Taimipotit sanomalehdestä on sekä edullinen, että ekologinen vaihtoehto. Minä olen käyttänyt pottien tekemiseen erityistä muottia, mutta yhtä hyvin pottien tekoon voi käyttää sopivan kokoista pulloa tai säilyketölkkiä. Hyviä potteja esikasvatukseen saa myös vessapaperin hylsyistä ja munakennoista.
Minä en käyttänyt taimipoteissa lainkaan teippiä, sillä ne tuntuvat melko tukevilta ilmankin. Jos kuitenkin tuntuu, että potti kaipaa lisätukea, voit toki lisätä pohjaan teipin palan. Visuaalisesti näistä sanomalehti poteista tuli oikein kivoja, kesällä voin kommentoida miten käytännössä sujui!
Taimipotit sanomalehdestä
Tee näin:
Leikkaa sanomalehdestä noin 10 cm levyinen kaistale
Taita toinen reuna sisään koko matkalta, näin potista tulee tukevampi.
Pyöritä sanomalehteä muotin (tai pullon, tai säilyketölkin) ympärille, niin, että sanomalehti menee pohjan yli muutaman sentin. Saat tukevamman potin kun sanomalehti kiertää muotin muutaman kerran.
Taita seuraavaksi pohja sisään päin saumasta aloittaen. Ei haittaa, jos keskelle jää pieni reikä.
Paina pohja tukevasti kiinni muotin avulla tai esimerkiksi työskentely alustaa vasten.
Itse tehty kehäkukkavoide on ihanan kosteuttava ja miedontuoksuinen yleisvoide koko keholle.
Viime kesänä innosituin keräämään kehäkukkia kuivattavaksi ajatuksenani tehdä niistä saippuaa ja muuta kosmetiikkaa talven aikana. Pitkään siinä menikin kun vasta nyt kevät auringon paistaessa innostuin toteuttamaan kesäiset visioni.
Tyypilliseen tapaani lähdin ensin tekemään ja vasta sitten rupesin ihmettelemään josko jotain ohjeita pitäisi katsoa. Lykkäsin kaikki keräämäni kehäkukat öljyyn. Minulla sattui olemaan avokadoöljyä ja manteliöljyä, joten kaadoin ne kaikkinensa kukkien päälle ja unohdin purkin ensin määrittelemättömäksi ajaksi ikkunalle.
Kun sitten seuraavaksi havahduin tähän kosmetiikka bisnekseen, pelästyin, että koko öljy on pilalla. Vaikka eihän se ollut. kuivattuja terälehtiä voi uittaa öljyssä 4-6 viikkoa, jotta kehäkukkaöljy on valmista ja öljy on imenyt itseensä kaikki kehäkukkien hyvää tekevät ainesosat.
Jo kehäkukka öljy itsessään on hyväksi. Kehäkukka, eli calendula on vanha rohdoskasvi ja sitä on käytetty iät ajat erilaisten vaivojen parantamiseen, hiusten värjäämiseen ja ruuanlaitossa sahramin tapaan. Öljyssä hautuneita kukkia on käytetty arpien ja haavojen hoitoon ja niistä valmistettu keitos paransi niin lavantaudin, keltatudin ja monen muukin sairauden. Nykyisin kehäkukkaa käytetään erityisesti ihon hoitoon. Lue lisää esimerkiksi Weledan sivuilta.
Minulla on ollut jo muutamia saippuaprojektejakin työn alla, mutta en ole vielä saanut niitä blogiin asti. Kotitekoinen kosmetiikka on kuitenkin vienyt meikäläisen mukanaan! Joten uusia reseptejä on varmasti tulossa.
Itse tehty kehäkukkavoide
2,5 dl öljyä, minä käytin avokadoöljyä ja manteliöljyä 2 dl kuivattuja kehäkukan terälehtiä 200 g kaakaovoita 30 g mehiläisvahaa 2,5 dl vettä Halutessasi voit laittaa voiteen joukkoon 5-10 tipaa eteeristä öljyä, esimerkiksi laventelia
Tee ensin kehäkukkaöljy. Laita kehäkukat suljettavaan lasipurkkiin. Kaada öljy kuivattujen kehäkukkien päälle ja seoksen hautua 4-6 viikkoa. Lämpimässä, aurinkoisessapaikassa. Hämmennä seosta aina välillä heiluttelemalla purkkia.
