Author: minna

Piirakkaa ja pakolaisia

Vietin eilen yhden elämäni erikoislaatusimmista illoista leipoen karjalanpiirakoita Lauttasaaren seurakunnan tiloissa asuvien turvapaikanhakijoiden kanssa. Koko idea lähti siitä, että partiossa Ko-Gi kurssiin sisältyy palvelutehtävä. Koska pakolaiskysymys koskettaa tällä hetkellä koko suomea, koimme sen ajankohtaiseksi ja mielekkääksi aiheeksi.
Palvelutehtävä ei herättänyt minussa suuria tunteita, enkä suoraan sanottuna lämmennyt koko ajatukselle suunnitteluvaiheessa. Koen antavani paljon yhteisen hyvän eteen mahdollistamalla nuorten harrastamista joka viikko tekemällä vapaaehtoistyötä partiossa. Palvelutehtävän suorittaminen tähän päälle tuntui päälle liimatulta partioimagon kiillotukselta.
Koska olen kuitenkin kurssilla ja haluan sen tehdä kunnialla loppuun asti päätimme kurssivartio kavereitteni kanssa ryhtyä tuumasta toimeen. Pakolaiset siis ja jotakin toiminnallista, koska yhteinen kieli puuttuu. Mietittiin ulkopelejä, jalkapallosta mölkkyyn, mutta jostain kumman syystä päädyttiin kuitenkin karjalanpiirakoiden leipomiseen. Ajatuksena järjetön. En edes ikinä ole leiponut karjalanpiirakoita.

Niinpä me kuitenkin sitten keräsimme karjalanpiirakka tarpeet ja lampsimme seurakuntatalolle piirakoita leipomaan. Jännitti ihan hirveästi. Olisiko kuitenkin parempi antaa niiden ihmisten vaan olla omissa oloissaan. Mitä jos idea onkin ihan huono. Järkyttävän huono. Onko tässä mitään Jiitä?!

Jouduttiin ihan oikeasti keräämään itseämme hetki, miettimään mitä tehdään ja miksi. Ja sitten me tehtiin se. Keitettiin puuro ja tehtiin ruistaikina valmiiksi. Levitettiin kamat ruokailuhuoneen pöydälle ja ruvettiin leipomaan. Ensimmäiseltä kiinnostuneelta kysyttiin jos hänkin haluaisi kokeilla. Sitten pikkuhiljaa ihmisiä alkoi kerääntymään leivonta pisteen ympärille. Joku halusi kokeilla, vaikka kertoi, ettei kotimaassaan koskaan tekisi “naisten hommia”. Moni epävarmasti leivonta pöytää lähestynyt paljastuikin näppäräksi käsistään. Vaikka useiden kanssa ei ollut yhteistä kieltä, niin tekeminen yhdisti. Karjalanpiirakoita syntyi nopeasti, samaa tahtia kun oma kiusaantunut ja epävarma olo kaikkosi. Meillä oli ihan oikeasti mukavaa! Hauskoja hetkiä koettiin myös siinä vaiheessa kun valmiita piirakoita maisteltiin. Karjanpiirakat olivat selkeästi paikallinen eksoottinen herkku, joka ei ehkä ensimmäisellä maistelu kerralla auennut leipojille. Mutta se olikin sivuseikka, tärkeintä oli yhdessä tekeminen ja uuden asian kokeminen.

En olisi koskaan uskonut, että itsensä ylittäminen voi tapahtua karjalanpiirakoita leipomalla. Mutta niin kävi. Kohtasin omat ennakkoluuloni silmästä silmään. Sellaisetkin, mitä en ollut kuvitellut omaavani. Päälimmäisenä jäi mieleen sen ymmärtäminen, että lehtien palstoilla ja uutisissa puhutut pakolaiset ovat ihan tavallisia ihmisiä. Ihan niin kuin sä ja mä.

Kaikesta ennakkonegistelystä huolimatta kokemus hyvä. Ja monella tapaa ennakkokäsityksiä murtava. Ja karjalanpiirakoita ei oikeasti ole kovin vaikeaa tehdä.

Haastan sut tekemään päivän hyvän työn. 

