Kyssäkaali coleslaw

Kyssäkaali coleslaw on raikas, helposti valmistuva ja herkullinen salaatti.

Paljastui, että kyssäkaali oli itselleni täysin tuntematon vihannes. Ostin sen kaupasta vain ja ainoastaan ulkonäön perusteella, sillä kasvis on viehättävä. Ihanat harmaan vihreät lehdet ja violetti kaali. Ostin siis pari tälläistä palleroa kotiin ja aloin fundeeraamaan, että mitäs sitten. Onneksi Instagram tuli avuksi ja sain varmuutta kokkailuhommiin. Suurin osa oli kanssani samoilla linjoilla, että kyssäkaali on parasta raakana. Niinpä en siinä sitten sen enmpää lähtenyt sooloilemaan vaan tuloksena oli Kyssäkaali coleslow.

On muuten jännä miten paljon sitä onkin erilaisia vihanneksia, jotka tavallaan ovat melko tuttuja, tunnistat ne ulkonäöltä ja olet joskus maistanutkin, kuvittelet ainakin tietäväsi miltä ne maistuvat. Mutta sitten tarkemmin ajatellessasi huomaatkin, että viime kerrastan kun maistoit kyseistä kasvista onkin vierähtänyt reippaat 20 vuotta. Tai että itse asiassa en ole koskaan itse valmistanut sitä. Että olisikohan aika antaa uusi mahdollisuus. Kyssäkaali on sellainen vihannes, jonka luulin tuntevani, mutta joka paljastuikin täysin uudeksi tuttavuudeksi. Olin todella positiivisesti yllättynyt! Että täähän on oikeasti hyvää.

Kyssäkaali coleslaw | kyssakaali | kyssäkaali | salaatti

Kyssäkaali coleslaw

1 kyssäkaali (n. 500 g)
1 hapokas vihreä omena, esim. Granny Smith
1 dl majoneesia
1 dl ranskankermaa
2 tl valkoviinietikkaa
1 tl dijon sinappia
1 tl sokeria
¼ tl suolaa
hiukan mustapippuria myllystä

Kuori ja raasta kyssäkaali sekä omena. Käytin tässä “raastamiseen” juustohöylää ja lopuksi veitsellä hieman pienin tekemiäni siivuja. Puristele raasteesta käsin nestettä pois. Sekoita keskenään kyssäkaali ja omena, sekä kastikkeen aineet. Mausta suolalla ja rouhitulla mustapippurilla. Anna salaatin maustua jääkaapissa vähintään muutama tunti, mutta mieluiten seuraavaan päivään.

Kyssäkaali coleslaw | kyssakaali | kyssäkaali | salaatti   Kyssäkaali coleslaw | kyssakaali | kyssäkaali | salaatti

Tämän onnistuneen kokeilun jälkeen meillä on sitten syöty enemmänkin kyssäkaalia. Miten sulle, maistuuko kyssäkaali? Onko tuttu kasvis ollenkaan?

Aasialainen nuudelisalaatti

Aasialainen nuudelisalaatti on raikas lisuke grilliruualle. Herkullisessa salaatissa maistuu inkivääri, chili ja korianteri.

Aasialainen nuudelisalaatti | riisinuudeli | tofu | salaatti

Jaahas, arki on taas täällä. Lasten koulut alkavat ensi viikolla, työt on jo hyvässä vauhdissa. Olen samaan aikaan sekä ilahtunut arjen alkamisesta, että hieman vielä tokkurassa rytmien suhteen. Blogin kirjoittaminen tuntuu kankealta, rutiini puuttuu. Työhön tarttuminen on haastavaa, vaikka se tuntuukin hyvältä ja motivoivalta. Rehellisiä käynnistymisvaikeuksia siis.

