Kevät työt puutarha edistyvät kovaa vauhtia. Toukokuu on sellaista aikaa, että tekemistä ja ideoita riittää, mutta aika ei tuppaa riittämään ihan kaikkeen. Etenkin kun uusia ideoita syntyy nopeammin kuin vanhat ehtivät valmistumaan. Asioiden keskeneräisyydestä ei silti kannata turhaan stressata, sillä asioilla on tapana järjestyä, ennemmin tai myöhemmin.
Tällä hetkellä suurimman osan ajasta vie luonnollisesti puutarha. Syksyn sato valmistellaan nyt. Kaikki taitaa olla papuja lukuun ottamatta kylvetty, esikasvatuksessa on vielä iso osa, mutta aikaisia lajikkeita on jo kylvetty maahan. Kasvihuoneiden kastelujärjestelmät odottavat laittamista, kuten myös tomaattien tukeminen, ja niin no, moni muu asia. Puutarhan hoidossa konkretisoituu sanonta “ei työt tekemällä lopu”, sillä periaatteessa kohennettavaa ja paranneltavaa riittää loputtomiin. Toisaalta tietää, että jos ei tänä vuonna ehdi, niin kesä se on seuraavakin kesä.
Puutarhan lisäksi omavaraisuus rintamalla tapahtuu uuden kanalan rakentamista, joka tosin matkan varrella saattaa muuttua osittaiseksi lampolaksi! Lampaat ovat olleet haaveissani jo tovin, mutta perheen järjen ääni on vastustanut. Meillähän ollut kunnon lammaskatras aikoinaan, mutta elämän käänteissä niistä jouduttiin luopumaan. Lampaiden puolesta puhuisi niiden mainio hyöty maisemoinnin eteen, mutta se jumalaton aitaaminen saa mietteliääksi. Aitaamista tuntuu nimittäin olevan jo nyt hirvittävät määrät. On aidattava kanoja sisään ja peuroja ulos. Ja mikään elikko ei tietenkään pysy samanlaisissa aidoissa!
Kaiken puuhailun ohella olemme kuvailleet vlogia, josta saamelko hyvän käsityksen siitä mitä kaikkea työnalla tällä hetkellä on. Kannattaa muuten tilata maan mainio Youtube kanavamme, niin saat aina suoraan tiedon kun uusi vlogi ilmestyy.
Jos aloit vasta seuraamaan blogiani ja omavaraisuus kiinnostelee, niin tsekkaa kaikki omavaraisuuteen liittyvät postaukset täältä.
On taas omavaraisuus bloggaajien yhteisen haasteen aika. Suuntana omavaraisuus on kerran kuukaudessa ilmestyvä bloggaajien yhteispostaussarja. Sarjassa seurataan omavaraisuus bloggaajien matkaa kohti omavaraisempaa elämää. Olen koonnut kaikki omavaraisuutta käsittelevät postaukseni tänne. Tämän postauksen lopusta löydät linkit muiden omavaraisuus bloggaajien postauksiin.
Meidän kevät on alkanut vauhdilla. On taimikasvatusta, uuden kanalan kunnostusprojektia, kasvimaan valmistelua, villiyrttien ja sienien keräämistä, istutusta ja aitaamista. Ja samalla tulevan kasvukauden suunnittelua. Tsekkaa myös meidän vlogi!
Villiyrtit
Nokkonen on villiyrteistä suosikkini ja se on juuri nyt parhaimmillaan. Nokkonen on helppo tunnistaa, kerätä ja käyttää. Itse kerään nokkosesta vain latvuksen ja käytän sitä pinaatin tapaan. Nokkonen toimii erinomaisesti esimerkiksi fetajuuston kanssa pastassa tai piirakoissa. Katso ohje villiyrtti pastaan, nokkoslettuihin ja nokkospestoon.
Nyt on myös paras aika kerätä kuivunmahlaa! Mahlaa juomme sellaisenaan, emmekä ole lähteneet sitä säilömään tai keittelemään siirapiksi. Mahlassa on veden lisäksi vain 1% muita aineita, eikä sen siirapoittaminen tunnu vaivansa väärtiltä.
