Mokkapalat on nostalginen herkku. Se on nuorison suosikki vuodesta toiseen. Kuka ei olis oikeesti osallistunut alakoulun diskoon, jossa ei olisi ollut mokkapaloja myynnissä. Äitien tekemiä mokkapaloja <3 Paras on ehkä se kokemus, kun olin buffassa myymässä oman äitini tekemiä mokkapaloja omille lapsilleni. Siinä ei ollut taloudellisesti järjen hiventäkään, mutta hei, parhaat asiat ei koskaan ole rahalla mitattavissa.
Mokkapalaohjeita on lukemattomia, varmaan jokaiselta löytyy se oma, paras, mehukkain ja täydellisin mokkapalaohje. Itsellänikin on äidiltä peritty resepti kirjoitettu muistiin ihka ensimmäisen keittokirjani kanteen. Olen tehnyt niitä lukemattomat kerrat, siis valehtelematta. Pidän mokkapaloista, joiden taikina on mehevä ja päällinen on kunnolla kahvin makuinen. Ja kuorrutuksessa ei todellakaan saa nuukailla.
Tähän ohjeeseen törmäsin kuitenkin jossakin facebookin leivonta ryhmässä ja päätin heti kokeilla uutta. Innostukseni heräsi, kun reseptin jakaja kertoi lopputuloksen olevan jotakin mokkapalojen ja mutakakun väliltä! Do I need to say more? Sanon kuitenkin. Mutakakut on ihania, mokkapalat on ihania, mutaiset mokkapalat on ihanimpia. Nämä ovat taatusti meheviä, kunhan vaan tarkkailet niiden kypsymistä ja otat pellin uunista heti kun piirakka on juuri ja juuri kypsää.
Mokkapalojen onnistumisen asteesta kertoo parhaiten se, että sain juuri ja juuri pelastettua nämä kolme palaa valokuvattavaksi. Pellillinen katosi teinien toimesta parempiin suihin ilman toista kehoitusta. Olisi kuulemma voinut leipoa vähän enemmän.
Jos kaipaat elämääsi vähän terveellisempää versiota mokkapaloista, niin kokeile mustapapubrownieita.
Ohje: Kiehauta vesi, margariini, kaakaojauhe ja suola kattilassa.Jäähdytä seos. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää jäähtynyt margariini-seos siihen. Lisää seokseen myös munat ja jogurtti, sekoita. Laita pellille ja paista kiertoilmalla 180 asteessa noin 15-20 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla. Ota piirakka pois uunista kun se on juuri ja juuri kypsää.
Jäähdytä ja tee kuorrutus sekoittamalla margariini, kahvi ja kaakoajauhe kattilassa. Anna kiehahtaa ja lisää joukkoon tomusokeri. Levitä jäähtyneen piirakan päälle. Koristele halutessasi kookoshiutaleilla.
Olohuoneen Top -5 lista paljastaa mikä tekee meidän olohuoneesta just meidän olohuoneen.
Kevään ensimmäisten auringon säteiden lämmittäessä mussa herää joku alkukantainen pesän rakennus vietti. Tekee mieli vähän sisustaa. Ja vaihtaa huonekalujen paikkaa. Ja siivota. Todellakin siivota. Tiedätte varmaan aurongon ihanan vaikutuksen pölyyn ja likaisiin ikkunoihin? Niinpä.
Mä olen sitä mieltä, että meillä lähtökohtaisesti on aikalailla sellaista kun pitääkin. On värikästä ja kodikasta ja meidän näköistä. Ja paree tietenkin ollakin. Ollaan asuttu tätä kämppää jo 11 vuotta, joten siinä ajassa on ehditty yhtä sun toista. Silloin kun rakennettiin, meillä oli kaksi lasta. Kolmas syntyi kolme päivää muuton jälkeen ja neljäs sitten pari vuotta myöhemmin. Eli ihan kuusi henkisen perheen tarpeisiin tätä mökkiä ei rakennettu. Meidän perheen lisäksi tässä talossa on koko ajan asunut myös Perhekoti Vipusen asukkaita.
