Tag: omasta maasta

Suuntana omavaraisuus – puhdetöitä ja kevään kylvöjen suunnittelua

Suuntana omavaraisuus on bloggaajien yhteinen postaus sarja, jossa jokainen osallistuja kirjoittaa tiettyjen teemojen ympäriltä. Postaukset ilmestyvät jokaisen kuukauden ensimmäinen maanantai. Linkit muiden bloggaajien juttuihin löydät tekstin lopusta.

Puhdetyöt

Kun aiheeksi tässä kuussa annettiin puhdetyöt, olin hetken hieman ulapalla. Että anteeksi kuinka? Puhdetyöt? Onneksi hätä ei ole tämän näköinen, koska ystävämme google sivisti heti. Olen kuin olenkin innostunut talviaikaan puhdetöistä. Kutomisesta ja makrameesta etupäässä.

puhdetyö 

1. (historia) perinteisesti sellainen käsityö, jota voitiin tehdä hämärän aikaan tai silloin kun ulkotöihin ei päästy
2. (historia) erityisesti jatkosodan asemasotavaiheen aikana rintamalla tehdyt käsityöt
3. harrastukseksi tehty työ

Ensisijaisesti olen opetellut kutomaan. Olen kutonut pääasiassa sukkia ja lapasia, mutta tällä hetkellä käsissäni on ensimmäinen neuletakki. Sukissa olen jo melko hyvä ja lapaset valmistuvat nopeasti, neuletakki sen sijaan on aiheuttanut muutamia harmaita hiuksia.

Lähtökohdat sinällään olivat haasteelliset neuletakin suhteen siis.

  1. En ole kovin häävi neuloja, mitä tullaan erilaisiin tekniikoihin tai oudompiin silmukoihin.
  2. En osaa englanninkielistä temistöä lainkaan.
  3. Olen ylipäätään vähän huono seuraamaan ohjeita.

Projekti käynnistyikin sillä, että etsin netistä neulesanakirjan ja aloin opetella käytettyjä silmukoita youtubista aina tarpeen mukaan. Neulottuani kokonaisen kerän verran tajusin, että olin lukenut ohjetta alusta saakka väärin. Purin koko homman ja aloitin alusta. Uusinta kerta onkin sujunut ns vikkelämmin, koska ei ole enää tarvinnut tavata sitä mitä lyhenteet tarkoittavat tai googlata ohjeita. Raportoin tänne, jos neuleeni on jossain vaiheessa siinä kunnossa, että saan sen puettua päälle. Olen jo päättänyt että se riittää. Ei tarvitse olla erityisen hienoa tai istuva, riittää, että sen voi pukea ylleen.

Neulomisen lisäksi olen innostunut makrameesta. En ole siinäkään vielä mahdottoman hyvä, mutta muutaman silmää ilahduttavan työn olen saanut aikaiseksi. Makrameeta olen harjoitellut sen verran, että työt syntyvät jo huomattavasti nopeammin kuin alussa. Katson tässäkin ohjeita youtubesta. Eli tavallaan olen kyllä puhdetöitä tehdessänikin kiinni koneella. Internet nyt kun sattuu olemaan täynnä käsityöohjeita.

Nämä palsternakat nostettiin vasta tammikuussa.

Kevään kylvöjen suunnittelua

Tällä hetkellä suunnittelut ovat siinä pisteessä, että olen tilannut tomaattiharrastajalta 21 erilaisen tomaatin siemeniä. Esikasvatustilani on mennyttä, sillä vapaana ollut asukashuone ei pian enää ole vapaa. Eli joudun valjastamaan olohuoneemme kasvien käyttöön. Aion myös tarkastella entistä kriittisemmin esikasvatettavien kasvien määrää, sillä viime kesänä tein valtavan duunin, mutta tilaa kaikille taimille ei ollut.

Viime vuodesta oppineena aion tehdä esikasvatuksen pelkästään kasvusammaleeseen. Kantapään kautta opin, että huonolaatuinen multa ei ole vaivansa väärti.

Muutenkin aion yrittää maltillisempaa linjaa ensi kesänä. Fenkoli saa jäädä. Kaalit ovat kysymysmerkki, sillä olen tähän asti syöttänyt ne ensin tuholaisille ja lopulta peuroille. Sen sijaan kaikki juurikkaat, porkkanat, pavut ja sipulit saimme pääpiirteittäin syötyä itse. Paitsi pavut, mutta niiden ympärille kehitän ensi kesänä aitaushässäkän. Palsternakka oli yllättävänkin hyvä. Purjon esikasvatuksessa on kamala duuni ja peurat korjasivat sadon yhdessä yössä.

Eli esikasvatuksen tiimoilta riittää sekä tilan käytöllisiä haasteita, että pohdintaa siitä, mitä ylipäätään kannattaa kasvattaa. Esikasvatuspohdistojenvierellä kulkee kokoajan sen pohtiminen, miten turvata viljelykset epätoivotuilta vierailta. Aitaamisen tarve korostuu koko ajan peurakantojen kasvaessa, eikä tilaamme helpota sijainti ruokintapaikkojen välissä.

