Luukku 5: Arvonta, voita itsellesi Merinovillapipo

Kuvissa näkyvä pipo on saatu.

Kivat on varmaan jokaiselle suomalaiselle vanhemmalle tuttu brändi. Käsi ylös kenen lapsella on jossain elämänsä vaiheessa ollut kivat myssy päässä? Meillä on ainakin ollut, ja haalareita myös. Mä en ollut tutustunut yritykseen koskaan sen tarkemmin, kunnes sitten satuin Kristan kanssa samoihin valokuvausopintoihin. Kivat on perheyritys, jonka nuorta polvea Krista edustaa. Kristan blogia pääset lukemaan täällä.

Kivat– tuotteet on suunniteltu ja valmistettu Suomessa merkin synnystä lähtien, jo yli 30 vuoden ajan. Täällä pohjoisessa olemme tottuneet kylmään säähän ja tiedämme kuinka lapset puetaan erilaisiin sääolosuhteisiin. Mielestämme ainut tapa taata tuotteen korkea laatu on panostaa vastuulliseen ja läpinäkyvään tuotantoon.

Kaikki tuotteissamme käytettävät langat ostamme eurooppalaisilta tunnetuilta ja luotettavilta tehtailta. Tämä siksi, että voimme valvoa ja taata tuotteidemme erinomaisen laadun jo lankamateriaalista lähtien.

Itse olin ihan yllättynyt siitä, että Kivat valmistaa tuotteita myös aikuisille. Pipojen lisäksi aikuisille löytyy huiveja, lapasia ja sukkia. Sain kuvissa näkyvän pipon muutama viikko sitten koe käyttöön ja olen tykännyt todella paljon. Pipo on lämmin, mutta kevyt. Täydellinen ulkoiluun!

Arvonta on päättynyt

Osallistu arvontaan kommentoimalla tänne blogiin mikä Kivat pipoista on sinun suosikkisi! Arvontaan voi osallistua 8.12.2018 klo 20.00 asti. Muistathan jättää kommenttiin sähköpostiosoitteesi, jotta saamme sinuun yhteyden!

Vielä ehdit osallistua myös heijastavien lapasten arvontaan.

Luukku 4: Savusilakka ruisnapit

Savusilakka on sellainen herkku, jonka arvon olen löytänyt vasta aikuisena. Savusilakoita saa edullisesti lähes joka kaupasta, niitä on melko helppo käsitellä ja niissä on herkullinen maku. Lapsuudenkodissani savusilakoita ostettiin välillä leivän päälle laitettavaksi, mutta muistan, etten ollut niiden ylin ystävä.

Ensimmäisen kerran tein savusilakkatahnaa eväsleipien väliin ja se oli menestys. Kesälomalla ajoimme kohti tuntematonta mutustellen autossa voipaperiin käärittyjä savusilakka eväsleipiä ja hörpimme termarista kahvia, siinä oli kuulkaa tunnelmaa! Savusilakkatahna ansaitsi uuden tulemisen talvisemmissa merkeissä.

Nämä kuvat on itseasiassa otettu isänpäivänä ja koko herkku on lasten käsialaa. Jos siis haluat fiinimmän ulkoasun, niin pursota tahna nappeihin. Itse ajattelin tehdä näitä Itsenäisyyspäiväksi, juuri sopivia suupaloja tv:n äärelle.

Savusilakka ruisnapit

5 kpl savusilakoita
125 g piparjuurituorejuustoa
125 g ranskakermaa
1 sitruunan raastettu kuori
1/2 punasipulia
tuoretta tilliä

ruisnappeja

Tee näin:

Perkaa silakat. Sekoita kaikki aineet haarukalla toisiinsa. Täytä ruisnapit savusilakkatahnalla. Koristele tuoreella tillillä.

Luukku 3: Lohimoussekakku

Lohimoussekakku on näyttävä ja täyteläinen joulupöydän herkku. Suussa sulavan moussen kaverina toimii hyvin saaristolaisleipä. Lohimoussekakku on vähän kuin upgreidattu mätivoikkari.