Tilat ovatkin eläneet perheemme tarpeiden mukaisesti. Ihan aluksi meillä oli avokeittiö yläkerrassa. Nykyisin keittiö sijaitsee entisen kodinhoitohuoneen tilalla ja keittiön kohdalle rakennettiin oma huone vanhimmalle pojalleni. Kodinhoitohuonetta ei enää ole ollenkaan, vaan pesutorni sijaitsee erittäin epäkäytännöllisesti kylpyhuoneessa. Likapyykit sen sijaan ovat sijoiteltuina pitkin kämppää erilaisiin kasoihin.
Olohuoneen vanhan ilmeen näette täältä. Paljon on muuttunut noista ajoista, luojan kiitos! Paljon on kuitenkin jäljelläkin. Esimerkiksi kirjahyllyt. Rakastan niitä. Vaikka ne ovatkin epäkäytännölliset, epämuodikkaat ja vähän rikki.
Olohuoneen Top -5 lista
Värit Rakastan värejä. Kun muutimme ensimmäiseen omaan asuntoomme päätin, etten enää koskaan asu kokonaan valkoisessa kodissa. Meillä leikitellään väreillä ja kuoseilla. Väriä sisustukseen on tuotu sekä tapetilla, maalaamalla, että huonekaluilla. Ajattelen, että koti on paikka, jossa saa hullutella, kokeilla ja iloita. Joskus mennään metsään, mutta aina voi maalata päälle. Tällä hetkellä silmiini sattuu ikkunoissa edelleen olevat jouluverhot, mutta olen vähän kahden vaiheilla sen suhteen millaiset verhot ikkunoihin sopisivat, joten punainen on siellä vielä. Olen nuuka osatamaan melko hyviä asioita, joten toistaiseksi elän verho-ongelman kanssa.
Taide Meillä on esille paljon taidetta. Enkä puhu tässä yhteydessä nyt mistään akseligallenkalleloista, vaan omasta, lasten, ystävien ja sukulaisten tekemästä taiteesta. On valokuvia, puutyöteoksia, keramiikkaa, maalauksia ja piirustuksia. Mun olisi vaikea kuvitella eläväni kodissa, jossa ei olisi asukkaittensa tekemää taidetta esillä. Taide sitoo meidät yhteen ja kertoo meille siitä keitä me ollaan.
Vanhaa ja uutta sekaisin Meillä on sulassa sovussa Ikeaa ja perintöhuonekaluja. Kirppis ostoksia ja design huonekaluja. Arvostan kestävyyttä ja käyttömukavuutta. Aikanaan hankituihin Ikean Stockholm nojatuoleihin on uusittu pääliset jo monta kertaa, mutta itse tuolit ovat priima kunnossa. Tykkään myös meidän turkoosista sohvasta. Se on ostettu Askosta ja siihenkin on uusittu tyynynpäälisiä pariinkin otteeseen. Sen takia runko-osa ja tyynyt ovat hieman erivärisiä, mutta se ei meitä haittaa. Minulle on tärkeää, että huonekalut kestävät aikaa ja kulutusta ja että tarpeen vaatiessa kuluvia osia voi vaihtaa ilman, että koko huonekalua tarvitsee vaihtaa. Vanhoissa tavaroissa kiehtoo niiden historia. Senkki on mieheni mummon vanha, oikea perintö huonekalu!
Huonekasvit Mä en ole hääppöinne viherpeukalo, mutta koti ilman viherkasveja ei toimi mulle. Meillä on varmaan vähän liian kuiva ilma, mä olen vähän liian laiska hoitamaan kasveja ja kaiken lisäksi vielä meillä on lauma eläimiä, jotka aiheuttavat kasveille erilaista harmia, mm. tiputtelevat niitä alas pöydiltä, mutta silti. Kasveja pitää olla. Onneksi vanhempani ovat toista maata ja tarjoavat säännöllisesti uusia kasveja kuolleiden tilalle.
