Hei ystävät, kuten ehkä huomasittekin, tänä vuonna en ole koonnut joulukalenteria, mutta tarkoitukseni on somen puolella nostella ahkerasti joulujuttuja teidän iloksenne. Käykää siis klikkaamassa itsenne seuraajiksi, jos ette vielä ole sitä tehneet. Jotain jouluisia askarteluvinkkejä on myös tulossa sillä olen hurahtanut makrameeseen, kransseihin ja muutenkin vähän askarteluun. Mikä on tosi kivaa pitkästä aikaa!
Meillä on tapana ottaa joku joulu perhekuva, ja siinä on aina joku teema tai idea, minkä ympärille kuvaa lähdetään rakentamaan. Tänä vuonna meillä oli teemana tanskalaistyyppinen hygge. Ja hassut sukat. Sitten kuviin haalitaan sekalainen sakki eläimiä ja nappaillaan kuvat. Liian tarkkoja emme teemasta emmekä pukeutumisesta ole. Tärkeintä on se, että jokainen saa olla juuri sellainen kuin on ja esiintyä kuvissa juuri omasta mielestään hyvissä vaatteissa. Olivat ne sitten kalsarit, yökkkärihousut tai shortsit. Emme myöskään tapaa lavastaa kuvia liiemmalti, vaan kuvat ovat melko luonnollisia, ne näyttävät kotimme ja meidät meinä. Tälläinen ryhmä rämä me olemme.
Vaikka teinit eivät niin innostu joulukuvasta, osallistuvat kaikki kuitenkin kuvaan mukisematta, mikä on nykypäivänä harvinaista. Tulkitsen sen niin, että perinne on myös heille omalla tavallaan tärkeä.
Kuvia on kiva katsoa taakse päin, osan meidän vanhoista joulukuvista näet täältä.
Otimme Tanen kanssa myös pari pariskuntakuvaa. Nimesin ensimmäisen “Kauniit ja Rohkeat”.
Itsenäisyyspäivän menu on koostettu niin, että sen parissa on hyvä fiilistellä television äärellä. Hulluutta, mutta suurin osa Itsenäisyyspäivän traditioistamme perustuu television katseluun. Katsomme nimittäin aina Tuntemattoman sotilaan, seuraamme paraatia ja illalla linnanjuhlia. Ja syömme tietysti hyvin.
Olen ihminen joka liikuttuu syvästi itsenäisyyspäivänä vaikka muuten en tunnista itsessäni mitään suurta kansallismielisyyttä. Veteraanien iltahuuto ja Finlandia hymni saavat kuitenkin kyyneleet vierimään. Ja kysymys “mitä itsenäisyys sinulle merkitsee?” on sellainen kysymys, jota teinienkin on mielestäni syytä pysähtyä kerran vuodessa pohtimaan.
Tänä vuonna meitä on noin 10 hengen seurue viettämässä itsenäisyyspäivää ja haaveilen sellaisesta noutopöydästä, jossa olisi erilaisia pieniä paloja, joita voisi käydä napsimassa. En kuitenkaan halua, että keittiö sitoo minua liikaa, koska onhan tässä aika paljon telkkariakin katsottavana, niin olen valinnut menuuseen omia pravyyrejani, jotka ovat taatusti hyviä, mutta suhteellisen vaivattomia valmistaa. Itsenäisyyspäivän menu perustuukin herkkuihin, joista osa valmistuu helposti ja osan voi valmistella jo hyvissä ajoin etukäteen.
Lohimoussekakku on näyttävä ja täyteläinen itsenäisyyspäivän herkku. Suussa sulavan moussen kaverina toimii hyvin saaristolaisleipä. Lohimoussekakku on vähän kuin upgreidattu mätivoikkari.
Lohipastrami
Lohipastrami on perinteisen graavilohen fiinimpi muoto. Se valmistetaan perinteiseen tapaan graavaamalla, mutta lohi saa viimeisen silauksensa pippurihunnusta ja paistopinnasta. Tämä on paras ohje, jota olen kokeillut, se toimii aina.
