Skräppäys -cool dudes

Kirjaa varten on syntynyt koko joukko töitä, jotka eivät lopulliseen kirjaan sitten syystä tai toisesta päätyneet. Tässä niistä yksi. Kuva on yksi suosikeistani. Siihen on taltioitunut hetki veljesten elämää aidoimmillaan. Pidän kuvan vähän synkästä fiiliksestä, joka mustavalkoinen käsittely tukee. Silti sivu on minusta leikkisä ja kuvaa poikieni aktiivista luonnetta. Ehkä hain sivulla sitä arkielämän tilannetta, että vaikka välillä tapellaan, niin silti pääasiassa ollaan parhaita kavereita. Koska sellaista se veljesten elämä on. Tappelua ja sopimista. Painia ja leikkiä.

Skräppäys -cool dudes

Skräppäys -cool dudes

Tässä sivussa ei ole käytetty mixed mediaa, vaan elävyyttä on tuotu kerrostamalla. Olen nostanut kerroksia ylöspäin kohotarrapaloilla, mutta myös eri paksuiset materiaalit luovat kolmeuloittesen tunnelman.

Muutoin sivu on syntynyt helposti, sen kummempia ajattelematta. Se on työskenetelyssä monesti parasta. Kädet vain alkavat hakemaan sopivia tarvikkeita, muotoja ja sommittelua. Pää seuraa jäljessä, eikä häiritse työskentelyä liialla itsekritiikillä tai muulla kyseenalaistamisella. Lopputulos on joskus hyvä, joskus huono, mutta prosessi on aina yhtä hieno kokemus.

Nokkospesto

Tänä vuonna kevään ensimmäisistä nokkosista syntyi nokkospesto. Ihan uusi, joskin sitäkin miellyttävämpi tuttavuus. Olen aikaisemmin tehnyt nokkosista mm. nokkoskeittoa ja nokkoslettuja, mutta törmäsin netin syövereissä nokkospestoon. Ajatus kiehtoi heti, sillä pesto on meillä paljon käytetty lisuke jos jonkinlaisessa ruuassa tai ihan vaan leivän päällä. Aikaisemmin olen täällä blogissa jakanut ainakin superhyvän olutpeston ohjeen.

Nokkospesto on ajankohtaisuudessaan vertaansa vailla. Se on sekä kauden kasvis, että super trendikäs villiyrtti. Meidän pihassamme pientä nokkosta puskee hirvittävällä vimmalla sielläkin, minne nokkosia ei niin kaipaisi. Ja ensimmäiset nokkoset myös maistuvat parhaalta. Nokkosta tosin voi kerätä koko vuoden, kunhan kaataa isoksi kasvaneet yksilöt säännöllisesti. Ravintoarvoiltaan nokkonen on kotipihan superfoodia. Siinä on c-vitamiinia enemmän kuin appelsiinissa, rautaa enemmän kuin pinaatissa ja kalsiumia enemmän kuin maidossa. Puhumattakaan nokkosen parantavista vaikutuksista. Vanha kansa on käyttänyt nokkosta lähes kaikkiin vaivoihin. Se tunnetaan hyvin yleiskuntoa parantavana yrttinä.

Eli voisi lyhyesti todeta, että nokkosta kannattaa rohkeasti hyödyntää omassa ruokavaliossa.

nokkospesto_1

 

Nokkospesto

1 l nuoria nokkosenlehtiä
2 valkosipulinkynttä
1 dl auringonkukansiemeniä
2 dl oliiviöljyä
1 dl raastettua parmesaania
1 rkl sitruunanmehua puristettuna
suolaa
Valmistusohje

Laita auringonkukansiemenet likoamaan noin tunniksi. Voit myös paahtaa siemenet, minä en paahtanut.

Huuhtele nokkosenlehdet. Kuumenna vesi kiehuvaksi kattilassa.

Ryöppää nokkosenlehtiä noin 10 sekuntin ajan, kunnes lehdet ovat pehmenneet ja niiden väri muuttuu kirkkaan vihreäksi. Jäähdytä nopeasti kylmällä vedellä jaa purista nokkoset kuiviksi. Huom! Ryöppäys onnistuu kätevästi nostamalla nokkoset siivilässä kattilan päälle. Vettä tulee olla reilusti, jotta nokkoset uppoavat kiehuvaan veteen.

Soseuta nokkoset, kuoritut valkosipulit, auringonkukansiemenet ja öljy sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon raastettu parmesaani ja mausta sitruunamehulla ja suolalla. Ohenna tarvittaessa tilkalla öljyä.

