Terveisiä sairastuvalta, taas. Sormet syyhyävät ja moni asia odottaa tekijäänsä, mutta juuri nyt on vain pakko huilata.
Iloa teille sunnuntaihin!
Terveisiä sairastuvalta, taas. Sormet syyhyävät ja moni asia odottaa tekijäänsä, mutta juuri nyt on vain pakko huilata.
Iloa teille sunnuntaihin!
Schwarzwaldin kakku tai black forestin kakku on perinteinen saksalainen suklaa- kirsikkakakku. Koska itselläni on vielä viime syksyllä säilömiäni Limocelloluumuja, päätin korvata kirsikat luumuilla. Ja sehän toimi!
Lapsuudestani muistan kun äitini teki vastaavaa kakkua mustaherukka täytteellä. Se oli parasta mitä tiesin. Tämä luumuinen suklaakakku pääsee lähes tulkoon samaan. Ei kuitenkaan ihan, sillä muistoissani se mustaherukan ja suklaan yhdistelmä on taivaallinen.
Vaikka saksalainen perinnemummo varmaan kääntyy haudassaan minun vaihtaessani kirsikat luumuihin, on pakko sanoa, että sisäinen omavaistelijani hihkuu ilosta. Syksyllä säilömäni luumut ovat täydellisiä leivontaan. Kerrassaan mainio fiilis!
Schwarzwaldin kakku resepti on peräisin Luisa Weissin Classic german baking kirjasta.

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Vuoraa 23 senttisen irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla.
Erottele kananmunat ja vatkaa valkuaisia suolan kanssa keskinopeudella. Lisää nopeutta hiljalleen. Lisää sokeri hitaasti pienissä erissä. Vatkaa valkuaisia kunnes marenki on paksua ja kiiltävää ja kolminkertaistanut tilavuutensa. Sokerin tulisi olla täysin sulanut, niin että kun otat marenkia peukalon ja etusormen väliin, sokeri ei hypisteltäessä tunnu.
Hidasta vatkaimen nopeutta ja sekoita keltuaiset marengin joukkoon yksi kerrallaan. Sammuta vatkain.
Sekoita jauhot, kaakao ja maissitärkkelys toisiinsa erillisessä kulhossa. Siivilöi kuivat aineet marengin joukkoon ja taittele varovasti taikina sekaisin. Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista noin 25 min.
Anna kakun jäähtyä hetki, irroita reunat varovasti veitsen avulla ja poista reuna. Käännä kakku, irroita pohja ja leivinpaperi ja anna kakun jäähtyä kunnolla ritilän päällä.
Valmistele seuraavaksi täyte ja päällinen. Valuta kirsikat niin, että otat liemen talteen. Lisää tarvittaessa vettä niin, että sinulle tulee 2 dl lientä. Halutessasi voit ottaa 15 kirsikkaa kakun koristeeksi. Ota 2 rkl kirsikoiden nestettä erilliseen kippoon ja sekoita siihen maissitärkkelys. Kaada muu liemi pieneen kattilaan ja kiehauta se, lisää kirsikat ja kiehauta uudestaan. Lisää joukkoon maissitärkkelys, sekoita kunnes seos on tasaista, eikä siinä näy kokkareita. Laita sivuun ja anna jäähtyä. Jos käytät luumuja, tee samalal tavalla. Omistani tosin ei ollut koristeeksi.
Vatkaa kermaa ja sokeria kunnes kermavaahto on paksua.
Leikkaa jäähtynyt kakku kolmeen yhtä paksuun kerrokseen. Kostuta pohjia kirsikkaliköörillä tai luumujen liemellä. Laita kerma pursotuspussiin ja pursota kakkupohjan päälle kolme sisäkkäistä ympyrää. Täytä välitä puolilleen kirsikka seosta. Laita seuraava pohja edellisen päälle ja toista kierros. Laita kolmas kakkupohja edellisten päälle ja kostuta se. Levitä loput kermavaahdosta kakun päälle ja sivuille tasaiseksi kerrokseksi.
Raasta suklaata kakun päälle koristeeksi ja laita kakku tekeytymään vähintään neljäksi tunniksi jääkaappiin.



Tämä resepti on osa suurta keittokirja haastetta, jossa tavoitteeni on kokata ainakin yksi resepti jokaisesta omistamastani keittokirjasta. #suurikeittokirjahaaste
Kakut kevään juhliin löytyvät tästä koonnista! On suklaakakkua, raparperikakkua, mansikkakakkua, sokeritonta kakkua, you name it.
Kevät on täynnä erilaisia juhlia, on äitienpäivä, naistenviikko, lakkiaisia, rippijuhlia, päättäjäisiä, valmistujaisia ja jos sun mitä. Tai no naistenviikko on vasta heinäkuussa, mutta voisi olla keväälläkin. Joka tapauksessa kevät on kakunsyönnin luvattua aikaa.

