Euroopan suurimmat askartelumessut!

Creativeworld askartelumessut

Frankfurissa järjestetään Euroopan suurimmat askartelumessut! Olin neljän päivän Frankfurtin reissulla Ihana -lehden Kaarinan kanssa tutustumassa messutarjontaan. Ja sitähän riitti. Samaan aikaan järjestetään Creativeworld, joka keskittyy kädentaitoihin, askarteluun ja taiteisiin, Paperworld, joka on toimistotarvike puolta ja jättimäinen Christmasworld, joka nimensä mukaisesti keskittyy jouluun.

Messut ovat valtavat, halleja on yhteensä 11 ja niiden välillä kulkee kahteen suuntaan minibussiliikenne. Sisällä kulkemista helpottamaan on rakennettu liukuhihnoja, mutta neljän päivän jälkeen messut kyllä tuntuvat jaloissa, vaikka olisi yrittänyt parhaansa mukaan käyttää kaikkia oikoreittejä.

Oma reissuni keskittyi Creative worldiin, joka nimensä mukaisesti keskittyy luoviin toimintoihin. Askarteluun, kädentaitoihin ja taidetarvikkeisiin. Tänä vuonna taidetervikkeita oli huisin paljon, erityisesti katutaide oli suuressa nousussa. Oli muutenkin ilahduttavaa nähdä miten taidetarvikkeet ja askartelu muodostivat toisiinsa hyvin sointuvan kokonaisuuden. Creativeworld on enemmäin kuin pelkät askartelumessut.

Olen kahtena edellisenä vuonna käynyt haistelemassa askartelun uusia tuulia CHA -messuilla Californiassa. Creativeworld eroaa merkittävästi CHA -messuista monnellakin tavalla. Ensinäkin CHA on paljon pienempi, se keskittyy hyvin pitkälti vain paperiaskarteluun, CHA on visuaalisesti näyttävempi ja siellä on paljon enemmän “creative worker” tittelillä olevia ihmisiä. Eli ihmisiä, jotka eivät varsinaisesti osta, vaan esimerkiksi opettavat, bloggaavat tai toimivat erilaisissa designer tehtävissä. Creativeworld keskittyy enemmän bisnekseen. Vaikka osastot on rakennettu hienosti, eivät ne ole samalla lailla houkuttelevia ja täynnä esimerkki töitä kuin CHA -messuilla. Suurin ero on kuitenkin messutarjonnassa, joka on saksassa paljon laajempi.

Parasta messuilla on kuitenkin aina ystävien tapaaminen. Isommat tapahtumat antavat mahdollisuuden tavata ympäri eurooppaa asuvia ystäviä. Istua alas saman pöydän ääreen syömään ja vaihtamaan kuulumisia. Pohtia trendejä ja päivitellä maailman menoa askartelun ulkopuoleltakin. Trendeistä meinasin tehdä ihan oman postauksensa, mutta alla on vähän esimakua siitä, mitä tulevan vuodet trendit pitävät sisällään.

askartelumessut
Korkki on yksi suurimmista trendeistä.

 

askartelumessut
Lämpimät ja syvät värit ovat yksi iso trendi

 

askartelumessut
rouheaa betonia käytetään koruissa ja kodinsisustuksessa

Sen lisäksi, että olen tällä viikolla nähnyt euroopan suurimmat askartelumessut, olen myös ehtinyt kiertämään Kaartin kutosen ja aloittamaan taideterapiaopinnot. Voin kertoa, että viikonlopuksi ei ole sovittuna ohjelmaa.

Arvonta – Sisusta, somista ja tee itse kaunista kotiin

Sisusta, somista ja tee itse kaunista kotiin

Pistetään uuden blogin kunniaksi pystyyn kirja-arvonta! Sain arvottavaksi uuden DIY ihmisille suunnatun sisustuskirjan: Sisusta, somista ja tee itse kotiin. Kirja on täynnä inspiroivia ideoita, kuvia ja tekstejä ja mikä parasta, kaikki kirjan työt on toteutettu vanhaa hyödyntäen. Kirjassa on käytetty monipuolisesti erilaisia tekniikoita aina pitsiliinojen uusiokäytöstä betoni töihin.

Kirjan sisustustyyli on maalaisromanttinen, mutta monet ideat soveltuvat hyvin kaikenlaisiin sisustustyyleihin. Itse innostuin erityisesti kirjan rouheammista rautalanka töistä ja erilaisista lahjoiksi soveltuvista pienistä askartelutöistä. Kirjassa on ohjeita ja vinkkejä vuoden jokaiseen sesonkiin, eikä puutarhaakaan ole unohdettu.

Kaiken kaikkiaan ohjaustoimminan artenomit, Mari Nuikka ja Pinja Niemi ovat tehneet hienoa työtä kirjan parissa. Upeat kuvat on ottanut Marjo Koivumäki. Kirjaa selaillessa ei voi olla innostumatta!