Pikkelöidyt kantarellit

Nyt kun sienisesonki on kuumillaan, on meillä kokeiltu jos jonkinmoista sienireseptiä. Sieniä on syöty niin kastikkeissa, keitoissa, lihapullissa, murekkeessa, piirakassa kuin risotossakin. Yksi harvemmin tehty, mutta sitäkin maukkaampi lisuke on pikkelöidyt sienet. Tällä kertaa käytin kantarelleja, mutta yhtä hyvin tähän voi käyttää suppilovahveroita.
Pikkelöidyt sienet somassa purkissa on myös mukava lahja joulua ajatellen! Katso myös ohje suppilovahverohillokkeeseen.

 

PIKKELÖIDYT KANTARELLIT

300 g kantarelleja
1 dl etikkaa
2 dl sokeria
3 dl vettä
1 tähtianis
1 laakerinlehti
2 oksaa timjamia
5 maustepippuria

1. Puhdista kantarellit. 2. Mittaa etikka, sokeri, vesi ja mausteet kattilaan ja kiehauta. 3. Kaada kuuma liemi puhdistettujen kantarellien päälle ja jäähdytä. Anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään.

Stressaa

Olen pyrkinyt pitämään blogin positiivisena, arjen huolista vapaana vyöhykkeenä, jossa aurinko paistaa ja linnut laulavat. Kaikkihan tietävät, että oikeassa elämässä se ihan niin mene. Välillä arki on kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssia ja linnunlaulua. On tappelua, ärsyttämistä ja ärsyyntymistä, sotkua, kiirettä, tekemättömiä töitä, odottavia päätöksiä, maksamattomia laskuja, myöhästymisiä, odottamisia, huolta ja murhetta. Peruskamaa.

Koen, että vahvuuteni on pystyä nauramaan myös vastoinkäymisille. Mitä vakavampi tilanne, sitä huonompi huumori naurattaa. Nauru poistaa stressiä ja antaa uusia näkökulmia epätoivoisenakin näyttäytyvään tilanteeseen. Mutta joskus se sitkeinkin hymy hyytyy ja yht äkkiä huomaa stressin kuristavan tunteen hallitsevan koko elämää.

Stressi syntyy epävarmuudesta. Olen itse monessa mukana ja tykkään tehdä asioita. Työn paljous ei minua stressaa, eikä ajoittainen kiirekään. Voimia syö epävarmuus, päättämättömyys, muutos. Se tunne, että kaikki kasaantuu samaan aikaan, kuin vuoreksi, joka musertaa hartiat kasaan.

Olen elämässäni kärsinyt muutaman burn outin. Sellaisen, mistä ei enää selvitty omin avuin stressi tekijöitä vähentämällä. Jos niissä jotain hyvää on ollut, niin se, että tiedän ettei mikään asia ole niin tärkeä, että sen takia kannattaisi menettää oma mielenterveytensä. On parempi pysähtyä hetkeksi ajattelemaan mikä todella on tärkeää, keskittyä siihen ja karsia tarvittaessa rankalla kädellä kaikesta muusta. Kokemus on opettanut minut itsekkääksi. Kun tarpeeksi ajoissa ottaa aikalisän ja keskittyy asioihin jotka oikeasti ovat tärkeitä, niin asia korjaantuu itsestään ja elämä on onnellisempaa.

Mutta arvatkaa mitä. Siitä hetkestä kun päätin kirjoittaa aiheesta on jo varmaan viikko. Sinä aikana olen onnistunut karsimaan muutaman menon, vapauttamaan aikaa lukemiselle ja askartelulle, pitämään ihanan rauhallisen kotipäivän, saamaan valmiiksi muutaman keskeneräisen asian ja tekemään päätöksen erään mieltä askarruttaneen asian suhteen. Olen pyhittänyt aikaa ulkoilulle ja käynyt säännöllisesti salilla. Johan on alkanut stressi helpottamaan!

Miten sä päihität stressin? Vai stressaatko ylipäätään? 