Jos joissain perheissä joulupöydän kunkku on kinkku, niin meillä se on perinteisesti monipuolinen kalavalikoima. Lapsuuden kodissani isäni tekemä sokerisuolattulohi oli jokajouluinen herkku ja koko kalapöytä idean perusta. Nykyisin teen joka vuosi erilaisia kokeiluja ja testailen uusia reseptejä, mutta samat elementit pöydästä löytyvät edelleen. Lohta usealla eri tavalla valmistettuna, mätiä ja siikaa. Joskus saattaa olla myös silliä, riippuu vähän vieraista. Lohi on kuitenkin meillä ehdottomasti se käytetyin joulukala. Olen graavannut kalaa itse, mieheni savustaa pienen palan lohta aattona ja sitten meillä on yleensä lohipastramia. Siinä missä laatikot tehdään meillä hyvin perinteisiä reseptejä käyttäen, voi kalaideoilla jouluna myös vähän leikitellä. Tänä vuonna olen ajatellut tehdä ainakin siikacheviseä, jossa makua on antamassa lime ja tuore korianteri.

Lohimoussekakku sopii hyvin juhlapöydän keskipisteeksi. Tämän saa myös helposti muutettua voileipäkakuksi lisäämällä kerroksen saaristolaisleipää moussen väliin! Mikä mahtava idea, vaikka itse sanonkin! Toimisi esimerkiksi Itsenäisyyspäivän juhlallisuuksissa vallan mainiosti. Tai sitten voit tehdä tämän vuokaan ja leikata suolaisiksi leivoksiksi. Eli voisi melkein sanoa, että tässä sinulla on käsissäsi monien mahdollisuuksien kakku.

Kokeile myös

Lohimoussekakku | kalapöytä | lohikakku | lohimousse Lohimoussekakku | kalapöytä | lohikakku | lohimousse

Lohimoussekakku

Ainekset
5 kpl liivatelehteä
3 rkl sitruunamehua
5 dl kuohukermaa
200 g ranskankermaa
250 g kylmäsavulohta
100 g lohenmätiä
1 kpl punasipuli
tilliä
ruohosipulia
Suolaa
pippuria
250 g saaristolaisleipää ohuina viipaleina

Tee näin:

Liota liivatelehdet kylmässä vedessä lautasella 10 minuuttia kunnes ne ovat pehmeitä. Kuumenna kattilassa sitruunanmehu.

Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon ranskankerma.

Kuutioi kylmäsavulohi ja sipuli. Sekoita kala ja sipuli vaahtoon. Lisää joukkoon maun mukaan hienonnettua tilliä ja ruohosipulia. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla.

Purista kevyesti liivatelehdistä vesi pois. Sekoita ne höyryävään sitruunamehuun. Kaada seos vaahtoon samalla sekoittaen.

Kaada mousse kelmulla vuorattuun leipävuokaan. Peitä pinta ohuella kerroksella saaristolaisleipää. Peitä pinta kelmulla. Anna hyytyä jääkaapissa vähintää 5 tuntia tai yön yli. Kumoa ja tarjoile.

Lohimoussekakku | kalapöytä | lohikakku | lohimousse

Muita kivoja joulukalentereita:

Vinkkaa omasi, niin lisätään listaan 🙂

Luukku 2: Arvonta, voita itsellesi heijastavat lapaset

Kuvissa näkyvät lapaset on saatu.


Tervetuloa joulukalenterin toisen luukun ja samalla ensimmäisen arvonnan pariin! Olen itse lahja ihmisiä. Rakastan saada ja antaa lahjoja. Annan mielelläni ruokalahjoja, lahjakortteja ja kohteesta riippuen koen myös kylmän käteisen lahjoittamisen hyvänä ideana. Vaikka joululahjakuluttamiseni on melko järkevällä pohjalla, niin minulla on heikkokohta kun tullaan käsityöläisiin ja kotimaisiin yrityksiin. Yrittäjänä haluan tukea muita yrittäjiä ja kotimaisten tuotteiden ostajana vaikutan positiivisesti työllisyyteen täällä kotimaassa. Ja tietenkin, jos ollaan rehellisiä, rakastan tuotteita, joille oikeasti on käyttöä ja joissa on jokin hauska juju. Kuten nyt vaikka heijastavat lapaset!

