Raparperijäätee

Raparperijäätee on täydellinen kesäjuoma. Sen valmistaminen onnistuu etukäteen ja tiivisteen voi vaikka pakastaa, jos tuntuu ettei koko jäätee mene kerralla.

Meillä raparperijäätee maistui koko porukalle juhannusjuomana. Jopa teineille, jotka olivat etukäteen toivoneet Pepsiä. Ja se on kuulkaa paljon se! Jääteen makeutta voi hyvin säätää sillä, kuinka paljon vettä ja jääpäloja tiivisteen joukkoon laittaa. Minä laitoin yhtä paljon tiivistettä ja kylmää vettä + jääpaloja. Kokeilemalla löytyy itselle sopiva suhde.

Raparperijäätee

Tämä postaus on osa Kohti omavaraisuutta blogisarjaa, jossa eri bloggaajat kertovat tiestään kohti omavaraisempaa elämää. Tässä kuussa aiheena ovat reseptit.

Parasta tässä raparperijäätee reseptissäni on tietenkin se, että taas yksi uusi keino käyttää raparperia, jota meillä kasvaa valtavat puskat! Katso muut raparperi reseptini täältä. Osana omavaraisuusinnostustani olen toden teolla pyrkinyt hyödyntämään sen, mitä puutarhamme tuottaa. Ajattelen, että yksi nykyiaikaisen omavaraisuuden kulmakiviä on oppia hyödyntämään olemassa oleva. Vaikkakin tässäkin jääteessä on kaupasta ostettuja komponetteja. Ensikesänä voidaan toivottavasti käyttää sokerin sijaan omaa hunajaa, tuskin maltan odottaa.

Puutarhamme tuottaa nyt kesällä niin hyvin, että lähes kokonaan omavaraiset ruuatkin onnistuvat. Esimerkiksi yrttimunakas uunissa. Eikä mene pitkään, että päästään syömään ensimmäiset kurkut ja kesäkurpitsat!

Pakko kuitenkin kertoa sattumus, joka teehen ja juhannusyöhön liittyy. Olen jo pitkään haaveillut uudesta jääkaapista, sillä vanha on arvaamaton, sen hyllyt eivät enää tunnu kovin kestäviltä ja se muutenkin aika ruppaisessa kunnossa. No, olen jo menossa nukkumaan kun huomaan jääteen unohtuneen pöydälle ja ajattelen pelastaa ne nostamalla pötikän jääkaappiin. Hylly, jolle pötikän nostan ei kestäkään painoa vaan romahtaa. Yksi kuusenkerkkäsiirappipullo tipahtaa lattialle ja särkyy jalkoihini tahmaiseksi ja lasin sirpaleiseksi mössöksi. Onneksi saan napattua kiinni hyllystä ja pelastamaan muut lasipurkit, mutta en voi liikkua. Niinpä huudan juhannusyössä apua, että saan mieheni auttamaan.

Siinä me sitten yön viileydessä kuuraamme keittiön lattiaa ja haaveilemme uudesta jääkaapista. Ehkä siinä oli sitä juhannusyöntaikaa.

Raparperijäätee

Raparperijäätee

Ainekset 

  • 750 graparperia (pilkottuna)
  • 4 dl sokeria
  • 1 kpl vaniljatankoa
  • 10 dl vettä
  • 2 kpl teepussia 
  • 3-4 viipaletta sitruunaa

Lisäksi

  • 1 kpl sitruunaa (viipaloituna)
  • tuoretta minttua

Tee näin

  1. Mittaa kaikki aineet kattilaan. Keitä miedolla lämmöllä pari minuuttia. Siirrä kattila pois levyltä ja jätä hautumaan 10–15 minuutiksi.
  2. Siivilöi neste kannuun, jäähdytä. 
  3. Lisää kylmää vettä ja jääpaloja. Sekoita ja lisää viipaloitu sitruuna ja tuore minttu. Tarjoile.