Siivilöi kehäkukat öljystä ja kuumenna öljyä varovasti vesihauteessa. Lisää kaakaovoi ja mehiläisvaha pieninä paloina. Hämmennä seosta, kunnes seos on sulanut tasaiseksi. Lisää eteerinen öljy. Keitä vesi. Nosta rasvaseos pois vesihauteesta ja lisää vesi seoksen joukkoon koko ajan sauvasekottimella sekoittaen.
Nosta seos kylmän vesihauteen päälle ja jatka sauvasekoittimella sekoittamista kunnes voide paksuuntuu ja kuohkeutuu. Laita valmis voide puhtaisiin lasipurkkeihin.
Jos sinua kiinnostaa omavaraisuus, niin kurkkaa kaikki aiheeseen liittyvät postaukset täältä.
Osittainen omavaraistalous on asia, joka on vienyt mukanaan. Olen leiponut leipää, suunnitellut kevät kylvöjä ja hautonut kotikosmetiikkaa. Ennen kaikkea olen joutunut miettimään omaa elämääni, mihin haluan laittaa aikani ja rahani. En todellakaan haaveile asuvani erakkona sähköttömässä mökissä, vaan mietin sopivaa tasapainoa töissä käynnin, kuluttamisen ja itse tekemisen välillä. Onko asioita, joita tekisin itse mielummin kuin ostaisin valmiina, jos minulla olisi siihen aikaa?
Omalla kohdallani osittainen omavaraistalous tarkoittaa sitä, että loppukesän ja alkusyksyn kuukausina syömäämme omasta maasta tuotettuja kasviksia niin, että kaupasta ostettaisiin vain välttämättömyys ja ylellisyys tuotteita kuten kahvia, maitotuotteita, jauhoja jne. Talvea varaistoimme sen minkä pystymme, mutta täydennämme varastoja kaupasta kun siltä tuntuu. Emme tavoittele ehdottomuutta vaan etenemme pienin askelin kohti omavaraisempaa elämää.
Osittainen omavaraistalous – kokemuksia kotimaasta ja Englannissa
Olen vasta aikuisena ymmärtänyt kuinka omavaraisesti perheemme 90 -luvun lopussa eli. Isäni kasvatti biodynaamisia kasviksia, meillä oli lampaita, kanoja ja hevonen. Suurin osa eläinten ruuasta tehtiin itse. Heinät laitettiin seipäille ja kerppuja kuivateltiin talvea varten, vain kaura ostettiin läheiseltä viljelijältä. Omavaraisuus oli varmasti osittain olosuhteiden sanelemaa. Emme olleet erityisen varakkaita entuudestaakaan ja laman myötä perheeseen tullut työttömyys ei parantanut tilannetta. Maalla asuminen ei kuitenkaan tuntunut köyhältä tai ankealta. Olin aina ollut eläin rakas ja vihdoinkin unelmani omasta hevosesta toteutui, kun pelastimme teuras uhan alla olleen 20-vuotiaan islanninhevosen Smyrren.
Kun joitakin vuosia myöhemmin valmistuin, muutin pois kotoa Englantiin, jossa asuin omavaraistaloutta hyvin vahvasti toteuttavissa Camphill yhteisöissä.
2000-luvun alussa asuin vuoden noin 350 henkilön kokoisessa kylässä, joka yhdessä tuotti suurimman osan syötävästä ruuasta. Kylässä oli sekä maitotiloja, lihan ja munien tuotantoa, oma teurastamo, meijeri, jossa tehtiin mm. juustoa, jogurttia, oli leipomo, kutomo, kynttiläpaja, puutyöpaja, jopa oma kahvila ja kauppa. Vaikka kukaan yksittäinen kylän jäsen ei pärjännytkään yksin, oli kylä kokonaisuutena melko omavarainen. Kukaan ei tosin puhunut omavaraisuudesta siihen aikaan, vaan enemmänkin kyse oli siitä, että haluttiin tarjota mielekäs tapaa elää niin kehitysvammaisillehenkilöille kuin kenelle tahansa. Katso youtubesta dokumentti Botton Villagesta, jossa asuin.
