Kevään edistymistä -video

Sain viimein mun kameran huollosta! Se on ollut rikki jo ties kuinka kauan, mutta ennen kun sain sen huoltoon niin tovihan siinä vierähti. Ehdin kuitenkin taltioimaan mun kevään suosikit, helmihyasintit ja kirjopikarililjat. Kumpikin mennyt jo vähän ohi, mutta viehättäviä silti, omalla tavallaan. Olen kuvannut niin pitkään pelkällä puhelimella, että tuntuu ihan kummalliselta kaivaa mötikkä esiin kuvaamista varten. Mutta samalla kivaa muistella että mitenkäs se valokuvaamishommeli oikein toimi.

Koko korona kevät on mennyt melko hyvissä fiiliksissä, olen erilaisista haasteista huolimatta pysynyt positiivisella fiiliksellä ja todella nauttinut hiljentyneestä elämänrytmistä. Tällä viikolla se kuitenkin iski, lomapaniikki. Tai oikemminkin paniikki siitä, että tänä kesänä meillä ei ole kunnon lomaa. Olen yrittäjänä pitänyt kiinni säännöllisistä lomista, neljän viikon kesäloma on auttanut irtautumaan töistä ja ladannut akut. Tänä kesänä koronasta johtuen, samaan ei ole mahdollisuutta. Ajatus tuntui jotenkin musertavalta.

On pitänyt tietoisesti ajatella toisin. Meillä on paljon mahdollisuuksia pienempiin irtiottoihin, ne pitää vain hyödyntää. Minkä lisäksi suurin etu on se, että työ itsessään on monipuolista ja vaihtelevaa. Välillä voi asukkaiden kanssa hoitaa puutarhaa ja välillä säilöä vaikka raparperia. Voidaan käydä metsässä kävelyllä ja nauttia kesästä. On vain asennoiduttava oikein ja iloittava siitä että töitä on! Ja erityisesti siitä, että työ on sellaista mitä on kiva tehdä.

Lisäksi meillä on suunnitteilla pieni kotaprojekti tonttimme metsäiseen päähän. Jos se vaikka toisi paikan tarvittaville mini irtiotoille?

Tässä uusin Vlogimme, olettehan muistaneet ottaa Youtuben seurantaan?

Rahkainen raparperipiirakka ja raikas raparperijuoma

Rahkainen raparperipiirakka on oma suosikkini kaikista raparperipiirakoista, joita olen kokeillut. Pidän rahkan, raparperin ja sitruunan yhdistelmästä, joka on vähän hapan ja samaan aikaan vähän kirpeä ja makea. Mitä enemmän raparperia, sitä kirpeämpää.

Olen leiponut tätä samaa kakkua aikaisemminkin, mutta resepti ei ole koskaan ole ollut kovin suosittu. Ehkä siksi, että silloin piirakka ei ollut kovin kuvauksellinen. Minun käsissäni raparperi ei ole koskaan taipunut kovin näyttäviksi ilmestyksiksi, paras on ehkä vohvelikakku, jonka välissä näyttää olevan suolakurkkuja!

Raparperi on kuitenkin raaka-aineena monipuolinen. Ja ennen kaikkea se on ensimmäisiä raaka-aineita, joita omasta pihasta saa kerättyä kunnolla. Siis siinä määrin, että yhdellä kertaa saa tehtyä reilumman satsin ja useampaa sorttia. Niin kuin vaikka sitten piirakkaa ja juomaa. Juoma sopii muuten hyvin esimerkiksi keväisen drinkin pohjaksi, kannattaa kokeilla.

Rahkainen raparperipiirakka
Rahkainen raparperipiirakka

Rahkainen raparperipiirakka

Pohja

  • 100g voita
  • 1 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 iso kananmuna
  • 3 dl vehnäjauhoja

Täyte

  • 2 prk maitorahkaa
  • 2 dl kermaa
  • 2 kananmunaa
  • 1,5 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • ½ sitruunan raastettu kuori
  • ½ sitruunan mehu