Lähes koko heinäkuu meni lomaillessa. Ajelehtiessa, eräänlaisessa loma kuplassa eläessä. Ei huolta huomisesta jne. Ja nyt pitäisi taas tarttua toimeen, ennakoida, kehittää ja suunnitella tulevaa. Olen kuitenkin antanut itselleni hieman aikaa. Vielä tämän viikon saan totutella hitaasti muuttuneeseen elämän rytmiin. Tänään voi vielä elää hetkessä, antaa arjen soljua omalla painollaan, nauttia aamukahvista terassilla ja hiljaisesta talosta.

Hiljaisuus tässä talossa loppuu nimittäin koulujen alkuun. Silloin aamut muuttuvat säntäilyksi, sukkaparien etsimiseksi ja hoputtamiseksi. Pakko ehtiä bussiin. Jos et nyt lähde, joudut polkemaan kouluun asti. Mene jo!

Mutta hetken vielä voin tuijotella kahvikuppiin ihan rauhassa, ilman kiirettä.
Aasialainen nuudelisalaatti | riisinuudeli | tofu | salaatti

Aasialainen nuudelisalaatti on peräisin What’s cooking Helsinki -tapahtumassa, jossa reseptin jakoivat kokkailunsa ohessa Liemessä Jenni ja Viimeistä murua myöten Saara. Säästän aina kaikki hyväksi havaitsemani reseptit, joista kokkaan sitten kun. Ja kas, se sitten kun suvaitsi vihdoin saapua! Meille oli tulossa ystäviä kylään ja halusin tehdä jotain melko simppeliä ja mausteista, mutta kuitenkin raikasta. Moni ei uskoisi, että uskomattoman epäorganisoidusta habituksestani huolimatta minulla on melkoinen muisti, joten tiesin, omistavani jonkinmoisen aasialaisen nuudelisalaatin ohjeen, jota olin joskus maistanut ja hyväksi todennut. Joten pienen tuumailun jälkeen minulla oli resepti käsissäni.

Aasialainen nuudelisalaatti | riisinuudeli | tofu | salaatti

Aasialainen nuudelisalaatti

100g vermicelli riisinuudeleita
2 raastettua porkkanaa
1 kurkku
1 kevätsipuli
tuoretta korianteria
tuoretta minttua

salaatinkastike:
2 rkl soijakastiketta
2 limen mehu ja kuori hienoksi raastettuna
1 valkosipuli hienonnettuna
3 cm pala hienoksi raastettua inkivääriä
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl seesamiöljyä
2 tl ruokosokeria
1 hienonnettu punainen chili

Lisäksi:
1dl Rouhittuja suolapähkinöitä

Valmista salaatinkastike sekoittamalla kaikki ainekset. Raasta porkkanan karkeaksi raasteeksi. Leikkaa kurkku ohuiksi tikuiksi. Keitö nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Huuhtele riisinuudelit kylmällä vedellä ja valuta hyvin. Lisää salaatinkastike salaattiainesten joukkoon ja sekoita huolellisesti. Viimeistele suolapähkinöillä ja tarjoile rapeaksi paistetun tofun kanssa.

 

Kokeile myös kvinoasalaattia!

Kvinoasalaatti linsseillä, herneillä, mintulla ja haloumijuustolla

Kvinoasalaatti linsseillä, herneillä, mintulla ja haloumijuustolla on ihana kesäsalaatti. Haloumi on herkullinen lisä salaattiin, rapsakaksi paistettuna se tuo mukavaa suolaisuutta ja hauskaa tekstuuria.

Kvinoasalaatti | salaatti | kasvisruoka | suurikeittokirjahaaste | ruokablogi | resepti

#Suurikeittokirjahaaste

Kuten edellisessä postauksessani kerroin, olen päättänyt kokata vähintään yhden reseptin jokaisesta omistamastani keittokirjasta. Kvinoasalaatti linsseillä, herneillä, mintulla ja haloumijuustolla on ensimmäinen virallinen resepti suuressa keittokirja haasteessa. Valitsin kirjaksi Katie Quinn Daviesin What Katie Ate -Recipes and other bits and pieces keittokirjan, jonka olen omistanut jo jokusen vuoden ja itseasiassa tästä kirjasta olen kokkaillut aikaisemminkin. Esimerkiksi tekemäni friikkipirtelö on saanut inspiraationsa kirjan sivuilta löytyvästä pavlovasta.