Lue myös muiden osallistujien postaukset: Tsajut, Puutarhahetki, Harmaa torppa ,Jovela, Sarin puutarhat , Metsäläisten elämää, Urban farming kaupunkiviljely , Kohti laadukkaampaa elämää, Caramellia, Oma tupa ja tontti, Korkeala, Rakkautta ja maan antimia , Riippumattomammaksi , Airot ulapalla, Villa Kotiranta, Pienenpieni farmi

Hei hei puutarha

Se alkaisi niin sanotusti alkaa olla laittaa pillit pussiin tämän kasvukauden osalta. Viime viikot on mennyt lähinnä hissuksiin siivoillessa ja tehden pientä tilanne arviota.

Tämä kesä yllätti monin paikoin positiivisesti. Ja osin sitten ei niinkään. Tomaatteja tuli valtavasti, osa on minulla sisällä kypsymässä, eli voisi jopa sanoa, että tomaatteja tulee edelleen. Kaalit olivat turhaa ajan hukkaa, se mikä säästyi tuholaisilta meni peurojen suuhun. Peurojen suuhun meni kyllä paljon muutakin. Se on suorastaan sääli, että jos todella haluaisi kasvimaan pysyvän suojassa, pitäisi sen ympärille rakentaa sellainen muuri jonka erottaisi avaruudesta käsin.

Puutarha tuotti satoakin enemmän iloa. Oli hyvä fiilis kerätä salaatti ainekset suoraan omasta maasta, tai käydä hakemassa puuttuvat yrtit omasta pihasta. Tai maistella erilaisia tomaatteja. Tai kehitellä ruoka sen mukaan, mikä puutarhassa näytti juuri silloin parhaalta. Suurin osa päivästä kului ulkoillen ja puutarhassa jotakin nykertäen. Sellaisessa hommassa sitä tuntee elävänsä.

Hyvältä näyttää myös jääkaapissa ja pakkasessa. Hyllyt notkuvat hilloja, kastikkeita, maustekurkkuja, soseita, marjoja ja muita hyviä, mitä kesän aikana kasvatettiin. Ensimmäistä kertaa sain esimerkiksi useita litroja paprikaa pakastettua.

Oikeastaan puutarhanhoito, säilöntä ja muu omavaraistelu vei mukanaan siinä määrin, että koko hommaa tuli kauhean huonosti dokumentoitua tänne blogiin. Tuntui, että teki hyvää keskittyä olennaiseen. Eikä energiaa oikeastaan muuhun riittänytkään. Joten sori kaikki ketsuppireseptin odottelijat, palaan asiaan ensi kesänä. Toivon.

Puutarhahommista vapautuneen ajan olen siirtänyt neulontahommiin. Mutta niistä lisää joku toinen kerta!

Tomaatit kypsyvät viimein

Se oli varmaan maaliskuun alku kun laitoin ensimmäiset tomaatin siemenet multaan. Sen jälkeen kotimme alkoi pikku hiljaa enenevissä määrin muistuttaa kasvihuonetta kunnes lapset jo totesivat, ettei kodissamme mahdu ruokailemaan mikäli taimikasvatus vielä yltyy.

Ilman ollessa pääpiirteittään plussan puolella alkoi armoton kasvihuoneen kokoaminen. Kohmeisin sormin kiersimme tuhansia pikkuruisia ruuveja kiinni ja tulkitsimme venäjänkielistä opasta parhaamme mukaan. Taimissa oli järjettömästi kasteltavaa ja ne oli sijoitettu hankalasti, mahdollisimman tiiviisti, niin että kämpässä pystyisi elämään, mutta hoidon ja kastelun kannalta hyvin epäkäytännöllisesti. Osa taimista juroi, multa osoittautui heikkolaatuiseksi, tarvittiin lisää kasvuvaloa. Manasin itsetehtyjä kierrätyspotteja jotka maatuivat käsiin. Multaa oli joka paikassa, taimia sitäkin enemmän ja kämppä tupaten täynnä oheisrekvisiittaa.

Heinäkuussa facebookin kasvihuone- ja tomaattiryhmät alkoivat pullistella uutisia kypsyvistä tomaateista. Omassa kasvihuoneessani oli hädin tuskin raakileita. Mikään ei näyttänyt samalta kuin sosiaalisenmedian viehkeät huoneet täynnä iloisen erivärisiä tomaatteja. Heinäkuun lopussa olin jo epätoivossa. Olin tehnyt puoli vuotta hommia omien tomaattien eteen, mutten ollut vielä päässyt maistamaan yhtäkään. Tappio mieliala yritti lyödä jalkaansa ovenväliin.