Paluu juurille
Unelma omavaraisuudesta on hiipinyt mieleeni pikkuhiljaa. Ensimmäinen kokeilumme kohti omavaraisempaa elämää alkoi vuonna 2006. Kaikki lähti oikeastaan siitä, että halusin syödä lihaa jonka tiesin varmuudella eettiseksi. Vastauksena tähän, ryhdyimme kasvattamaan itse omat lihamme. Lampaita, kaneja ja kanoja oli pian piha täynnä. Neljä pientä lasta, opiskelu työnohella ja eläinkatras kävi lopulta liian raskaaksi ja omavaraistelu jäi. Muutamia vuosia sitten ajatus osittaisesta omavaraisuudesta alkoi uudelleen kyteä mielessä. Kaikki lähti liikkeelle kyllästymisestä. Kyllästyin käymään kaupassa. Tuntui että koko olemassaolo perustui ostamiseen, tarpeita kuluttamiselle syntyi koko ajan, vaikka samaan aikaan vähänkin ympäristötietoinen ihminen ymmärsi sen kestämättömän vaikutuksen luonnolle.
Aloimme puntaroimaan omaa elämäämme uudestaan. Tarvitsemmeko todella kaiken sen, mitä meille uskotellaan hyvään elämään kuuluvan? Samoihin aikoihin luovuimme lihan syönnistä ja ryhdyimme viljelemään enemmän hyötykasveja. Kun rupesimme miettimään enemmän omia kulutustottumuksiamme, huomasimme, että voimme helposti luopua kaikesta ylimääräisestä ostelusta ja saavuttaa sillä sekä enemmän aikaa tehdä sitä mitä haluamme, että vähentää työntekemistä, sillä rahaa kuluu entistä vähemmän.
Osittainen omavaraistalous on meille elämäntapa. Nautimme uusien asioiden opettelusta ja itse tekemisestä. Samalla voimme konkreettisesti elää enemmän omien arvojemme mukaisesti, nauttia luonnon kiertokulusta ja tehdä valintoja, joiden takana voimme seistä.
Kaikki omavaraisuuteen liittyvät postaukseni näet täältä.
Muistatteko kun viime vuonna päätin ryhtyä omavaraiseksi? Olin ostanut pari kirjaa, järjettömästi siemeniä ja intoa puhkuen tartuin toimeen. Intoa riittikin koko alkukasvukauteen, kunnes tultiin heinäkuuhun, jolloin meillä on perinteisesti lomat, partioleirit ja vuokramökki saaristossa.
Isoin oppini viime vuodelta olikin, ettei omavaraisuudesta voi ottaa kuukauden lomaa kesken parasta kasvukautta. Meillä oli kyllä kastelu hoidettu, mutta kun kukaan ei kuukauteen kitkenyt ainuttakaan rikkaa, oli kasvimaalta hitusen hankala hahmottaa missä ne itse hyötykasvit mahtoivat olla. Opin myös sen, että pitäisi vähän tarkemmin miettiä missä kasvattamiaan vihanneksia säilöö ja miten niitä pitäisi käyttää.
Ihan ilman satoa me emme kuitenkaan jääneet, vaikka työmäärään nähden sato oli onneton. Omasta maasta saimme porkkanoita, purjoa, sipulia, salaattia, tomaattia, kurkkua, kesäkurpitsaa, ananaskirsikkaa, perunaa, omenoita, luumuja, mansikoita ja muutaman päärynänkin. Jokainen omasta maasta haettu vihannes tuotti iloa. Ja vähän ylpeyttäkin.
Omien vihannesten lisäksi innostuin hapanjuurileipomisesta ja syksyllä leivoin lähes kaiken leivän itse. Joulun tienoilla sairastelin melko paljon ja leivän leipominen jäi. Juuri kuitenkin on edelleen hengissä ja olen pikku hiljaa elvyttänyt leipomisrutiinin.
Tane on edistänyt omavaraisuus suunnitelmaamme omalta osaltaan kurssittautumalla Mehiläistarhauksen perusteissa ja siiderin tuotannossa.
Seuraavaan kasvukauteen olen myös varautunut sillä, että keräsin melko paljon kukkien siemeniä talteen. Että ihan alusta tässä ei tarvitse aloittaa!
