ku ite tekee

Kreetan matka tuntuu tässä perheessä olevan tämän vuoden lomatrendi. Huhtikuussa reissasin Kreetalle ruokakuvauskurssille ja viime viikolla samalle saarelle lapsien ja kehitysvammaisten asukkaitteni kanssa. Kaiken kaikkiaan reissussa oli 40 ohjaajaa, ohjaajien perheen jäsentä ja kehitysvammaista henkilöä. Aikamoinen ryhmä rämä, mutta reissusta selvittiin lähes kommelluksitta.

Yksi elämäni ensimmäisistä ulkomaanmatkoista oli Kreetan matka, silloin matkustimme Hersonissokseen. Aika samoihin maisemiin kuin nytkin. Silloin elettiin vuotta -90 ja minä täytin reissulla yksitoista. Syntymäpäiviäni vietettiin Kreikkalaisessa illassa, jonne turistit olivat saapuneet bussilasteittain. Ruokaa kannettiin pöytään ja viiniä ja sai juoda sielunsa kyllyydestä. Tai enhän minä saanut, mutta se viinin juonti on silti jäänyt mieleeni. Se oli silloin vielä uutta ja hienoa, ihmisille, jotka eivät eläissään olleet astuneet edes ruotsinlaivan buffaan. Kohokohta kreikkalaisessa illassa ei kuitenkaan ollut ruoka eikä viini, vaan se, että nämä kansallispukuiset tanssijat toivat minut sisälle tavernaan kultatuolissa.

Kreetan matkasta jäi muitakin muistoja kuin kreikalaisen illan notkuvat pöydät. Koiranpennut hylätyn veneen alla. Sietämätön kuumuus Paistoksen raunioilla. Suoraan puusta poimittu appelsiini. Aalloissa leikkiminen lämpimässä merivedessä. Sirkuksessa esiintynyt virtahepo, jonka ainoa temppu oli tyhjentää kahden litran vesipullo yhdellä huikalla. Minotauruksen labyrintti.

Matkan jälkeen Kreetan matkaa fiilisteltiin kotona zorbas kasettia kuunnellen ja olohuoneessa jalkojen läpyttely tanssia tanssien. Kyllä. Matkan jälkeen Kivenlahtelais kolmiossa elettiin Kreikan matkaa uudestaan ja uudestaan. Arja Saijonmaa soi ja ihan varmasti äiti duunasi moussakan kaltaisia ruokia ilman munakoisoa. Koska sitä ei lähikaupausta ole löytynyt.

Omille lapsilleni matkailu on arkipäiväisempää. Nuoresta iästään huolimatta he ovat kokeneita maailman matkaajia. Perheemme on reissannut Aasiassa, Etelä-Amerikassa ja Euroopassa. Maailma on pienetynyt ja reissaaminen on arkipäiväistynyt. Vaikka reissuja edelleen odotetaan ja muistellaan jälkikäteen, eivät ne enää ole samanlaisia spektaakkeleita kuin aikaisemmin.

Tämä reissu oli monella tapaa erilainen kuin sellaiset matkat, joille lähdemme ihan perheen kesken. Nyt mentiin asukkaiden ja ison ryhmän ehdoilla. Meille oli hotelliksi valikoitunut Tjärebogrin iso All inclusive kompleksi Blue Marine Resort & spa. Koska ryhmässämme on lähes puolet sellaisia henkilöitä, jotka eivät hallitse rahan käyttöä, ajateltiin, että all inclusive helpottaa kaikkien elämää ja antaa asukkaille mahdollisuuden itsenäiseen allasjuomien hakemiseen jne.

Voitte vain kuvitella millaista henkistä valmentautumista tälläisen foodien täytyy tehdä itsensä kanssa all inclusiven suhteen. Ulkomailla mielestäni parasta on syöminen erilaisissa ravintoloissa, hakea mukavaa paikkaa fiiliksen mukaan. Mutta kuten sanottu, tämä oli työmatka, jossa piti ottaa huomioon 40 muunkin ihmisen toiveet ja halut, eikä edetä ruokafiilistelijä rouva Ee:n toiveiden mukaan.