Kuulin kirjasta ensimmäisen kerran Glorian ruoka ja viinilehdestä. Lehden jossain jutussa ihmiset jakoivat lempireseptejään ja yksi resepteistä oli tämän kirjan kurpitsatortelliini. Kokeilin reseptiä, ihastuin ja tilasin kirjan omakseni. Kirja on visuaalisesti silmää miellyttävä, paljon ihania isoja kuvia. Fiiliskuvia, raaka-ainekuvia ja houkuttelevia ruokakuvia. Paikoittain kirja on vähän sekava, mutta silti ihana. Tekee mieli kokeilla useitakin reseptejä samaan syssyyn (ja jopa vähän houkuttaa oma keittokirja). Tykkään isosti. Alla pieni esittely kyseisestä oppaasta.
Kvinoasalaatti | salaatti | kasvisruoka | suurikeittokirjahaaste | ruokablogi | resepti

Kvinoasalaatti linsseillä, herneillä, mintulla ja haloumijuustolla

Tarvikkeet:

2,5 dl linssejä, värillä on väliä keltaiset muhjaantuvat, vihreät pysyvät paremmin muodossaan
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl punaviinietikkaa
suolaa ja pippuria myllystä
5 dl kvinoaa, hyvin huuhdeltuna
pakaste herneitä
Haloumijuustoa
sitruuna, mehu ja kuori
kirsikkatomaatteja
ruoho- tai kevätsipulia
tuoretta minttua

Tee näin:

Keitä linssit ohjeen mukaan, kunnes ne ovat kypsiä, mutta vielä napakoita. Itse käytin tässä keltaisia linssejä, jotka hajosivat, vaikka yritin olla keittoajan kanssa tarkka. Belugalinssit esimerkiksi toimisivat tässä salaatissa mainiosti. Huuhtele linssit kylmän veden alla, siirrä salaatti kulhoon ja lisää oliiviöljy, viinietikka ja suolaa ja pippuria.

Huuhtele kvinoa kunnolla ja anna sen kuivua sihvilässä ennen kypsentämistä. Paahda kvinoaa hetki kattilassa koko ajan sekoittaen, kunnes tuoksu muuttuu pähkinäiseksi. Lisää vesi (1l) ja anna kiehahtaa, laske lämpötilaa ja anna kvinoan kiehua matalassa lämpötilassa 10 -15 minuuttia, kunnes vesi on haihtunut. Tarkkaile kypsymistä, sillä kvinoa on parhaimmillaan al dentenä. Huuhtele kylmällä vedellä ja lisää linssien joukkoon.  Minun salaattini oli pääruoka kuudelle hengelle, mutta saat helposti pienemmän annoksen puolittamalla kvinoan määrän.

Laita pieneen kattilaan vettä kiehumaan. Lisää kiehuvaan veteen herneet, anna kiehahtaa, valuta, huuhtele kylmällä vedellä ja lisää salaatin joukkoon.

Viipaloi haloumijuusto ja paista sitä tilkassa oliiviöljyä molemmin puolin, kunnes se on saanut väriä. Pirskota päälle sitruunamehua. Pilko kuutioiksi ja lisää salaattiin tomaatin, ruohosipulin, mintun ja raastetun sitruunan kuoren kanssa. Maista suolalla ja pippurilla. Voit vielä lopuksi lisätä tujauksen oliiviöljyä, jos tarvis.