Päälle

  • pilkottuja raparpereja maun mukaan (noin 3 isoa vartta)
  • fariinisokeria

Tee näin

  1. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
  2. Vaahdota ensin pehmeä voi ja sokeri keskenään. Lisää joukkoon huolellisesti vatkaten kananmuna ja viimeiseksi jauhot.
  3. Sekoita taikina tasaiseksi käsin ja painele se voideltuun irtopohjavuokaan niin, että taikina saa nousta reunoillekin noin 3 cm korkeudelle.
  4. Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada täyte vuokaan.
  5. Laita päälle raparperinpalat ja sirottele vielä fariinisokeria.
  6. Paista kypsäksi alatasolla noin tunnin ajan.
Rahkainen raparperipiirakka

Raikas raparperi juoma

Tämä juoma syntyy helposti niistä raparpereista, jotka kuitenkin jäävät yli piirakan teosta.

  • 1l raparperinpaloja
  • 130g sokeria
  • 1l kiehuvaa vettä
  • 1 viipale luomusitruunaa
  • noin peukalonkokoinen palainkivääriä kuorittuna ja viipaloituna

Kaada kiehuva vesi sokerin, vanilijatangon ja raperperin palojen päälle. Lisää sitruuna viipale ja inkiväärinpalat. Anna seistä seuraavaan päivään.
Sekoita mehu ja siivilöi se puhtaisiin pulloihin. Säilytä jääkaapissa.
Mehu on hyvää sellaisenaan, mutta se sopii myös erilaisten drinkkien pohjaksi. Kokeile esimerkiksi raparperikuohuvaa.

Haukipullat Ville-ukin tapaan

Haukipullat ovat peruja siltä ajalta kun isoisovanhemmillani oli työmaaruokala. Ville-ukin pravuureihin kuuluivat haukipullat, joiden resepti alkoi luonnollisesti sillä, että käytiin onkimassa kalat. Me hyppäsimme suoraan reseptin ensimmäisen vaiheen yli, sillä naapurimme ilahdutti meitä tuoreella kalalla.

Haukea tuli sen verran reilusti, että tein valtavan satsin kerralla. Söimme pullia sekä leivän päällä sellaisenaan, että keitettyjen perunoiden ja korvasienikastikkeen kera ja lopuista tein italialaistyyppisen kalapullapastan.

Haukipullat itsessään ovat herkullisia. En tiedä onko reseptissä enää paljoa jäljellä Ville-ukin reseptistä, sillä äitini antamassa oli esimerkiksi käytetty kumkvattia sitruunan sijaan ja kuivattu chilikin taitaa olla niin sanottua myöhäisempää tuotantoa. Se kuitenkin tiedetään varmuudella, että Ville-ukki tapasi laittaa kalapulliin ripauksen sokeria ja se toimii!

Hauki on muutenkin erinomainen ruokakala. Moni vähän vieroksuu sitä ruotojen takia, mutta fileroimalla oikein (tai jos ostat kaupasta, voit pyytää filerointia kalatiskillä) pääsee y-ruodoistakin eroon. Toinen vaihtoehto on myös hauduttaa haukea ja poistaa ruodot vasta kypsästä kalasta. Itse toimin näin silloin kun teen haukimuhennosta. Jos tykkäät kalasta, niin kannattaa kokeilla myös mun herkkua, savusilakkatahnaa.

Haukipullat

Haukipullat Ville-ukin tapaan

Ainekset

  • 1500g haukea tai muuta tuoretta kalaa
  • 100g (noin 9 kpl) hapankorppuja
  • 1 sipuli
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 kuivattu chili
  • 1,5 tl suolaa
  • 1 tl valkopippuria
  • 1 tl savupaprikaa
  • 1 sitruunankuori
  • ripaus sokeria
  • 2 kananmunaa
  • 1 prk ranskankermaa
  • Voita

Tee näin

  1. Fileroi kala ruodottamaksi. Jauha kala. Me jauhoimme hauen lihamyllyssä, pieninä määrinä onnistunee myös blenderissä.
  2. Hienonna sipulit pieneksi.
  3. Pese sitruuna ja raasta kuori.
  4. Murskaa hapankorput korppujauhomaiseksi.
  5. Sekoita kaikki muut aineet, lukuunottamatta kalaa, ranskankermaa ja kananmunaa, toisiinsa ja sekoita. Sekoita mausteseos kalamassanjoukkoon ja lisää kananmunat ja ranskankerma. Sekoita massa tasaiseksi.
  6. Pyörittele pikkuinen maistiaispallo, paista se kypsäksi voissa. Maista ja tarkista suola.
  7. Pyörittele taikinasta palloja ja paista pannulla juuri ja juuri kypsiksi. Voit myös valmistaa pullat uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia. Uunissa paistetut pullat voi halutessaan käyttää pannun kautta ennen tarjoilua, jos haluaa rapsakamman pinnan.