Kirjat Luin taannoin sellaisen artikkelin, missä edes mennyt Teuvo Loman kertoi kuinka kirjat ovat so last season ja kirjahylly on todellinen sisustusmoka, jäänne menneiltä ajoilta, katoavaa kansanperinnettä. Mä rakastan kirjoja ja haluan, että ne ovat esillä. Mun on jopa myönnettävä, että minusta on epäilyttävää, jos jonkun kotona ei ole lainkaan kirjoja. Niin kuin what, eikö ihmiset lue ollenkaan? Onkohan niissä jotain vikaa? Myönnän, tää viimeinen tässä mun top -5:ssä kertoo musta enemmän ihmisenä kuin mun rakkauteni kuviollisiin tapetteihin, eikä pelkästään hyvässä mielessä.
Millainen sun Olohuoneen Top -5 lista olisi? Millaisia verhoja suosittelisit meidän olkkariin?
Flammkuchen on helppo herkku hiihtolomalle. Flammkuchen eli liekkipiiras on Saksan vastine pizzalle. Tomaattikastikkeen sijaan sen pohja saa mehevyytensä ranskankermasta. Haarukkavatkain -blogin innoittamana tein omani kaupan valmiista lehtitaikinasta.
Olen viime aikoina kaivannut tälläisiä helppoja ohjeita. Auringon paistaessa ei oikein jaksaisi istua keittiössä kokkailemassa. Pitkän ja pimeän syksyn jälkeen olen toden teolla imenyt aurinkoa itseeni. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen innostunut hiihtämisestä. Siis hiihtämisestä. Olen itsekin ihmeissäni. Mutta niin vaan hiihtäminen on noussut suosikki ajanvietteekseni. Tunnin lenkki koiran kanssa virkistää niin mielen kuin kehonkin.
Huomaan kuinka paljon valon lisääntyminen vaikuttaa mielialaan. Olen huomattavan paljon aktiivisempi kuin marraskuussa. Joka ikinen syksy huomaan kaiken urheilun jääneen ja elämä on selviytymistä pakollisista velvollisuuksista. Tammikuussa olen perinteisesti ottanut lomaa ja loman jälkeen olen saanut sen verran voimia kasaan, että olen palannut jumppaan, miettinyt vähän syömisiä ja tehnyt pieniä tekoja hyvän olon eteen. Olen meditoinut kolme minuuttia päivässä. Olen käynyt hierojalla. Olen lakannut stressaamasta blogin suhteen. Suunnittelen instagram tilini palauttamista “kännykkäräpsyihin”. Huu! Kuinka jännittävää!
Olen viime aikoina miettinyt paljon sitä mihin aikani kuluu, mihin haluaisin sen kuluvan ja ylipäätään sellaisia kevyitä kysymyksiä kuin mistä haaveilen, mitä haluaisin tehdä kymmenen vuoden kuluttua ja mikä mulle ylipäätään just nyt on tärkeintä. Ei mitään kovin helppoja kysymyksiä, eikä niihin ole yksinkertaista vastata. Tuntuu sitä paitsi, että pyörittelen näitä samoja asioita päässäni vähän väliä. Varmaan mulla on neljänkympin kriisi. Sen sijaan, että haluaisin ratkaista asian, olen päättänyt opetella sietämään tilannetta.
No joo, miten tää sitten liittyy flammkucheniin? Siten, että jos en ole hiihtämässä tai boksilla, niin pyörittelen ajatusta opiskelemaan lähtemisestä. Ei siinä ehdi paljoa keittiössä pörrätä.
Ota taikina sulamaan pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota niitä hetki öljyssä. Lisää joukkoon pinaatti ja pyöräytä pannulla.
Kauli taikina isoksi levyksi. Sekoita ranskankerman joukkoon sinappi ja levitä seos taikinapohjille. Ripottele päälle sipuli pinaatti seos ja paista 220 asteessa noin 2o minuuttia, kunnes pohja on kypsä ja kauniin ruskea.
Revi kylmäsavulohiviipaleet pienemmiksi paloiksi ja asettele kypsien pohjien päälle. Ripottele joukkoon pilkotut oliivit, silpottu persilja ja rouhi päälle mustapippuria.Tarjoa heti.
