Raparperireseptit TOP 16

Raparperireseptit on taas ajankohtaisia, uutta satoa puskee maasta kauhealla vauhdilla. Ensimmäiset raparperit söimme eilen niin, että keitimme niistä makean hillokkeen ja sekoitimme rahkan joukkoon. Raparperireseptit tulevat tarpeeseen, sillä jos jonkin, niin raparperin suhteen olemme omavaraisia. Sitä tulee muutamasta puskasta yli omien tarpeiden! Toivottavasti resepteistä löytyy inspiraatiota myös omaan keittiöösi.

Raparperireseptit

Meillä raparperia käytetään lähinnä makeissa ruuissa, mutta olen kokeillut myös suolaisia reseptejä. Kun tarjontaa on omasta takaa niin on sekä taloudellista, että helppoa käyttää raparperia mahdollisimman paljon. Parhaat raparperireseptit on kaikki toteutettavissa lähikaupan raaka-aineilla, eikä onnistumiseen tarvita supertalenttia. Vinkkejä raparperin kasvatukseen.

Raparperireseptit – Juomat

Raparperimehu

Yksi suosituimmista resepteistä on raparperimehun ohje. Se on helppo valmistaa ja häviää parempiin suihin sen verran nopeasti ettei minulla ole kertoa faktaa siitä kuinka kauan mehu säilyy hyvänä.

Sitruunainen raparperimehu

Raparperin satokausi on toukuussa. Se on yleensä ensimmäisiä herkkuja mitä omasta maasta saa poimia, erilaisten villivihannesten lisäksi. Tämä raparperimehu on helppo valmistaa, eikä vaadi mehumaijaa.

Raparperi jäätee

Raparperijäätee on täydellinen kesäjuoma. Sen valmistaminen onnistuu etukäteen ja tiivisteen voi vaikka pakastaa, jos tuntuu ettei koko jäätee mene kerralla.

Raparperireseptit

Raparperisiirappi

Toinen helppo ja hyvä resepti on maailman paras raparperisiirappi. Väite perustuu täysin yhden ihmisen kokemukseen. Allekirjoittaneen nimittäin. Raparperisiirappi sopii vaikka mihin, makeaksi kastikkeeksi jälkiruokiin, laimennettuna mehuksi tai vaikka aamupalalla luonnonjogurtin seuraksi.  Raparperisiirapin salaisuus piilee inkiväärissä.

Raparperireseptit – leivonnaiset

Raparperitäytekakku

Majoneesilla leivottu raparperitäytekakku on ihanan mehevä ja yllättävän helppotekoinen, sillä pohjan aineet vain sekoitetaan yhteen. Pientä haastetta tuo täytteeseen tehtävä raparperitahna, mutta kaiken kaikkeaan kakku on vaivan väärti.

Kesäjuhlilla majoneesikakku herätti ansaittua ihmetystä. Kakku on nimittäin todella mehevä ja maistuva. Mistään ei arvaisi, että siihen on toden totta käytetty majoneesia.

Raparperireseptit

Rapaperi- mansikkajuustokakku

Raparperi sopii tosi hyvin myös leivontaan ja erityisesti juustokakkuihin. Tämä Raparperi- mansikkajuustokakku on täydellinen valinta kesäjuhliin. Ja mikä parasta, se on melko onnistumis varma. Eli nekin, jotka ovat syntyneet jauhopeukalo keskellä kämmentä pystyvät tähän!

Paahdettu valkosuklaajuustokakku

Jos haluat hieman haasteellisemman juustokakku vaihtoehdon niin kokeile tätä paahdettua valkosuklaajuustokakkua. Tässä kakussa raparperi ja mansikka yhdistetään omaksi kerroksekseen paahdetun valkosuklaan päälle.

Raparperipiirakka

Rahkainen raparperipiirakka on oma suosikkini kaikista raparperipiirakoista, joita olen kokeillut. Pidän rahkan, raparperin ja sitruunan yhdistelmästä, joka on vähän hapan ja samaan aikaan vähän kirpeä ja makea. Mitä enemmän raparperia, sitä kirpeämpää.

Maisemakahvilan raparperipiirakka

Maisemakahvilan raparperipiirakka on resepti, johon olen törmännyt kerta toisensa jälkeen internetissä ylistysanojen saattelemana. Resepti on alunperin hämeenkyröläisen maisemakahvilan pitäjän Katariina Pylsyn käsialaa.