Katso muiden juomien ohjeet täältä.

Kohti omavaraisuutta

Jos omavaraisuus kiinnostaa, kannattaa liittyä omavaraisuus blogeissa facebook ryhmään! Muiden omavaraisuus bloggaajien tämän kuukauden postaukset löydät täältä:

Laura eli Javis, Tsajut, Puutarhahetki – Suurien unelmien puutarhablogi, Sarin puutarhat, Sorakukka, Metsäläisten elämää, Urban Farming, Harmaa torppa, Elämää korvessa, Pienen pieni Farmi, Caramellia, Rakkautta ja maanantimia, Kohti laadukkaampaa elämää, Korkeala, Villa Kotiranta

Luumujäätelö ilman jäätelökonetta

Luumujäätelö on tehty pakastetusta luumusoseesta, jota tein viime vuonna, mutta en oikeastaan keksinyt sille kauheasti käyttöä ennen tätä. Luumusose on tehty omenasoseen tapaan tuoreista luumuista ja se on hieman hapokasta sellaisenaan. Sitten muistin, että minulle oli tämä joitakin vuosia sitten erittäin trendikäs jäätelöohje tallessa. Se oli sellaisenaan minusta hieman liian makea, joten ajattelin kokeilla yhdistää sen hieman hapokkaaseen luumusoseeseen ja tadaa! Lopputulos on erinomainen.

Yksi omavaraisuuden haasteista on ehdottomasti se, että keksii kaikelle säilömälleen käyttöä. Eikä se aina ole niin helppoa, koska moni asia kuulostaa hyvälle, mutta kuinka paljon ihminen loppujen lopuksi syö esimerkiksi juustojen kanssa hilloa? Kuinka monta litraa? Tai jos joku ei sitten kuitenkaan hivele makunystyröitä halutulla tavalla, niin ei sitä tule syötyä, vaikka sen eteen olisi nähnyt vaivaakin. Koska ei ole pakko.

Luumujäätelö oli siis monellakin tapaa nerokas keksintö, ensinäkin tietysti siksi, että se maistui hyvältä, mutta toisekseen siksi, että saan pakastinta tyhjennettyä ennen kuin on uuden sadon aika.

Luumujäätelö

Luumujäätelö

  • 6dl vispikermaa
  • 1 prk kondensoitua maitoa
  • 0.5dl glukoosisiirappia
  • vanilija tanko
  • 2 dl marja- tai hedelmäsosetta pakastettuna
  • mansikoita koristeluun

Nosta sose sulamaan. Vatkaa kerma vaahdoksi, sekoita joukkoon glukoosisiirappi, vanilija ja kondensoitu maito. Riko soseen rakenne haarukalla “hileeksi” ja kääntele se jäätelömassan sekaan. Sose saa jäädä pieniksi paakuiksi tai laikuiksi massaan. Anna massan jäätyä pakastimessa 5-8 tuntia kunnes massa on keskeltä jäätynyt. Ota jäätelö sulamaan hetki ennen tarjoilua.

Avoimet puutarhat 7.7.

Avoimet puutarhat järjestetään 7.7. klo 12-17. Tapahtuma avaa tavallisten ihmisten puutarhat vierailijoille ja tänä vuonna myös me olemme mukana Aurora-Puutarhana.

Aurora-puutarhalla on tilallamme pitkä historia.  Tässä paikalla on toiminut Aurora-puutarha ainakin 80 -luvulta lähtien. Aurora puutarha oli biodynaaminen tila, jonka perusti suomalaisen luomutuotannon grand old man Michael “Mikko” Pax. Sittemmin Aurora-puutarhaa luotsasi isäni ja nyt puutarha on ollut kaupallisessa muodossaan ollut kuopattuna jo useita vuosia. Kotitarpeeseen meillä sen sijaan on viljety aina. Lue lisää täältä.

