ku ite tekee

Täytän tässä kuussa 38 vuotta. Keski-ikäisyyteen liittyen olen viime aikoina pohtinut paljon itsetuntoon liittyviä asioita. Kaikki sai alkunsa kun liityin Facebookissa Jenny ja läskimyytinmurtajat sivustolle. Kaikki jotka mut tuntevat, tietävät etten ole mikään pieni nainen. Olen koko elämäni elänyt ylipainoisena, vaikkakin välillä olen ollut omasta mielestäni ihan sopivan kokoinen.

Jenny ja läskimyytinmurtajat on kehopositiivisuutta edustava liike. Sen sanoma on, että sen sijaan, että omaa kehoaan vihaa, sitä pitäisi rakastaa. Lahduttamisen sijaan pitäisi alkaa elämään. Ja elämisen, itsetunnon ja oman kehon arvostamisen kautta pysyvä elämänmuutoskin on mahdollista. Hieno missio!

Mä olen nyt muutamia kuukausia seurannut vaakakapinaa ja olen sekä ilahtunut, että ymmälläni. Ryhmässä ihan tavallisen näköiset naiset pohtivat uskaltavatko laittaa päällensä shortsit tai hameen. Ovatko reidet liian paksut, kauhistuvatko muut ihmiset alleista? Ryhmässä on toki suurempiakin naisia, joista osa pohtii samoja kysymyksiä, osa ei. Hienoa on todistaa ihmisten voimaantumista, mutta toisaalta on surullista nähdä miten valtavasti pelkoja ihmisillä on.

Vaikka olen vaa’an lukeman mukaan ollut aina ylipainoinen, olen jotenkin onnistunut välttämään lihavan naisen syndrooman, jossa kärjistetysti sanottuna ajatelaan, että muut ihmiset olisivat kiinnostuneita minun läskeistäni tai pukeutumisestani. Monelle epävarmalle shortsien pukijalle tekisi mieli sanoa, että ketään ei kiinnosta. Kukaan ei kiinnitä huomiota. Go for it! Ennen ryhmää en edes tiennyt, että lihava ihminen ei saisi pukeutua shortseihin tai että hameet on varattu vain tietyn mallisille naisille.

Voi olla, että joku ääliö käyttäytyy joskus moukkamaisesti ja huomauttaa toisen ihmisen ulkonäöstä. Se on ikävää ja tuntuu pahalta, mutta ei sitäkään ehkä kannata ottaa lihavien yksinoikeutena. Valitettavasti samat dorkat huomauttelevat myös muista ihmisten ominaisuuksista yhtä epäkohteliaasti. Olen ehkä onnekas, mutta en aikuisiältä muista kuin yhden kerran, jolloin joku puoli tuttu kommentoi painoani. Muistan olleeni silloin täysin pöyristynyt tämän dorkan urpoudesta, en omasta ylipainostani. Paino mulla oli kuitenkin tiedossa etukäteen, tämän toisen ihmisen huonot käytöstavat tulivat täysin yllätyksenä. Voitte arvata, ettei ystävyytemme syventynyt. Ryhmässä moni kertoo kokevansa arvostelua tuntemattomilta ihmisiltä. Silti monien puhe itsestään on rumempaa kuin mitä voisin ikinä kuvitella muiden käyttävän. Moni kärsii yksinäisyydestä ja pelkää.

Olen itse siinä onnekkaassa asemassa, että saan joka päivä tuntea itseni ihanaksi ja rakastettavaksi. Se on tehnyt itsetunnolleni hyvää. Ylipainostani huolimatta minulla on ihana mies ja perhe, rakkaita ystäviä, mukavia harrastuksia, kivoja vaatteita ja mahdollisuus tehdä elämässäni vaikka mitä. Minulla on myös epävarmuuden hetkeni, sairauksia ja ikäviä asioita elämässä, mutta en tiedä onko ylipainollani mitään tekemistä niiden asioiden kanssa. Uskon, että 30 kiloa laihempana olisin edelleen välillä turhautunut siihen, ettei mistään löydy mitään päälle pantavaa, hiukseni harmaantuvat ja terveydelliset ongelmat tuskin häviäisivät kokonaan.

Välillä minuakin pelottaa. Pelkäsin uppoaako suppilauta. Pelkäsin miten pärjään jumpassa kun treeninä oli juoksemista. Pelkään näytänkö naurettavalta trikoissa. Pelkään että en jaksa fyysisiä koitoksia tai että lihavuus nähdään ainoana ominaisuutenani. Pelkään olenko tarpeeksi ammattimainen ja uskottava. Mutta minua on auttanut se, että olen mennyt pelkojani päin. Olen yksi kerrallaan kumonnut niitä. Olen miettinyt mikä on pahinta mitä voi käydä. Olen esittänyt uskovani itseeni. Olen sanonut pelkoni ääneen. Kysynyt kantaako suppilauta, kertonut, että juokseminen jännittää. Joka kerta, kun olen kohdannut pelkoni, on itsetuntoni ja itsetuntemukseni kasvanut.

Toivon, että jokainen uskaltaisi kokeilla pelkojensa kohtaamista ja itsensä hyväksymistä. Aloittaa voi pienestä. Katsomalla itseään peilistä ja sanomalla jotain hyvää itsestään. Pikku hiljaa uskaltaa tehdä enemmän asioita, joita rakastaa. Alleista, paksuista pohkeista, mahasta ja kaksoisleuoista huolimatta. Olen nimittäin huomannut, että harvoin lihavuus itsessään on esteenä millekkään. Todelliset muurit ovat pään sisällä, eikä painolla ole niihin vaikutusta.

Ihanaa kesää sulle, koosta huolimatta!