Nyt kun sienisesonki on kuumillaan, on meillä kokeiltu jos jonkinmoista sienireseptiä. Sieniä on syöty niin kastikkeissa, keitoissa, lihapullissa, murekkeessa, piirakassa kuin risotossakin. Yksi harvemmin tehty, mutta sitäkin maukkaampi lisuke on pikkelöidyt sienet. Tällä kertaa käytin kantarelleja, mutta yhtä hyvin tähän voi käyttää suppilovahveroita.
Pikkelöidyt sienet somassa purkissa on myös mukava lahja joulua ajatellen! Katso myös ohje suppilovahverohillokkeeseen.

 

PIKKELÖIDYT KANTARELLIT

300 g kantarelleja
1 dl etikkaa
2 dl sokeria
3 dl vettä
1 tähtianis
1 laakerinlehti
2 oksaa timjamia
5 maustepippuria

1. Puhdista kantarellit. 2. Mittaa etikka, sokeri, vesi ja mausteet kattilaan ja kiehauta. 3. Kaada kuuma liemi puhdistettujen kantarellien päälle ja jäähdytä. Anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään.