Haaveena omavaraisuus, suunnitelma vuodelle 2019

Muistatteko kun viime vuonna päätin ryhtyä omavaraiseksi? Olin ostanut pari kirjaa, järjettömästi siemeniä ja intoa puhkuen tartuin toimeen. Intoa riittikin koko alkukasvukauteen, kunnes tultiin heinäkuuhun, jolloin meillä on perinteisesti lomat, partioleirit ja vuokramökki saaristossa.

Isoin oppini viime vuodelta olikin, ettei omavaraisuudesta voi ottaa kuukauden lomaa kesken parasta kasvukautta. Meillä oli kyllä kastelu hoidettu, mutta kun kukaan ei kuukauteen kitkenyt ainuttakaan rikkaa, oli kasvimaalta hitusen hankala hahmottaa missä ne itse hyötykasvit mahtoivat olla. Opin myös sen, että pitäisi vähän tarkemmin miettiä missä kasvattamiaan vihanneksia säilöö ja miten niitä pitäisi käyttää.

Ihan ilman satoa me emme kuitenkaan jääneet, vaikka työmäärään nähden sato oli onneton. Omasta maasta saimme porkkanoita, purjoa, sipulia, salaattia, tomaattia, kurkkua, kesäkurpitsaa, ananaskirsikkaa, perunaa, omenoita, luumuja, mansikoita ja muutaman päärynänkin. Jokainen omasta maasta haettu vihannes tuotti iloa. Ja vähän ylpeyttäkin.

Omien vihannesten lisäksi innostuin hapanjuurileipomisesta ja syksyllä leivoin lähes kaiken leivän itse. Joulun tienoilla sairastelin melko paljon ja leivän leipominen jäi. Juuri kuitenkin on edelleen hengissä ja olen pikku hiljaa elvyttänyt leipomisrutiinin.

Tane on edistänyt omavaraisuus suunnitelmaamme omalta osaltaan kurssittautumalla Mehiläistarhauksen perusteissa ja siiderin tuotannossa.

Seuraavaan kasvukauteen olen myös varautunut sillä, että keräsin melko paljon kukkien siemeniä talteen. Että ihan alusta tässä ei tarvitse aloittaa!

Suunnitelmia vuodelle 2019

Kasvihuone. Tilasin viime syksynä meille uuden, isomman kasvihuoneen. Tuo entinen alle 5 neliötä kävi auttamatta liian pieneksi ja keväällä meitä odottaakin uusi 18 neliön kasvihuone. Se on muutoin valmis, mutta levyt odottavat vielä asennusta. Kasvihuoneessa aion edellisvuoden tapaan kasvattaa tomaatteja, kurkkua, paprikaa, ananaskirsikkaa, salaattia, basilikaa ja munakoisoa.

Potangeria. Syksyllä mylläsimme koko lavapuutarhan uuteen uskoon, kirjoitin siitä tänne blogiinkin. Talveksi peittelimme kaikki lavat syksyn lehdillä ja odotan kuumeisesti, että pääsemme aloittamaan viljelyn uudistetussa potangeriassamme. Lavoja on nyt enemmän kun viime vuonna ja tietoakin toivottavasti vähän enemmän. Ainakin sen olen oppinut, että joka vuosi olen laittanut kasveja liian tiheästi. Joka ikinen vuosi olen myös epäonnistunut kaalien viljelyssä, ne on syönyt joko peura tai toukka, joten tänä vuonna aion panostaa erityisesti kaaliturvallisuuteen. Pyrin myös lisäämään hyötykasvien osuutta, viime kesänä kukat valtasivat suurimman osan kasvualasta.

Yrttitarha. Viime kesänä en viljellyt läheskään riittävästi yrttejä. Haluan enemmän persiljaa, basilikaa, korianteria, tilliä ja timjamia.

Aita. Jotta ylipäätään yhtään mikään menestyisi puutarhassani, on sen ympärillä olevaa sähköaitaa paranneltava. Meillä on niin paljon peuroja, että jos aita on jäänyt auki, saattaa koko sato olla tuhottu yhdessä yössä. Lisäksi aitaan tarvitaan nykyisen kahden sähkölangan sijaan neljä lankaa.

Mehiläiset. En tiedä mehiläisistä juuri mitään. Vielä. Mutta Tane on käynyt koko vuoden mehiläiskurssia ja minä rakastan hunajaa. Uskon, että mehiläiset ovat monelta kantilta oiva sijoitus, ne sekä lisäävät marja- ja hedelmäsatoa, että tuottavat hunajaa. Katsotaan miten homma lähtee käyntiin!