Briejuusto crostinit
Briejuusto crostini on helposti valmistuva pieni herkkupala joulun juhlapöytään. Crostineita on helppo muunnella, esimerkiksi uunissa paahdetut tomaatit maistuvat mainiolta.
Punajuuri – päärynä – sinihomejuustosalaatti
Ajattelin tehdä muunnelman tästä herkullisesta salaatista, lisäämällä joukkoon kenties vähän vihersalaattia tai rucolaa joukkoon. Nämä ovat minusta ihania talvisia makuja, jotka sopivat hyvin itsenäisyyspäivän tarjoiluiksi.
Savusilakka ruisnapit
Savusilakka on sellainen herkku, jonka arvon olen löytänyt vasta aikuisena. Savusilakoita saa edullisesti lähes joka kaupasta, niitä on melko helppo käsitellä ja niissä on herkullinen maku. Tässä herkullisessa tahnassa savusilakoihin lisätään piparjuurituorejuustoa, ja lopputulos on taivaallisen hyvä.
Puoloffee
Jälkkäriksi ajattelin tehdä ihanan puolukkaisen ja kinuskisen puoloffeen. Tein puoloffeen myös isänpäiväksi ja se oli ihanaa.
Tämän lisäksi olen suunnitellut tekeväni jotain itse tehtyjä makeisia. Olisko sulla just ne parhaat reseptit jouluisiin makeisiin?
Vastuullisuus, ekologisuus, ilmastonmuutoksen ehkäiseminen, kasvissyönti, lentovero, kulutuksen vähentäminen ja maailman pelastaminen. Siinä muutama kevyt aihe pureskeltavaksi.
Mä olen itse kipuillut sen kanssa miten ja kuinka paljon näitä aiheita täällä blogissa nostan esille. Itse olen maailman tuskan kantaja, joka toisaalta rakastaa esimerkiksi matkustamista, syö vähän liikaa hyvää ruokaa ja sortuu toisinaan elämän pieniin ylellisyyksiin.
Arjessa pyrin kuitenkin valitsemaan vastuullisesti, tekemään päätöksiä, jotka osaltaan eivät ainakaan vauhdittaisi maailmassa vallitsevaa epätasa-arvoa tai ilmastonmuutosta. Mikä ei todellakaan ole helppoa. Vaatii valtavan määrän aikaa, energiaa ja ylipäätään kiinnostusta pohtia sitä, mikä aidosti on vastuullinen ratkaisu. Välillä turhauttaa, koska kaikki mitä tekee tuntuu riittämättömältä ja tekee vaan mieli lentää Thaimaaseen syömään pihviä. Silti haluan olla omille lapsilleni esimerkkinä ja toimia niin, että voin sanoa edes yrittäneeni. Että pyrin tekemään parhaani sen tiedon ja osaamiseni valossa, mitä minulla sillä hetkellä oli saatavilla.
Kohti kestävää kehitystä
Kun Clas Ohlson halusi tehdä yhteistyötä vastuullisuus kulmalla, olin suoraan sanottuna vähän hämmästynyt. En ollut oikeastaan ikinä yhdistänyt Clas Ohlsonia vastuullisuuteen tai kuvitellut kääntyväni juuri heidän puoleensa kun olen halunnut ostaa jotakin, missä ekologisuus ja eettisyys näkökulmia on mietitty. Jos rehellisiä ollaan, niin mielikuvani on ollut ehkä jopa vähän päin vastainen, “rompetori” tyyppinen.
Välillä on kuitenkin ilo olla väärässä. Clas Ohlsonilla on miettitty vastuullisuutta monesta eri näkökulmasta. Suurien linjojen ja hienojen puheiden lisäksi heillä on tartuttu ihan konkreettisesti toimiin. Vastuullisen tuotteiden osuus on tällä hetkellä 19%, tavoitteena on kasvattaa osuutta 25% ensi vuoden aikana. Heidän mottonsa ”kohti kestävää kehitystä” on sellainen, jonka itse kukin meistä voinee allekirjoittaa.