Elokuussa se sitten tapahtui. Ensimmäiset tomaatit kypsyivät. Makeina, maukkaina ja mehukkaina. Seuraavalla viikolla niitä oli jo lisää. Keltaisena, punaisena, oranssina ja raidallisena. Pienenä ja suurena.

Haaveeni on toteutunut.

Kurkkusato kypsyy jo, niin kuin minäkin

Tämä kesä on ollut aikamoinen. On ollut ihanaa puuhailla kaikenlaista puutarhassa ja nyt pikkuhiljaa myös nauttia sen tuottamasta sadosta.

Heinäkuun alussa osallistuimme Avoimet puutarhat päivään ja sen suosio yllätti meidät ihan täysin. Vieraita kävi pitkälle toista sataa ja väkeä piisasi aivan tapahtuman loppuun asti. Oli tosi kivaa jutella ihmisten kanssa ja kertoa omasta puutarhastaan, kanojen pitämisestä, kasvihuoneista, kasvulaatikoista, mehiläisitä ja tietenkin kukista! Viiden tunnin jälkeen ääni oli käheänä ja poskilihakset krampissa hymyilemisestä, mutta kyllä kannatti. Ensi vuonna osaamme varautua paremmin esimerkiksi parkkipaikkojen kanssa.

Omavaraisuusaste on noussut kohisten. Suoraan kasvimaalta saa jo kesäkurpitsaa, kurkkua, juurikkaita, perunaa, basilikaa, persiljaa, korianteria, sipulia, lehtikaalia, krassia ja tietenkin raparperia. Moni muu näyttää hyvältä, tomaateissa on hyvin raakileita, varsiparsakaalin kukinnot ovat jo näkyvissä, porkkana kasvaa terhakkaasti, mansikasta ei ole tullut valtavaa satoa, mutta maistelemaan olemme päässeet. Kaiken kaikkiaan sato näyttää ilahduttavalta.

Otsikossa viittaan kypsymisellä siihen, että täytän pian 40 vuotta. Minulla on asian suhteen sikäli ristiriitaiset fiilikset, etten koe itseäni sinällään vielä vanhaksi tai muutoin kriiseile siitä, että siirryn uudelle vuosikymmenelle. Olen kuitenkin kuluvan vuoden aikana sairastanut tai oikeammin saanut hoitoa sairauksiini enemmän kuin koskaan ennen. Olo tuntuu semisti nahistuneelta. On tietenkin hyvä että saa hoitoa, mutta mikään ei tunnu enempää vanhenemiselta kuin sairastaminen.

Muutoin en haikaile nuoruusvuosiani. Minusta jokaiseen ikään on kuulunut niin paljon hyvää ja niin monia haasteita, että mielummin kuin pörräisin paikoillani haluan katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan!

Luumujäätelö ilman jäätelökonetta

Luumujäätelö on tehty pakastetusta luumusoseesta, jota tein viime vuonna, mutta en oikeastaan keksinyt sille kauheasti käyttöä ennen tätä. Luumusose on tehty omenasoseen tapaan tuoreista luumuista ja se on hieman hapokasta sellaisenaan. Sitten muistin, että minulle oli tämä joitakin vuosia sitten erittäin trendikäs jäätelöohje tallessa. Se oli sellaisenaan minusta hieman liian makea, joten ajattelin kokeilla yhdistää sen hieman hapokkaaseen luumusoseeseen ja tadaa! Lopputulos on erinomainen.

Yksi omavaraisuuden haasteista on ehdottomasti se, että keksii kaikelle säilömälleen käyttöä. Eikä se aina ole niin helppoa, koska moni asia kuulostaa hyvälle, mutta kuinka paljon ihminen loppujen lopuksi syö esimerkiksi juustojen kanssa hilloa? Kuinka monta litraa? Tai jos joku ei sitten kuitenkaan hivele makunystyröitä halutulla tavalla, niin ei sitä tule syötyä, vaikka sen eteen olisi nähnyt vaivaakin. Koska ei ole pakko.

Luumujäätelö oli siis monellakin tapaa nerokas keksintö, ensinäkin tietysti siksi, että se maistui hyvältä, mutta toisekseen siksi, että saan pakastinta tyhjennettyä ennen kuin on uuden sadon aika.

Luumujäätelö

Luumujäätelö

  • 6dl vispikermaa
  • 1 prk kondensoitua maitoa
  • 0.5dl glukoosisiirappia
  • vanilija tanko
  • 2 dl marja- tai hedelmäsosetta pakastettuna
  • mansikoita koristeluun

Nosta sose sulamaan. Vatkaa kerma vaahdoksi, sekoita joukkoon glukoosisiirappi, vanilija ja kondensoitu maito. Riko soseen rakenne haarukalla “hileeksi” ja kääntele se jäätelömassan sekaan. Sose saa jäädä pieniksi paakuiksi tai laikuiksi massaan. Anna massan jäätyä pakastimessa 5-8 tuntia kunnes massa on keskeltä jäätynyt. Ota jäätelö sulamaan hetki ennen tarjoilua.