Kanala. Meillä on kahdeksan kanaa, jotka munivat onnettoman vähän. Kanat vaativat toimenpiteitä, luultavasti niiden kesäinen piilomuninta pitäisi saada estettyä.

Kasvisten säilöminen. Enkä tarkoita tässä nyt pelkästään etikkapunajuuria vaan ihan sitä, että millä ja missä saamme esimerkiksi perunat ja sipulit säilymään? Haaveilen ruokakomerosta, joka samaan aikaan olisi kylmäkellari ja kuiva-ainevarasto. Ei liene edes mahdollista, mutta tavoitteena on ensi syksyyn mennessä ratkaista tämä dilemma.

Leipä. Jätetään kaupan leipä minimiin ja leivotaan hapanjuurella kaksi kertaa viikossa.

Marjat. Istutimme viime vuonna muutamia vadelmia, tänä vuonna toivoisin myös panostusta mansikka maahan. Lapsuudessani meillä oli valtavan pitkä mansikkarivi jota edes takaisin kävelemällä sai syödä mahansa täyteen mansikkaa. Haluaisin samanlaisen, peuroilta suojattuna kiitos!

Tämä blogipostaus on osa omavaraisuus bloggaajien yhteispostaussarjaa, jossa joka kuukausi pohditaan ja seurataan omavaraisuuden edistymistä. Jokainen bloggaaja tavoittelee omavaraisuuden lisäämistä omista lähtökohdistaan, joten onkin aika mielenkiintoista seurata erilaisia projekteja.

Airot ulapalla, Caramellia, Harmaa torppa, Iso-Orvokkiniitty , Jovelan talopäiväkirja, Korkeala,Laura eli Javis, Luomulaakso, Maalaiskaupungin piha, Metsäläisten elämää, Mrs Sinn, Palokankaan pientila, Pienenpieni farmi, Rakkautta ja maanantimia, Riippumattomammaksi, Sarin puutarhat,  Torpan Tyttö, Tsajut, Urban farming, Varmuusvara, Villa Koira, Villa Valtaus, Villa Kotiranta,

Jatkossa kaikki omavaraisuuteen liittyvät postaukset löydät omalla tunnisteellaan, omavaraisuus.

Chilinen kikhernepasta ja muut helpot arkipastat

Chilinen kikhernepasta syntyy muutamasta elementistä, joista yksi on valmiit chilillä maustetut fetajuustokuutiot. Kikherneet paahdetaan uunissa ja sipuleita paistetaan pannulla hiljalleen voin kanssa. Lopuksi kaikki sekoitetaan yhteen ja nautitaan. Juurikin täydellistä arkiruokaa.

Pastat ovat pelastukseni. Niihin on aina aineita. Silloinkin kun näyttää siltä, että kaapissa ei ole mitään, niin aina yhden pastan ainekset löytyvät. Olen myös huomannut, että lapset syövät mitä tahansa, jos se on sekoitettu pastan sekaan.

Chilinen kikhernepasta

Chilinen kikhernepasta

Tarvitset:
1 pkt kikherneitä
4 valkosipulin kynttä
oliivi öljyä
1 pkt chilillä maustettuja salaattijuustokuutioita
1 pss babyleaf pinaattia
1 iso sipuli
nokare voita
pastaa 100g / hlö

Tee näin:

Laita pasta vesi kiehumaan ja uuni lämpenemään 225 asteeseen. Huuhtele kikherneet. Pirskottele uunivuokaan oliiviöljyä, kaada kikherneet vuokaan, mausta suolalla ja pippurilla, pyörittele herneet, öljy ja mausteet sekaisin. Laita uuni vuokaan 4 valkosipulinkyntä kuorineen. Paahda kikherneitä 225 asteessa noin 20 minuuttia.

Kuori ja viipaloi sipuli. Hauduta sipulia voin kanssa miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia.

Keitä pasta ohjeen mukaan. Sekoita keitetyn pastan joukkoon kikherneet, kuorittu ja pilkottu valkosipuli, salaattijuustot ja pinaatti.

Nauti Chilinen kikhernepasta heti, tai viimeistään kun saat teinit ulos huoneistaan.

Chilinen kikhernepasta

Kokeile myös muut helpot pastareseptini arkeen.

Kannattaa myös tsekata Liemessä Jennin hittipasta Uunifetapasta, jota meinaan itsekin kokeilla!