Kvinoasalaatti | salaatti | kasvisruoka | suurikeittokirjahaaste | ruokablogi | resepti Kvinoasalaatti | salaatti | kasvisruoka | suurikeittokirjahaaste | ruokablogi | resepti

Jos ja kun innostutte keittokirjahaasteesta, niin linkatkaa toki mulle. Blogissa, facebookissa tai Instassa. #suurikeittokirjahaaste

Kesäsalaatti

Kesäsalaatti tehdään uuden sadon raparperista ja maustetaan mansikoilla ja herneillä. Mikä voisi maistua kesäisemmältä? Kesäsalaatti on ehkä vähän aikaisessa, mutta ehkä nyt on jo varaslähdön aika. Raparperi ainakin on hyvällä mallilla.

Kesäsalaatti | raparperi | salaatti | mansikka | kesäsalaatti

Yhteisöllisyys paasausta

Mä olen henkeen ja vereen yhteisöihminen. Uskon vahvasti yhteisön merkitykseen, siihen, että yhdessä yksilöt ovat enemmän kuin määränsä summa. Olen siitä onnellisessa asemassa, että olen päässyt keräämään ympärilleni mahtavan työyhteisön, minulla on ihania ystäviä ja harrastuksia, joiden myötä tunnen kuuluvani porukkaan. Ei kovin montaa sellaista, mutta sitäkin tärkeämpiä. Tämä blogi on yksi niistä, blogillani on oma yhteisö, mutta tunnen vahvasti kuuluvani myös bloggaaja yhteisöön.

Yhteisö koostuu yksilöistä, joita usein yhdistää yhteinen tehtävä tai päämäärä. Yhteisössä yksilöt toimivat tavalla tai toisella yhdessä, mutta yhteisön olemassaolo ei kuitenkaan ole tae yhteisöllisyyden muodostumisesta. Yhteisöllisyys lisää yhteisön jäsenen sosiaalista pääomaa ja se vaatii syntyäkseen yhteisön jäsenten keskinäistä luottamusta, avointa kommunikaatiota, vuorovaikutusta ja osallistumista. Yhteisöllisyyden kehittymisessä yksilöiden tunteet ovat tärkeässä asemassa. Yksilön täytyy voida tuntea, että hän kuuluu yhteisöön, hänen tulee voida tuntea itsensä tarpeelliseksi, hyväksytyksi ja arvokkaaksi.Edu.fi

Joidenkin silmissä yhteisöllisyys näyttäytyy sisäänpäin lämpeävänä tai pienen sisäpiirin juttuna tai kuppikuntaisuutena. Ja totuushan on se, että ne jotka tuntevat toisensa parhaiten, juttelevat keskenään eniten. Sama ilmiö toistuu sekä työpaikalla, harrastuksissa, että ystävän järjestämissä juhlissa. Luontaisesti tulee hakeuduttua niiden ihmisten seuraan, jotka tuntee. Yhteisöllisyys muodostuu ihmisten välille, jotka tuntevat yhteenkuuluvuutta, joilla on jokin yhteenliittävä tekijä. Jotta yhteisöllisyys voi syntyä, vaaditaan aktiivista vuorovaikutusta, kommunikaatiota, tutustumista ja heittäytymistäkin. On uskallettava luottaa toisiin, laitettava itsensä likoon, uskottava siihen, että minä itsenäni kelpaan muiden joukkoon.

Kun tulee uutena mukaan jo olemassa olevaan yhteisöön, vaatii se vielä enemmän. Muilla on olemassa jo verkosto, tutut tyypit, yhteinen kokemus ja kenties jonkunlainen yhteinen visiokin. Uudelta vaaditaan enemmän. Hänen pitää olla se aktiivinen ja tuoda itseään tykö, omalla itselleen sopivalla tavalla. Harvassa ovat ne ihmiset, jotka jaksavat vetää muita mukaan määräänsä enempää.