Meillä on pieni hyötypuutarha, kaksi kasvihuonetta (lue kasvihuoneistamme lisää täällä), kukkia ja kasveja ja ihan vain avoimia puutarhoja varten pystyyn laitettu vohvelikahvila! Naapurissa asuva äitini virittelee pihakirppistä, mutta siitä en osaa sanoa mitään.

Minulla on myös taimia, mutta peurat ja helteet verottivat niitä aikalailla. Että ilmoittamani taimimyynti saattaa olla vähän aiottua maltillisempaa.

Puutarhamme inspiroi varmasti sellaisia ihmisiä, joilla on niin sanotusti aina jokin projekti meneillään. Oli se sitten aitaamista, kukkapenkin laittoa tai hyötypuutarhan hoitamista. Mikään ei ole viimeisen päälle hiottua, vaan kaikki on vähän sinne päin. Kukkapenkeissä kukkivat pionit ja unikot ja rikkaruohot. Kanat kuopivat nurmikkoon monttuja ja syövät herneet, koirat kaivoivat keskelle kukka penkkiä valtavan montun. Mutta päärynäpuussa on raakileita, mansikat kypsyvät ja pioneissa on yli 130 nuppua.

Tervetuloa meille viettämään mukavaa puutarha päivää sunnuntaina 7.7. klo 12-17!

Kasvihuoneessa kasvatettavat kasvit

Kasvihuoneessa kasvatettavat kasvit ovat perinteisemmin tomaatti, kurkku, chili, munakoiso, paprika, karviaiskoiso eli ananaskirsikka ja meloni, joita myös omista kasvihuoneistani löytyy. Myös yrtit kasvavat hyvin kasvihuoneessa. Minulla on tomaattien kaverina basilikaa ja persiljaa.

Kasvihuone pidentää satokautta keväästä pitkälle syksyyn ja näin esimerkiksi tomaatit ehtivät kypsyä paremmin kuin avomaalla kasvatettuna. Alku- ja loppukaudesta kasveja saattaa joutua peittämään harsoilla tai kasvihuonetta täytyy lämmittää, sillä monet kasvit ovat hallan arkoja.

Keskikesällä ongelmaksi saattaa muodostua liika kuumuus. Kasvit eivät tahdo viihtyä, jos lämpötila huitelee 30 asteessa. Jo kasvihuonetta valittaessa kannattaa miettiä ilmanvaihtoa, mitä isompi huone, sitä paremmin ilma vaihtuu. Minulla on molemmissa kasvihuoneissa automaatti avaajat, jotka huolehtivat tuuletuksesta sen lisäksi, että pidän kesällä kasvihuoneiden ovia auki myös öisin.

Kasvihuoneessa kasvatettavat kasvit

Tomaatti

Voisi melkein sanoa, että olen tänä vuonna hurahtanut tomaatteihin. Minulla on noin 60 tomaatin taimea, jotka ovat 17 eri lajiketta. Suurin osa tomaateista on niin sanottuja runkotomaatteja, jotka saattavat kasvaa usean metrin korkuisiksi kasveiksi, siinä missä pensastomaatti on matalampi ja nimensä mukaisesti pensasmaisempi. Näiden hoito eroaa mm. siinä, että runkotomaatista poistetaan varkaat, tomaatin rungon ja oksanhankaan kasvaneet sivuversot.

Usean eri lajikkeen kasvattaminen takaa toivottavasti sen, että tuoretta tomaattia olisi tarjolla mahdollisimman pitkään kasvukauden aikana. Kasvihuoneeni valmistuminen keväällä viivästytti tomaattien kasvuun lähtöä, muuten aikaisimmat tomaatit alkaisivat jo nyt tuottaa hedelmää.

Minulla on yksi kokonainen kasvihuone omistettu tomaateille. Tuskin maltan odottaa, että tomaatit kypsyvät ja pääsen maistelemaan eri lajikkeita.