Minulla on ilo arpoa teidän lukijoiden kesken Moikon merinovillaiset lapaset ❤️

Helsinkiläinen designyritys Moiko on keskittynyt tuotannossaan oivaltaviin asusteisiin. Kaikenikäisille sopivissa tuotteissa yhdistyvät laatu, ilo ja käytännöllisyys. Moikon perustivat keväällä 2010 muotoilijat Mari Heinonmäki ja Anu Saari. Yrityksen taustalla on suunnittelijoiden pitkäaikainen yhteistyö taiteen ja muotoilun kentällä ja halu suunnitella arjessa tarvittavia tuotteita, jotka ovat käyttäjilleen erityisen tärkeitä. Moiko tunnetaan moikkauslapasistaan, joita valmistetaan usealla eri kielellä. ”Ajatus moikkauslapasista lähti halusta yhdistää käytännölliseen tuotteeseen oivaltava, positiivinen viesti”, kertoo Mari Heinonmäki. ”Moiko-brändin keskeisiä arvoja ovatkin läsnäolo, suvaitsevaisuus ja ystävyys.” ”Tarkoituksenamme ei kuitenkaan ole, että ihmiset lopettaisivat kokonaan verbaalisen kommunikoinnin, vaan että hauska lapasmoikkaus voisi päinvastoin aloittaa ystävyyden tuntemattomienkin välillä”, selventää Anu Saari moikkauslapasen filosofiaa.

Moikkauslapaset on erityinen tuote, joka ilahduttaa sekä käyttäjää että hänen ympärillään olevia ihmisiä. Moikkauslapasten takana on ajatus ihmisten kohtaamisen tärkeydestä ja siitä, miten eri tavoilla tuttuun tai tuntemattomaan ohikulkijaan voi ottaa kontaktia. Oikean lapasen kämmenpuolella on tervehdys, vasenta lapasta voi käyttää hyvästellessä. Moikkailla voi useilla eri kielillä. Moikkauslapasten käyttäjän tunnistaa katukuvasta iloisesta ilmeestä. Kaikki alkaa sanasta moi!

Moikkauslapaset on valmistettu Suomessa ja Virossa.

Arvonta on päättynyt

Osallistu arvontaan kommentoimalla tänne blogiin mikä Moikon kuoseista on sinun suosikkisi! Arvontaan voi osallistua 8.12.2018 klo 20.00 asti. Muistathan jättää kommenttiin sähköpostiosoitteesi, jotta saamme sinuun yhteyden! Huom. kommenttisi saattaa tulla esille pienellä viiveellä.

Lakupiparit ja sinihomejuustoa

Lakupiparit ja sinihomejuusto on yllättävä, mutta toimiva makupari.

Olen itse toivoton jouluihminen. Rakastan joulun tunnelmaa, tuoksuja, makuja ja ihanaa tunnelmaa, lahjojen antamista ja saamista. Joulu on minulle ajanjakso, enemminkin kuin muutaman päivän rykäisy. Glögi, piparit, tortut ja monet muut jouluherkut maistuvat parhailta ennen aattoa ja aattona sitten herkutellaan ihan muilla herkuilla. Puhumattakaan kaikista muista joulunajan juhlista. On pikkujouluja ja itsenäisyyspäivä. Ja meillä siihen vielä yhdet syntymäpäivät. Olen tainnut onnistua jouluaika ajattelun iskostamisessa lapsiin, sillä nuorimmainen oli siinä kuvassa, että koulun joululoma alkaisi jo joulukuun alusta. Pettymys oli aikamoinen kun paljastui, että jouluvalmisteluiden lomassa on toden totta käytävä koulussa.

Joulupiparit on perinteinen herkku, josta itse nautin eniten juustojen kanssa. Viime syksynä olin mukana Valion juustokauden avajaisissa, joissa meille esiteltiin laku ja sinihomejuusto makupari. Sittemmin Valiolta on tullut samaisesta makuparista myös erinomainen jäätelö, suosittelen kokeilemaan. Itse vaikutuin tästä yhdistelmästä siinä määrin, että olen monesti laittanut juustotarjottimelle lakuja. Kun sitten törmäsin lakupipareiden ohjeeseen, niin pakko oli kokeilla yhdistää nämä kolme makua! Miten on, maistuuko sulle lakut, piparit ja sinihimejuusto? Yhdessä vai erikseen?