Vuoden 2019 aikana Clas Ohlson poistaa kertakäyttöiset muoviaterimet valikoimastaan ja lopettaa niiden käytön yrityksen sisällä. Yritys on jo aikaisemmin vaihtanut pillit, lautaset ja mukit paperisiin. Päätös on osa Clas Ohlsonin pitkäjänteistä vastuullisuussuunnitelmaa.
Vastuullisuus tarkoittaa ekologisen näkökulman lisäksi myös eettistä toimintaa. Eettisyys ja ekologisuus eivät aina ole sama asia, mikä entisestään hankaloittaa tavallisen kuluttajan elämää. Clas Ohson tarttuu toiminnassaan mm. lasten oikeuksiin. He tekevät yhteistyötä World Childhood Foundationin kanssa. Järjestö tunnistaa ja tukee paikallisia projekteja, jotka työskentelevät lasten seksuaalisen hyväksikäytön, riiston ja väkivallan estämiseksi. Lue lisää täältä. Tämän lisäksi Clas Ohlsonilla kiinnitetään huomiota mm. sukupuolten väliseen tasa-arvoon.
Kuluttaja näkökulmasta ilahdutti se, että moni tavara oli myynnissä hyvin minimalistisesti pakattuna. Turhia muovikääreitä oli selkeästi vältetty ja monia tuotteita löytyy ympäristömerkittyinä, mm. FSC-merkintä ja Joutsenmerkki-tuotteet on selkeästi edustettuina.
Kohti kestävää kehitystä on mottona hyvä. Harva meistä voi sanoa toimivansa kaikessa kuluttamisessaan vastuullisesti. Osittain syynä on tietämättömyys, osittain laiskuus ja mukavuuden haluisuus. On hirvittävän helppoa unohtaa oman toimintansa vaikutukset, koska jälkien seuraaminen vaatisi todellista työtä ja lopputulos tuskin olisi kovin mairitteleva.
Toisaalta jatkuva huonon omantunnon poteminen, erityisesti jos se johtaa sellaiseen tunteeseen, ettei kuitenkaan onnistu ratkaisemaan kaikkia maapallon ongelmia, on turhaa. Riittää että tekee parhaansa, kukaan ei voi odottaa enempää.
Yhteistyön tiimoilta sain myös valita joitakin tuotteita Clas Ohlsonin valikoimasta. Päädyin ruuan säilytykseen liittyviin tuotteisiin, joita hyödynsin ruokalahjoihin. Yksinkertaisesti lasipurkkiin pakatut itse tehdyt lahjat ovat monin tavoin hyvä idea. Kun lahja on syöty, voi purkin käyttää uudelleen. Tai vaikka palauttaa lahjanantajalle uudestaan täytettynä!
Ihanaa iloa ja rakkautta kaikille isille, varaisille, isänmielisille ja kaikille muille jotka kokevat olevansa isejä. Olette tärkeitä henkilöitä!
Minun mieheni on mahtava isä. Hänestä tuli isä 21 -vuotiaana ja uskon, että kukaan ei olisi voinut valmiimpi. Me ei kumpikaan tiedetty miten asioiden olisi pitänyt mennä, joten opeteltiin yhdessä. Hänellä on uskomaton taito ottaa asiat sellaisina kun ne tulevat ja se on auttanut meitä molempia niin vanhemmuudessa kuin monessa muussakin asiassa.
Mieheni tapa olla isä on hyvin käytännön läheinen. En usko, että hän on eläissään lukenut yhtään kasvatusopasta tai seurannut mitään suuntausta tai ideologiaa, gurua tai muuta asiantuntijaa. Sen sijaan hän on seurannut sydäntään ja vaistojaan. Tehnyt ratkaisuja sen perusteella mikä juuri meille tai sille kyseiselle lapselle on parasta.