Raparperi -mansikkapiirakka

Raparperi- mansikkapiirakassa on murupäälinen ja jauhettua mantelia. Voit helposti vaihtaa raparperin tilalle muita kauden marjoja, mutta voi olla, että makeutta täytyy silloin hieno säätää.

Raparperikakku

Raparperikakku on maukas, mehevä ja ihan naurettavan helppo tehdä. Siinä maistuu mummolan kesät. Kata kaveriksi hienoimmat porsliinikupit ja nauti kahvisi lasikuistilla.

Raparpertiramisu

Raparperitiramisu on kokeilun arvoinen resepti. Se maistuu hyvälle ja on helppo valmistaa. Ja itse ainakin tykkään, että raparperi maistuu parhaalta juuri nyt, alku sesongista.

Raparperi- vohvelikakku

Raparperi- vohvelikakku on ihana, helposti valmistuva kesäkakku. Raparperin ja appelsiinin yhdistelmä on herkullinen, joten sitä kannattaa tehdä muutenkin, vaikka jäätelön kanssa tarjottavaksi.

Raparperireseptit – muut

Raparperi-jogurttijäädyke

Raparperi-jogurttijäädyke on viilentävän raikas jälkiruoka. Jäädyke on mitä vaivattomin tapa tehdä jälkkäri. Sen voi tehdä hyvissä ajoin etukäteen ja nostaa sulamaan vieraiden saavuttua.

Vispipuuro raparperista

Raparperista tehty vispipuuro on helppo ja hyvä kotiäidin sesonkiruoka. Sopii aamu- väli- ja iltapalaksi. Helppo ja edullinen tehdä ja  maistuu hyvältä. Mitä muuta enää voi odottaa?

raparperivispipuuro

Raparperichutney

Olen halunnut jo pitkään kokeilla raparperia suolaisiin resepteihin. Inkiväärillä ja chilillä maustettu Raparperichutney sopii juuri hyvin grillimakkaroiden seurana ja antaa hodareihin mukavaa potkua. Kannattaa kokeilla!

makuliha_6

Toivottavasti näistä löytyy joku sinulle mieluisa resepti.

Kompostia ja kohopenkkiä Vlogi#9

Kevät työt puutarha edistyvät kovaa vauhtia. Toukokuu on sellaista aikaa, että tekemistä ja ideoita riittää, mutta aika ei tuppaa riittämään ihan kaikkeen. Etenkin kun uusia ideoita syntyy nopeammin kuin vanhat ehtivät valmistumaan. Asioiden keskeneräisyydestä ei silti kannata turhaan stressata, sillä asioilla on tapana järjestyä, ennemmin tai myöhemmin.

Tällä hetkellä suurimman osan ajasta vie luonnollisesti puutarha. Syksyn sato valmistellaan nyt. Kaikki taitaa olla papuja lukuun ottamatta kylvetty, esikasvatuksessa on vielä iso osa, mutta aikaisia lajikkeita on jo kylvetty maahan. Kasvihuoneiden kastelujärjestelmät odottavat laittamista, kuten myös tomaattien tukeminen, ja niin no, moni muu asia. Puutarhan hoidossa konkretisoituu sanonta “ei työt tekemällä lopu”, sillä periaatteessa kohennettavaa ja paranneltavaa riittää loputtomiin. Toisaalta tietää, että jos ei tänä vuonna ehdi, niin kesä se on seuraavakin kesä.

Puutarhan lisäksi omavaraisuus rintamalla tapahtuu uuden kanalan rakentamista, joka tosin matkan varrella saattaa muuttua osittaiseksi lampolaksi! Lampaat ovat olleet haaveissani jo tovin, mutta perheen järjen ääni on vastustanut. Meillähän ollut kunnon lammaskatras aikoinaan, mutta elämän käänteissä niistä jouduttiin luopumaan. Lampaiden puolesta puhuisi niiden mainio hyöty maisemoinnin eteen, mutta se jumalaton aitaaminen saa mietteliääksi. Aitaamista tuntuu nimittäin olevan jo nyt hirvittävät määrät. On aidattava kanoja sisään ja peuroja ulos. Ja mikään elikko ei tietenkään pysy samanlaisissa aidoissa!

Kaiken puuhailun ohella olemme kuvailleet vlogia, josta saamelko hyvän käsityksen siitä mitä kaikkea työnalla tällä hetkellä on. Kannattaa muuten tilata maan mainio Youtube kanavamme, niin saat aina suoraan tiedon kun uusi vlogi ilmestyy.