Kalan jauhamisessa kannattaa olla tarkkana, olemme saaneet jo monta blenderiä hajalle kun olemme jauhaneet milloin mitäkin. Lihamylly on erinomainen apuväline myös kalanjauhamiseen.

Puutarhan hoito toukokuussa – video

Puutarhan hoito toukokuussa on täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Sääolosuhteet ovat vaihdelleet shortsikeleistä lumisateeseen ja työt puutarhassa kylvöistä kunnostamiseen.

Puutarhan hoito toukokuussa

Toukokuu on hyötypuutarhassa kiireistä aikaa. Aikaiset lajikkeet pitää saada maahan ja myöhäisemmille lajikkeille penkit kunnostetaan istutusta vaille valmiiksi. Samalla kun on kauheasti tekemistä, ei missään vielä näy mitään ja melkein unohtaa, että loppukesästä näky on aivan kuin toisesta maailmasta. Tai itse asiassa jos tarkemmin katsoo, niin näkyyhän hyötypuutarhassakin merkkejä tulevasta satokaudesta. Monivuotiset kasvit tuottavat jo satoa. Köynöspinaatti, ruohosipuli, raparperi ja maa-artisokka voivat hyvin ja ovat innokkaan puutarhurin käytettävissä jo toukokuussa. Samoin nokkosta on päässyt syömään jo monta kertaa. Puutarhan hoito toukokuussa palkitsee myöhemmin, loppu kesästä – alku syksystä, kun satoa toden teolla alkaa tulemaan!

Kukkamaalla tapahtuu. Ihanat kirjopikarililjat, narsissit, scillat ja muut kevään aikaiset sipulikukat kukkivat, eivätkä näytä erityisesti harmistuvan sään vaihteluista. Nyt olisi hyvä hetki ripotella sipulikukille lannoitetta! Pionit, unikot ja monet muut puskevat kukkapenkistä valtavalla kasvuvoimalla. Pioneita en oikeastaan ole koskaan hoitanut muuten kuin kitkemällä ne voitolle vieressä kasvavista rikkaruohoista.

Puutarhan hoito toukokuussa – tee nämä

  • Lannoita kasvimaa kompostilla
  • Kylvä aikaiset lajikkeet ja suojaa ne harsolla. Esimerkiksi porkkana, palsternakka, tilli ja persilja on turvallista kylvää.
  • Rakenna kohopenkki kurpitsalle ja avomaankurkulle, peitä penkki katteella, esim olki.
  • Kasvihuone kaipaa vielä öisin ylimääräistä lämpöä tai kasvien peittelyä harsoilla. Tarkista kasvihuoneen yölämpötila!
  • Karaise esikasvatettujataimia ulkoiluttamalla niitä päivisin
  • Kitke marjapensaat esille ja lannoita ne esimerkiksi kompostimullalla
  • Ehdit vielä esikasvattaa esimerkiksi kurpitsaa, avomaankurkkua, salkopapua ja maissia.
  • Pinaatti ja salaatti kannattaa kylvää nyt, saat satoa nopeasti!
  • Huolla mansikkamaa. Leikkaa pois kuivat rönsyt ja kata penkki esimerkiksi oljella.
  • Hyödynnä monivuotisten kasvien satoa! Raparperi, lipstikka ja ruohosipuli tuottavat jo ensimmäisen sadon.
  • Maa-artisokkaa ja palsternakkaa voi syödä, mikäli sitä on edellisvuonna istuttanut.
  • Hyödynnä ruuaksi myös puutarhan rikkaruohoja kuten nokkosta.

Olemme kuvanneet puutarhaan ja omavaraisuuteen liittyvää videosarjaa, joka ei niinkään ole mikään opetusvideo, vaan enemmänkin päiväkirjamaista tekemistä. Tervetuloa seuraamaan touhujamme tilaamalla Youtube kanavamme!

