Heinäkuussa jäädessäni lomalle, jätin lomalle myös kaikki some kanavani. Vähän vahingossa someloma venähti puolen vuoden pituiseksi. Sinä aikana samaan aikaan tapahtui paljon, ja ei mitään.
Ennen taukoa huomasin olevani koko ajan jotakin vailla. En ollut riittävän kiinnostava, innovatiivinen, kaunis, rehellinen, rohkea enkä taitava. Jollakin oli koko ajan hienompaa, hauskempaa, oivaltavampaa ja puhuttelevampaa. Jossain oli koko ajan juhlat, joihin minua ei kutsuttu. Kirjaimellisesti siis. Instagram erityisesti korostaa tunnetta, että katselisi muiden elämää lasin takaa. Siinä voi helposti unohtaa, että oma elämä tässä ja nyt, on jollekin sitä samaa ihanaa huttua, mitä itse muiden fiideissä kadehtii.
Kaikki tämä on järjellä ymmärrettävissä. Se kuinka some on pintaraapaisu muiden elämästä. Some on totta omalla tavallaan, mutta vain hyvin kapea osa sitä kokonaisuutta, josta jokaisen meidän elämä koostuu. Itsestään selvää, mutta samalla niin vaikeaa muistaa.
Kun jäin tauolle somesta, poistin sekä Facebook, että Instagram apit konkreettisesti pois puhelimestani. Sain aluksi vieroitusoireita. Ärsytti. Tuntui, että elämä menee menojaan ilman minua. En tiennyt enää milloin mikäkin asia oli päivän polttava puheenaihe ja millaisia mielipiteitä siitä pitäisi muodostaa. Tipahdin kärryiltä kaikkien tuttujenkin kuulumisista, enkä enää tiennyt mikä ruoka tai raaka-aine trendasi. Puhumattakaan some-vauvojen kehityksen virstanpylväistä, remonttien edistymisestä tai koiranpentujen kasvamisesta.
En edes koskaan ollut tullut ajatelleeksi miten suuri merkitys somella oli elämässäni. En ole mikään tosi somejulkkis tai suosittu bloggaaja tai yhtään sen erikoisempi hahmo, joten olin tietyllä tapaa ajatellut, että olisin tykkäysten kalastelun ulkopuolella. En tienannut tykkäyksistä penin jeniä, joten ajattelin etteivät ne samalla tavalla vaikuttaneet tuottamaani sisältöön. Olin väärässä.
Tuntui oudolta, ettei ollut mahdollisuutta kertoa omista asioistaan. Edes läheisille ystävilleen ei viitsinyt laittaa kuvia ja viestejä joka kerran kun kävi lenkillä tai laittoi ruokaa. Koska käsi ylös, ketä oikeasti kiinnostaa mitä edes paras kaveri tekee joka jumalan hetki? Olin niin tottunut hakemaan somesta vahvistusta omille jutuilleni, että kaipasin jatkuvasti hyväksyntää sille, että onhan tämä varmasti muidenkin mielestä kivaa ja kiinnostavaa. Ihan kuin asioita ei tapahtuisi, jos kukaan ei tietäisi niistä. Some kanavien sulkeuduttua olo oli samaan aikaan vapautunut, hämmentynyt ja tyhjä.
Oivalluksia
Koska some tauon aikana en enää samalla tavalla pysynyt kärryillä ystävieni kuulumisista, aloin pitää heihin yhteyttä. Jos mietin, mitä ystävilleni kuuluu, soitin tai laitoin viestiä. Oli mukavaa kuulla tapahtumista ystävältä itseltään, eikä vain lukea niistä pintapuolisin somesta. Tuntuu kummalliselta edes sanoa ääneen, että tämä on oivallus.
Liikunnasta poistui kaikki tarve suorittaa jotakin jonkun muun takia, koska ei kertonut kenellekään aloittaneensa jotain, ei ollut tarvetta kertoa edistymisestä, tuntea huonoa omaatuntoa tauoista eikä sen puoleen vertailla itseään kehenkään muuhun. Hirvittävän terveellistä.
Jouluna havahduin siihen kuinka stressitöntä oli aidosti valmistella joulua vain itselleen. En tiennyt mikä trendasi, enkä tehnyt yhtään asiaa ennakkoon vain siksi, että voisin postata sen blogiin. Tein tyytyväisenä samoja vanhoja herkkuruokia ja bongasin uuden hyvän reseptin S-marketin mainoslehden välistä. Otin koko ateriasta vain yhden kuvan kännykällä, eikä siinä edes satu näkymään se ihana granaattiomenakuhachevice, jonka reseptin olisin mieluusti kirjoittanut blogiin muistiin.
Miksi sitten palasin someen saattaa joku miettiä. Koska pidän kirjoittamisesta. Olen palannut blogin pariin aina samasta syystä. Olen kaivannut foorumia, jossa voin julkaista ajatuksiani. Siinä on kaipuuta luovan tekemisen äärelle, mutta myös kaipuuta oman yhteisön pariin. On nimittäin ihan mahtavaa tuntea kuuluvansa jonnekin. Ja näiden isojen muutosten jälkeen kuuluminen on ollut koetuksella. Moni yhteisö on jäänyt, hajonnut tai muuten lakannut olemasta. Bloggaaminen on kuin palaisi jonkun vanhan hyvän äärelle.
Nähtäväksi jää, saanko pidettyä mukana niitä hyviä puolia, joita sometauko toi mukanaan!
Minä olen niin kaivannut sinun kirjoituksiasi! Ihanaa kun olen nähtävissä ja luettavissa, pidän blogistasi.
Tervetuloa takaisin
Kiitos paljon, kiva tulla takaisin ❤️
Tervetuloa takaisin, olen iloinen kirjoituksistasi, jotka ovat niin realistisia ja elämänmyönteisiä. Perustelet taukosi somesta tosi hienosti ja ymmärrettävästi, ihailen tekoasi. Onnea uudesta, upeasta työpaikasta ja nauti vapaa-ajastasi, jota sinulla ei juurikaan aikaisemmin ollut!