Suunnitelmia vuodelle 2019
Kasvihuone. Tilasin viime syksynä meille uuden, isomman kasvihuoneen. Tuo entinen alle 5 neliötä kävi auttamatta liian pieneksi ja keväällä meitä odottaakin uusi 18 neliön kasvihuone. Se on muutoin valmis, mutta levyt odottavat vielä asennusta. Kasvihuoneessa aion edellisvuoden tapaan kasvattaa tomaatteja, kurkkua, paprikaa, ananaskirsikkaa, salaattia, basilikaa ja munakoisoa.
Potangeria. Syksyllä mylläsimme koko lavapuutarhan uuteen uskoon, kirjoitin siitä tänne blogiinkin. Talveksi peittelimme kaikki lavat syksyn lehdillä ja odotan kuumeisesti, että pääsemme aloittamaan viljelyn uudistetussa potangeriassamme. Lavoja on nyt enemmän kun viime vuonna ja tietoakin toivottavasti vähän enemmän. Ainakin sen olen oppinut, että joka vuosi olen laittanut kasveja liian tiheästi. Joka ikinen vuosi olen myös epäonnistunut kaalien viljelyssä, ne on syönyt joko peura tai toukka, joten tänä vuonna aion panostaa erityisesti kaaliturvallisuuteen. Pyrin myös lisäämään hyötykasvien osuutta, viime kesänä kukat valtasivat suurimman osan kasvualasta.
Yrttitarha. Viime kesänä en viljellyt läheskään riittävästi yrttejä. Haluan enemmän persiljaa, basilikaa, korianteria, tilliä ja timjamia.
Aita. Jotta ylipäätään yhtään mikään menestyisi puutarhassani, on sen ympärillä olevaa sähköaitaa paranneltava. Meillä on niin paljon peuroja, että jos aita on jäänyt auki, saattaa koko sato olla tuhottu yhdessä yössä. Lisäksi aitaan tarvitaan nykyisen kahden sähkölangan sijaan neljä lankaa.
Mehiläiset. En tiedä mehiläisistä juuri mitään. Vielä. Mutta Tane on käynyt koko vuoden mehiläiskurssia ja minä rakastan hunajaa. Uskon, että mehiläiset ovat monelta kantilta oiva sijoitus, ne sekä lisäävät marja- ja hedelmäsatoa, että tuottavat hunajaa. Katsotaan miten homma lähtee käyntiin!
Kanala. Meillä on kahdeksan kanaa, jotka munivat onnettoman vähän. Kanat vaativat toimenpiteitä, luultavasti niiden kesäinen piilomuninta pitäisi saada estettyä.
Kasvisten säilöminen. Enkä tarkoita tässä nyt pelkästään etikkapunajuuria vaan ihan sitä, että millä ja missä saamme esimerkiksi perunat ja sipulit säilymään? Haaveilen ruokakomerosta, joka samaan aikaan olisi kylmäkellari ja kuiva-ainevarasto. Ei liene edes mahdollista, mutta tavoitteena on ensi syksyyn mennessä ratkaista tämä dilemma.
Leipä. Jätetään kaupan leipä minimiin ja leivotaan hapanjuurella kaksi kertaa viikossa.
Marjat. Istutimme viime vuonna muutamia vadelmia, tänä vuonna toivoisin myös panostusta mansikka maahan. Lapsuudessani meillä oli valtavan pitkä mansikkarivi jota edes takaisin kävelemällä sai syödä mahansa täyteen mansikkaa. Haluaisin samanlaisen, peuroilta suojattuna kiitos!
Tämä blogipostaus on osa omavaraisuus bloggaajien yhteispostaussarjaa, jossa joka kuukausi pohditaan ja seurataan omavaraisuuden edistymistä. Jokainen bloggaaja tavoittelee omavaraisuuden lisäämistä omista lähtökohdistaan, joten onkin aika mielenkiintoista seurata erilaisia projekteja.