Jos aloit vasta seuraamaan blogiani ja omavaraisuus kiinnostelee, niin tsekkaa kaikki omavaraisuuteen liittyvät postaukset täältä.

Suuntana omavaraisuus

On taas omavaraisuus bloggaajien yhteisen haasteen aika. Suuntana omavaraisuus on kerran kuukaudessa ilmestyvä bloggaajien yhteispostaussarja. Sarjassa seurataan omavaraisuus bloggaajien matkaa kohti omavaraisempaa elämää. Olen koonnut kaikki omavaraisuutta käsittelevät postaukseni tänne. Tämän postauksen lopusta löydät linkit muiden omavaraisuus bloggaajien postauksiin.

Meidän kevät on alkanut vauhdilla. On taimikasvatusta, uuden kanalan kunnostusprojektia, kasvimaan valmistelua, villiyrttien ja sienien keräämistä, istutusta ja aitaamista. Ja samalla tulevan kasvukauden suunnittelua. Tsekkaa myös meidän vlogi!

Villiyrtit

Nokkonen on villiyrteistä suosikkini ja se on juuri nyt parhaimmillaan. Nokkonen on helppo tunnistaa, kerätä ja käyttää. Itse kerään nokkosesta vain latvuksen ja käytän sitä pinaatin tapaan. Nokkonen toimii erinomaisesti esimerkiksi fetajuuston kanssa pastassa tai piirakoissa. Katso ohje villiyrtti pastaan, nokkoslettuihin ja nokkospestoon.

Nyt on myös paras aika kerätä kuivunmahlaa! Mahlaa juomme sellaisenaan, emmekä ole lähteneet sitä säilömään tai keittelemään siirapiksi. Mahlassa on veden lisäksi vain 1% muita aineita, eikä sen siirapoittaminen tunnu vaivansa väärtiltä.

Kasvihuone

Tomaatit olen tänä vuonna istuttanut kasvihuoneeseen jo huhtikuun puolessa välissä. Kyllästyin siihen, että kotona sisällä kaikki paikat ovat täynnä taimia ja kasvivalo virityksiä, multaa ja potteja. Kasvihuoneessa tomaatit olivat aluksi kolmen harson alla, nykyisin vain yhden. Lisäksi kasvihuoneessa on puhallin, joka estää lämpötilan vajoamisen pakkasen puolelle. Muutama tomaatti sai ilmaston vaihdoksesta slaagin ja kuoli, mutta suurin osa on hyvässä kasvussa ja kukkia näkyy jo monin paikoin.

Tomaattien lisäksi kasvihuoneessa majailevat paprikoiden ja kurkkujen istuttamattomat taimet + istuttamattomat tomaatin taimet, jotka myöhemmin menevät esimerkiksi amppeleihin tai toisiin kasvihuoneisiin.

Seuraavaksi tehtävänä oli korjata toistaiseksi vielä tyhjillään olevan lasikasvihuoneen yksi rikki mennyt lasi ja ruveta asentamaan kastelujärjestelmää tomaateille.

Kasvulaatikot

Kasvulaatioita olemme möyhentäneet ja poimineet niistä valtavan määrän juolaheinää. Joitakin aikaisia lajikeita kuten palsternakkaa, mustajuurta, retikkaa, aikaista porkkanaa ja pinaattia on jo kylvetty avomaalle. Harson alla on myös vähän sipulia.

Kasvulaatikoiden viljelyn helpottamista varten minulla on suunnitelma, jonka avulla kieroviljelyä on helppo harrastaa. Jokaisella laatikolla on numero ja kiertoviljely numero, niin että jos edellis vuonna siinä on viljelty ryhmän 2 vihanneksia, kuten porkkanaa ja muita juurikkaita, kasvatetaan siinä tänä vuonna ryhmien 3-4 vihanneksia, kuten tilliä, persiljaa, hernettä ja papua. Peruna on ryhmässä 3, mutta me viljelemme perunaa avomaalla.

Avomaa

Ihan ensiksi maata parannettu levittämällä pellolle kompostia ja viimevuotista hevosenlantaa. Joka keväinen homma, joka maksaa vaivan. Meillä maa on hyvin savipitoista, mutta vuosien kompostin lisääminen on tehnyt tehtävänsä ja maa on hyvin elävää ja ravinteikasta.

Peruna on kylvetty. Aikaisin tiedän, mutta toisaalta kevät tässä rannikolla on ollut lämmin. Osa perunoista laitetaan vasta myöhemmin, varmuuden varalta.