Kurkku

Kurkkua voi kasvattaa sekä avomaalla, että kasvihuoneessa, lajikkeesta riippuen. Avomaanlajikkeet ovat useimmiten hyönteispölytteisiä, kun taas kasvihuonekurkut ovat nykyisi nuseimmiten partenokarppisia eli niiden hedelmä muodostuu ilman pölytystä. Muistatteko muuten aikaa, kun kaupassa sai maistaa kurkkua? Ennen muinoin osa kurkuista oli hyvinkin karvaita, mutta nykyisin karvautta on jalostettu pois. Silti esimerkiksi kuivuus lisää kurkun luontaista karvautta.

Minulla on kasvihuoneessa kolmea erilaista kurkkua, joiden toivon tuottavan hyvin hedelmää, sillä oma kasvatettu kurkku eroaa kaupan kurkusta aivan valtavasti! Sitä ei nimittäin pitkän talven jälkeen muistakkaan, että kurkkukin ihan oikeasti maistuu joltakin.

Kurkku kasvaa nopeasti, joten sitä on hyvä lannoittaa. Lannoita kurkkua esimerkiksi kanankakalla ja nokkoskäytteellä. Kurkku kannattaa tukea heti, sillä se kasvattaa pitkiä kärhöjä joiden avulla se takertuu muihin kasveihin kiinni.

Munakoiso

Munakoisoa kasvatin ensimmäistä kertaa viime vuonna. Kovin montaa hedelmää en pienessä kasvihuoneessani onnistunut tuottamaan, mutta päätin yrittää uudestaan tänä vuonna, sillä munakoiso oli kasvina kaunis. Sekä sen kukat, että hedelmät ovat viehättävä lisä kasvihuoneeseen.

Munakoisontaimet kaipaavat tuentaa. Munakoisoa lannoitetaan jokaisen kastelun yhteydessä. Anna vettä mieluummin paljon kerralla ja harvoin, kuin usein ja pinnallisesti. Kasviin jätetään vain noin 5–6 hedelmää ja sen jälkeen ilmestyvät kukat poistetaan. Poista myös isot ja varjostavat lehdet.

Karviaiskoiso

Karviaiskoison muistan parhaiten omasta lapsuudestani. Isälläni oli pitkä itse tehty kasvutunneli, jonka perällä kasvoivat mahtavan kokoiset puskat karviaiskoisoa. Samainen kasvi on myös vanhimman tyttäreni herkku, joten se on meillä kasvamassa nyt toista vuotta. Viime vuonna saimme jo kelpo sadon, joten odotukset ovat tänä vuonna kovat.

Karviaiskoiso kasvaa jopa 3 metriä korkeaksi, joten se vaatii tukemista. Karviaiskoiso tarvitsee runsaasti valoa, tasaisen lämmön ja kosteuden sekä ravinnepitoisen, kuohkean kasvualustan. Sitä ei saa lannoittaa liikaa, sillä turhan avokätisesti tarjoiltu typpi kasvattaa lehvästöä kukinnan kustannuksella. Sadon voi korjata kun paperimaiset verholehdet ovat kuivuneet ja muuttuneet kellertäviksi.

Kasvihuoneessa kasvatettavat kasvit

Paprika ja chili

Paprika ja chili ovat koisojen tapaan minulle uusia kasveja. Viime vuonna sain monta paprikaa homehtumaan syksykllä kun odotin niiden muuttuvan punaisiksi ilmojen kostuessa. Siitä oppineena poimisin hedelmät puoli raakoina ja pyrkisin kypsyttämään ne sisällä tai käyttämään ruuanlaitossa sellaisenaan.

Paprika ja chili ovat sukua toisilleen ja vailla parempaa tietoa, olen niitä myös samalla kaavalla hoitanut. Paprika tykkää tasaisesta lämmöstä, kastelusta ja lannoituksesta. Paprikaa kannattaa sumuttaa säännöllisesti, sillä se ehkäisee tuholaisia, joita paprika tuntuu vetävän puoleensa.