Sisusta, somista ja tee itse kaunista kotiin
Sisusta, somista ja tee itse kaunista kotiin

Jos haluaisit kirjan itsellesi, voit osallistua arvontaan kommentoimalla tähän mitä sinä olet viimeksi tuunannut omaan sisustukseesi sopivaksi! Tai mille vanhalle esineelle haluaisit seuraavaksi antaa uuden ilmeen?

Arvonta suoritetaan 7.2.2016 klo 18.00.

 

muuttamisesta

Pikainen tervehdys täältä ruudun takaa. Olen koko päivän naputellut kuvia paikalleen ja homma ei tunnu loppuvan koskaan. Kun bloggerissa olin jo omasta mielestäni aika haka koodaamisessa, niin täällä wordpressissä olen kerta kaikkisen peukalo keskellä kämmentä. Vähän sama kuin muuttaminen noin yleensäkin. Vanhassa kodissa sitä tietää missä mikäkin on ja kuinka kauan kävelee bussipysäkille ja sen, että naapuri on yötöissä ja käy aina suihkussa klo 4.00. Sitten kun muuttaa sieltä vähän jo pieneksi jääneestä kaksiosta tilavampaan kolmioon, niin alkuun on vaikea hahmottaa, että miten sen tilan hyödyntäisi parhaalla mahdollisella tavalla. Sanotaanko niin, että olen siinä pisteessä, että muutto kuorma alkaa olla purettu, mutta minä en vielä ole löytänyt vaatehuoneen valonkatkaisijaa.

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

 

banaaniletut3

Tervetuloa uudelle alustalle

Hei kaikki! Ku ite tekee -blogissa eletään muutoksen tuulia ja varsin jännittäviä aikoja. Koko blogi nimittäin siirtyi wordpressiin. Vielä tässä hiotaan vähän yhtä sun toista, mutta sisältö pitäisi kokonaisuudessaan olla täällä. Toivon kuitenkin kärsivällisyyttä, tässä on ollut muutamia mutkia matkassa, mutta voiton puolella ollaan jo!

Kerrassaan jännittävä uusi maailma tämä WP. Bloggeriin tottuneena saa opetella monet asiat ihan alusta lähtien. Koen kuitenkin, että muutto tuli oikeaan kohtaan ja uskon sen olevan teitä lukijoitakin palveleva muutos! Jatkossa ruoka ja askartelu löytyvät helpommin omilta sivuiltaan ja uskon navigoinnin olevan helppoa kunhan kaikki toivumme ensi järkytyksestä. Saan tänne myös siirrettyä jo olemassa olevaa tietoa askartelusta ilahduttamaan heitä, jotka sen perässä blogiini tulevat.

Miltä muutos näyttää sinne ruudun toiseen päähän? 

skräppäys_luistellaan

Kun tekniikka ei pelaa, on aikaa askarrella! Tämän pienen tauon aikana on syntynyt yllä oleva leiska luistelusta. Ilahduttavaa, että pakkasella ymmärsin liikuskella ulkona kameran kanssa, sillä yllä olevasta kauneudesta ei ole tänään enää paljoa jäljellä.

Foccacia kohoaa yön yli

Focciacia leipä onnistuu, vaikka jauhopeukalo kasvaisi keskellä kämmentä.
Tunnustus. Mä en yleensä tule toimeen hiivan kanssa. En sitten millään. Oli kyseessä sitten leipä, sämpylät tai suomalaisten pyhä leivos, pulla. Lopputulos on käsissäni aina yhtä epämukava yllätys. Kova kuin kivi tai joka suuntaan huikeasti levinnyt torttu joka puhkeaa kuin ilmapallo siihen koskettaessa. Mutta. Kyllä, mutta! Jos kohotan hiivataikinaa yön yli jääkaapissa, sen energiat muuttuvat ja kas kummaa! Taikina on yhteistyökykyinen myös minun käsissäni.
Foccasia on yksi onnistumiseni. Leivän kruunaisi ehdottomasti tuore rosmariini, mutta tilanteessa, jossa olen päässyt hyvään rytmiin hiivan kanssa, en lähde sen kummemmin harmittelemaan puuttuvaa komponettia. Ettei maailman kaikkeuden vaaka kokonaan kellahtaisi.
Ja yks juttu vielä. Tässä ei ole valkoistasokeria. Hähä. Sopii siis meikäläisen sokeriton vuosi teemaan viikonloppu herkuksi.
focaccia

Taikina:
11 dl durum-vehnäjauhoja
1 rkl merisuolaa
½ (á 50 g) pkt hiivaa
5 dl vettä
1 ½ dl oliiviöljyä
1 dl valkoviiniä

Pinnalle:
oliiviöljyä
karkeaa merisuolaa
minitomaatteja
minimozzarellapalloja

Mittaa durum-jauhot isoon kulhoon. Sekoita joukkoon (suolamyllyllä) hienoksi jauhettu merisuola. Murenna hiiva kädenlämpöisen veden joukkoon. Sekoittele kunnes hiiva on liuennut veteen. Tee jauhojen keskelle kuoppa ja kaada hiivaseos siihen. Alusta hiivaseos kädellä taikinaan lisäten samalla vuorotellen öljyä ja valkoviiniä. Jatka alustamista n. 5 min ajan. Peitä kulho kelmulla ja anna olla jääkaapissa yön yli.