Hän on tehnyt myös virheitä, ihan niin kuin me kaikki, ja oppinut niistä. Hän on kasvanut niin isänä kuin ihmisenäkin. Mikään täydellinen ihminen hän ei silti ole, vaan välillä niin maan perusteellisen ärsyttävä ja taipuvainen kantamaan marttyyrin kultaista kruunua. Toisaalta hän antaa (ärsyttävän paljon) tilaa myös muiden epätäydellisyydelle ja hänen seurassaan saa olla juuri sellainen kuin on.
Yhdessä olo lasten kanssa on perustunut yhdessä tekemiseen. Oli kyseessä sitten eläinten hoitaminen, ruuanlaitto, radio-ohjattavat autot tai polkupyörän korjaaminen. Hän on opettanut lapsillemme taitoja, joiden avulla uskon heidän selviävän elämästä. Taitojen lisäksi lapset ovat oppineet oma-aloitteisuutta, tiedonhankintaa, ystävällisyyttä, periksiantamattomuutta, kärsivällisyyttä, vastuunottamista ja sitä, että kaikki otetaan mukaan ja jokaisella on oma tärkeä roolinsa, oli se sitten kuinka pieni tahansa.
Vuosien saatossa vanhemmuus on muuttunut. Teinien kanssa yhdessä oleminen on erilaista kuin taaperoiden. Mieheni sopivan hullu huumorintaju ja halu olla lapsille läsnä kantaa perhettämme myös myrskyisinä teinivuosina. Hän osaa antaa omaa tilaa ja vaatia osallistumista juuri sopivassa suhteessa. Hänellä on kyky tukea ja laskea irti.
Isyydessä on kyse myös vanhemmuuden jakamisesta. Yhteistyöstä, vastuun kantamisesta, tuesta ja rakkaudesta. Ja siinä hän ei koskaan ole kitsastellut, vaan tuntuu, että vuosien saatossa kaikki on vain kasvanut ja vahvistunut.
Kiitos, että olet niin mahtava tyyppi. Ja kiitos myös mun omalle isälle ❤️
Kreikkalaistyyppinen makea filopiirakka vie ajatukset Välimerelle, Kreikkaan. Kanelia, kardemummaa, appelsiinia ja hunajaa. Oliivipuita, meri, vuoristo. Oi, mun matkakuume alkaa nostaa päätään.
Olen käynyt Kreikassa monta kertaa ja sieltä minulle tärkeimmäksi paikaksi nousee Kreeta. Sinne ovat myös sijoittuneet monet elämäni merkittävät reissut. Yksi niistä oli perheemme ensimmäinen ihan oma ulkomaanmatka 80-luvun lopussa. Täytin silloin joko 10 tai 11 -vuotta. Emme ole päässeet tästä yksimielisyyteen. Omasta mielestäni täytin 11, vanhempieni mielestä 10. Kummin vain, sain lahjaksi upean seikkailun, jäätelöannoksen ja Kreikkalaisessa illassa vielä pääsin kultatuolissa koko ohjelman keskipisteeksi. Salakuljetimme veljeni kanssa hotellilta makkaraa veneen alla asuville koiranpennuille ja melkein hukuin kun jäin jumiin rannan aallokkoon. Myöhemmin palasin Kreetalle kun teimme ensimmäisen yhteisen ulkomaan matkan silloisen poikaystäväni, nykyisen mieheni kanssa. Meillä oli vain liput Ateenaan ja sieltä jatkoimme matkaamme saarelta toiselle, päätyäksemme Kreetalle. Loppu onkin historiaa.
Kreetalla olen käynyt sen jälkeenkin tasaisin väliajoin. Olen käynyt siellä opiskelemassa valokuvausta pariin otteeseen, sen lisäksi, että Kreeta on ollut erinomainen työmatkakohde. Lue lisää Kreetan matkoistani täältä ja täällä.