Nauti pestoa lisukkeena, salaatissa, pastan joukossa tai leivän päällä.

nokkospesto

PS. Nyt ollaan myös raparperi sesongin alussa, katso ohjeet täältä.

Kirja-arvonta – Ihanat albumit

Tiesittekö, että tänään vietetään kansainvälistä skräppäyspäivää? Kyllä vain sellainenkin on olemassa. Päivän kunniaksi haluan arpoa 2 kpl uutukaisen uusia Ihanat albumit -Skräppää muistot talteen kirjoja. Niin uusia, että kirjat on itseasiassa vielä postissa, mutta lupaan hakea ne ennen arvonnan päättymistä.

Ihanat albumit-Skräppää muistot talteen on esikoisteokseni, joka keskittyy valokuva-albumi askarteluun, skräppäykseen. Voit lukea kirjasta lisää täältä, samassa on myös lyhyt video, joka avaa kirjan sisältöä. Myös MarjoSanttu ja Suvi ovat kirjoittaneet hienot arviot kirjasta, kiitos niistä! Tosi kiva kuulla, mitä lukijat ovat mieltä ja erityisen kiva on jos linkkaisitte töitä, joita olette kirjan inspiroimana tehneet. Jaan niitä sitten facebookissa parhaani mukaan. Jos haluat varmistaa, että saat oman kappaleesi, voit tilata sen täältä.

Mutta sen pitemmittä puheitta, mennään itse asiaan. Arvon kaksi kappaletta Ihanat albumit kirjoja kaikkien tähän postaukseen kommentoineiden kesken. Kerro samalla onko skräppäys sinulle tuttua?

Olisin iloinen jos jakaisit tiedon kirjastani! Ilahdun tietenkin jokaisesta jaosta, mutta se ei ole ehtona osallistumiselle.

ARVONTA_IHANAT ALBUMIT

Arvon kirjat 16.5 ja voittajien nimet julkaistaan sekä täällä blogissa, että facebookissa. Voittajilla on viikko aikaa ilmoitella itsestään, jonka jälkeen arvon kirjat uudelleen, ellei voittaja ole ottanut yhteyttä.

Arpaonnea kaikille tasapuolisesti!

Kalenterin tuunaus on nyt kuuminta hottia

Kalenterin tuunaus

Kalenterin tuunaus

Jos nykyisin haluaa olla askartelutrendien aallonharjalla niin on paree ottaa asiakseen kalenterin tuunaus. Kaikilla. Ja meinaan ihan kaikilla. On nykyisin super hieno tuunattu kalenteri. Niin kuin mulla esimerkiksi. Kalentereita ei enää osteta alesta kirjakaupan laarista, vaan ne tilataan Amerikasta. Vaikka ei tarviisi, sillä minä ostin omani ihan kotimaiselta pienyrittäjältä. Joka tapauksessa idea on se, että Ajasto on ihan OUT.

Ja vaikka oikeasti mä olen nähnyt näitä kalentereita internetin ihmemaassa jo muutamia vuosia, niin nyt näihin on hurahtaneet kaikki. Mä olin pitkään, että en varmaan hurahda kun mulla on jo toi skräppäys ja project life, niin ei tälläistä nyt enää. Mut sit mut istutettiin samaan pöytään Planner lover Finland ryhmän ylläpitäjän kanssa. Ja sit vähän vahingossa mä jo tuunasinkin omaa kalenteriani.

Kalenterin tuunaus on siitä kivaa, että siinä ei ole mitään sääntöjä tai muita raameja, joiden sisällä pitäisi liikkua. Kalenterin voi omistaa ihan mille aiheelle vaan, se voi oikeasti toimia päivittäisten menojen aikatauluttamisessa, ihan niin kuin oikea kalenteri. Minulla on oikeille menoille sähköinen kalenteri ja työasioille iso paperinen kalenteri, joten tämä saa olla ihan vaan hyvän mielen kalenteri, jota hyödynnän blogin kirjoittamisessa.

ja parasta kaikista. Kalenterin tuunaus sopii kaikille. Sitä voi hyödyntää kaikki. Kaiken maailman harrastajat, urheilijat, ruuanlaitosta kiinnostuneet, elämäntapa remppaajat, matkailijat, rakentajat ja nekin jotka luulevat etteivät koskaan tee mitään. Kyllä vain. Kalenteri tekee näkyväksi sen mitä kaikkea sitä oikeastaan tekeekään.

kalenterin tuunaus kalenterin tuunaus kalenterin tuunaus kalenterin tuunaus

Hei hei huhtikuu!

