Juhannuksen grillausvinkit


Juhannuksen grillausvinkit ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan helppoja. Valitse hyvää, rasvaista lihaa, lisää suola vasta lopuksi ja hyödynnä grillauksessa epäsuoraa lämpöä.

Kukapa olisi uskonut, että otan moisen aiheen käsittelyyn täällä blogissa. Ei allekirjoittanut ainakaan. Olen suoraan sanottuna aika epävarma lihan käsittelijä, enkä kovin häävi grillaajakaan. Sain kuitenkin kutsun viettämään grilli-iltaa yhteistyössä Blogiringin ja Familian kanssa ja koin eräänlaisen grillausherätyksen. Sen verran asiasta innostuin, että piti oikein jakaa Juhannuksen grillausvinkit teille lukijoille.  Kun raaka-aineet ovat hyvälaatuisia, ei maustamisen eikä tekniikan kanssa tarvitse kikkailla. Hyvästä grillatusta lihasta pääsee nauttimaan ihan tavallinen kotikokki, kunhan pääasiat ovat kunnossa.

Familiailta oli todella lämminhenkinen tapahtuma, jossa tunnelma oli samanlainen kuin jos oltaisiin ystävien kanssa kokoonnuttu yhdessä grillaamaan ja oppimaan grillauksen ja hyvän lihan saloja toinen toisiltamme. Rennossa, mukavassa ja hyväntuulisessa seurassa oli helppoa kysyä vinkkejä ja saada vastauksia kinkkisempiinkin kysymyksiin. Edes vesisade ei onnistunut latistamaan leppoisaa tunnelmaa. Illan aikana opin paljon sekä grillauksesta, että hyvän lihan ominaisuuksista. Eikä oppiminen jäänyt pelkästään teorian tasolle, vaan pääsimme maistamaan kokin silmiemme edessä valmistamia herkullisia Familiatuotteita.

Juhannuksen grillausvinkit

Familia tuo makuelämyksiä suomalaisten ruokapöytiin ympäri maailmaa; Iberico-porsasta Espanjasta, wagyu-rotukarjan lihaa Japanista ja Angus-härkää Australiasta. Familian Arvojen mukaisesti he pyrkivät tuomaan lihaa niistä maista, joissa tuotanto tukee parhaiten niin ekologisesti, sosiaalisesti, kulttuurillisesti kuin taloudellisestkin kestävää kehitystä.

Valikoimista löytyy niin tuoretuotteita kuin pakasteitakin. Pakastelihojen etuna näin kesäaikaan on esimerkiksi se, että mökille lähtiessä liha pysyy pidempään viileänä ja viilentää samalla myös muita kylmätuotteita. Valikoimassa on myös hyvä valikoima luomunautaa, – karitsaa ja -kanaa.

Familian tuotteita myydään hyvinvarustelluissa ruokakaupoissa ympäri Suomen. Tuotteita myydään myös lihatiskeillä.

Juhannuksen grillausvinkit

Juhannuksen grillausvinkit

Familiailta oli bloggaajille järjestetty grillikoulu, jossa oli mukana Familiaperheen lisäksi myös Weber grillien edustaja. Meillä oli mahdollisuus kysyä ja oppia kaikkea grillaukseen ja lihaan liittyen. Ja minullahan kysyttävää riitti. Ihan aluksi lähdettiin siitä, millainen liha on hyvää grillattavaksi, sitten puhuttiin oikeista grillausmenetelmistä, lihan oikeaoppisesta leikkaamisesta ja lopuksi vielä maustamisesta ja lisukkeista. Siinä kun lihaisat termit, kuten “flänkki” lentelivät ilmassa yritti tälläinen tavallinen täti ihminen pysyä informaatiotulvan päällä ja sisäistää oleellisen. Ja arvon lukijat, se tulee tässä:

Juhannuksen grillausvinkit

  • Valitse grilliin rasvaista lihaa!