Syyskuun alussa Kreetalla on vielä reilu 30 astetta lämmintä. Merivesi on suomalaisen mittapuun mukaan lämmintä, eikä tälläinen kylmään kesään tottunut pohjoisen nainen oikeastaan pysty mihinkään muuhun kuin sahaamaan ruokapöydän ja altaan väliä. Joskus lomarytmiä saa muutettua siihen, että altaan sijaan meneekin rantaan, mutta sekin tuntuu jo vähän ponnistukselta. Viikko all inclusevissa laitostaa täysin. Hyvä keskustelun aloitus koska vaan on, että koska syödään? Riippumatta siitä mitä tai koska on viimeksi syöty. Koko hotelli elämä pyörii ruoka-aikojen ja snack tarjoiluiden ympärillä. Voitte kuvitella miten helppoa tälläiselle muutenkin ylensyöntiin taipuvaiselle herkkuperbertille.

Onneksi loma on kuitenkin vähän muutakin kuin notkuvaa seisovaapöytää. Meillä oli nimittäin yksi vapaa päivä loman aikana, ja silloin me hypättiin ilmastoituun autoon ja karautettiin vuorille. Turistikartan avulla suunnistimme vuorilla mahdollisimman pieniä ja kiemuraisia teitä, pienten ja pittoreskien kylien läpi. Välillä ajettiin harhaan. Eräänkin kerran tie muuttui koko ajan jyrkemmäksi ja pienemmäksi, kunnes totesimme, että on pakko kääntyä. Mieheni sai auton käännettyä erittäin ahtaassa ja jyrkässä kohdassa, mutta takaisin ylämäkeen pääsemiseksi tarvitsimme paikallisten apua, auto nimittäin suti asfaltilla paikoillaan. No, lapsille markkinoitu seikkailuretki lunasti lupauksensa.

Ennen reissua olin lukenut Victoria Hislopin Saari kirjan, joka kertoo Spinalongan saarelle eristetyistä lepra sairaista. Meillä oli ohjelmassa koko porukan yhteinen veneretki kyseiselle saarelle. Oli todella mielenkiintoista päästä tutustumaan kirjasta tutuksi tulleisiin maisemiin. Toisaalta kirjan luettua oli herännyt todellinen mielenkiinto aihetta kohtaan ja itselläni oli retkeä kohtaan kovat odotukset. Olisin halunnut kuulla lisää tarinoita saaren historiasta ja siellä asuneista ihmisistä. Paikallisopastus oli kuitenkin luokkaa “Spitaaliset olivat täällä hyvin onnellisia, tässä on taverna.”

Ehkä se on suomalainen melankolinen luonteeni, mutta itselleni realistisemmalta olisivat kuulostaneet traagiset kohtalot. Esimerkiksi kaikki Spinalongalla syntyneet lapset, joita oli yli 100, vietiin mantereelle tutkittavaksi ja ne vauvat, jotka olivat terveitä, annettiin sukulaisille adoptoitavaksi tai orpokotiin, vain sairastuneet, joita oli noin 10 kpl, pääsivät takaisin vanhemmilleen. Tai ylipäätään se, että sairastuneet joutuivat jättämään perheensä ja muuttamaan saarelle, riippumatta siitä olitko lapsi vai aikuinen.

Kreetan matka huipentui viimeisen aamun retkeen. Hotellimme sijaitsi kauniilla paikalla, niin, että auringon nousua oli mahdollista seurata omalta parvekkeeltaan. Sikäli mikäli oli kuuden pintaan hereillä. Viimeisenä aamuna meillä oli kellot soimassa pientä patikointia varten. Kiipesimme katsomaan auringon nousua läheiselle kukkulalle. Vaivansa väärti reissu. Oli ihanaa vastaan ottaa aamu ja nähdä kylän heräävän. Ja ilma, kerrankin oli sopivan lämmintä, eikä yhtään liian kuumaa.

Eli summa summaarum. Kreetan matka antoi varmuuden siitä, millaisia lomia minä haluan tehdä. All inclusive ei ole minua varten, eikä liian kuuma kelikään. Mutta Kreikka on kaunis, vuoristokylät mitä viehättävimpiä, meressä uiminen on nautinto ja kreikkalaista jogurttia voisin syödä joka aamu.