Minulla oli kerran kaveri, joka ei koskaan kokenut kuuluvansa joukkoon. Hän ei koskaan kokenut, että yhteiset suunnitelmat tai yleiset kutsut koskivat häntä. Hänet piti aina erikseen pyytää mukaan tai varmistaa, että hän ymmärsi, että yhteinen suunnitelma koski myös häntä. Jos näin unohti tehdä, hän jäi pois. Ajan mittaan hän tipahti pois kaveriporukastamme. Hän ei selvästi kokenut yhteisöllisyyden koskettavan häntä. Muodostuiko siis sisäpiiri, johon hän ei kuulunut? Olisko meidän pitänyt kantaa enemmän sosiaalista vastuuta tästä yhdestä kaverista? Mikä on yksilön itsensä vastuu?

Mä ajattelen, että hyvä yhteisö on avoin. Siihen on mahdollista liittyä ja ydinporukka, joka koostuu yhteisön aktiivisimmista jäsenistä on kaikille saavutettavissa. Mutta jokainen yhteisö koostuu sen jäsenistä ja on jäsenistönsä näköinen. Vastuu yhteisön toimivuudesta on jokaisella itsellään. Yhdessä.

Mut miten tää yhteisöpolotus liittyy mun salaattiin? No katsokaas. Hyvän mielen ruokaryhmässä alkoivat kuukausihaasteet kaikille hyvän ruuan ystäville. Ei tarvitse olla edes blogia. Toukokuun aiheena on raparperi. Ja vinkkinä, kun haluat mukaan yhteisöön, tee itsesi tunnetuksi, osallistu keskusteluun ja kommentoi muita osallistujia! Siitä se lähtee.

Kesäsalaatti | raparperi | salaatti | mansikka |

Kesäsalaatti

Uuniraparperit

raparperinvartta
2 rkl juoksevaa hunajaa
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa

Salaatti

l pinaattia

300 g mansikoita
1/2 kurkku
1/2 dl pinjansiemeniä
200 g herneitä
200 g fetajuustoa
tillinoksia
mustapippuria myllystä

Valmistusohje

  1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Huuhdo ja paloittele raparperinvarret. Laita ne uunivuokaan ja valuta päälle hunajaa ja oliiviöljyä. Ripottele raparpereille myös suolaa. Kypsennä uunin keskitasolla noin 10 minuuttia.
  2. Huuhdo ja valuta pinaatti. Paloittele mansikat ja leikkaa kurkku viipaleiksi. Paahda pinjansiemenet kuivalla kuumalla pannulla.
  3. Kokoa salaatti laittamalla vadille pinaattia, mansikka- ja kurkkuviipaleita ja herneitä. Ripottele päälle raparperia ja pinjansiemeniä ja murenna feta. Viimeistele salaatti tillinoksilla, raparperin paistoliemellä ja mustapippurilla.

Peruna-kukkakaalisalaatti

Peruna-kukkakaalisalaatti on perinteistä vappuruokaa, pienellä tvistillä. Kukkakaali keventää salaattia ja tekee perinteisen perunasalaatin ystävästä lähestulkoon edelläkävijän kasvisten lisäämisessä ruokavalioon. Meinaan kun kukkakaalia ja perunaa upottaa salaattiin fifty-siksti, niin sanonpahan vaan, että priimaa pukkaa.

Kukkakaali on noussut parsakaalin ohella joiksikin ihme inhokki vihanneksiksi. Olen muutaman kerran esimerkiksi kouluterveydenhoitajalla vääntänyt asiasta, että kyllä meillä ihan oikeasti syödään kasviksia. Kyllä, myös kukkakaalia ja parsakaalia. Täti ei uskonut, vaan kysyi lapselta, että kai sä nyt enemmän makaroonista tykkäät. Mäkin tykkään muuten enemmän shampanjasta kuin maidosta, mutta silti pääasiassa juon vettä ruokajuomana.

No joo, meillä syödään siis melko paljon kaaleja. Ja ihan koska tykätään niistä. Lapset tykkäävät kukkakaalista ihan raakana, itse tykkään höyryttää sen kevyesti. Kannattaa kuitenkin olla tarkkana, ettei ylikypsennä kaaleja. Meinaan en tiedä mitään kamalampaa kuin ylikypsä kukkakaali tai mössöksi keitetty parsakaali. Siinä menee hyvät raaka-aineet haaskuuseen ja syntyy elinikäisiä traumoja.