Avomaalle meille tulee myös kukkapelto. Osittain ihan sen takia, että rakastan kukkia, mutta ensisijaisesti pölyttäjien takia. Kukkapelto vaatii aitauksen, sillä peurat popsivat muuten itäneet taimet parempiin suihin.

Nyt tässä oikeastaan vaan jatketaan kylvöjä, esikasvatusta, aitaamista, kanalaa ja kaikkia muita “pitäisi varmaan” projekteja!

Tässä muiden bloggaajien linkit:

Ihanat omenankukat kukkivat maljakossa

Tiesitkö, että omenapuun oksat ovat upea kevätkoriste? Kun ne tuo sisälle maljakkoon hempeät kukat ilmestyvät muutamassa viikossa ihan itsestään. Käkkyräiset oksat ovat upeita jo ihan sellaisenaan, mutta nuppujen ilmestymistä ja kukinnan alkamista on mukavaa seurata aamukahvilla.

Myös muita kasveja voi tuoda sisälle kukkimaan ja tuomaan kevään tuntua. Jos omasta pihasta löytyy onnenpensas, joka kukkii paljon nopeammin maljakossa, ensimmäiset kukat aukesivat ihan muutaman päivän sisällä. Jos taas kaipaa ihanaa vihreää, kannattaa maljakkoon laittaa mustikan varpuja, niiden lehdet tulevat melko nopeasti, noin viikossa.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että oksia saa kerätä vain omalta pihalta tai maan omistajan luvalla.

Hyötäminen on puutarhanhoidossa käytetty keino, jolla kasvien vuosirytmi saadaan sekaisin ja kasvi saadaan kukkimaan väärään aikaan.

Vinkki! Saat oksat kestämään pidempään kun leikkaat uuden imupinnan ja vaihdat veden joka toinen päivä. Voit myös sumuttaa oksia vedellä, jotta nuput jaksavat aueta.

Puutarhan kevät

Puutarhan kevät on toden teolla alkanut. Lumikellot ja krookukset kukkivat jo, pellolta löytyi ensimmäinen leskenlehti ja moni muu kasvi tunkee maan pinnan läpi valtavalla kasvuvoimalla.

Nyt kun koko maailma tuntuu olevan monella tapaa uuden edessä, on kevättöiden suunnittelu entistä tärkeämpää. Kaiken sen nopeasti tapahtuvan muutoksen keskellä mihin emme voi kauheasti vaikuttaa, (paitsi noudattamalla ohjeita ja välttelemällä sosiaalisia kontakteja) on terapeuttista tehdä suunnitelmia. Muutenkin puutarhanhoito on mielestäni erinomainen stressinhallintakeino, joten siinäkin mielessä suosittelen muitakin siirtämään katseen kevääseen ja keskittyvän siihen mikä on varmaa.

Puutarhan kevät

Puutarhan kevät

Puutarhan kevät on se aika vuodesta kun sormet kutkuttelevat hommiin, mutta esikasvatuksen lisäksi ei kovin montaa hommaa pysty vielä tekemään. Maa on jäässä, se ratkaisee monta asiaa.

On siis hyvää aikaa tehdä to do -listoja, suunnitella tulevan kasvukauden tekemistä. Meillä on sen verran isot tilukset ja mahtavat suunnitelmat, että välillä tuntuu, ettei projektit etene, vaan aina vaan lisääntyy. Viime kesänä saatiin kuitenkin kaksi isoa projektia päätökseen, pergolan lattian laatoitus (Tanen löytämillä laatoilla tai laatan palasilla, kierrätys toi isoimmat haasteet) ja upouuden kasvihuoneen pystyttäminen.

Moni asia on toisaalta sellainen, mikä toistuu joka ikinen vuosi, kuten kasvihuoneiden ja kasvulavojen vuosihuollot. Ja aitaus. Se ei lopu koskaan.

Puutarhatöiden to do lista:

  • Viljelysuunnitelman tekeminen, mitä ylipäätään viljellään, miten viljelykierto toteutuu
  • Laajennetaanko kasvimaata?! Ja jos niin miten?
  • Kasvihuoneiden kevät kunnostukset, lasien vaihtaminen ja peseminen
  • Pienimmän jauhelihapaketiksi kutsutun kasvihuoneen siirtäminen
  • Kasvimaan aitaus
  • Marjapensaiden ja omenapuiden leikkaus
  • Kasvulaatikoiden keväthuolto
  • kompostin rakentaminen
  • Piharakennuksen siivous ja korjaus, mahdollisesti uuden, isomman kanalan tekeminen sinne
  • Täällä eri hyvä lista yleisiin kevättöihin
Puutarhan kevät

Viljelysuunnitelman tekeminen

Viljelysuunnitelman tekeminen on yksi lempihommiani. Piirrän kasvimaastamme yksinkertaisen pohjapiirrustuksen ja etsin viime vuotiset piirrustykset (tai muistelen) miten edellisenä vuonna sijoitin kasvit. Pyrin noudattamaan viljelykiertoa, jossa yksivuotiset kasvit on jaoteltu ravinnontarpeen mukaan ryhmiin. Yleensä ryhmiä on neljä, mutta olen nähnyt tarkempiakin ryhmittelyitä.

