Meidän kaikki lapset kirjoittavat toivelistan joulupukille. Toisten listat ovat hyvin kohtuullisia ja tarkkaan harkittuja, osa taas kokoaa kirjeeseen leikkaa liimaa tekniikalla kaiken mikä vähänkin kiinnostaa ja tänä vuonna myös ne lelut, jotka eivät kiinnosta.
Meillä ei uhkailla sillä, että joulupukki ei tänä vuonna toisi lahjoja. Se kuuluu niihin uhkauksiin mitkä jopa omissa korvissa kuulostavat ontoilta. Jättäisinkö oikeasti lapseni lahjoitta jouluna? Minusta uhkailu lahjattomuudella vesittää joka tapauksessa joulun idean, toisille jaettavan hyväntahdon ja ilahduttamisen.
Joulun alla monissa perheissä mietitään mitä lapsille pitäisi kertoa joulupukista. Toisilla on elinikäisiä traumoja siitä, että vanhemmat ovat valehdelleet joulupukin olevan totta. Totuus on paljastunut karmaisevalla tavalla kun päiväkodissa tai koulussa muut lapset ovat kertoneet asioiden todellisen laidan.
Minä olen vastannut lapsille, että joulupukki on olemassa niin kauan kuin siihen uskoo. Samalla tavalla kuin teatteri, elokuva tai tarina, joka meitä hetkellisesti koskettaa ja jonka totuusarvo siinä katsomisen hetkellä on toisarvoista. Tärkeintä on nauttia tarinasta. Ja totta vieköön voin rehellisesti sanoa, että toivoisin joulupukin olevan totta ja joka joulu siihen itsekkin tulee vähän uskoneeksi. Hassuun setään joka tuo iloa ja lahjoja.
Mitä te vastaatte tuohon otsikon kysymykseen? Äiti, onko joulupukki olemassa?