Muistan kun ekalla ratsastustunnillani mun äiti katsoi niitä hevosia auton takaa, koska pelkäsi niin paljon. Mä ratsastin shetlanninponilla, mutta lopetin sen ratsastusjutun siinä vaiheessa kun sen ponin piti alkaa juosta. Mä olisin mielummin vaan istunut siellä selässä ja antanut sen ponin syödä.
Hevoset on aina liittyneet mun elämääni, tavalla tai toisella. Alakoulussa eräs mun ystävyyssuhde päättyi traagisesti riitaan, jossa minulle ilmoitettiin, että “sä et voi olla oikea hevoshullu, koska et käy ratsastamassa“. Ymmärtenette varmaan, että keskellä parahinta lama-aika syyt ratsastamattomuudelle oli jossain ihan muualla kuin hevoshulluudessa. Yläkouluikäisenä kävin talleilla hoitamassa hevosia melkeen joka päivä. Se oli pieni talli, jossa oli muutama ravihevonen. Me hoidettiin nuorta tammaa, jonka kanssa opittiin kantapään kautta kaikki hevosista. Ysillä me muutettiin lähiöstä maalle ja talli vaihtui. Kävin pienellä tallilla hoitamassa niiden ikivanhoja kaakkeja, joista yhdestä tuli myöhemmin mun eka oma hevonen. Smyrre. Se eli yli 20 vuotiaaksi, joka on issikallekin melkoinen ikä.
Smyrren jälkeen mulla oli pitkä kausi ilman hevosia. Muutin ulkomaille, menin naimisiin ja hankin lapsia. Ja sit vähän sattuman kaupalla meille tuli taas hevosia. Ensin pari, sitten muutama lisää. Parhaimmillaan meillä oli lauma. Parasta hevosen omistajuudessa oli nähdä miten se lauma yhtenä hetkenä laukkasi villeinä ja vapaina ja toisena ne luotti suhun ja seurasi kuin koirat. Mä en ikinä ollut mikään hääppöinen ratsastaja, mutta maasta käsin mä olen aina ollut hevosten kanssa erittäin hyvä.
Jossain vaiheessa paletti hevosten, opiskelun, lasten ja kaiken kanssa tuntui olevan liian täynnä. Oli pakko luopua jostakin. Niinpä hevoset lähtivät.
Kun tyttäreni ilmoitti toivovansa ratsastustunteja joululahjaksi olin ihan että JEE!. Mikä onkaan kivempaa kuin elää omia haaveitaan lastensa kautta.
Ihanaa on ihastella heppoja yhdessä. Ihanaa on auttaa lasta laittamaan heppa kuntoon ratsastustuntia varten. Ihanaa on kertoa hepoista kaikki minkä tietää. Ihanaa on fiilistellä yhdessä tallielämää. Ihanaa on haista yhdessä hevoselle. Ihania heppoja. Ihania tyttöjä. Ihan kuin tässä välissä ei olisikaan 30 vuotta.
Korealaiset lihapullat ovat mausteisia, makeita ja suolaisia. Ne pyöritellään possunjauhelihasta ja glaseerataan vaahterasiirappikastikkeella. Ohje on alun perin saatu What’s cooking Helsinki tapahtumasta, jossa suosikki tv-kokkini Nanna Kaikki äitini reseptit -blogista oli kokkaamassa. Vieraat saivat maistaa Nannan kokkaamia lihapullia ja mukaansa sai reseptinkin. Olen sen jälkeen aina välillä palannut näihin lihapulliin.
Tosin, koska kykyni noudattaa ohjeita on ameeban tasolla, olen muokannut lihapullataikinaa varmaan joka ikinen kerta. Joukkoon on lurahtanut niin Srirachaa kuin sweet chili soossiakin. Mä myös usein teen lihapullat kokonaan ilman korppujauhoja ja kananmunaa. Eli kun tätä nyt oikein miettii, niin välillä tuo alkuperäinen resepti on oikeastaan ihan vaan kaukainen inspiraationlähde. Mut eikö parhaat reseptit just ole sellaisia, jotka inspiroi varioimaan ja kokeilemaan?
Onko teillä suosikki lihapullareseptiä? Vai teettekö ylipäätään lihapullia reseptin kanssa?