Kutsua mua johtajaksi

Alku vuosi on imaissut minut töihin ja partioprojektiin. Töissä olen rekrytoinut meille uutta ihmistä ja kehittänyt toimintaa yhdessä työntekijöitteni kanssa. Meillä, pienessä työyhteisössä, se on tarkoittanut sitä, että pelkän visioinnin sijaan olen kantanut huonekaluja paikasta toiseen ja repinyt tapetteja. Tarkoituksena meillä on ollut saada kaikki hyöty irti nykyisistä tiloista ja se on vaatinut uudenlaista ajattelua, niin sanotusti on menty boksin ulkopuolelle ja ihmetelty asioita uudesta näkökulmasta.

Partiossa kaikki aloitetaan alusta. Projektin alkuvaiheessa ei vielä ole mitään eikä ketään tilausta lukuunottamatta. Eli Uudenmaan partiopiirin hallitus on tehnyt leiritilauksen, joka meidän leirinjohtajien pitää sitten parhaalla mahdollisella tavalla toimittaa. Viimeiset viikot olenkin ahkerasti rekrytoinut johtoryhmää, pohtinut projektin työvälineitä, tavoitteita ja yli päätään yhdessä mukaan tulleiden kanssa olemme yrittäneet hahmottaa mihin suuntaan porukalla lähdemme.

Johtaja Rouva E

Johtaja on ollut mulle vähän hankala käsite, sellainen että määkin tässä nyt oikein kuvittelen olevani, isoakin johtajaa muka. Mutta törmäsin Roosa Meriläisen haastatteluun, jossa kerrotaan Meriläisen tituleeraavansa itseään ja yhtiökumppaneitaan johtajaksi ja pitävän kehtaamiskoulutuksia naisille. Kehtaaminen on hyvä ja jollakin tapaa ajankohtainen verbi omassa elämässäni. Itse usein kehtaan ja sitten vähän häpeän sitä että kehtasin. Mietin olisko pitänyt kehdata vielä enemmän vai kehtasinko jo nyt liikaa.

Kirjoitin rekrytointi ilmoituksen yhteyteen, että olen perhekodin johtaja. Hävetti. Kävin läpi perinteisen epävarmuus patterin, kun eihän mulla oikeastaan ole mitään koulutustakaan, eikä mulla ole montaa työntekijääkään, eikä meidän yritys ole kovin suurikaan, lista on loputon. Lopulta päätin kehdata. Tuntui hyvältä. Johtaja Enqvist.

Tiedän, että joillekin mun kehtaaminen on joskus liikaa. Mä en heti mukaudu ulkoapäin tuleviin vaateisiin, toimintatapoihin tai sääntöihin. Haluan ymmärtää syyt ja seuraukset, ne tavoitteet, joihin olemassa olevilla rakenteilla on haluttu päästä. Ja jos näen, että rakenteet ovat aikansa eläneitä, olen valmis kehittämään niitä. Tämä pätee sekä töissäni, että vapaa-ajallani. Ja koen, että kehtaaminen on yksi vahvuuteni johtajana. Silti se vaatii jatkuvaa työtä itsensä kanssa, vuoropuhelua ja tukea ystäviltä. Niin, että seuraavan kerran kun tavataan, kutsu mua johtajaksi.

Naiset, kehdataan yhdessä!

Voihan Esperi

Viime aikoina mediassa on ollut paljon esillä vanhusten hoito, eikä ollenkaan positiivisissa merkeissä. Julkisessa keskustelussa yksityiset palveluntarjoajat on kaikki laitettu yhteen nippuun ja tökätty käteen yksisuuntainen lippu alimpaan helvettiin.

Eikä siinä hittojakaan. Ei kenenkään ihmisen oikeudentajuun mahdu se, että samaan aikaan kun toimari kylpee miljoonissa niin mummot makaavat omissa ulosteissaan. Näin karkeasti ilmaistuna.

Vanhustenhoito nousee otsikoihin säännöllisin väliajoin ja joka kerta se saa valtavasti palstatilaa, poliitikkojen lupauksia paremmasta tulevaisuudesta ja ison joukon jeesustelijoita jotka etsivät syyllisiä. Tällä kertaa syy on yksityistämisessä. Hesarissa oli aiheesta hyvä juttu, joka valitettavasti on luettavissa vain tilaajille.