Teinitytön huoneessa

Remontin ansiosta myös iki-ihana teinimme on saanut oman huoneen. Tämä oli talon ensimmäinen lastenhuone aikanaan ja muistona niiltä ajoilta, oli huoneen yhdellä seinällä maalattuna vihreä krokotiili. Se oli kaksi vuotiaan Einon ainoa toive kun taloa rakennettiin. Nyt krokotiiliseinä sai väistyä hieman hillitymmän sisustuksen tieltä.
Taisi siinä muutama nostalgian kyynel vierähtää kun krokotiiliseinä hävisi hillityn harmaan maalin alle. On muuten jännittävää miten kodin sisustus herättää niin vahvoja muistoja ja muistikuvia. Ehkä tämä remonttikin on osittain tuntunut niin raskaalta juuri siksi, että fyysisen työn, siivoamisen ja rahan menon lisäksi on samaan aikaan tehnyt luopumistyötä. Lapseni ovat nyt isoja, tilojen tarve on ihan erilaista kuin silloin kun taloa rakennettiin. Niin, että vaikka lastenhuoneet näyttävät nyt asukkailtaan, niin äitinä voi silti olla vähän haikea ja totutella rauhassa siihen, että krokotiiliseinän tilalla on rauhallinen turkoosinsävyinen kaupunkimaisema.

Neidin huoneeseen ei maton ja muutamien sohvatyynyjen lisäksi ole tehty mitään uusia hankintoja, vaan sisustus on koottu sieltä sun täältä. Tai kaikki kunnia Almalle, sillä hän on itse sisustanut huoneensa erittäin tarkalla silmällään. Siinä ei äitillä ole ollut paljoakaan sanavaltaa. Ja hyvä niin. Minusta on tärkeää, että jokainen viihtyy kotona ja kokee, että on saanut vaikuttaa siihen, miltä oma tila näyttää ja tuntuu. Minusta oli upeaa huomata, että lähtökohtaisesti tyttö valitsi kotoa erilaisia asioita, joita halusi omaan huoneeseensa. Tosin olohuoneen nojatuolista kävimme hieman keskustelua, että josko se kuitenkin jäisi olkkariin. Kuulema ei käynyt.

Koska olen itse innokas sisustaja, olen tosi iloinen siitä, että lapsetkin kokevat omien huoneidensa sisustuksen tärkeänä. Kumpikin valitsi hyvin erilaiset värit seiniin, joka mielestäni kuvastaa hyvin myös asukkaiden persoonallisuutta. Tyttäreni oli suunnitellut huoneensa sisustamista jo pitkään ja tehnyt muutamia hankintoja omilla rahoillaan kesäloman aikana esimerkiksi nuo kivat naulakot. Aika sympaattista, eikö? Katso pojan huone tästä.

Huoneesta tuli tosi vaalea ja valoisa, mikä on kiva juttu. Nähtäväksi jää miten valkoinen matto selviää perheemme elämäntyylistä.

Onko teidän lapsilla omat huoneet?

Luumureseptejä, kyllä kiitos!

Luumuhyve
Sain eilen sunnuntain kunniaksi pienen luumulähetyksen anopiltani (Saatiin luumujen lisäksi muuten tuo söpö emali vati, aika hyvä diili vai mitä?). Kiitokset vain siihen suuntaan! Meillä ei omalla pihalla luumuja kasva ollenkaan, miksiköhän muuten? Ihan kuin oltaisiin joskus yritetty sellainen kasvattaa. Ehkä peurat ovat huolehtineen siitä. Luumut joka tapauksessa maistuvat tässä perheessä. Olen ostanut niitä kaupasta aika paljonkin, sillä tähän vuoden aikaan ne ovat sesongissa ja hinta ja laatu kohtavat erinomaisesti. Suurin osa luumuista onkin nautittu sellaisenaan.
Olen muutamana vuonna tehnyt luumumarmeladia ja luumuhilloa, mutta ne eivät ole olleet suursuosikkeja. En tiedä miksi. Toisaalta oli mukavaa käyttää joulutorttuihin omatekoista hilloa kaupan hillonsijaan. Nämä saamani luumut on käytettävä hetimiten. Ensitöikseni pyöräytin luumuista kaurahyveen. Mutta luumuja jäi vielä muutamaan muuhunkin reseptiin. Mitä sä suosittelisit, makeaa, suolaista?
Luumuhyve

 

Luumuhyve

1 kg tuoreita luumuja
1/2 dl fariinisokeria
1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1/2 dl mantelirouhetta
3/4 dl fariinisokeria
2 tl kanelia
2 tl vanilliinisokeria
50 g voita

1. Huuhtele luumut, halkaise ne ja poista kivet. Lado luumut laakeaan, voideltuun vuokaan ja ripottele väliin fariinisokeria.