Vaivaa lihapullataikinaa yhdistämällä kaikki aineet sekaisin. Muotoile uunipellille keskikokoisia pullia ja paista 200 asteessa 20 minuuttia. Ennen tarjoilua kierittele pullat glazessa, jonka jälkeen voit kuumentaa ne myös pannulla (tai uunissa) uudelleen, mikäli olet tehnyt pullat jo aiemmin. Ripottele seesaminsiemenet ja kevätsipulinvarret lihapullien päälle.
Mä olen ollut yrittäjä Perhekoti Vipusessa puolitoista vuotta. Se on ollut mitä mielenkiintoisin vuosi. Ja olen monesti aikonut kirjoittaa siitä tänne blogiinkin, mutta jotenkin en saa kiinni siitä miltä kulmalta lähtisin aihetta avaamaan. Päätin ottaa lähestymistavaksi tälläisen semi sensuroimattoman pullahduksen.
Yrittäjäksi ryhtymisen jälkeen olen alkanut seurata yhteiskunnallista keskustelua yrittäjyydestä vähän eri silmällä kuin aikaisemmin. Ja onkin ollut mielenkiintoista huomata miten paljon erilaisia mielikuvia ihmisillä on yrittäjyydestä. Moni tavallinen palkansaaja esimerkiksi elää siinä kuvassa, että yrittäjä voi maksaa itselleen palkkaa niin paljon kuin haluaa, kärjistetysti yrittäjä ei muuta teekkään kuin hymyilee matkalla pankkiin. Voitot tietenkin revitään alipalkattujen työntekijöiden selkänahasta.
Toisaalla velloo se keskustelu, kuinka yrittäjä tipahtaa pois sosiaalituen piiristä, yrittäjällä ei ole oikeutta työttömyystukeen, parhaimmillaan se evätään koko yrittäjän perheeltä ja lähisuvulta. Puhutaan siitä kuinka yksin moni yrittäjä on ja kuinka vähän yrittämistä yhteiskunnan puolelta tuetaan. Moni yrittäjä tekee niska limassa duunia yksin, uskaltamatta palkata apua kiireisimpinäkään aikoina, koska työntekijöiden edut ovat niin hyvät ettei yrittäjä uskalla ottaa riskiä. Mitä jos rekrytointi ei onnistukaan? Huonon työntekijän kanssa yritys on pulassa ja voi jopa mennä nurin.
Uutena yrittäjänä sitä on ihmeissään. Ei siitä ole niin kauaa aikaa kun vielä itse oli se, joka nautti palkansaajan etuja ja keräsi pottia yrittäjän taskuun. Sitten sitä otti henkilökohtaisen riskin, ison lainan ja työllisti lisää ihmisiä ja muutti monen ihmisen silmissä leiriä ihan tosta noin vaan.
No mitä yrittäjyys sitten todellisuudessa on ollut?
Ero yrittäjyyden ja palkansaajan välillä on isompi kuin ajattelinkaan, vaikka olin pitänyt itseäni yrittäjähenkisenä työntekijänä. Yrittäjänä työstä irtautuminen on kuitenkin ainakin toistaiseksi ollut vaikeampaa. Aina on joku homma, joka vaatii tekemistä. Vaikea on myös olla vastaamatta puhelimeen tai viestiin, vaikkei se ihan akuuttia olisikaan. On vaikeaa olla tavoittamattomissa.
Vastuu on kasvanut järjettömästi. Ei pelkästään vastuu työstä jota teemme, vaan myös siitä, että moni perhe on riippuvainen palkasta, jota maksamme. Vapaus on lisääntynyt samassa mitta kaavassa. Minulla on mahdollisuus suunnitella työaikoja, kehittää toimintaa ja kokeilla uutta. Voin valita panostanko vapaa-aikaan vai teenkö mahdollisimman paljon töitä. Valintani vaikuttavat suoraan siihen, kuinka paljon yritykseni tuottaa. Toisaalta, vapauden rinnalla kulkee koko ajan sitovuus. Jos työntekijäni on sairaana tai hänen lapsensa sairastuu, joudun usein paikkaamaan häntä lyhyelläkin varoitusajalla. Koska meillä tehdään töitä 24/7 vuoden jokaisena päivänä, joudun myös miettimään kuka on töissä jouluaattona, äitienpäivänä ja jokaisena muuna pyhäpäivänä. Työvuoroja suunnitellessani mietin perheitä, omaani ja työntekijöitteni. Yrittäjänä mietin myös sitä, kuinka paljon arkipyhät, kuten helatorstai, maksavat (paljon, siihen nähden, että harva tietää miksi ne ovat vapaita).