Silleenkin tää peruna-kukkakaalisalaatti on mainio, että ihan just muutama postaus sitten uhosin, kuinka meillä syödään vappusafkat ilman tvistiä ja tässä sitä ollaan, uudistamassa klassikkoa. Arvatkaapa mistä ajatus lähti? No tähän on kaksi syytä. Ensinäkin olemme perheessämme kiinnittäneet viimeaikoina erityistä huomiota kasvislisäkkeeseen. Jokaisella ruualla on oltava kasvislisäke. Se automaattisesti vie ruokavaliota terveellisempään suuntaan ja on järkevää niin eettisesti kuin ekologisestikin. Ja toinen ratkaiseva syy tähän hullutteluun löytyi ostamastani kukkakaalista, joka näytti siltä, että nyt tai ei koskaan. Ja koska ruokahävikki on järjettömintä mitä tiedän, päätin höyryttää kukkakaalin siinä perunoita keitellessäni. Näppärästi samoilla höyryillä. Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Ja siis vaikka tämä ohje on melko vappuinen, niin perunasalaatti käy kyllä kivasti grilliruuan kaveriksi!

Peruna-kukkakaalisalaatti | perunasalaatti | vappu | kukkakaali

Peruna-kukkakaalisalaatti

1000 g perunoita
1 kpl kukkakaalia
2 kpl maustekurkkuja
1 kpl punasipuli
KASTIKE
200 g kermaviiliä
1 dl majoneesia
1 rkl dijoninsinappia
1 tl hunajaa
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
1/2 dl tuoreita yrttejä, esim. persiljaa, ruohosipulia, basilikaa
PÄÄLLE
2 rkl tuoreita yrttejä

Keitä perunat kuorineen kypsiksi kevyesti suolalla maustetussa vedessä. Pilko kukkakaali pieneksi, voit käyttää koko kukkakaalin, jätä nuput isommiksi ja pilko tyvi osa pienemmiksi palasiksi, niin kaikki kypsyvät samaan aikaan. Varo ylikypsentämästä kukkakaalia! Valuta perunat ja kukkakaalit ja anna jäähtyä hieman. Kuori ja leikkaa perunat kuutioiksi.

Hienonna kuorittu sipuli. Leikkaa maustekurkku kuutioiksi.

Sekoita kastikkeen ainekset isossa kulhossa. Lisää joukkoon kasvikset. Kauho salaatti varovasti sekaisin.

Anna maustua jääkaapissa peitettynä vähintään 2 tuntia. Kumoa salaatti tarjoilukulhoon.

Viimeistele yrttisilpulla.

Vinkki! Voit myös tehdä salaatin pelkällä kukkakaalilla ja jättää perunan kokonaan pois!

Peruna-kukkakaalisalaatti | perunasalaatti | vappu | kukkakaali

Peruna-kukkakaalisalaatti tarjoillaan fansysti nakkien ja siman kanssa.

Peruna-kukkakaalisalaatti | perunasalaatti | vappu | kukkakaali

Miten teille maistuu kukkakaali?

Kvinoa- kurpitsasalaatti

Kvinoa- kurpitsasalaatti vie kielen mennessään. Eli siis ihan sairaan hyvää. Ja näin sanoo entinen kvinoa ennakkoluuloinen. Salaatissa yhdistyvät upeat syksyn sävyt ja miellyttävä paahteinen maku. Kerta kaikkiaan hyvää siis.