Olen itse kakkujen ystävä. Minusta juhlapöytä näyttää vähän hienommalta kun sen kruunaa kakku. En välttämättä tarvitse mitään kreisiä yksisarvista tai realistisen kokoista aidon näköistä sammakkoprinssi kakkua, vaan ihan vanhakunnon täytekakku ajaa asiansa. Ei sillä ettenkö olisi haaveillut yksisarviskakusta.
Olen kuitenkin itse leipurina aika perustyyppi, eivätkä taitoni riitä mihinkään fantasia luomuksiin. Pyrin lähestymään leivontaa maku edellä. Nämä kokoamani ohjeet sopivat kaltaiselleni kakkuihmiselle, jolla on perustaidot hanskassa, mutta superleipuri ei tarvitse olla!
Oma vahvuuteni ovat juustokakut, perusidean kun tajuaa, voi makuja vaihdella sesongin mukaan. Onko sulla joku pravyyri, mikä syntyy tuosta vaan ja jonka reseptin osaat ulkoa?



Nokkosletut on yksi parhaista villiyrttiruuista mitä tiedän. Ne maistuvat kaikille ja toimivat sekä suolaisten, että makeiden lisukkeiden kanssa. Nokkonen on helppo tunnistaa ja kerätä, joten siinäkin mielessä nokkosletut ovat helppo ruoka aloittaa villiyrttien käyttö.
Tässä kuussa ruokabloggaajien kuukauden ruokahaasteessa on aiheena nokkonen. Haasteessa ei valita voittajaa, vaan tarkoituksena on jakaa iloa ja inspiraatiota! Mukaan pääset julkaisemalla reseptisi ja lisäämällä siihen #kuukaudenruokahaaste

Nokkonen on tunnetuin villivihanneksemme ja syystäkin. Se on maukas ja esimerkiksi pinaattiin verrattuna siinä on moninkertainen määrä ravintoaineita. Nokkonen sisältää paljon piitä, rautaa ja C-vitamiinia, lisäksi nokkonen sisältää myös tärkeitä A-, B-, E- ja K-vitamiineja.
Nokkosesta voi lehtien lisäksi käyttää sen siemenet. Siemenet sisältävät E-vitamiinia, linolihappoa ja karvasaineita. Siemeniä voi nauttia raakana tai kypsennettyinä. Liota siemeniä yön yli, se aktivoi entsyymit ja vitamiinit. Nokkosen siemeniä voi sekoittaa esimerkiksi leipätaikinaan!
Nokkosta on perinteisesti käytetty rohtona ja ravintokasvina pinaatin tapaan. Vuosisatoja nokkonen on ollut lääke lähes joka lähtöön: sitä on käytetty paitsi keuhko-, vatsa- ja virtsavaivoihin sekä koiranpuremiin myös kunnon kohennukseen ja lemmenlääkkeeksi.
Martat
Nokkosia ei kannata kerätä teiden varsilta, eikä typpipitoisesta maasta kuten lantakasojen, koirien ulkoilutusreittien tai ulkohuussien reunuksilta. Nokkoset keräävät itseensä nitraattia, jotka muuttuvat elimistössä nitriitiksi. Nokkosen ryöppääminen tuhoaa mahdolliset nitriitit. Ryöppääminen tuhoaa kuitenkin myös osan ravintoaineista. Esimerkiksi C-vitamiini säilyy paremmin, jos nokkosen kuivattaa ryöppäämisen sijaan. Sen sijaan kalsium säilyy vaikka nokkosen ryöppääkin. Ryöpätyt nokkoset voi kuivata tai pakastaa jatkokäyttöä varten.
Paras nokkosen poiminta-aika on alkukesästä ennen kukintaa. Parhaita ovat nuoret, 5–10 cm:n mittaiset versot. Myöhemmin nokkosista kerätään vain lehdet, ja nekin ennen kukintaa. Keräilykautta voi kuitenkin pitkittää helposti. Jos nokkosen leikkaa keväällä, voi sitä poimia uudelleen noin kuukauden päästä.