Kasvihuone
Tomaatit olen tänä vuonna istuttanut kasvihuoneeseen jo huhtikuun puolessa välissä. Kyllästyin siihen, että kotona sisällä kaikki paikat ovat täynnä taimia ja kasvivalo virityksiä, multaa ja potteja. Kasvihuoneessa tomaatit olivat aluksi kolmen harson alla, nykyisin vain yhden. Lisäksi kasvihuoneessa on puhallin, joka estää lämpötilan vajoamisen pakkasen puolelle. Muutama tomaatti sai ilmaston vaihdoksesta slaagin ja kuoli, mutta suurin osa on hyvässä kasvussa ja kukkia näkyy jo monin paikoin.
Tomaattien lisäksi kasvihuoneessa majailevat paprikoiden ja kurkkujen istuttamattomat taimet + istuttamattomat tomaatin taimet, jotka myöhemmin menevät esimerkiksi amppeleihin tai toisiin kasvihuoneisiin.
Seuraavaksi tehtävänä oli korjata toistaiseksi vielä tyhjillään olevan lasikasvihuoneen yksi rikki mennyt lasi ja ruveta asentamaan kastelujärjestelmää tomaateille.
Kasvulaatikot
Kasvulaatioita olemme möyhentäneet ja poimineet niistä valtavan määrän juolaheinää. Joitakin aikaisia lajikeita kuten palsternakkaa, mustajuurta, retikkaa, aikaista porkkanaa ja pinaattia on jo kylvetty avomaalle. Harson alla on myös vähän sipulia.
Kasvulaatikoiden viljelyn helpottamista varten minulla on suunnitelma, jonka avulla kieroviljelyä on helppo harrastaa. Jokaisella laatikolla on numero ja kiertoviljely numero, niin että jos edellis vuonna siinä on viljelty ryhmän 2 vihanneksia, kuten porkkanaa ja muita juurikkaita, kasvatetaan siinä tänä vuonna ryhmien 3-4 vihanneksia, kuten tilliä, persiljaa, hernettä ja papua. Peruna on ryhmässä 3, mutta me viljelemme perunaa avomaalla.
Avomaa
Ihan ensiksi maata parannettu levittämällä pellolle kompostia ja viimevuotista hevosenlantaa. Joka keväinen homma, joka maksaa vaivan. Meillä maa on hyvin savipitoista, mutta vuosien kompostin lisääminen on tehnyt tehtävänsä ja maa on hyvin elävää ja ravinteikasta.
Peruna on kylvetty. Aikaisin tiedän, mutta toisaalta kevät tässä rannikolla on ollut lämmin. Osa perunoista laitetaan vasta myöhemmin, varmuuden varalta.
Avomaalle meille tulee myös kukkapelto. Osittain ihan sen takia, että rakastan kukkia, mutta ensisijaisesti pölyttäjien takia. Kukkapelto vaatii aitauksen, sillä peurat popsivat muuten itäneet taimet parempiin suihin.
Nyt tässä oikeastaan vaan jatketaan kylvöjä, esikasvatusta, aitaamista, kanalaa ja kaikkia muita “pitäisi varmaan” projekteja!
Meillä alkaa olla muodostunut perinteeksi pitää pääsiäissunnuntaina enemmänkin brunssi kuin perinteinen juhlaillallinen. Brunssi toimii mainiosti isompien lasten kanssa, sillä teinit arvostavat myöhään nukkumista, rentoa ilmapiiriä ja tietenkin herkkuja. Kannattaa myös rohkeasti kokeilla simaa muulloinkin kun vappuna, ainakin meidän perheessämme se nauttii suurta suosiota herkkujuomana. Pääsiäismenu kasvissyöjälle uppoaa myös sekaaneihin, mutta siihen voi halutessaan lisätä esimerkiksi lämminsavulohta.
Myös esimerkiksi hummus sopisi hyvin tortillasipien kaveriksi. Alunperin suunnittelin myös shakshoukan tekemistä, mutta ruoka määrä alkoi näyttää näidenkin kanssa sen verran runsaalta, että se jäi viimetipassa pois laskuista. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan, sillä se on helppotekoinen ja maukas brunssipöydän herkku.