Jos haluat kasvin haaroittuvan ja tuuheutuvan siitä kannattaa katkaista latvaverso ensimmäisen kukan ilmaannuttua. Ensimmäisen kukan poistaminen ja latvan katkaisu edistää haaroittumista ja sadon määrää.

Lue lisää puutarhajuttuja täältä. Vesimelonin viljelyä olen kokeillut sekä kasvimaalla, että kasvihuoneessa, mutta toistaiseksi laihoin tuloksin. Se on kuitenkin mahdollista, lue juttu vesimelonin kasvatuksesta suomessa.

Tomaattipiirakka ja hummus quesadillat

Tomaattipiirakka on ihanan raikas ja herkullisen yrttinen piirakka, jossa voi hyvin käyttää valmispohjaa. Bongasin ohjeen Glorian ruoka & viini lehdestä, eikä tämä varmasti ole viimeinen kerta kun keittiössämme syntyy tämä herkullinen tomaattipiirakka, jossa on minusta erittäin hauskasti yhdistetty raa’at tomaatit uunissa kypsennettyyn pohjaan. Tomaattipiirakan kaverina meillä oli yksinkertaisia hummus feta avokado quesadilloja.

Hummus on meillä sellainen tahna, jota välillä syödään ihan kyllästymiseen saakka ja sitten on pidempi tauko, jolloin hummusta on sitten taas jatkuvasti saatavilla. Tällä kertaa hummus kipinän sytytti eräs fb:ssä lukemani keskustelu, jossa aloittaja ei koskaan kotona onnistunut tekemään yhtä hyvää hummusta kuin mihin ravintolassa oli törmännyt.

Tomaattipiirakka

Tomaattipiirakka

600g lehtitaikinaa

Täyte:

  • 500g ricottajuustoa
  • 1 sitruunankuori
  • 1 rkl timjamia hienonnettuna
  • ½ tl suolaa
  • 400 g vihreää parsaa

Päälle:

  • 1 ½ kg erilaisia tomaatteja
  • 2 tl sormisuolaa
  • mustapippuria myllystä

Yrttiöljy

  • ½ ruukkua basilikaa
  • 1 dl oliiviöljyä
  • 1rkl sitruunamehua
  • 1 tl hunajaa
  • ¼ tl suolaa

Tee näin:

  1. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Kauli sulanut taikina 25 cm x 35 cm kokoiseksi levyksi ja nosta se leivinpaperin päälle levylle.
  2. Notkista ricotta kulhossa lusikalla. Raasta sitruunan kuori ja hienonna timjami. Lisää ne suolan kanssa ricottaan. Levitä seos taikinalevylle, mutta jätä reunoista noin 2 cm ilman täytettä.
  3. Katkaise parsoista puumainen tyvi pois. Leikkaa parsat pitkittäin halki. Lado parsat ricotta täytteen päälle. Kypsennä piirakkaa uunin alatasolla noin 25-30 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä hetki ennen koristelua.
  4. Viipaloi tomaatit ja asettele ne piirakan päälle, mausta suolalla ja pippurilla.
  5. Soseuta yrttiöljyn aineet sauvasekoittimella ja pirskottele sitä piirakan päälle.

Hummus quesadillat

Hummus:

  • 1 tlk kypsiä kikherneitä
  • 1/2 sitruunan mehu
  • 2 rkl tahinia
  • 1 1/2 tl juustokuminaa
  • 1/2 dl oliiviöljyä 
  • ¼ dl seesamiöljyä
  • suolaa maun mukaan 
  • mustapippuria maun mukaan
  • 2 valkosipulinkynttä

Tarjoiluun:

  • avokadoa
  • fetajuustoa
  • tortilla lättyjä

Tee näin:

  1. Valuta kiherneet ja laita kulhoon.
  2. Purista joukkoon sitruunanmehu. Lisää tahini, juustokumina, oliivi- ja seesamiöljy, suolaa, mustapippuria ja valkosipulinkynnet. Jauha tasaiseksi sauvasekoittimella.
  3. Säilytä jääkaapissa tarjoiluhetkeen saakka.
  4. Levitä tortillan päälle hummusta, täytä puolet letusta avokadolla ja fetalla, käännä lettu kaksinkerroin ja paista pannulla kumminkin puolin.