Ruoaksi valmistettaessa nokkoset on hyvä ryöpätä eli kiehauttaa ensin vähässä vedessä ja valuttaa ne hyvin siivilässä. Ryöpätyt nokkoset kannattaa hienontaa ennen käyttöä veitsellä tai monitoimikoneessa. Tämän jälkeen ne ovat valmiita ruuanlaittoon tai säilöttäväksi. Nokkosen voi joko pakastaa tai kuivata.
Jos kuivaat isoja eriä, hyötykasvikuivuri on hyvä hankinta. Myös pannuhuone, kylpyhuoneen lämmitetty lattia ja pyykinkuivauskaappi ovat hyviä kuivauspaikkoja. Nokkoset kuivataan alle 35°C lämmössä, kuten kaikki muutkin yrtit.
Älä heitä nokkosten keitinvettä hukkaan. Sitä voi käyttää hyödyksi monella tavalla, esimerkiksi hiusten huuhteluun ja kasvien lannoitteena.


Suuntana omavaraisuus on kerran kuukaudessa ilmestyvä bloggaajien yhteispostaussarja. Sarjassa seurataan omavaraisuus bloggaajien matkaa kohti omavaraisempaa elämää. Olen koonnut kaikki omavaraisuutta käsittelevät postaukseni tänne. Tämän postauksen lopusta löydät linkit muiden omavaraisuus bloggaajien postauksiin.
Viimeisimmässä vlogissani esittelin meidän puutarhaamme. Ja vaikka ideana tässä yhteispostauksessa oli esitellä omaa kasvimaata, koen paloa puhua ehdottomuudesta.

Minua on viime aikoina haastateltu omavaraisuuden tiimoilta pariin otteeseen eri lehtiin. Omavaraisuus kiinnostaa ihmisiä, koska se tarjoaa vaihtoehdon kuluttamiselle ja vastaa ihmisten tarpeeseen palata perusasioiden äärelle. Ilta-Sanomien jutun meidän perheen omavaraisuudesta pääset lukemaan täältä. Olen kaikissa antamissani haastatteluissa korostanut pyrkimystä. Ja kertonut rehellisesti siitä, että pyrimme lisäämään omavaraisuutta, emme elämään täydellisessä omavaraisuudessa. Meillä on suuntana omavaraisuus, olemme matkalla kohti uutta ja tuntematonta määränpäätä. Kulkumme on kuin kaarnalaivalla aallokossa. Välillä mennään suoraan satamaan ja välillä välillä ajelehditaan hetki sattuman varaisesti kunnes päädytään ottamaan pohjakosketusta.
Olen luonteeltani muutenkin vähän laiska, enkä kovin helposti lähde julistamaan mitään ajatusta tai ideologiaa. Minusta on tärkeää, että vaihtoehdoista kerrotaan, ja minusta on ihanaa saada sellaisia viestejä, joissa joku blogini lukia vaikkapa uskaltautuu kokeilemaan oman kasvimaan laittamista tai kasvisruokareseptiä. Toivon, että voin käyttää influensserin rooliani siihen, että joku huomaa, että erilaisia vaihtoehtoja voi kokeilla ilman, että on heti hypättävä syvään päähän.
On ihan okei olla epävarma, kuivattaa taimet ikkunalaudalle tai hukuttaa kasvimaa rikkaruohoihin. On ihan okei pyrkiä tekemään ekologisia ja omavaraisia valintoja ja silti syödä välillä pakastepizzaa.