VANHUSTENHUOLLON riittävä henkilöstömitoitus on 30 vuoden ajan laskettu uudestaan noin viiden vuoden välein. Siis aina, kun julkisuuteen on noussut jokin katastrofi vanhustenhuollossa. Tapana on ollut, että kohua seuraa selvitys, laatusuositus lukuineen – ja sitten ei mitään.

-Marja Vaarama HS 3.2.2019

Hoiva-alan yrittäjänä olen seurannut mielenkiinnolla ajankohtaista keskustelua yksityisistä hoivakodeista. Osallistuin muutama vuosi takaperin kaupungin järjestämään “markkinavuoropuheluun”, jonne oli kutsuttu kaikki vammaispalveluita tuottavat tahot. Puheenvuoroista pystyi selkeästi päättelemään, kuka paikalla olija oli oikeasti joskus tavannut asiakkaan, kehitysvammaisen ihmisen. Tarjouskilpailun voittivat tietysti nämä isot toimijat, pienemmillä yksiköillä ei ole mitään mahdollisuutta pärjätä kilpailutuksessa.

Pienet yksiköt ovat usein pitkän aikaa toimineita, tilat eivät välttämättä täytä nykyajan vaatimuksia omista vessoista ja tietyn kokoisista huoneista. Toiminnan merkityksellisyys, asukkaiden vapaa-ajantoiminnan tukeminen, mielekäs tekeminen ja yksilöllinen kohtaaminen eivät merkitse kilpailutilanteessa juuri mitään, sillä laatua mitataan ihan eri asioilla. Eikä kyse ole pelkästään kunnista, myös omaiset haluavat mielummin lapsensa uutuuttaan hohtavaan isolla rahalla rakennettuun asuntolaan, ja ymmärtäähän sen. Harva siinä tilanteessa muistaa enää isojen toimijoiden saamaa kritiikkiä, kun omalle lapselle avautuvat ovet itsenäiseen elämään.

Se, että sosiaalipalveluiden kentällä on myös yksityisiä toimijoita, tuo asiakkaalle lisää valinnanmahdollisuuksia. Hoivatyön kentällä on pieniä yksityisiä palveluntarjoajia, jotka hinnan sijaan voisivat kilpailla laadulla. Verot maksetaan Suomeen ja toimitusjohtaja itse tuntee asiakkaat nimeltä ja osallistuu hoivakodin arkeen. Miljoonia ei näissä paikoissa ole nähnyt kukaan. Kumpa kunnat ostaisivat palveluita pörssiyhtiöiden sijaan heiltä. Talous-Sanomissa oli juttua siitä, miten pääomasijoittajat ovat muuttaneet hoiva-alaa. Joissakin kunnissa tilanne on se, että isot pörssiyhtiöt ovat ostaneet kaikki pienet yritykset, eikä vaihtoehtoja enää ole.

Pieniäkin toimijoita vielä on, toivottavasti myös tulevaisuudessa.


Linssikeitto

Linssikeitto on yksi niistä meidän perheen hätävara ruuista, joihin löytyy tarvikkeet aina kotoa. Reseptiä on helppo muunnella erilaisilla mausteilla, soppaan voi lisätä lorauksen kookosmaitoa tai kermaa tai nokareen ranskankermaa lautaselle keiton päälle.

Hätävara ruokia tässä perheessä onkin tarvittu. Tuntuu ettei loman jälkeen olla vielä oikein saatu arkea rullaamaan. Kauheasti on tehty kaikkea, töitä ja partiota ja yritetty pysyä kärryillä lasten talviliikuntapäivistä, retkistä ja läksyistä. Ihan tää arki ei kuitenkaan pysy hanskassa, sen huomaa esimerkiksi kasvavista pyykkivuorista ja siitä, että tuntuu koko ajan siltä, että joku asia unohtuu, mutta ei kuollakseenkaan muista että mikä.

Niin ja mä olen ruvennut kutomaan sukkia. En tiedä onko se syy vai seuraus elämän hetkisyydestä. Mutta jollakin tavalla se rentouttaa. Etenkin kun rutiini sisältää Greyn anatomian katsomista alusta saakka uudestaan. Näin auki kirjoitettuna se kyllä kuulostaa aika mielenhäiriöiseltä. Nimimerkki seiskakaudella mennään.