    Kyllä vain. Maukas ja murea liha on marmoroitunutta. Marmoroitua lihaa muodostuu vasta kun eläimessä on tarpeeksi rasvaa.  Älä siis turhaan pelkää lihan rasvaisuutta, sillä se pitää lihan mehevänä ja antaa sille makua. Suomessa rasva leikataan usein pois jo lihanleikkaus vaiheessa, sillä me suomalaiset olemme nirsoa kansaa. Tässä kohtaa nirsous ei kuitenkaan kannata, sillä mitä marmoroituneempaa lihaa, sitä paremmalta se maistuu grillattuna.

  • Suora vai epäsuora lämpö?

    Suoralämpö tarkoittaa sitä, että grillattava liha on suoraan lämmönlähteen yläpuolella. Käytä suoraa grillausmenetelmää kun grillaat ruokia joiden kypsymisaika on 15-20 minuuttia. Esimerkiksi pihvejä, vihanneksia, katkarapuja. Epäsuorassa menetelmässä briketit asetellaan grilliritilän vastakkaisille puolille, esimerkiksi brikettikorien avulla. Epäsuora lämpö sopii isoille ruuille kuten broilerille, paisteille tai lampaanlihalle. Oikean menetelmän valitseminen lisää ruuanlaittomahdollisuuksia ja etenkin onnistumisen mahdollisuuksia!

  • Mausta lopuksi 

    Mausteet, kuten suola, pippuri ja yrtit palavat grillissä pois. Liha on paras maustaa vasta kypsänä. Saimme maistaa erinomaisen hyvää Islantilaista Saltwerk savusuolaa. Samaista suolaa saa myös lakritsin makuisena, jota oli käytetty meille tarjotussa, grillissä paistetussa lakritsimutakakussa. Taivaallista.

  • Hyvä liha ei hiilareita kaipaa.

    Juhannusmenun voi hyvin rakentaa grillatun lihan ja salaattien ympärille. Kun lihan kaverina tarjoaa kasviksia ja salaattia, ei ruokailijoita yllätä ähky ja jälkiruuallekin jää tilaa. Helppoa ja hyvää!

Todella paljon hyviä ohjeita löytyy Familian sivuilta. Kannattaa myös käydä tsekkaamassa Weberin sivut, sieltä löytää reseptien lisäksi paljon vinkkejä grillaukseen.

Juhannuksen grillausvinkit

Juhannuksen grillausvinkit

Juhannuksen grillausvinkit

Yhteistyössä Blogirinki, Indiedays ja Familia

S_hk_postiliite

Parhaat raparperireseptit

Parhaat raparperireseptit on kokeiltu ja hyväksi havaittu! Meillä raparperit kasvavat aivan valtavan suuriksi ja sellaista vauhtia, että heikompaa huimaa. Olen itse raparperifani, mutta mieheni ei niin välitä siitä, paitsi runsailla mansikoilla ryyditettynä. Joka tapauksessa raparperi tuottaa satoa koko kesän ajan, joten sitä tulee käytettyä, mansikoilla ja ilman. Parhaat raparperi reseptit käsittävät omat suosikkini piirakasta mehuun.

parhaat_raparperireseptit

Meillä raparperia käytetään lähinnä makeissa ruuissa, mutta tänä keväänä olen kokeillut myös suolaisia reseptejä. Kun tarjontaa on omasta takaa niin on sekä taloudellista, että helppoa käyttää raparperia mahdollisimman paljon. Parhaat raparperireseptit on kaikki toteutettavissa lähikaupan raaka-aineilla, eikä onnistumiseen tarvita supertalenttia.

Parhaat raparperireseptit

Raparperimehu

Yksi suosituimmista resepteistä on raparperimehun ohje. Se on helppo valmistaa ja häviää parempiin suihin sen verran nopeasti ettei minulla ole kertoa faktaa siitä kuinka kauan mehu säilyy hyvänä.

Sitruunainen raparperimehu

Raparperin satokausi on toukuussa. Se on yleensä ensimmäisiä herkkuja mitä omasta maasta saa poimia, erilaisten villivihannesten lisäksi. Tämä raparperimehu on helppo valmistaa, eikä vaadi mehumaijaa.

raparperimehu4

Raparperisiirappi

Toinen helppo ja hyvä resepti on maailman paras raparperisiirappi. Väite perustuu täysin yhden ihmisen kokemukseen. Allekirjoittaneen nimittäin. Raparperisiirappi sopii vaikka mihin, makeaksi kastikkeeksi jälkiruokiin, laimennettuna mehuksi tai vaikka aamupalalla luonnonjogurtin seuraksi.  Raparperisiirapin salaisuus piilee inkiväärissä.