Vilejelykierto tarkoittaa, että kasviryhmä vaihtaa joka vuosi paikkaa niin, että kun tänä vuonna kasvatat ryhmää yhdessä paikassa, seuraavan kerran sama kasviryhmä on samassa paikassa vasta neljän vuoden kuluttua. Viljelykierrossa on paljon hyvää ja puutarhuria helpottavaa. Yksi ryhmä muokkaa maata syvillä juurillaan, yksi sitoo typpeä, yksi tyytyy vähempään ravinteeseen. Monipuolinen viljely voi myös suojata satoa kasvitaudeilta ja tuholaisilta.

Samasta syystä käytän myös kumppanuuskasveja, esimerkiksi porkkana ja sipuli viihtyvät mainiosti keskenään, kasvihuoneessa tomaatin kanssa kasvatan basilikaa ja kaikki kasvit tykkäävät samettikukista ja kehäkukista sekä valkosipulista. Kukat tuovat myös viihtyisyyttä kasvimaalle. Minusta visuaalisuus on toiminnallisuuden kanssa yhtä tärkeää, joskus jopa tärkeämpää!

Viljelysuunnitelmaan kuuluu myös esikasvatuksen suunnittelu. Tomaatit, paprikat ja kasvihuonekurkut on jo kylvetty kasvulamppujen alle, seuraavaksi tutkailen siemen pusseista ne, joiden kylvösuositus on huhtikuun aikana. Välillä on tosi vaikeaa pidättäytyä kylvöhommista liian aikaisin, mutta taimien kannalta kevään mittaan lisääntyvä valo on avain asemassa, muista siis malttaa. Pikku hiljaa koti täytyy taimista, mullasta, poteista ja siemenistä, puutarhan kevät on alkanut!

Lue muut puutarha juttuni täältä.

Ite tein ja säästin – omavaraisuus ja raha

Omavaraisuus ja raha

Omavaraisuus ja raha on omavaraisuus bloggaajien aiheena maaliskuussa. Raha on siitä mielenkiintoinen keskustelun aihe, ettei siitä tule juuri puhuttua vaikka se kiinnostaa suurinta osaa meistä. Omavaraistelusta kiinnostuneita se todellakin kiinnostaa, sillä monella on haaveena hypätä oravanpyörästä, korvata menetetyt tulot lisäämällä omavaraisuutta ja pärjätä ylipäätään vähemmällä rahalla. Lue muut omavaraisuutta käsittelevät juttuni täältä.

Omavaraisuus ja raha

Säästääkö itse tekemällä?

Hyvä kysymys. Omavaraisuus ja raha on haastava yhtälö, harvoin ne viihtyvät samassa lauseessa. Oma kokemukseni on, että itse tekemällä voi säästää, mutta mikään automaatio se ei ole. Erityisesti alussa kun ihminen opettelee erilaisia taitoja (joita omavaraistelussa tarvitaan laidasta laitaan) tulee tehtyä virheitä, jotka maksavat rahaa. Omasta kokemattomuudesta ja osaamattomuudesta johtuen sato jää pieneksi, säilöntä epäonnistuu, tulee hukka ostoksia, luulet tarvitsevasi jotakin, vaikka loppu peleissä olisit pärjännyt ilmankin.

Monien asioiden aloittaminen maksaa. Meillä on kolme kasvihuonetta, joista yksi on hankittu aivan uutena ja se on niin hyvä! Ja kallis! Saan viljellä tomaatteja aivan hulluna kymmenen vuotta ennen kuin sijoitus on taloudellisesti järkevä. Entäpä mehiläispesät? Vaikka olemme myyneet hunajaa, kestää pesien hinnan kuolettamisessa monta vuotta. Kanoista en edes viitsi aloittaa, tyypit syövät vuoden ympäri ja munivat jos munivat, minne munivat.