Kokeile myös filotaikinaan tehtyä pinaatti -ricotta piirakkaa.

Raparperi- vohvelikakku

Raparperi- vohvelikakku on ihana, helposti valmistuva kesäkakku. Raparperin ja appelsiinin yhdistelmä on herkullinen, joten sitä kannattaa tehdä muutenkin, vaikka jäätelön kanssa tarjottavaksi.

Ainut mikä tässä oli vähän hassua, oli se, että marinoidut raparperit kakun päällä näyttivät vähän suolakurkuilta! Naamioin ne kuitenkin laventelin kukilla ja appelsiinin kuorella ja mielestäni lopputulos näytti enemmän makealta herkulta kuin blineiltä. Joskin blinivohvelikakku hunajalla, suolakurkuilla ja mädillä olisi varmaan aika hauska toteuttaa!

Raparperi on yksi suosikkini näin kevät aikaan. Meillä kasvaa sitä valtavat puskat ja yritän käyttää sitä mahdollisimman monipuolisesti koko kesän. Raparperin kanssa käy appelsiinin lisäksi hyvin lakritsi, jota haluaisin ehdottomasti kokeilla! Onko sulla jotain ihanaa raparperi-lakritsi ohjetta jakaa?

Katso muut raparperi reseptini täältä.

Raparperi- vohvelikakku
Raparperi- vohvelikakku

Raparperi- vohvelikakku

Haudutettu raparperi

Ainekset

  • 1 kg raparperia
  • 1 dl sokeria
  • Liemi
  • 2 dl appelsiininmehua
  • 2 dl sokeria
  • 1 rosmariinin oksa
  • 1 raastettu appelsiininkuori

Tee näin

  1. Pese ja kuori raparperit kevyesti. Pilko raparperit noin 10 cm pätkiksi. Asettele raparperit uunin kestävään vuokaan ja sirottele sokeri päälle. Anna mehustua tunti.
  2. Kiehauta kattilassa mehu, sokeri ja rosmariini. Lisää joukkoon raastettu appelsiininkuori. Kaada liemi raparperien päälle. Paista raparpereita noin 10 minuuttia 200 asteessa kunnes ne pehmenevät. Anna jäähtyä liemessä vähintään muutama tunti. Voit tehdä raparperit valmiiksi jo edellisenä päivänä.
  3. Käytä raparperin lientä vohveleiden ja mascarponevaahdon maustamiseen.

Vohvelit

Ainekset

  • 2 dl turkkilaista jogurttia
  • 2 ½ dl vehnäjauhoja
  • 2 kananmunaa
  • 3 dl kivennäisvettä
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl suolaa
  • ½ dl raparperien lientä
  • öljyä paistamiseen

Tee näin

Sekoita kaikki ainekset taikinaksi. Anna taikinan turvota vähintään puoli tuntia. Voitele vohvelirauta kevyesti öljyllä ja paista taikina vohveleiksi.

Mascarponevaahto

Ainekset

  • 2,5 dl kermaa
  • 250 g mascarpone-juustoa
  • noin 0,5 dl raparperilientä

Tee näin

  1. Vaahdota kerma löysäksi vaahdoksi. Lisää mascarpone kermavaahdon jälkeen kevyesti vatkaten.
  2. Mausta vaahto raparperiliemellä.

Kakun kokoaminen

Tee ensin raparperit ja jäähdytä ne. Paista sitten vovelit ja anna niiden jäähtyä ritilällä. Tee mascarponevaahto. Kokoa kakku pinoamalla päällekäin vohveleita, mascarponevaahtoa ja raparperia.