2. Sekoita keskenään kulhossa puuhaarukalla vehnäjauhot, kaurahiutaleet, pähkinärouhe, fariinisokeri, kaneli ja vanilliinisokeri.

3. Sulata margariini ja kaada kuivien aineiden joukkoon. Sekoita hyvin. Levitä muruseos luumujen pinnalle.

4. Kypsennä 200 asteisessa uunissa alimmalla tasolla noin 30 minuuttia. Tarjoa vaniljajäätelön kanssa.

Varoittava tarina Internetin vaaroista

Kaikkihan tietävät Nigerialaiskirjeet. Huijaukset, joissa sanotaan, että kaukainen sukulaisesi / Afrikkalainen prinssi / lähi-idästä kotoisin oleva miljonääri tarvitsee apuasi / on kuollut / haluaa lahjoittaa sinulle ainakin miljoona euroa. Ainut, että sinun pitäisi ensin heittää muutama tonni käsittelymaksuihin. Kyse on huijauksesta, kun rahoja lähettää ulkomaalaiselle tilille, voi olla varma, ettei prinssistä yht äkkiä kuulukaan enää mitään. Kaikki tietää, paitsi se joka ei tiedä ja menettää rahansa. Koska jokuhan niihin aina sortuu, muuten koko bisnestä ei enää olisi.

Toinen ikuisuuden pyörinyt huijaus on se, kun “pankki” lähestyy sinua sähköpostilla ja pyytää klikkaamaan sähköpostissa olevaa linkkiä ja kirjautumaan verkkopankkiin. Sähköpostin lisäksi avulias “pankin” työntekijä soittaa asiakkaalle ja neuvoo, kuinka tilin päivitys tehdään. Ja kun puhelimessa ja netissä luulee toimivansa ihan oikean pankin kanssa, voi internetin vaaroista tietämätön vanhempi henkilö menettää yhden puhelinsoiton aikana sekä omat, että firmansa rahat. Onneksi menetys oli vain aineellinen.

Nimimerkki kokemusta on.

Miten sitten voi suojautua mahdollisilta huijareilta? No ensinäkin, älä usko mitään, mikä on liian hyvää ollakseen totta. Vähän pessimistinen elämän asenne toki, mutta harva meistä on niin onnekas, että perisi usean miljoonan henkilöltä, josta ei ole eläissään kuullut. Toinen hyvä keino on tehdä pientä googlausta. Toistuvatko nimet ja fraasit?

Verkkopankki huijauksessa pätee yksi hyvä perusasia. Pankki ei koskaan pyydä kirjautumaan verkkopalveluihin sähköpostissa tai tekstiviestissä olevan linkin kautta tai lähettämään henkilökohtaisia verkkopalvelutunnuksiasi, luottokortin tietoja tai henkilötunnusta sähköpostitse tai tekstiviestillä. Mikäli saat huijausviestin, älä vastaa viestiin tai klikkaa viestissä olevaa linkkiä.

Internetin syövereissä on parempi katso kuin katua.

Keventävä kuva meidän viini sadosta.

Tuli muuten vielä mieleen yksi asia, mitä ollaan viime aikoina paljon pohdittu, sattuneista syistä. Koska huijatuksi tuleminen on tosi noloa, niin kuinkahan moni nielee tappionsa ihan vaan kaikessa hiljaisuudessa, eikä koskaan raportoi mihinkään. Jälkikäteen on nimittäin äärimmäisen helppoa tajuta, mistä olisi pitänyt tajuta. Jälkiviisaus on parasta viisautta. Koska siinä huijatuksi tulemisen hetkellä on tosi vaikea huomata olevansa huijauksen kohteena. Meinasin kerran langeta nigerialaishuijaukseen itsekkin. Olimme silloin harkinneet aupairia ja eräs mukavan oloinen tyttö oli meille tulossa, siihen asti kun hänen isänsä sairastui, rahat olivat lopussa jne. Kovin inhimillinen tarina joka sai kyllä minut heltymään. Onneksi mieheni oli järjen ääni, tässäkin asiassa.

Oletteko te törmänneet internetin huijareihin?