Se mitä en ymmärrä, on muiden ihmisten tuomitseminen. Minusta on todella kummallista se tapa, millä ihmiset puhuvat toisistaan. Etenkin ihmiset, jotka julkisesti kertovat tekevänsä asioita toisin, ovat arvostelulle vapaata riistaa. Kovaääninen ryhmä vaatii ehdottomuutta. Jos kerrot yrittäväsi elää ekologisemmin, joku etsimällä etsii sen asian, missä et vielä onnistu. Moni ottaa missiokseen sen, että palauttaa sinut maan pinnalle. Yrittäminen on monen silmissä sama asia kuin se, että pidät itseäsi muita parempana. Ihan kuin ainoastaan täydellisyyteen kykenevä ihminen olisi oikeutettu kertomaan yrittävänsä valita ekologisia vaihtoehtoja elämässään. Tai jos kerrot, että pyrit tekemään asioita itse kiinnitetään ensimmäisenä huomio ostamiisi sukkahousuihin tai muuhun yhtä merkittävään epäkohtaan. Se vetää sanattomaksi.
Pitäisi aina muistaa, että me jokainen teemme valintojamme omista lähtökohdistamme käsin. Joku yrittää elää luonnonmukaisemmin vaihtamalla astianpesukoneen pesuaineen luontoystävällisempään siinä missä joku toinen hinkkaa lautasensa puhtaaksi hiekalla. Joku vaihtaa yhden liharuuan kasvisruokaan ja joku toinen siirtyy kasvisruuasta vegaaniksi. Samaan suuntaan siinä kuitenkin ollaan menossa ja se on hienoa! Jokainen yritys ja pyrkimys on enemmän kuin se, että ei tee mitään.
Minulle omavaraisuuden lisääminen ei tarkoita pyrkimystä täydelliseen omavaraisuuteen. Ekologisuus, eettisyys ja kotimaisuus ovat arvoja, joihin pyrin, mutta jotka eivät täydellisesti toteudu elämässäni. Pyrin myös rehellisyyteen, mutta silti joskus valehtelen. En pysty muovittomuuteen, en ole vegaani, syön liikaa, minulla on lapsia, on lemmikkejä ja asun maalla. Autoilen, katson liikaa telkkaria, istun liikaa koneella, ja rakastan turhamaisia asioita kuten hyvää kahvia. Ja mitä siitä? Ihminen ei voi tehdä enempää kuin yrittää parhaansa.
Muiden omavaraisuus bloggaajien postaukset pääset lukemaan täältä: Tsajut,Sarin puutarhat, Metsäläisten elämää, Puutarhahetki – Suurien unelmien puutarhablogi, Kohti laadukkaampaa elämää, Urban Farming, Palokankaan pientila, Elämää korvessa, Korkeala, Maalaiskaupungin piha, Alussa oli Vehkosuo, Riippumattomammaksi,Laura eli Javis, Torpan Tyttö, Sorakukka,Villa Koira, Maatiaiskanasen Elämää, Luomulaakso, Stellan kolmas luonto, Talopäiväkirja/ omavarainen.fi, Rakkautta ja maanantimia, Harmaa torppa
Villiyrttipasta on ilmastoruokaa parhaimmillaan. Pastaa syödessäni tunsin fyysisesti hyvittäväni hiilijalanjälkeäni ja kuinka helposti! Keräämällä pihastani rikkaruohoja, joita myös villiyrteiksi paremmissa piireissä kutsutaan.

Olen lähtökohtaisesti vähän sitä mieltä, että muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta villiyrtit maistuvat parhaimmillaankin ruoholle. Voi olla, että joudun joskus uudelleen arvioimaan kantaani, mutta olen sentään syönyt ihan michelintähden tasoisia rikkaruohoja. Eikä lähtenyt.
Mutta kuten sanottu, on myös poikkeuksia. Ja yhtenä sellaisena pidän nokkosta. Kevään ensimmäinen nokkoskeitto on tapahtuma, nokkosletut maistuvat aina, eikä nokkospestossakaan mitään vikaa ole.
Villiyrttipasta sai alkunsa siitä, että jääkaapissa oli pieni kipollinen edellispäivän lounaasta ylijäänyttä nokkoskeittoa. Koska säästäväisyys on uusi harrastukseni, halusin hyödyntää keiton jämät jotenkin. Tilanne eskaloitui siihen, että päätin tehdä pastaa, huomasin ettei kaapissa ole pastaa, päätin tehdä pastan itse ja siinä vaiheessa kun lounas kuvauksineen oli valmis, oli yksi syöjä jo lähtenyt VPK:n keikalle ja toinenkin syönyt sen verran leipää, ettei pasta enää nyt maistunutkaan. Joten siinä sitten istuin pöydän ääressä syömässä yksin ilmastopastaani.
Teidän ei välttämättä tarvitse tehdä tätä yhtä pitkän kaavan kautta, vaan oikaista esimerkiksi valmispastan kanssa. Toisaalta, miksi ei. Pastan tekeminen itse on oikeastaan aika helppoa.
Tässä pastassa olen tavoistani poiketen käyttänyt myös vuohenputkea, jota meillä kasvaa valtavat määrät ja joka menee sellaisissa ruuissa missä on jokin voimakas maku kuten tässä pastassa feta. Vuohenputkelle myös se plussa, että sitä on mielyttävämpi kerätä kuin nokkosta. Muistathan, että villiyrtteihin pätee samat säännöt kuin sienestykseen. Kerää vain niitä yrttejä, jotka varmuudella tunnistat!






Lue lisää villiyteistä Suomen luonnon sivuilta. Osallistun tällä reseptillä myös Ruokabloggaajien kuukauden ruokahaasteeseen, jossa tässä kuussa on teemana nokkonen. Mukaan pääset käyttämällä #kuukaudenruokahaaste hästägiä, missä tahansa mediassa.