Voitele leivinpaperi öljyllä ja levitä päälle taikina n. 30 x 35 cm kokoiseksi leiväksi. Peitä liinalla ja anna kohota 2 tuntia. Painele leipään koloja sormella. Töki koloihin tomaatteja ja mozzarellapalloja. Pirskottele/sivele leivälle reilusti öljyä. Ripottele päälle suolaa (itse laitoin tässä vaiheessa kokonaisia merisuolan muruja n. 2 tl).  Paista 200 asteessa 30 – 35 min (suojaa foliolla, jos pinta tummuu liikaa). Sivele valmiin leivän päälle oliiviöljyä. Leikkaa paloiksi ja tarjoa lämpimänä.

Sokeriton vuosi 17 / 365

Nyt takana on jo yli kaksi viikkoa sokeritonta elämää. Mahtava fiilis!

Tai sokeritonta ja sokeritonta. Olen muutaman kerran ajattelemattomuuttani lisännyt ruokaan ketsuppia tai jotakin muuta valmista soossia ennen kuin aivoni ovat kerenneet varoittaa lähestyvästä sokeripilvestä. Lisäksi olen maistanut muutaman kerran turhankin makeaa leipää. Tämän lisäksi olen yhden kerran käynyt syömässä SPIS -ravintolassa, jonka ehkä on yksi suomen parhaista, ja siellä nautin koko menun jälkkäreineen päivineen. Enkä kadu. Toivoisin, että voisin loppu elämäni nauttia sokerini noin taidokkaassa, tasapainoisessa ja herkullisessa muodossa.

Eli reiluun kahteen viikkoon Sokeritonta vuotta on mahtunut myös sokeria. Silti maku maailmani on muuttunut kokonaan. Makea leipä maistui liian makealta. Suu tunnistaa kastikkeet, joissa on liikaa lisättyä sokeria. Appelsiini riittää tyydyttämään makean nälän. Himo sokeria kohtaan on hälvennyt. Pystyin kahvilassa nauttimaan vastapaistetun pullan tuoksusta, syömättä sitä itse. Ennen kaikkea pystyin nauttimaan kahvilassa istumisesta ja herkkujen katselusta vailla pettymyksen tai haikeuden tunnetta. Miten teillä muilla sujuu?

Hankaluuksia sokeriton vuosi aiheuttaa tilanteissa, joissa haluaa olla laiska. Kun ostaa majoneesin valmiina tai nappaa ostoskoriin leipää, jonka tuoteselostetta ei ole lukenut. Tai haluaisi käyttää ihan mitä vain valmista yhtään mihinkään. Kovin harvoin meillä valmista syödäänkään, mutta mysli esimerkiksi on sellainen, jonka olen siirtynyt tekemään ihan kokonaan itse. Mikä ei välttämättä ole yhtään huono asia, itse tehty mysli on nimittäin taivaallisen hyvää ja se syntyy helposti luontaisesti gluteenittomana ja ilman lisättyä sokeria.

Pohjana olen käyttänyt täällä blogissa aiemmin julkaisemaani ohjetta, jonka löydät täältä. Tässä kuitenkin päivitetty versio, jolla nykyisin tulee tehtyä. Myslissä ei ole lisättyä sokeria, mutta kuivatuissa hedelmissä sokeria luonnollisesti on.

Itse tehty mysli, sokeriton, gluteeniton


5 dl kaurahiutaleita (jos haluat gluteenittomia, tarkista käyttämäsi kaurahiutaleet)
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl kurpisansiemeniä
1 dl kookoshiutale
1/2 dl Cashewpähkinöitä, rouhittuna
1/2 dl kokonaisia manteleita rouhittuna
1/2 dl kookosöljyä
1/2 tl merisuolaa
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1/2 tl vanilijajauhoa
1 dl kuivattuja aprikoosen pilkottuna
1/2 dl taateleita kuivattuna

Rouhi isot pähkinät veitsellä. Sekoita pähkinät, hiutaleet ja siemenet toisiinsa. Sulata kookosöljy ja lisää siihen mausteet. Sekoita öljyseos kuiviin aineisiin. Levitä seos leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Paahda mysliä 200 -asteisessa uunissa 20 minuuttia. Laske lämpötilaa 150 asteeseen ja paahda vielä 20 minuuttia. Kääntele mysliä pellillä paahtamisen aikana, varo, etteivät pähkinät paahdu liikaa. Lisää kuivatut hedelmät vasta valmiiksi paahdettuun mysliin. 

Lue lisää sokerittomasta vuodesta täältä.