Raparperitäytekakku

Majoneesilla leivottu raparperitäytekakku on ihanan mehevä ja yllättävän helppotekoinen, sillä pohjan aineet vain sekoitetaan yhteen. Pientä haastetta tuo täytteeseen tehtävä raparperitahna, mutta kaiken kaikkeaan kakku on vaivan väärti.

Kesäjuhlilla majoneesikakku herätti ansaittua ihmetystä. Kakku on nimittäin todella mehevä ja maistuva. Mistään ei arvaisi, että siihen on toden totta käytetty majoneesia.

Rapaperi- mansikkajuustokakku

Raparperi sopii tosi hyvin myös leivontaan ja erityisesti juustokakkuihin. Tämä Raparperi- mansikkajuustokakku on täydellinen valinta kesäjuhliin. Ja mikä parasta, se on melko onnistumis varma. Eli nekin, jotka ovat syntyneet jauhopeukalo keskellä kämmentä pystyvät tähän!

Paahdettu valkosuklaajuustokakku

Jos haluat hieman haasteellisemman juustokakku vaihtoehdon niin kokeile tätä paahdettua valkosuklaajuustokakkua. Tässä kakussa raparperi ja mansikka yhdistetään omaksi kerroksekseen paahdetun valkosuklaan päälle.

paahdettuvalkosuklaajuustokakku_2

Raparperipiirakka

Yksi parhaista raparperiresepteistä on raparperipiirakan ohje. Se ei ehkä kauneudellaan häikäise, mutta maku on taatusti kohdillaan. Suosittelen lämpimästi antamaan tälle reseptille mahdollisuuden.

Maisemakahvilan raparperipiirakka

Maisemakahvilan raparperipiirakka on resepti, johon olen törmännyt kerta toisensa jälkeen internetissä ylistysanojen saattelemana. Resepti on alunperin hämeenkyröläisen maisemakahvilan pitäjän Katariina Pylsyn käsialaa.

Raparperi -mansikkapiirakka

Raparperi- mansikkapiirakassa on murupäälinen ja jauhettua mantelia. Voit helposti vaihtaa raparperin tilalle muita kauden marjoja, mutta voi olla, että makeutta täytyy silloin hieno säätää.

Raparperikakku

Raparperikakku on maukas, mehevä ja ihan naurettavan helppo tehdä. Siinä maistuu mummolan kesät. Kata kaveriksi hienoimmat porsliinikupit ja nauti kahvisi lasikuistilla.

Raparpertiramisu

Raparperitiramisu on kokeilun arvoinen resepti. Se maistuu hyvälle ja on helppo valmistaa. Ja itse ainakin tykkään, että raparperi maistuu parhaalta juuri nyt, alku sesongista.

Raparperi- vohvelikakku

Raparperi- vohvelikakku on ihana, helposti valmistuva kesäkakku. Raparperin ja appelsiinin yhdistelmä on herkullinen, joten sitä kannattaa tehdä muutenkin, vaikka jäätelön kanssa tarjottavaksi.

Raparperi-jogurttijäädyke

Raparperi-jogurttijäädyke on viilentävän raikas jälkiruoka. Jäädyke on mitä vaivattomin tapa tehdä jälkkäri. Sen voi tehdä hyvissä ajoin etukäteen ja nostaa sulamaan vieraiden saavuttua.

Vispipuuro raparperista

Raparperista tehty vispipuuro on helppo ja hyvä kotiäidin sesonkiruoka. Sopii aamu- väli- ja iltapalaksi. Helppo ja edullinen tehdä ja  maistuu hyvältä. Mitä muuta enää voi odottaa?

raparperivispipuuro

Raparperichutney

Olen halunnut jo pitkään kokeilla raparperia suolaisiin resepteihin. Inkiväärillä ja chilillä maustettu Raparperichutney sopii juuri hyvin grillimakkaroiden seurana ja antaa hodareihin mukavaa potkua. Kannattaa kokeilla!

makuliha_6

Toivottavasti näistä löytyy joku sinulle mieluisa resepti. Mikä on sinun suosikki raparperireseptisi? Saa linkata ja vinkata!