Spelttileipä hapanjuuresta on parasta mitä olen vähään aikaan tehnyt. Olen rakastunut spelttiin. Ja hapanjuuri leivontaan. En ole mikään mestari leipuri, mutta hapanjuurella on helppo onnistua. Kun syyskuussa hankin Leipävallankumous kirjan, en todellakaan tiennyt mihin se johtaisi. Tein kirjan ohjeilla ensin juuren ja sen jälkeen olen leiponut lähes kaiken perheemme syömän leivän. Muutaman päivän sairaalassa olo sekoitti rytmiäni ja perhe joutui ostoleivälle, mutta noin muuten on syöty taivaallisen hyvää hapanjuuri leipää.
Mä en todellakaan ole mikään mestarileipuri, enkä täysin ymmärrä miksi leivästä tulee niin hyvää kuin siitä tulee. Toisaalta en osaa myöskään ratkaista eteentulevia ongelmia, enkä pysty hallitsemaan leivontaprosessia. Leipäni syntyvät suurelta osin hyvän juuren ja suotuisten tuulten siivittämänä. Joskus leivät repeävät todella kauniisti, joskus eivät. Enkä tiedä miksi.
Ohjeina käytän hankkimani kirjan reseptejä, käytän vaakaa, mutta teen silti jotain erilailla, sillä facebookin hapanjuurileipurit ryhmässä puhutaan koko ajan jämä juuresta, jota minulle ei käytännössä ole jäänyt. Muutamia kertoja olen tosin kaatanut juurta kompostiin, mutta useimmiten kaikki juuri kuluu leipään ja osan jätän tottakai talteen.
Parasta tässä prosessissa on ollut se, että aina on tuoretta, hyvää leipää talossa. Silloinkin kun leipä ei ulkoisesti ole kaikkein onnistunein, on maku taatusti hyvä. Toinen hyvä puoli tässä itse leivotussa leivässä on se, että tietää tasan tarkkaan mitä leivässä on. Joka ainoa leipä syntyy jauhoista, vedestä ja suolasta. Muuta ei tarvita. Kolmanneksi leipää tulee syötyä vähemmän kuin ennen. Vaikka leipä on hyvää, se on myös täyttävää ja maistuu parhaalta sellaisenaan, ilman valtavaa määrää päällysteitä.
Koen myös, että perhe on tyytyväinen. Leipäni saavat kehuja niiltä perheenjäseniltä, jotka muutenkin kommunikoivat sanoittamalla asioita. Murahtelijat murahtelevat, mutta leivät häviävät parempiin suihin. Spelttileipä hapanjuuresta ei kuvausten jälkeen kauaa pöydällä happamoitunut. Ja se jos mikä, on hyvää palautetta.
Spelttileipä hapanjuuresta
Taikinasta tulee 2 leipää. 160 g juurta 540 g haaleaa vettä 800 g spelttijauhoja 18 g suolaa
Sekoita juuri, vesi ja jauhot. Anna tekeytyä noin tunti. Lisää suola ja taittele taikinaa kunnes se on kimmoisaa. Kohota taikinaa 3-4 tuntia, kunnes se on kohonnut noin 30%. Taikinaa kannattaa taitella niin monta kertaa kuin mahdollista, kuitenkin niin, että taitteluiden välissä taikina saa levätä vähintään 20 minuuttia. Katso video taittelusta täältä.
Tee leivälle kaksinkertainen muotoilu. Katso esimuotoilu video täältä. Jokainen tekee muotoilut vähän eri tyylillä, mutta lopputulos vähän mozzarella palloa muistuttava. Lopullinen muotoilu tehdään, kun leipä on levännyt pöydällä puolisen tuntia ja kimmoisuus on antanut periksi. Katso video muotoilusta täältä.
Kohota leipää jääkaapissa yön yli. Lämmitä uuni 250 asteeseen, laita pelti uuniin lämpenemään. Viillä leivät ennen uuniin laittamista, mitä vähemmän leipäsi ovat kohonneet, sitä syvemmät viillot. Laita uunin pohjalle kiehuvaa vettä metalliseen vuokaan juuri ennen kuin laitat leivät uuniin. Paista leipiä 250 asteessa 20 minuuttia, laske lämpö 220 asteeseen ja paista vielä toiset 20 minuuttia. Anna jäähtyä ja nauti.
Täältä löytyi muuten paljon mielenkiintoista tietoa speltin historiasta.