Yrittäjänä ja esimiehenä koen, että työhyvinvointi, henkilöstön kouluttaminen ja työyhteisön viihtyvyys ovat vastuullani. En yksin luo viihtyisää työympäristöä, mutta koen olevani avainasemassa siinä, että kaikilla on töissä hyvä olla. Tehtäväni on tarjota tukea ja mahdollistaa työyhteisön sisäinen keskustelu. Antaa jokaiselle mahdollisuus tulla kuulluksi, antaa palautetta ja kertoa kuinka tärkeä heidän panoksensa yhteisessä potissa on. Olen siinä mielessä onnekas, että meillä on erilaisia ihmisiä töissä, jotka kaikki tuovat jotain arvokasta ja hyvää mukanaan. Ajattelen, että meillä toteutuu hienosti ajatus siitä, että kokonaisuus on enemmän kuin palastensa summa. Välillä palasissa on vähän yhteen sovittelemista, mutta loppu tulos on vaivansa väärti.
Työhöni kuuluu myös paljon juoksevien asioiden hoitamista, erilaisten tukien ja palveluiden kartoittamista ja hakemista, yhteydenpitoa sosiaalitoimeen, lääkäriin, edunvalvojiin, käytännössä siis sähköpostien lukemista ja niihin vastaamista ja puhelimessa puhumista. Kalenterin selaamista ja aikatauluttamista.
Pienessä yrityksessä kaikki tekee kaikkea, eikä toimitusjohtaja voi vain hautautua tittelinsä taakse, vaan välillä käydään kävelyllä, tehdään ruokaa, käydään kaupassa, siivotaan vessaa, pestään pyykkiä, hoidetaan kanoja, etsitään kadonneita kenkiä tai katsotaan yhdessä telkkaria.
Välillä olen näiden eri roolien kanssa pulassa. Yhtä aikaa pitäisi huolehtia niin asukkaiden kuin työntekijöienkin hyvinvoinnista, omasta nyt puhumattakaan. Sitten pitää kuitenkin tehdä vaikeitakin päätöksiä, jotka tukevat yrityksen pitkäaikaista kehitystä. Pitää priorisoida rankalla kädellä, miettiä kaiken vaikutusta kaikkeen. Pitää ottaa huomioon erilaiset ihmiset ja tavat toimia, mutta samalla kuitenkin vaatia, että tietyt asiat hoidetaan tiettyjen kriteereiden mukaisesti. Pitää keskustella ja pitää ilmoittaa. Pitää seurata oman alan yhteiskunnallista muutosta, kirjata, tehdä seurantaa ja ilmoittaa. Pitää valmistella, katsoa eteenpäin ja elää nykyhetkessä. Pitää uskoa omaan juttuunsa, siihen mitä tekee ja oppia perustelemaan sen kannattavuus ja hyöty. Pitää tehdä parhaansa ja uskoa että se riittää.
Ja mitä siihen kysymykseentulee, ettävoiko yrittäjä nostaa niin paljon palkkaa kuin haluaa? Vastaus on ei voi. Ei, vaikka palkkani onkin noussut huimasti yrittäjäksi ryhdyttyäni. Suurin osa siitä menee yrityksen ostamiseen otetun velan maksamiseen ja veroihin. Käteen jää vähän enemmän kuin ennen, mutta vähemmän kuin sellaisessa tapauksessa että tekisin tätä samaa duunia jollekin toiselle.
Onko teissä lukijoissa yrittäjiä? Minkä alan? Mitä haasteita te olette kohdanneet?
Me tehtiin video siitä, miksi perhekoti työ on meistä tärkeää. Tsekkaa myös meidän nettisivut: www.perhekotivipunen.fi