Lakupiparit ja sinihomejuustoa

Lakupiparit

Ainekset
100 g voita
1 dl siirappia
1 ¼ dl muscovadosokeria
1 ½ – 2 rkl lakritsijauhetta (esim. Urtekram)
¼ tl kanelia
¼ tl pomeranssin kuorta
1 muna
½ tl leivinjauhetta
½ dl perunajauhoja
4 ½ dl vehnäjauhoja

Tee näin:
Kiehauta voi, siirappi, sokeri, lakritsijauhe ja mausteet kattilassa. Anna seoksen jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
Sekoita joukkoon muna. Sekoita keskenään leivinjauhe ja peruna- ja vehnäjauhot. Hämmennä ne taikinaan ja alusta se tasaiseksi. Anna taikinan maustua jääkaapissa yön yli.

Kauli taikina jauhotetulla pöydällä noin 3 mm paksuksi levyksi. Leikkaa haluamasi muotoisia pipareita.
Paista pukit 200-asteisessa uunissa kauniin ruskeiksi. Aikaa kuluu koosta riippuen 5–10 minuuttia.
Jäähdytä ritilällä. Ohje täältä.

Lakupiparit ja sinihomejuustoa

Jos kaipaat lisää joulufiilistelyä, niin kannattaa kurkata joulusivuni, jonne olen koonnut blogissa ilmestyneitä joulujuttuja.

Koko perheen joulukuvaperinne

Meillä on jo vuosia ollut tapa, että otetaan joulukuva koko perheestä. Alkuun kuvissa olivat vain lapset, mutta myöhemmin olemme laajentaneet kuvat koskemaan koko perhettä. Joulukuvan ottaminen alkaa yhteisestä ideoinnista ja päätyy suunnittelun kautta kaaokseen. Mitä enemmän eläimiä on otettu mukaan, sitä todennäköisemmin päädytään nauruun ja hulvattomiin tilanteisiin. Oikeastaan kuvan ottaminen on yhtä tärkeää kuin itse kuvakin. Koko perheen yhteinen projekti, johon teinitkin pienestä periaatteellisesta vastustelusta huolimatta ovat lähteneet hyvin mukaan.

Harmillisesti emme aloittaneet joulukuvaperinnettä silloin kun lapset olivat ihan vauvoja, ellei sitten esikoisen vuosikuvia oteta laskuun. Hän kun on syntynyt aivan joulun alla. Osaa joulukuvista en enää löytänyt koneen kätköistä, ne ovat varmaan hyvässä tallessa jollain ulkoisella kovalevyllä (esimerkiksi, se missä koko perhe on tehnyt purkasta itselleen etuhampaat). Onneksi olen myös ollut melko aktiivinen tulostamaan kuvia skräppäilyharrastukseni takia, joten osa kuvista löytyy jostakin kansiosta ihan paperisena. Näistä kuvista on nimittäin todella hienoa katsoa ajan kulumista ja lasten kasvua. Minityypeistä on kasvanut ihania nuoria. Tyyli on muuttunut, piirteet vahvistuneet ja lapsen pyöreys on kadonnut murrosiän myötä. Silti jokainen näyttää kuitenkin ihan omalta itseltään, samalta tutulta ja rakkaalta tyypiltä.

Olen useana vuonna antanut mummoille ja ukeille lahjaksi vuosikalenterin, jossa joka kuukauden kohdalla on jokin kuva lapsista tai meidän perheestä. Joulukuun kohdalla on sitten tietenkin tämä virallinen joulukuva!

Tämän vuoden kuva on vielä ottamatta, mutta suunnitelmia on. Inspiraatiota olen hakenut mm. Pinterestistä.

Onko teillä joulukuvaperinnettä?

PS. Huomenna starttaa joulukalenteri!! Woop, woop!