Skräppäyskoulu osa 3 -tarinointi

Skräppäyskoulu osa 3 keskittyy tarinointiin. Tarinointi tarkoittaa sivussa olevaa kertomusta, joka avaa kuvantarinaa tai liittää otsikon ja kuvan yhteen.

unelmienkeittiounelmienkeittio_2

Skräppäyskoulu osa 3 -tarinointi

Monille skräppäyksen harrastajille tarinointi on haaste. Toisille se on luontevaa ja tarinat syntyvät kuin itsestään, kun taas toiset miettimällä miettivät jotakin kirjoitettavaa.

Itse kuulun vähän kirjoittaviin skräppääjiin. Yleensä sivuissani on pätkä käsinkirjoitettua tekstiä, lyhyttä ja ytimekästä. Innostun kuitenkin toisinaan kokeilemaan kirjallisia kykyjäni ja kirjoitan pidempiä tekstejä, tällöin useimmiten tulostan tekstin suoraan skräppipaperille.

Jos tekstin tuottaminen on haaste, kannattaa miettiä mitä kertoisi kuvasta tilanteessa jossa näyttäisi sitä läheiselle, asiasta tietämättömälle tai vaikka kuvassa oleville henkilöille. Kirjoita ylös ajatuksesi, sponttaanisti, turhia miettimättä. Ole rohkea. Skräppäyksessä olennaista ei ole kielioppi eikä oikeinkirjoitus, vaan halu tallentaa muistoja, dokumentoida elämää.

Joskus tarinaa tulee luonnostaan enemmän, joskus otsikko kertoo kaiken olennaisen. Oikeaa tapaa ei ole.

Hyvä vinkki on kirjoittaa sivuun sen teko päivämäärä. Myöhemmin on hauska seurata omaa kehitystä sivujen avulla.

Tällä kertaa onnistuin sössimään skräppäyskoulun julkaisussa oikein kunnolla. Ensin oli väärä video, sitten väärä teksti. Alan selkeästi olla loman tarpeessa! Pahoittelut tästä. Jos ehdit tehdä oman sivusi jo sommittelun pohjalta, ei haittaa. Kannattaa kuitenkin kokeilla tehdä myös sivu, jossa tarinointi on pääroolissa sivua tehdessä. Mutta onneksi minulla on kertoa mukavia uutisia teille kaikille Skräppäyskouluun osallistujille. Arvon elokuun lopussa 2 Studio Calicon skräppäyskittiä kaikkien heidän kanssaan, jotka ovat tehneet skräppäyskouluun vähintään 6 työtä ja linkittäneet ne jollakin tapaa minulle. Ensimmäisen kitin arvon facebookissa. Kannattaa käydä osallistumassa!

Studio_Calico_-_Jolly_Holiday_Reveal_-_SBM-4805-1

 

 Loading InLinkz ...

Herkulliset hodarit ja raparperichutney

Olivia Grillimakkara meets raparperichutney

Kaupallisessa yhteistyössä Blogirinki ja Makuliha

Pääsin mukaan Blogiringin ja Makulihan yhteiseen kampanjaan, jossa meille bloggaajille tarjoutui mahdollisuus päästä maistelemaan uusia välimerellisiä Olivia makkaroita ja nakkeja, jotka sisältävät kolmanneksen hyviä, pehmeitä rasvoja. Laadukas ekstraneitsytoliiviöljy täydentää tuotteiden herkullista makua ja parantaa niiden rasvakoostumusta.

Tämä oli sikälikin hieno yhteistyö mahdollisuus, sillä mökkimme sijaitsee Tammelassa, jossa Makulihan perheyritys pyörittää toimintaansa. Heillä on Tammelassa Tilapuoti, jossa varmasti seuraavalla mökkireissulla tulee pyörähdettyä. Makulihan tuotteet ovat näitä uutuuksia lukuun ottamatta meille jo entuudestaan tuttuja, sillä pyrimme aina ostamaan tuotteita, joissa käytetään ainoastaan kotimaista lihaa. Ja ihan varmasti silläkin on merkitystä, että omassa mökki kunnassa tuotettu elintarvike tuntuu helpolta napata kyytiin ihan lähimarketin hyllyltäkin. Melkein naapurissa tehty.

