
Hengitän eli olen
Aloitin uuden työn toukokuun alussa ja pääsin heti alussa mukaan työyhteisön työhyvinvointi päivään, jossa Liisa Puskala Työterveyslaitoksella kävi puhumassa sujuvasta aivotyöstä. Mitä pidemmälle luento eteni, sitä enemmän ...
Aloitin uuden työn toukokuun alussa ja pääsin heti alussa mukaan työyhteisön työhyvinvointi päivään, jossa Liisa Puskala Työterveyslaitoksella kävi puhumassa sujuvasta aivotyöstä. Mitä pidemmälle luento eteni, sitä enemmän ...
Heinäkuussa jäädessäni lomalle, jätin lomalle myös kaikki some kanavani. Vähän vahingossa someloma venähti puolen vuoden pituiseksi. Sinä aikana samaan aikaan tapahtui paljon, ja ei mitään. Ennen taukoa huomasin olevani koko aja...
Tässä lista merkittävistä opeista. Toiset tärkeämpiä kuin toiset, kaikki kuitenkin merkittäviä. Vähemmän on enemmän. Olipa kyseessä sitten asunnon neliöt, tavaroiden lukumäärä tai odotukset itseä tai muita kohtaan. Vähemp...
Muutos ei riitä kuvaamaan kulunutta vuotta, mutta antaa osviittaa niistä teemoista, mitä vuosi toi mukanaan. Vuosi alkoi rytinällä kun tammikuussa aloitin sosionomiopinnot, helmikuussa lopetimme hoivakoti toiminnan Kirkkonummella ja vi...
On siis kevät. Muuta ei oikein voi varmaksi sanoa. Mun on tehnyt monta kertaa mieli kirjoittaa, että en olisi ikinä kuvitellut, että elämäni aikana sattuu jokin tämän kaltainen tilanne tai että voitteko kuvitella että nyt elämä ...
Monia meitä kannattelee tuttu, turvallinen ja mielellään vähän tylsäkin arki. Lapset käyvät koulussa, aikuiset töissä, illalla on harrastuksia, koiran lenkkeilytystä ja kaupassa käyntiä. On erilaisia siirtymiä paikasta toiseen...