Kreikkalaistyyppinen makea filopiirakka
Tarvikkeet:
10 filotakina levyä
60g voita, sulatettuna
¼ tl kanelia + kanelitanko kastikkeeseen
¼ tl kardemummaa + muutama kardemumman siemen kastikkeeseen
yhden appelsiinin kuori
1 vanilijatanko, puolitettuna, siemenet käytetään
350 ml maitoa
3 munaa
95g sokeria
2 rkl hunajaa
150g pistaasipähkinöitä, pilkottuna
Tee näin:
Lämmitä uuni 180 asteeseen. Vuoraa leivinpaperilla ja voitele 20 cm uunivuoka.
Levitä filotaikina levyt ja aseta niiden päälle kostea pyyhe, jotta ne eivät kuivu. Ota levyt käsittelyyn yksitellen, voitele ne runsaalla voilla ja kokoa levy rosetiksi. Laita rosetti keskelle vuokaa ja voitele sitten muut filotaikina levyt ja asettele niistä tekemäsi rosetit keskimmäisen ympärille.
Voitele rosettien päältä runsaalla voilla ja ripottele päälle kanelia ja kardemummaa. Paista uunissa 25-30 minuuttia.
Tee sillä välin soossi. Laita kattilaan maito, kanelitanko, kardemumman siemenet, vanilijatanko siemenineen ja anna kiehahtaa. Siivilöi hieman jäähtynyt maitoseos.
Vatkaa munat ja sokeri paksuksi vaahdoksi. Kaada lämmin maito munien joukkoon hiljalleen, koko ajan vatkaten.
Ota kakku uunista ja kaada kastike taikinan päälle. Raasta päälle appelsiinin kuori. Paista vielä 30 minuuttia niin että kastike jähmettyy.
Ota kakku uunista ja pirskota päälle hunajaa ja pistaasia.
Se alkaisi niin sanotusti alkaa olla laittaa pillit pussiin tämän kasvukauden osalta. Viime viikot on mennyt lähinnä hissuksiin siivoillessa ja tehden pientä tilanne arviota.
Tämä kesä yllätti monin paikoin positiivisesti. Ja osin sitten ei niinkään. Tomaatteja tuli valtavasti, osa on minulla sisällä kypsymässä, eli voisi jopa sanoa, että tomaatteja tulee edelleen. Kaalit olivat turhaa ajan hukkaa, se mikä säästyi tuholaisilta meni peurojen suuhun. Peurojen suuhun meni kyllä paljon muutakin. Se on suorastaan sääli, että jos todella haluaisi kasvimaan pysyvän suojassa, pitäisi sen ympärille rakentaa sellainen muuri jonka erottaisi avaruudesta käsin.
Puutarha tuotti satoakin enemmän iloa. Oli hyvä fiilis kerätä salaatti ainekset suoraan omasta maasta, tai käydä hakemassa puuttuvat yrtit omasta pihasta. Tai maistella erilaisia tomaatteja. Tai kehitellä ruoka sen mukaan, mikä puutarhassa näytti juuri silloin parhaalta. Suurin osa päivästä kului ulkoillen ja puutarhassa jotakin nykertäen. Sellaisessa hommassa sitä tuntee elävänsä.
Hyvältä näyttää myös jääkaapissa ja pakkasessa. Hyllyt notkuvat hilloja, kastikkeita, maustekurkkuja, soseita, marjoja ja muita hyviä, mitä kesän aikana kasvatettiin. Ensimmäistä kertaa sain esimerkiksi useita litroja paprikaa pakastettua.
Oikeastaan puutarhanhoito, säilöntä ja muu omavaraistelu vei mukanaan siinä määrin, että koko hommaa tuli kauhean huonosti dokumentoitua tänne blogiin. Tuntui, että teki hyvää keskittyä olennaiseen. Eikä energiaa oikeastaan muuhun riittänytkään. Joten sori kaikki ketsuppireseptin odottelijat, palaan asiaan ensi kesänä. Toivon.
Puutarhahommista vapautuneen ajan olen siirtänyt neulontahommiin. Mutta niistä lisää joku toinen kerta!
