Vuosi 2016 on ollut varsin sisältörikas. On ollut haasteita, sairastamista ja muita vastoinkäymisiä. On ollut raskasta rämpimistä, pitkiä päiviä ja epätoivon kyyneleitä. On toisaalta ollut myös onnistumista, naurua, iloa ja eteenpäin menoa. On ollut käsittämättömän paljon rakkautta. Vuosi on ollut täynnä elämää, ala- ja ylämäkineen.

Myös blogi on vuoden aikana muuttunut todella paljon. Olen entistä enemmän keskittynyt ruokaan ja ruokakuvaamiseen. Opetellut perusjuttuja ja hakenut omaa tyyliäni kuvaajana ja bloggaajana. Isona muutoksena vuoden aikana on tietenkin myös se, että olen vaihtanut Blogiringiltä Suomen blogimedialle. Tuntuu, että pikkuhiljaa tässä alkaa taas hahmottumaan Ku ite tekee -blogin (jatkuvasti kadoksissa oleva) suunta.

Tässä pieni kokoelma Rouva E:n vuodesta, olkaat hyvät.

Tammikuussa päätin pitää sokerittoman vuoden. Se onnistui yllättävän hyvin kesäkuuhun asti jonka jälkeen se ei enää onnistunut. Tammikuu oli muutenkin toivoa täynnä. Siirryin bloggerista WordPressille ja opettelin käytännöstä alusta saakka uudestaan koko blogipohjan käytön.

Helmikuussa tulevaisuuteni ruokabloggaajana otti ensi askeliaan ja aloin jakamaan entistä enemmän reseptejä. Askartelut olivat toki vielä hallitsevassa roolissa, mutta kuukauden luetuin postaus oli Thaimaalainen kanakeitto. Juuri näiden alkuvuoden reseptien suosio rohkaisi bloggaamaan lisää ruuasta. Huomasin, että yksinkertainen ja rento kotikokkitasoinen reseptiikka oli sellaista, mistä te lukijat tykkäsitte.

Maaliskuussa julkaisin yhden koko vuoden suosituimmista resepteistä. Karppaajan mangojuustokakku on kuukausi toisensa jälkeen ollut blogini suosituimpia ja jaetuimpia reseptejä. Ja siis, onhan se kyllä hyvää.

Huhtikuussa hullaannuin Konmarista. Raivasin kaapeista säkkikaupalla liian pieniä vaatteita ja tarpeetonta kamaa paikalliselle diakoniatyön kirppikselle, lajittelin papereita ja hankkiuduin eroon tarpeettomasta. Ja hetken aikaa meillä oli järjestys.

Toukokuussa jaoin muutaman vuoden takaisen lahjaidean opettajille. Ideaa rakastettiin ja vihattiin jopa siinä määrin, että pääsin Vauva.fi puheenaiheeksi. Eräänlainen saavutus sekin tällä bloggaajan uralla. Suosittu oli myös jakamani nokkospeston ohje, eikä syyttä. Vuoden ensimmäiset nokkoset maistuu aina niin hyvältä!

Kesäkuussa herkuteltiin raparperilla. Yksinkertainen, mutta sitäkin herkullisempi raparperikakku nousi yhdeksi koko vuoden suosituimmaksi reseptiksi.

Heinäkuussa jatkettiin raparperiteemalla. Kuukauden suosituin resepti oli raparperi- mansikkapiirakka. Keskikesän ehdottomia herkkuja! Luetuin ohje kesäkuussa oli rukiisen mustikkapiirakan ohje muutaman vuoden takaa, onneksi hyvät reseptit eivät vanhene.

Elokuussa mökille leivottiin mukaan huikean hyvä gluteeniton lakritsimutakakku. Ihan taivaallisen hyvää. Ja kätevä grillimaisterihan pyöräyttää tämän koko kakun grillissä.

Syyskuussa jatkettiin suklaalinjalla. Jaoin blogissa lapsuuden suosikki kakku reseptini. Nina Lincolnin suklaakakku taisi herättää monella muullakinnostalgisia tunnelmia, sen verran reseptiä on luettu.

Lokakuussa neljän bloggaajan illallinen kokoontui täällä meillä. Pistin pöydän koreaksi syksyisillä kasviksilla, erityisen suurta suosiota nauttivat uunissa paahdetut ruusukaalit.

Marraskuussa fiilisteltiin jo joulua. Moni innostui lähtemään mukaan tämän vuoden DIY joulukalenteriin. Koko marraskuun luetuin postaus oli lapsille tekemäni kuusi joulukalenteri.

Joulukuussa täällä blogissa on pyörinyt joulukalenteri, joka minun ja teidän lukijoiden yhteinen ponnistus. Kiitos kaikille teille, jotka olette eläneet hengessä mukana. Osallistuneet luukkujen tekemiseen, kommentoineet tai jakaneet joulukalenteria. Toivottavasti kalenteri on ollut teille iloinen joulumielentuoja! Meillä sairastettiin koko joulunalus viikko ja voitte kuvitella, että jouluvalmistelut jäivät aika vähäiselle tänä vuonna. Olikin ihanaa, että vaikka kotona ruoka pöydässä oli ranskalaiset ja nakit, niin blogissa pyöri toinen toistaan herkullisempia reseptejä ja jouluaskarteluideoita. Toisaalta voin nyt kokemuksen kautta vakuuttaa teille kaikille, että ihana joulu tulee, vaikka ei ehtisi tai pystyisi kauheasti etukäteen mitään tekemäänkään.

Joulukalenterin suosituin resepti oli saaristolaisleivän ohje.

Haluaisin näin lopuksi kiittää jokaista blogini lukijaa, jokaista kommentoijaa, jokaista some seuraajaa ja juttuja jakanutta. Teillä on merkitystä. Te motivoitte, innostatte ja inspiroitte. Teille tätä blogia kirjoitan.

Toivon, että uusi vuosi vastaa toiveisiinne!