Vinkki! Jos pashan ja mämmin vaihtaa munkeiksi, toimii sama menu mainiosti myös vappuna!
Mämmi ei tosin taida ihan perinteiseen välimerelliseen ruokavalioon kuulua, mutta ansaitsee silti paikkansa suomalaisessa pääsiäispöydässä. Meillä perheessä porukka jakaantuu noin kahtia, osa on enemmän mämmin ystäviä, osa taas pashan. Tämä vuosi on muuten merkittävä siinä suhteessa, että ensimmäistä kertaa pasha vastuu siirtyi perheessämme tulevalle polvelle. Tuntuu muuten aika mainiolta kun jälkikasvu on jo siinä iässä, että osan juhlavalmisteluista voi delekoida heille. Vuosien työ tuottaa vihdoin hedelmää!
Filotaikina piirakka on makumuisto Kreikan reissuilta. Sain siihen uudenlaisen kosketuksen osallistuessani valokuvauskurssille muutama vuosis ittenKreetalla, jossa myös seurasimme piirakan valmistusta. Tällä kertaa käytin ricottajuuston sijaan fetajuustoa. Toimii erinomaisen hyvin! Ja siinä missä filo vei muistot Kreikkaan, niin linssisalaatti muistutti meitä ihanasta kesäsät saaristossa. Tein siellä ensimmäisen kerran kyseistä salaattia. Nykyisin se kuuluu perusreseptistööni.
Valkopaputahna
Valkopaputahna syntyi puhtaasti intuiitiolla, sen mukaan, mitä kaapista löytyi.
1 prk valmiiksi kypsennettyjä valkoisia papuja (ei tomaattikastikkeessa)
1 pkt fetajuustoa
1/2 prk aurinkokuivattuja tomaatteja
oliiviöljyä tahnan notkeuttamiseen
1/2 sitruunan mehu
puska silopersiljaa
mustapippuria suoraan myllystä
Soseuta kaikki muut paitsi persilja tasaiseksi massaksi, notkista tarvittaessa oliiviöljyllä. Lisää silputtu persilja, mausta mustapippurilla. Anna maustua vähintään tunti jääkaapissa. Voit halutessasi maustaa tahnaa myös ripauksella chiliä.
Mun mielestä etäkoulu on pääasiassa ihan perseestä. No niin, nyt se on sanottu. Perseestä. Ja sen ääneen sanominen on ihan okei. Vaikka maailmalla riehuu pandemia ja tilanne on monella tapaa kriittinen, voivat kokonaisuuden kannalta pienet asiat vaikuttaa suuresti omassa elämässämme.
Meidän perheessä on neljä etäkoululaista, yksi alakoululainen, kaksi yläkoululaista ja yksi amis, eli ammattikoululainen. Kaikkien etäkoulu näyttäytyy hyvin erilaisena ja todettakoon, että on hyvin lapsi kohtaista miten etäkoulu sujuu. Toisten kohdalla tuntuu, että etäkoulu sujuu jopa paremmin kuin oikea koulu. Toisten kohdalla taas mikään ei suju.
Toinen yläkoululaisemme on erityisen tuen piirissä, eli hänen haasteensa vaikuttavat koulunkäyntiin jo normaali oloissakin, joten etäkoulun piikkiin ei kaikkia haasteita voi laittaa.
Etäkoulua on takana pian kolme viikkoa, mikä on joko hitsin vähän tai sairaan pitkä aika, riippuu kenen kulmalta asiaa katsoo. Opettajan, joka on viimeiset viikot tehnyt pitkää päivää, yrittänyt siirtää kaiken digitaalisille alustoille ja tehnyt kaikkensa sopeutuakseen mahdottomalla aikataululla täysin uudenlaiseen tilanteeseen. Ilman, että kenelläkään on mitään isompaa kuvaa, suunnitelmaa tai välttämättä edes keinoja miten kaikki pitäisi hoitaa. Vai oppilaan, jonka opiskelu on mahdollista hyvän tuen, säännöllisen rytmin ja laadukkaan opetuksen ansiosta. Kolme viikkoa on pitkä aika silloin, jos ainut kontakti opettajaan on wilma merkintä ja muutoin vastuu omasta koulunkäynnistä on oppilaalla itsellään. Etenkin kun hän ei siihen syystä tai toisesta pysty.