Lisää puutarha aiheisia postauksia löydät täältä.

Raparperireseptit TOP 16

Raparperireseptit on taas ajankohtaisia, uutta satoa puskee maasta kauhealla vauhdilla. Ensimmäiset raparperit söimme eilen niin, että keitimme niistä makean hillokkeen ja sekoitimme rahkan joukkoon. Raparperireseptit tulevat tarpeeseen, sillä jos jonkin, niin raparperin suhteen olemme omavaraisia. Sitä tulee muutamasta puskasta yli omien tarpeiden! Toivottavasti resepteistä löytyy inspiraatiota myös omaan keittiöösi.

Raparperireseptit

Meillä raparperia käytetään lähinnä makeissa ruuissa, mutta olen kokeillut myös suolaisia reseptejä. Kun tarjontaa on omasta takaa niin on sekä taloudellista, että helppoa käyttää raparperia mahdollisimman paljon. Parhaat raparperireseptit on kaikki toteutettavissa lähikaupan raaka-aineilla, eikä onnistumiseen tarvita supertalenttia. Vinkkejä raparperin kasvatukseen.

Raparperireseptit – Juomat

Raparperimehu

Yksi suosituimmista resepteistä on raparperimehun ohje. Se on helppo valmistaa ja häviää parempiin suihin sen verran nopeasti ettei minulla ole kertoa faktaa siitä kuinka kauan mehu säilyy hyvänä.

Sitruunainen raparperimehu

Raparperin satokausi on toukuussa. Se on yleensä ensimmäisiä herkkuja mitä omasta maasta saa poimia, erilaisten villivihannesten lisäksi. Tämä raparperimehu on helppo valmistaa, eikä vaadi mehumaijaa.

Raparperi jäätee

Raparperijäätee on täydellinen kesäjuoma. Sen valmistaminen onnistuu etukäteen ja tiivisteen voi vaikka pakastaa, jos tuntuu ettei koko jäätee mene kerralla.

Raparperireseptit

Raparperisiirappi

Toinen helppo ja hyvä resepti on maailman paras raparperisiirappi. Väite perustuu täysin yhden ihmisen kokemukseen. Allekirjoittaneen nimittäin. Raparperisiirappi sopii vaikka mihin, makeaksi kastikkeeksi jälkiruokiin, laimennettuna mehuksi tai vaikka aamupalalla luonnonjogurtin seuraksi.  Raparperisiirapin salaisuus piilee inkiväärissä.

Raparperireseptit – leivonnaiset

Raparperitäytekakku

Majoneesilla leivottu raparperitäytekakku on ihanan mehevä ja yllättävän helppotekoinen, sillä pohjan aineet vain sekoitetaan yhteen. Pientä haastetta tuo täytteeseen tehtävä raparperitahna, mutta kaiken kaikkeaan kakku on vaivan väärti.

Kesäjuhlilla majoneesikakku herätti ansaittua ihmetystä. Kakku on nimittäin todella mehevä ja maistuva. Mistään ei arvaisi, että siihen on toden totta käytetty majoneesia.

Raparperireseptit

Rapaperi- mansikkajuustokakku

Raparperi sopii tosi hyvin myös leivontaan ja erityisesti juustokakkuihin. Tämä Raparperi- mansikkajuustokakku on täydellinen valinta kesäjuhliin. Ja mikä parasta, se on melko onnistumis varma. Eli nekin, jotka ovat syntyneet jauhopeukalo keskellä kämmentä pystyvät tähän!

Paahdettu valkosuklaajuustokakku

Jos haluat hieman haasteellisemman juustokakku vaihtoehdon niin kokeile tätä paahdettua valkosuklaajuustokakkua. Tässä kakussa raparperi ja mansikka yhdistetään omaksi kerroksekseen paahdetun valkosuklaan päälle.

Raparperipiirakka

Rahkainen raparperipiirakka on oma suosikkini kaikista raparperipiirakoista, joita olen kokeillut. Pidän rahkan, raparperin ja sitruunan yhdistelmästä, joka on vähän hapan ja samaan aikaan vähän kirpeä ja makea. Mitä enemmän raparperia, sitä kirpeämpää.