Linssikeitto

 1 iso sipuli
2 porkkanaa
2,5 dl punaisia linssejä
2 rkl oliiviöljyä
1l kasvislientä
2 valkosipulinkynttä
1 laakerinlehti
400 g tomaattimurskaa
1 punainen paprika
1 tl timjamia
1 tl oreganoa
mustapippuria
tuoretta persiljaa

TYÖVAIHEET

1. Kuori ja silppua sipuli, kuori ja raasta porkkanat. Mittaa linssit siivilään ja huuhtele ne.

2. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota siinä sipuleita ja porkkanoita muutamia minuutteja. Lisää linssit ja jatka kuullotusta hetki. Lisää sen jälkeen kattilaan kasvisliemi ja laakerinlehti. Kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua hiljalleen kannen alla n. 15 minuuttia.

3. Paloittele sillä aikaa paprika. Lisää kattilaan tomaattimurska, paprika ja kuivatut yrtit sekä mustapippuri. Jatka kypsentämistä vielä 10 minuuttia. Tarkista maku.

Kuusamo

Aloitin vuoden 2019 lomailemalla Kuusamossa. Hiihdin, kävelin, kelkkailin, luin yhden kokonaisen kirjan, kiipesin Rukan huipulle ja valokuvasin. Iltaisin katsoin telkkaria sohvalla ja saunoin.

Monessa perheessä irtiotto arjesta tapahtuu joulunpyhinä. Me olemme useimmiten töissä. Tänä jouluna olimme pitkästä aikaa aattona vapailla, mutta muuten mitään pidempää lomaputkea emme pitäneet. Tammikuu on vakiintunut meillä loma-ajaksi. Odotan sitä, että pimeän ja intensiivisen joulun jälkeen saa heittää vapaalle. Intensiivisyyteen ei liity mitään negatiivisia fiboja, rakastan joulua, mutta samaan aikaan se vie myös paljon energiaa.

Halajan talvisin, (syksyisin, keväisin ja kesäisin) lappiin. Lappi rauhoittaa. Jo välimatkat ovat niin pitkiä, ettei höntyillä kannata. Luonto itsessään on jo nähtävyys. Eikä siitä nauttiakseen tarvitse olla mikään superguru retkeilijä vaan upeat maisemat ja paikat ovat saavutettavissa myös sunnuntaituristille. Ainakin valikoiduin osin. Lapset kaipasivat myös laskettelemaan, joten lähdin etsimään meille kohdetta, joka sopisi laskettelun lisäksi myös helppoja luontokohteita etsivälle. Törmäsin Rukaan ja Kuusamoon. Vasta myöhemmin (automatkalla) minulle selvisi, ettei Kuusamo ole lappia ollenkaan, vaan Pohjois-Pohjanmaata.

Itseasiassa Kuusamo on hyvinkin mielenkiintoista vaara maisemaa. Aivan erityyppistä kuin mihin olen aikaisemmilla lapin reissuillani tottunut.

Kuusamon ylänkö sijaitsee kauttaaltaan yli 200 m merenpinnan yläpuolella. Yli 300 m:n korkeuteen yltäviä lakia on useita kymmeniä ja näistä 15 tavoittaa 400 m:n korkeuden. Kuusamossa ei ole tuntureita. 

Lähde: Wiki

Kuusamo

Meillä oli mökki vuokrattuna viiden kilometrin päässä Rukalta. Halusimme mökin tarkoitukselliset vähän kauempaa keskustasta, sillä elämä koirien kanssa on huomattavasti mukavempaa kun lenkkipolulle pääsee suoraan mökin ovelta. Koko viikkoon emme nähneet muita mökkiläisiä, joten ajankohdallisesti tammikuu on rauhaa rakastavalle oivallinen valinta.

Seurueemme muodostui kolmesta sukupolvesta ja hyvin eri tyyppisistä harrastajista. Itse en laskettele, teinit eivät hiihdä ja useimmat meistä eivät ratsasta. Kuusamon seudulta löytyy kuitenkin monenmoista tekemistä. Yhtenä päivänä kävelin koko aamun kelkka uria pitkin muiden lasketellessa. Miehen ja tyttären ratsastusresissun aikana kävimme anopin kanssa tutustumassa Hannu Hautalan luontokuvakeskukseen. Ja anopin lasketellessa koko katraan kanssa kävimme mieheni kanssa piipahtamassa pienellä karhunmierroksella. Poikien kanssa kävimme lumikelkkailemassa.

Kuusamossa riitti tekemistä viikoksi. Olisi riittänyt toiseksikin, puhumattakaan siitä miten eri lailla luonto näyttäytyy eri vuoden aikoina. Kesällä halusin muuttaa saaristoon, nyt haaveilen asuvani Kuusamossa.