Huhtikuun luetuimmat

Voisi myös sanoa, että huh huh huhtikuu. Oli nimittäin aikamoista. Tapahtui paljon ja oli stressiä, sairastelua ja vaikka mitä. Hengissä kuitenkin selvittiin ja lisääntynyt valonmäärä on vaikuttanut positiivisesti mielialaan ja jaksamiseen. Ja toivottavasti sairastelukierre olisi myös katkaistu pysyväisluontoisesti ja muutkin terveydelliset ongelmat ratkeaisivat tai ainakin helpottuisivat kevään myötä.

Jos huhtikuu on ollut rankka ja ottanut veronsa, niin on se kyllä ollut myös hieno ja täynnä uusia kokemuksia. On ollut ihana miniloma Helsingissä, ravintola ilta juuri avatussa Finnjävelissä, blogitapahtumia, kauan odotettu Ihanat -Albumit tuli viimein painosta, osallistuin askartelupirttiin ja monta muuta mukavaa juttua. Että jos plussia ja miinuksia laitetaan viivalle, niin kaiken kaikkiaan tässä ollaan plussan puolella, monta kokemusta rikkaampana.

Bloggaaminen on kaiken sairastelun keskellä tuntunut voimaa tuovalta. Vaikka blogeja aina soimataankin ulkokultaisuudesta ja kulissien ylläpidosta, niin minusta on ollut mukavaa, että täällä blogissa on mahdollisuus tuoda esille vain niitä energiaa tuovia mukavia asioita. Erityisesti silloin kun oikeassa elämässä tuntuu olevan stressiä ja muuta raskasta, niin blogi on vähän kuin muistutus itsellekin siitä, että elämässä on kaikkea mukavaa ja hauskaa.

Listasin tähän huhtikuun luetuimmat postaukset, ehkä niistä löytyy jotakin sinua juuri nyt inspiroivaa. Ihanaa toukokuuta sulle!

Huhtikuun luetuimmat

retrokeittiö parsarisotto betonipurkit

VHH mangojuustokakku askartelupirtti kesäkurpitsawokki

Ihanat albumit Lontoo kopio

DIY & askartelu

juhlamuija meikkattavana

Tiedättekö, olen käynyt elämässäni kolme kertaa meikattavana. Ensimmäisen kerran häihini vuonna 2002, seuraavan kerran istuin meikkaajan tuolissa Pasilassa aamu tv:n kuvauksissa ja kolmannen kerran ennen nyt järjestettyä Inspirational blog awardsia . Ja tiedättekö mitä, aion jatkossa käydä meikkaajalla useamminkin.

Meikkaajalla ja kampaajalla käyminen on tälläiselle tavis mammalle luksusta, joka nostaa koko tapahtuman arjen yläpuolelle. Kun meikin ja kampauksen antaa ammattilaisen huoleksi niin ainakin minulta lähtee iso stressi pois juhlien alta ja voin keskittyä muihin asioihin. Sillä niitä muita asioitahan naisilla riittää. Sukkahousuista tissiliivien hankintaan. Puhumattakaan siitä, että pitää valita alusvaatteet, jotka kurovat kurveja kasaan, mutta mahdollistavat kuitenkin vielä hengityksen. Kompromisseja, kompromisseja.

Minä menin meikkiin ja kampaukseen ainoastaan yksi toive mielessäni. Mustat silmänaluset on saatava piiloon. Ja siinä kyllä onnistuttiin mielestäni tosi hyvin. Itse en osaa, ehkä tuotteet ovat vääriä tai tekniikka puuttuu, mutta olen kuulkaa kokeillut kaikenlaista. Minulla on vielä aika pienet silmät syvällä päässä, niin siihen kun lisätään mustat silmän aluset niin, juu nou.

Yleensä hiippailen kokonaan meikittä. Koska laiskuus. Toisaalta ehkä juuri rutiinin puutteesta tai yleisestä osaamattomuudesta johtuen en ole kovin taitava meikkaaja. Missään tapauksessa ei itse olisi kehdannut/osannut/älynnyt laittaa näin voimakasta meikkiä, vaikka iltatilaisuudessa se mitenkään liiallinen tai yliampuva ollutkaan.

IBA2016_2 IBA2016_3 IBA2016_4 IBA2016

Sinällään kuontaloon kannatti satsata, sillä sain paljon mukavia kommentteja ja kehuja habituksestani. Ja sehän aina piristää mieltä kummasti.

Oletteko te käyneet meikkaajalla? Mitä tykkäsitte?