Maisemakahvilan raparperipiirakka

Maisemakahvilan raparperipiirakka on resepti, johon olen törmännyt kerta toisensa jälkeen internetissä ylistysanojen saattelemana. Resepti on alunperin hämeenkyröläisen maisemakahvilan pitäjän Katariina Pylsyn käsialaa.

Raparperi -mansikkapiirakka

Raparperi- mansikkapiirakassa on murupäälinen ja jauhettua mantelia. Voit helposti vaihtaa raparperin tilalle muita kauden marjoja, mutta voi olla, että makeutta täytyy silloin hieno säätää.

Raparperikakku

Raparperikakku on maukas, mehevä ja ihan naurettavan helppo tehdä. Siinä maistuu mummolan kesät. Kata kaveriksi hienoimmat porsliinikupit ja nauti kahvisi lasikuistilla.

Raparpertiramisu

Raparperitiramisu on kokeilun arvoinen resepti. Se maistuu hyvälle ja on helppo valmistaa. Ja itse ainakin tykkään, että raparperi maistuu parhaalta juuri nyt, alku sesongista.

Raparperi- vohvelikakku

Raparperi- vohvelikakku on ihana, helposti valmistuva kesäkakku. Raparperin ja appelsiinin yhdistelmä on herkullinen, joten sitä kannattaa tehdä muutenkin, vaikka jäätelön kanssa tarjottavaksi.

Raparperireseptit – muut

Raparperi-jogurttijäädyke

Raparperi-jogurttijäädyke on viilentävän raikas jälkiruoka. Jäädyke on mitä vaivattomin tapa tehdä jälkkäri. Sen voi tehdä hyvissä ajoin etukäteen ja nostaa sulamaan vieraiden saavuttua.

Vispipuuro raparperista

Raparperista tehty vispipuuro on helppo ja hyvä kotiäidin sesonkiruoka. Sopii aamu- väli- ja iltapalaksi. Helppo ja edullinen tehdä ja  maistuu hyvältä. Mitä muuta enää voi odottaa?

raparperivispipuuro

Raparperichutney

Olen halunnut jo pitkään kokeilla raparperia suolaisiin resepteihin. Inkiväärillä ja chilillä maustettu Raparperichutney sopii juuri hyvin grillimakkaroiden seurana ja antaa hodareihin mukavaa potkua. Kannattaa kokeilla!

makuliha_6

Toivottavasti näistä löytyy joku sinulle mieluisa resepti.

Hei, me oltiin Hesarissa!

Meistä ilmestyi tosi kiva juttu sunnuntain Hesarissa omavaraistelun tiimoilta. Korona on nostanut omavaraisuudesta kiinnostuneiden määrää ja tässä jutussa haluttiin nostaa sellaista kultaista keskitietä esille. Lue juttu täältä.

Meillä ei siis missään nimessä ole tällä hetkellä tarkoitus edes tavoitella täydellistä omavaraisuutta, emmekä usko sen olevan yhden perheen voimin tarkoituksenmukaistakaan.

Moni ajattelee, että olisi hienoa hypätä pois oravanpyörästä, ostaa mökki maalta ja ryhtyä kasvattamaan itse oma ruokansa. Suurimmalle osalle se ei kuitenkaan ole mahdollista ja harva edes haluaa oikeasti erakoitua yhteiskunnan ulkopuolelle. Kirjoitin tänne siitä, miten ajattelen omavaraistelun hyödyttäneen meitä koronakriisissä.

Me innostuimme omavaraisuudesta joitakin vuosia sitten, mutta sen sijaan että tavoittelisimme täydellistä omavaraisuutta, tavoittelemme elämää joka tuntuu meistä hyvältä. Siihen kuuluvat niin itse kasvatetut vihannekset kuin kaupan ranskalaiset.

Mutta nappasin kuvat Hesarin jutusta itselleni talteen. Olen varma, että tälläistä hetkeä kun meikä mandoliinin naama koristaa Hesarin Koti osion etusivua ei toiste tule. Jutun kirjoitti Moona Laakso ja kuvat on ottanut Milla von Konow. Kiitos kivasta jutusta molemmille!