Kolmessa viikossa ehtii unohtamaan koko peruskoulun. Siinä ajassa ehtii kerryttämään toivottomalta tuntuvan kasan tekemättömiä tehtäviä. Kolmessa viikossa ehtii ahdistumaan, kokemaan häpeää omasta osaamattomuudestaan ja luovuttamaan. Kolme viikkoa on pitkä aika meille, ihan tavalliselle perheelle, jossa arki normaalisti rullaa ihan omalla painollaan, eikä kenelläkään ole mitään suurempia ongelmia. Kuinka pitkä aika kolme viikkoa onkaan heille, joissa syrjäytymisen vaara on aidosti läsnä tai perheessä on muita haasteita. Koululla on niin paljon muitakin merkityksiä kuin akateemisten taitojen opettaminen.
Etäkoulu on tehtävälistoja, eräpäiviä, wilma merkintöjä, Signaleita, classroomeja, hangoutseja, edisoneja, sähköposteja ja youtube videoita. Se on tehtävien tekemistä vanhempien työpäivän jälkeen, turhautumista, väsymystä ja itkua. Se on myös onnistumista, tehtyjen tehtävien palauttamista ja yläfemmoja. Parhaimmillaan se on mielenkiintoisia keskusteluita nuorten kanssa, yhdessä opettelua ja jaettua onnistumisen tunnetta. Pahimmillaan epätoivoista googlailua, wilma viestien vyöryä, loppumattomia listoja tekemättömistä töistä ja jatkuvaa huonoa omaatuntoa.
Etäkoulu ei ole kenenkään valinta, ei opettajien, ei opiskelijoiden, eikä meidän vanhempien. Kaikki tekevät sen, mitä näissä olosuhteissa pystyvät. Osalla opettajista on paremmat valmiudet siirtää opetus digialustoille, osalla oppilaista on paremmat valmiudet itsenäiseen työskentelyyn, toiset vanhemmat selviävät urakasta paremmin kuin toiset. Etäkoulu on epätasa-arvoista, tukea on vaikeampi saada ja antaa ja ennen kaikkea se on kaikille uutta.
Äitinä oma lapsi on aina tärkein. Se on hengissä pysymisen kannalta oleellista. Koronan vuoksi olemme joutuneet miettimään mikä on erityisen oppijan kannalta pienin riski. Tipahtaa kokonaan kärryiltä vai ottaa riski tartunnasta käymällä edelleen koulussa. Kumpikin vaihtoehto on huono.
On siis kevät. Muuta ei oikein voi varmaksi sanoa. Mun on tehnyt monta kertaa mieli kirjoittaa, että en olisi ikinä kuvitellut, että elämäni aikana sattuu jokin tämän kaltainen tilanne tai että voitteko kuvitella että nyt elämä on tälläistä. Ennen kuin sitten tajuan, että niinhän se tosiaan on kaikilla meillä. Ennen kuulumatonta ja ennustamatonta.
Kyllä mä olin ajatellut, että joskus ihmiskunnalle tulee joku stoppi, joka pakottaa meitä pysähtymään ja uudelleen punnitsemaan valintojamme, mutta olin ihan varma, että kakka osuu tuulettimeen vasta sukupolvien päästä. Enkä mä tiedä onko tämä nyt mikään luontoäidin varoitus, mutta taatusti korona on pysäyttävä. Pysäyttävä sekä henkisellä, että ihan konkreettisella tasolla. Kaikki on seis. Kaikki paitsi se mihin ihmisen valta ei riitä. Luonnossa kaikki on entisellään.
Olen aikuisella iällä käynyt läpi burn outin, en varsinaisesti ole koskaan ollut masentunut, mutta olen oppinut mitä käy jos polttaa kynttilää liian pitkään molemmista päistä. Se on ollut hirvittävän ikävää, mutta myös opettavaista. Nykyisin tunnistan paremmin stressiperäiset oireet ja uskallan rauhoittaa elämääni silloin kun se on tarpeen.