Ja maku näissä makkaroissa on kohdallaan. Omia suosikkejani ovat näiden testissä olleiden Olivia grillimakkaroiden lisäksi Salarakas tomaatti-mozzarella, Aito palvisaunakinkku ja ihan perus täyslihanakki. Nakki toimii aina.

raparperichutney

Meille annettiin tehtäväksi yhdistää uutuus tuotteet johonkin erilaiseen tai yllättävään raaka-aineeseen, sillä Makuliha tunnetaan omissa tuotteissaan juuri yllättävistä makuyhdistelmistä.  Halusin ehdottomasti tehdä hodareita ja lähdin miettimään mitä ajankohtaista kasvista voisin hyödyntää Olivia grillimakkaroiden kaverina.  Ja sitäpä ei tarvinnut kauaa miettiä, raparperia kun puskee pihan perällä sellaista vauhtia, että meinaa kekseliäisyys loppua sen pöheikön kanssa.

Olen halunnut jo pitkään kokeilla raparperia suolaisiin resepteihin. Inkiväärillä ja chilillä maustettu Raparperichutney sopii juuri hyvin Olivia grillimakkaroiden seurana ja antaa hodareihin mukavaa potkua. Kannattaa kokeilla!

makuliha_8

Raparperichutney

Ainekset

500 g raparperia
3 sipulia
2 chiliä
1,5 cmtuoretta, raastettua inkivääriä
3 dl hillosokeria
2 dl fariinisokeria
ripaus suolaa
1 dl valkoviinietikkaa

Valmistusohje

Leikkaa raparperi pieniksi paloiksi. Silppua sipuli ja chili. Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna. Hauduta kunnes raparperi on pehmennyt soseeksi, noin 15 minuuttia.
Kaada chutney tölkkeihin ja säilytä jääkaapissa.

raparperichutney

Hodarit nautimme buffa tyylisesti niin, että jokainen sai tehdä ja täyttää omansa. Pöydässä oli tarjolla:

  • Olivia grillimakkara
  • Salarakas tomaatti-mozzarella
  • raparperichutney
  • raparperiketsuppi
  • tuore tomaatti
  • suikaloitua sipulia
  • kuivattu sipulirouhe
  • coleslaw -salaatti
  • sinappikurkkusalaatti
  • tuore salaatti
  • tuoreita yrttejä, basilikaa ja korianteria

Hodarit olivat todella makoisia! Testiryhmämme käsitti kaksi aikuista ja viisi lasta ja makkaroina meillä oli edellä jo mainittuja Olivia grillimakkaroita ja Salarakas nakkeja. Testiryhmä huokaili ja antoi mm. seuraavat palautteet “parasta ruokaa”, “miks me ei aina syödä näitä?” ja “ihan sika hyvää”.

Että kyllä kannatti. Oli meinaan niin helppoa ja hyvää! Hodaribuffa on taatusti myös lasten kesä synttäreiden pelastaja. Saa just sellaisia hodareita kun haluaa, buffa ei paljoa valmistelua kaipaa ja lapset voivat sekä esivalmistelut, että itse hodareiden tekemisen lähes itsenäisesti. ainut missä tarvitaan aikuisen apua on hiiligrillin hoitaminen.
raparperichutney
Makulihalla on käynnissä kilpailu, jonka voittaja pääsee yöksi tänne meidän naapurustoon, Långviikin kylpylään. Tehtävänä on Inspiroitua Olivia-tuotteiden välimerellisestä makumaailmasta. Mitä lisukkeita sinä tarjoaisit Olivia Välimeren grillimakkaroiden ja Herkkunakkien kanssa? Kilpailuaika päättyy 26.6.2016. Muiden Blogiringin bloggaajien reseptit pääset katsomaan tästä.

raparperichutney

Yhteistyössä Blogirinki Media ja Makuliha.

