu uros ja narttu, mutta kaksi urosta voisi olla helpompi.

Minusta on myös reilua sanoa ääneen, että me emme käy koiran kanssa näyttelyissä, eikä meillä ole toistaiseksi ollut intoa harrastaa koiran kanssa mitään virallisia koiraharrastuksia. Meillä koirat ovat mukana töissä, kotona ja vapaa-ajalla. Ne ovat harvoin yksi kotona muutamaa tuntia pidempään ja pääsääntöisesti ne saavat ulkoilla vapaana, mutta niitä ei kuitenkaan jätetä yksin ulos pitkiksi ajoiksi. Asumme pienen hiekkatien päässä metsien ja peltojen keskellä, joten koirilla on mukavasti tilaa temmeltää, vaihtelevat lenkkimaastot ja paljon ulkoiluttajia.

Meidän perheessä koira on kuitenkin vain koira. Se on rakas perheenjäsen kyllä, mutta silti koira. Sillä on oma paikkansa laumassa, säännöt joita se noudattaa ja omat koiramaiset tapansa, joita se toteuttaa. Koirat saavat levätä ja ruokailla rauhassa, mutta tarvittaessa koira myös irroittaa otteensa lelusta, luusta tai ruuasta. Meidän koirat ei tottelevaisuudellaan pärjäisi missään kisoissa, mutta niitä voi pitää vapaana, niitä ei tarvitse pelätä eikä ne isottele ihmisille. Mä uskon koirien kohdalla samaan kuin lasten kasvatuksessakin. Rajoja ja rakkautta. Ja maalaisjärkeä. Ja sillä reseptillä kaikista meidän koirista on tullut selväpäisiä yksilöitä. Vuosien varrella meillä on ollut erilaisia koiria kääpiösnautserista mastiffiin, yksi tai kaksi koiraa kerrallaan.

Summasummarum kasvattaja, luulen, että tarjoaisin koirallesi hyvän kodin.

Toisen koiran hankinta eteni sen verran pitkälle, että otin yhteyttä kasvattajaan ja kerroin että yks vee labbikselle kotikoirakaveria. Kaikki oli ok. Sovittiin jo päivä milloin pentuja voi mennä katsomaan. Kerroin, että olisimme kiinnostuneita urospennusta, mutta narttukin käy. Kun kasvattaja sai kuulla, että meillä on uroskoira taloudessa, muuttui ääni kellossa. Eräänä yönä puoli kahdentoista maista kasvattajalta alkaa tulla viestiä. Onko teillä nyt koiraa? Uros vai narttu? Miksi halutaan just tää rotu? Olen vähän hämmentynyt, mutta vastaan. Ihan kuin mitään aikaisempia keskusteluita ei olisi käyty. Yht äkkiä labradorinnoutaja on ongelma. Uroskoira on ongelma. Koirien strerilointi on ongelma. Kotikoira on ongelma. Kasvattajan mielestä uroskoiran kaveriksi käy vain toinen uros.

Tämä projekti kariutuu siihen, että kasvattajalla ja itselläni on eri näkemys koirien pitämisestä. Minusta on tärkeää, että hankin koirani kasvattajalta johon voin tarvittaessa olla yhteydessä, jos koiran kanssa tulee jotain ongelmia tai kaipaan toista näkökulmaa johonkin asiaan.

Olen aikaisemminkinkin törmännyt siihen, että koirien kasvattaja seuloo uusia omistajia todella tarkalla kädellä. Ostajaehdokkailta tentataan koira osaamista ja varoitellaan sitoutumisesta ja rahan menosta ja kouluttamisen haastavuudesta. Silloinkin kun ollaan myymässä ihan peruspertsa rotuja. Mä ymmärrän varovaisuuden rotujen kohdalla, joita on vaikea kouluttaa, tai jotka oikeasti ovat vaativia. Mutta seurakoira? Miten mä voin todistaa osaavani, pystyväni ja ymmärtäväni, jos mun sanani ei ole riittävä? Ehkä pitäisi tulostaa lasten syntymätodistukset ja velkakirjat ja kertoa, että mä ymmärrän jotain sitoutuneisuudesta ja rahan menosta.

Ja sanottakoon vielä. Minusta jokaisella kasvattajalla on oikeus valita millaiseen perheeseen koiransa myy. Voi myydä metsästävään, tai voi myydä näyttelyissä käyvään tai pelkästään raakaruokintaan sitoutuvaan. Voidaan myydä vaan lapsettomaan, vaan ainoaksi koiraksi tai vaan samaa sukupuolta olevan koiran kaveriksi. Se on kasvattajan oikeus. Mutta jos haetaan “hyvää perhettä“, niin ostaja ei voi tietää, että tälle kyseiselle kasvattajalle se hyvyys tarkoittaakin just jotain tiettyä juttua, jos sitä ei kerrota.

Kysymyksiä liittyen toisen koiran hankintaan

Tämä episodi saa minut kuitenkin pohtimaan uudestaan sukupuolikysymystä ja koiran strerilointia. Yritin lukea erilaisia näkökulmia internetistä, mutta kävi perinteiset, en tullut hullua hurskaammaksi. Osa on sitä mieltä, että eritoten nartun strerilointi olisi terveydellisistä syistä olisi perusteltua. Osan mielestä kannattaa hankkia samaa sukupuolta olevat koirat, osan mielestä kaksi urosta on huono yhdistelmä. Ja osan mielestä sitten koirien sterilointi ja kastrointi on väärin. Mitä mieltä te olette?

Olen myös miettinyt, että maksaako vaivaa hankkia kaveriksi rotukoira? Meitä ei kiinnosta koiran huolella jalostuskäyttöön valitut vanhemmat, eikä niiden voittamat kilpailut. Me ei olla ihmisiä jotka verkostoituu kasvattajien kanssa ennen pentujen hankintaa, eikä me liikuta koira piireissä. Me ei vietetä yömyöhään chatissä vakuuttelemassa, että me ollaan oiva perhe, eikä lähetetä nöyriä perhetilanne selvityksiä koiran takia. Kannattaako meidän siis ylipäätään maksaa yli tonni rotukoirasta? Olisko meidän käytölle parempi hankkia sekarotuinen, kun ei kuitenkaan meinattu lähteä mukaan jalostusbisnekseen?

Mites muut koiraihmiset? Yksi vai kaksi koiraa? Uroksia vai naaraita? Mitä rotuja ja miksi?