Nyt tilanne on stressaava, mutta silti rauhallinen. Kuin koko maailma olisi odottavassa tilassa, äärimmilleen jännittyneenä, valmiina purskahtamaan valloilleen sopivan tilaisuuden tullen. Tai ehkä se olen vain minä. Näennäisen tyynenä, pinnan alla kuplien.
Normaalisti stressitasojen noustessa alan raivata kalenteria. Peruutan menoja, joita ei ole aivan pakko hoitaa, rauhoitan sosiaalisia kontakteja ja karsin tarpeetonta sinkoilua rankalla kädellä. Nyt kaikki tuo on tehty, äkillisesti ja ilman omaa päätäntävaltaani.
Ensimmäinen reaktioni koronakriisiin olikin helpotus. Tunnistin, että paletillani oli aika paljon jo kaikkea ja pakko lomailu tuli sopivaan saumaan. Nopeasti helpotuksen jälkeen alkoi huono omatunto, miksi en käyttäisi vapautunutta aikaa johonkin hyödylliseen ja kehittävään? Hakisi opiskelemaan? Edistäisi muutamaa roikkumaan jäänyttä projektia? Vaikka samaan aikaan kriisi vaati työelämässä isoja päätöksiä, lasten etäkoulu vaati aikuiselta ihan uudenlaista läsnäoloa ja muutenkin koko kannatteleva arki oli heittänyt härän pyllyä.
Sitten aloin lukemaan uutisia kuin hullu. Virallisten kanavien kuten Valtioneuvoston ja THL:n sivujen lisäksi mm. Yle, Hesari, Ilta-Sanomat, facebookin feedi ja no, ihan mikä vaan kelpasi. Surffasin lukemassa uutisia ja kyttäämässä grafiikoita aivan maanisesti. Pelko alkoi tuntua jo ihan fyysisenä, hengitys muuttui pinnalliseksi ja huimasi. Lamaannutti. Tuntui raskaalta olla kenenkään kanssa yhteydessä edes etänä. Koko ihmiskunta alkoi tuntua uhalta, kuka vaan, missä vaan voisi kantaa virusta ja tartuttaa sen.
Kun noin viikko sosiaalista eristäytymistä oli takana jouduin lähtemään sairaalan ensiapuun. Ihan muusta fyysisestä vaivasta, työterveyslääkärin lähetteellä. En siinä vaiheessa ollut poistunut kotoani yli kahteen viikkoon, sillä ennen korona kriisin puhkeamista olin sairastanut kausiflunssan (tai mistä sen tietää). Tuntui karmealta. Mutta teki hyvää nähdä, ettei kyseessä tosiaan ollutkaan mikään zombi-apokalypsi vaan koronasta huolimatta elämä jatkui niin normaalina kuin se olosuhteisiin nähden oli mahdollista.
Nyt olen tietoisesti rajoittanut uutisten lukemista. Pidän itseni edelleen ajantasalla, koska tilanteen kehittyminen vaikuttaa myös sekä työhöni, että vastuullani olevaan vapaaehtoistyöhön partiossa. Suurin ero on siinä, että suhtautumiseni uutisiin on muuttunut. Alun järkytys on muuttunut enemmän toteavaksi. Näin on nyt ja tämän mukaan eletään. Pysytellään kotona, pestään käsiä ja pyritään pitämään arki mahdollisimman normaalina kaikesta huolimatta. Pyrin kiinnittämään erityistä huomiota niihin asioihin, jotka poikkeustilasta huolimatta ovat ennallaan. Erityisesti kun pakokauhun tunne nostaa uudelleen päätään, on tietoisesti palautettava ajatukset nykyhetkeen, siihen mikä on varmaa.
Mistä päästäänkin takaisin otsikkoon, nimittäin kaikista vaiheiluista huolimatta kevät tulee ajallaan. Luonnossa liikkuminen, puutarhan hoitaminen, esikasvatus ja tulevan kasvukauden suunnittelu ovat kaikki hyvinvointia lisääviä asioita. Ja niitä voi tehdä juuri niin kuin oli suunnitellut.