S_hk_postiliite

 

Skräppäyskoulu osa 2. -kaikki lähtee kuvasta

mainos_pieni

Hei kaikki ja tervetuloa skräppäyskoulun toiseen osaan. Tässä osassa keskitytään valokuvaan, sen valintaan ja siihen, millainen kuva on hyvä skräpättäväksi. Sivu pyritään tekemään niin, että kuva nousee sivun keskeisimmäksi elementeksi ja värimaailma, sommittelu ja kaikki muu tukee kuvaa.

Tässä oma tulkintani teemasta. Sivusta saa matkia sommittelun tai hyödyntää muita ideoita vapaasti.

Sivussa olen käyttänyt seuraavia tarvikkeita:

  • valkoista kartonkia
  • leivinpaperia
  • kuviopaperia
  • läpinäkyvää kuviollista muovia
  • kullanväristä vesiväriä
  • mustaa nestemäistä mustetta, mistiä
  • kultaisia segmenttejä
  • kirjaintarroja

 

eino_mv
eino_mv_2

Ja lopuksi vielä video oman sivuni synnystä. Aloittelijana huomasin vasta editointi vaiheessa, että en ollut yhdessä kohtaa laittanut kameraa päälle vaan höpöttänyt yksikseni. Toivottavasti video kuitenkin avaa prosessia riittävästi.

Voit linkittää alle oman työsi. Mukavia askarteluhetkiä kaikille!

 Loading InLinkz ...

Raparperikakku tuo mieleen mummolan

Raparperikakku on maukas, mehevä ja ihan naurettavan helppo tehdä. Se käy hyvin kahvipöytään kun odotetaan vieraaksi mummoja tai muita mummoilijoita. Ja mummoiluhan on siis pop. Mutta raparperikakku tai ylipäätään mikä tahansa kahvikakku kuulostavat kieltämättä siltä, että on katettava lasikuistille porsliinikupit, ja mielellään pukea päälle hulmuava helmainen kesämekko. Ja ehkä kakun jälkeen on vielä juoksenneltava koivikossa aviomiehen kanssa. Eh.

Mun mielestä sellainen kodikas mummolamaisuus on hyvästä. Tykkään katsoa keittiön ikkunan edessä olevia pelargonioita, astella paljain jaloin räsymatoilla ja ihailla tapetteja, joiden valmistus on aloitettu oman mummoni nuoruudessa. Tykkään erityisesti mummolamaisista astiosta ja vanhoista sympaattisista kaapeista. Mutta mummoilu on minulle hyvin vahvasti myös sitä, että osaan tehdä itse tai tiedän miten asiat syntyvät. Tiedättehän, ennen vanhaan mummot osasivat tehdä itse niin vaatteet kuin juustonkin. Jos jokin asia hajosi niin se korjattiin.

Vaikka nykyisin monet asiat ovat hankalia tai jopa mahdottomia korjata itse, (koska tietokoneet) on ruoka sellainen asia, jonka toivoisi säilyvän niin yksinkertaisena, että se olisi mahdollista tehdä edelleen itse. Toivoisin syöväni raaka-aineita, jotka tunnistan ja ymmärrän. Joiden merkityksen tiedän. Ihan niin kuin mummoni teki.

Kannattaa myös katsoa muut raparperi reseptini.

raparperikakku_2

Raparperikakku

2 kananmunaa
1 dl sokeria
100 g sulatettua voita
2 dl kermaa
1.5 dl raparperihilloa
3 tl kanelia
2 tl vaniljasokeria
0.5 tl kardemummaa
4.5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta

RAPAPERPERIHILLO

2 l raparperinpaloja
1/2 dl vettä
n. 1,5 dl hillosokeria
Tee ensin hillo. Laita raparperipalat ja vesi kattilaan. Sekoita kuumennuksen ajan, ettei seos pala pohjaan.
Keitä miedolla lämmöllä edelleen sekoitellen, kunnes raparperit ovat pehmenneet.
Lisää hillosokeri ja keitä muutama minuutti.
Jäähdytä hillo.

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää sitten margariinisula, kerma sekä raparperisose. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne varovasti sekoittaen taikinaan. Kaada taikina voideltuun torvivuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia.

raparperikakku

Maista myös rahkainen rapaperipiirakka ja raikas raparperijuoma.