Hyvä esimerkki itse tekemisen kalleudesta on neulonta. Hankin aivan upeaa kotimaista suomenlampaan villasta kehrättyä käsinvärjättyä lankaa villatakkiin. Lankojen hinta nousi pariin sataan euroon. Ketjumarketista olisin saanut valmiin takin parilla kympillä. Tietenkään lankojen ostaminen valmiina ei ole täysin omavaraista, mutta jos ajatellaan itse tekemisen olevan askel omavaraisuuteen päin, ei se useinkaan ole edullisempaa. Ja oikeastaan jos ajatuksen vie vielä pidemmälle, uskooko joku tosissaan, että lankojen ostamista edullisempaa olisi huolehtia ympärivuotisesti lampaista, hankkia rukki, opetella käyttämään sitä ja tuottaa omat lankansa? Ja kun lampaiden hoito veisi kaiken ajan (ne ovat kovia karkailemaan, kokemusta on), niin millä ajalla sitä enää saisi kudottua sitä villapaitaa?

Toisinaan itse tekeminen on halvempaa, mikäli vertailee sitä laatua mitä itse pystyy tuottamaan siihen laatuun mitä samalla hinnalla saisi kaupasta. Leipä on siitä hyvä esimerkki. Taivaallisen hyvä itse tehty hapanjuurileipä maksaa jauhojen ja vaivan verran. Alle jauhojen kilohinnan on kuitenkin ostettavissa leipää. Se ei vain ole yhtä laadukasta.

Omavaraisuus ja raha

Omavaraistelijan talous

Me rahoitamme omavaraistelua osittain sillä, että olemme yrittäjiä. Olemme pyrkineet siihen, että työelämä ja unelma osittaisesta omavaraistaloudesta lomittautuisivat. Mahdollistaisivat toinen toisensa. Ettei tarvitsisi tehdä valtavan suurta valintaa, joko tai. Palkkatyö mahdollistaa monta asiaa ja hankintaa. Työn tuoman toimeentulon vuoksi on varaa kokeilla, tehdä virheitä ja toisaalta mahdollistaa elämän pieniä luksuksia. Toisaalta töissä käynti vie aikaa, jota suurempi omavaraisuus aste vaatisi. Itse olen kuitenkin myös melkoinen kermaperse, enkä olisi valmis luopumaan monesta näennäisesti turhasta asiasta voidakseni lopettaa työntekemisen.

Meille on myös tärkeää se, että vaikka meillä töissä Perhekoti Vipusessa ei eletä omavaraisuudessa, ovat työpaikkamme arvot samoja kuin meillä itsellämme. Luonnonläheisyys, kodinomaisuus ja yhteisöllisyys sitovat työ- ja perhe-elämää. Vapaa-aika sekoittuu luontevasti työelämän kanssa. Elämä on helpompi sovittaa kun arvo ristiriitoja ei synny. Työ ei ole välttämätön paha ja pelkkä tulonlähde, vaan yksi osa hyvää elämää.

Mitä pidempään omavaraisuus ajatus on ohjannut hankintoja, sitä vähemmän hankintoja tulee tehtyä. Alun isot investoinnit on tehty ja koko ajan muuttuu kriittisemmäksi siitä mitä todella tarvitsee. Fakta on myös se, että meillä alkaa olla tilanne jossa voi sanoa, että mitä meiltä ei löydy, sitä ei tarvita!

Omavaraisuudessa on monesti vastakkain aika ja raha. Rahalla ostaa itselleen aikaa. Voit itse rakentaa tosi monia asioita kierrätys materiaaleista, odotella sopivia löytöjä, tehdä itse kaiken alusta saakka tai sitten voit hypätä monen vaiheen yli ostamalla sopivan asian kaupasta. Mitä enemmän on aikaa, sitä edullisemmalla voi päästä. Oma tavoitteeni on valita elämässä enemmän niitä asioita, joihin haluan käyttää aikaa ja maksaa rahalla niistä, joihin en ole valmis satsaamaan.

Eli lyhyesti, tee enemmän asioita jotka tekevät sinut onnelliseksi.

Lue myös muiden bloggaajien pohdinnat rahasta ja omavaraisuudesta: Urban farming, Tsajut, Puutarhahetki, Sorakukka, Metsäläisten elämää, Korkeala, Stellan kolmas luonto, Rakkautta ja maanantimia,
Oma tupa, tontti ja lupa, Laura eli Javis, Harmaa torppa, Sarin puutarhat,
Rouva Yrttinen, Koivun juurella, Omavarainen, Pienenpieni farmi