Luonnon vaikutusta mielen hyvinvointiin on tutkittu ja pelkkä metsässä käveleminen lievittää stressiä. Ylipäätään asioiden äärelle pysähtyminen, maadoittuminen, pysäyttää ylikierroksilla käyvät aivot. Itse olen ottanut tavoitteeksi valokuvata kevään edistymistä. Kameran kanssa tulee katsottua tarkemmin, ihmeteltyä enemmän. Luonnon kasvuvoiman seuraaminen tuottaa iloa ja tuntuu konkreettisena vastavoimana yhteiskunnan pysähtyneisyydelle.
Niinpä mä suosittelen kaikille, käy kävelyllä, etsi leskenlehtiä, seuraa silmujen kehitystä, laita vaikka herneenversoja itämään tai kokeile kasvattaa auringonkukan versoja, rairuohoa, tai vaikka kesäkukkia. Pelkästään mullan möyhentäminen ja siementen itämisen seuraaminen vie ajatukset kevääseen ja antaa toivoa. Kesä tulee ihan varmasti!
Veriappelsiiniskonssit syntyvät helposti akuutin leipoosin iskiessä. Skonssit ovat herkku, joka muuntuu helposti sesongin mukaan. Olen täällä blogissakin esitellyt jos jonkinmoista skonssia, esimerkiksi sitruunaskonssit, syreeniskonssit, rosmariini-karpaloskonssit, perusskonssit.
Skonssien kaveriksi tein kandeerattuja veriappelsiineja, jotka ovat kuin karkkia. Siis ihan oikeasti. Appelsiinikarkkia. Ja ihanan näköisiä myös. Kandeeratut appelsiinit säilyisivät pidempäänkin, ellei kotikoululaiset naposteeraisi niitä menemään yhdessä illassa. Ehkäisin katoa laputtamalla tekeleeni ytimekkäästi: ÄLÄ SYÖ! joka auttoi kuvauksiin asti. Mutta sanotaanko näin ettei säilyvyyttä sen jälkeen tarvinnut turhaan miettiä.
Skonssien voiteluun: 1 iso muna, kevyesti vatkattuna 1 rkl maitoa
Sekoita jauhot, sokeri, leivinjauhe, sooda ja suola keskenään kulhossa.
Raasta veriappelsiinin kuori ja lisää se taikinaan.
Leikkaa voi pieniksi paloiksi ja sekoita joukkoon.
Taikina saa jäädä kohtuullisen rosoiseksi.
Lisää jogurtti ja purista veriappelsiininmehu ja sekoita vielä sen verran, että ainekset yhdistyvät juuri ja juuri toisiinsa. Vältä liiallista sekoittelua.
Siirrä taikina jauhotetulle alustalle, vaivaa taikinaa muutaman kerran varovasti ja muotoile siitä halkaisijaltaan noin 18 cm:n pituinen kiekko. Leikkaa kiekko kahdeksaan osaan.
Ennen uuniin laittamista skonssien päälle suditaan vielä munasta ja maidosta laadittua seosta.
Paista 200-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia, kunnes skonsseissa on kaunis väri.
Kandeeratut veriappelsiinit
Tarvitset:
5 dl vettä
2 veriappelsiinia
2.5 dl sokeria
Pese appelsiinit kunnolla kuumalla vedellä
Kiehauta vesi isossa kattilassa
Leikkaa appelsiinit ohuiksi renkaiksi
Nosta appelsiinirenkaat kiehuvaan veteen ja keitä 1 min.
Nosta renkaat reikäkauhalla isoon kulhoon, jossa on kylmää vettä. Jätä renkaat kulhoon.
Ota keitinvedestä talteen 2.5 dl ja kaada loput pois.
Mittaa sokeri kattilaan appelsiiniveden kanssa ja kiehauta, kunnes sokeri on sulanut.
Säädä liesi miedolle teholle ja lisää appelsiinirenkaat miedosti kuplivaan veteen – älä keitä.
Anna appelsiinirenkaiden hautua hiljalleen sokerivedessä, joka siirappisoituu noin 45-60 minuuttia.
Kääntele appelsiinirenkaita välillä ja katso että ne olisivat mahdollisimman erillään toisistaan.
Aseta leivinpaperi pöydälle ja sen päälle ritilä.
Nosta varovasti veriappelsiinirenkaat ritilälle ja jätä kuivumaan 24 tunniksi.