Se on muuten jännä miten oma makuaisti kehittyy. Mä olen aina pitänyt itseäni suhteellisen ennakkoluulottomana, mutta viimeaikoina olen havahtunut siihen kuinka paljon mulla oikeasti onkaan ennakkoluuloja. Erityisesti erilaisiin jyviin liittyen, mutta myös lihaan, tai oikeastaan sen valmistukseen ja erilaisiin vihanneksiin liittyen. Puhumattakaan erilaisista uusista kasvisproteiineista. Monet ennakkoluuloni perustuvat siihen, että olen joskus maistanut jotain, joka ei ole valmistettu parhaalla mahdollisella tavalla. Toiset taas siihen, että ole saanut päähäni, että tuote varmasti muistuttaa jotain josta en pidä. Esimerkiksi Härkis muistuttaa minusta liikaa soijarouhevalmisteita, joita en voi syödä ollenkaan. Niin kutsutusti maistamatta pas*aa. Onneksi olen viime aikoina myös haastanut itseäni omien ennakkoluulojeni suhteen. Olen tietoisesti opetellut valmistamaan raaka-aineita, jotka aiheuttavat minussa suuria tunteita. Kummallisia ruhon osia, erikoisia jyviä ja epäilyttäviä kasviksia.

Kvinoa- kurpitsasalaatti on yksi esimerkki siitä, miten ihminen voi kääntää kelkkansa kun tarpeeksi hyvä resepti sattuu kohdalle. Kvinoa- kurpitsasalaatti on alkujaan Haarukkavatkaimen Minnan käsialaa. Pääsin maistamaan sitä taannoin ruokakuvauskurssilla. Ja olen tehnyt sitä jo pariin otteeseen kotona. Ihan sairaan hyvää.

Kvinoa- kurpitsasalaatti Kvinoa- kurpitsasalaatti

Kvinoa- kurpitsasalaatti

Kvinoa- kurpitsasalaatti

(n. 1 kg) myskikurpitsa
öljyä, suolaa, mustapippuria
4 dl kvinoaa (musta, punainen tai tavallinen)
suolaa keitinveteen

Pese kurpitsa ja leikkaa se tukevalla veitsellä pituussuunnassa halki. Koverra siemenet pois. Viipaloi kurpitsa noin 2 cm paloiksi. Levitä viipaleet leivinpaperin päälle uunipellille. Pirskota päälle oliiviöljyä ja mausta suolalla sekä mustapippurilla. Paista uunissa 200 asteessa noin 25 minuuttia.

Huuhtele kvinoa ja keitä se pakkauksen ohjeen mukaan. Tarkkaile kypsyyttä keittämisen aikana. Valuta vesi pois ja anna kvinoan kuivua vielä siivilässä vähintään puoli tuntia. Tällöin kvinoa kuivuu kunnolla ja lopputuloksesta ei tule vetinen.

Yrttiöljy

1 ruukku lehtipersiljaa
1 ruukku basilikaa / minttua / korianteria
1 pieni valkosipulinkynsi veitsen lappeella murskattuna
2 1/2 dl oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria
(½ tl hunajaa)

Sekoita monitoimikoneen kulhossa tai sauvasekoittimen myllyssä yrtit, valkosipuli ja öljy keskenään. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää hunajaa tarvittaessa. Sekoita yrttiöljy jäähtyneen kvinoan joukkoon.

Siemenmuru

1 dl auringonkukansiemeniä / kurpitsansiemeniä tai molempia sekoituksena
1 dl vaahterasiirappia
1 rkl balsamietikkakastiketta tai balsamiviinietikkaa
ripaus suolaa

Paahda siemeniä paistinpannulla tai pienessä kattilassa, kunnes ne saavat hieman väriä. Lisää siirappi, etikka ja suola. Anna seoksen kiehua muutama minuutti. Varo ettei siirappi pala. Kumoa seos leivinpaperin päälle jäähtymään. Murra jäähtynyt levy sormin tai leikkaa veitsellä muruiksi.

Kokoa salaatti kerroksittain lisäten vuorotellen kvinoaa ja kurpitsaviipaleita. Ripottele väliin siemenmurskaa. Koristele tuoreilla yrteillä.