Miso Ramen -pikainen arkiruoka versio

Miso Ramen

Käytän tätä nimitystä keitostani, vaikka viimeksi kun super coolina julkaisin Thaimaalaisen Tom kha gain ohjeen sain lukijoilta satinkutia siitä, että oikea Tom kha gai valmistetaan himpun erilailla. Kanoja ei paisteta, vaan ne keitetään liemessään. Eikä Thaimaassa käytetä inkivääriä vaan galangal -juurta Ja oikeassahan he olivat. Mutta itse olin vaan että wau, joku oikeasti lukee reseptejäni! Haluan kuitenkin tässä yhteydessä nyt yhteisesti kertoa kaikille, että olen suurpiirteinen kotikokki, joka käyttää niitä raaka-aineita, joita lähikaupat tarjoavat. Käytän mielummin inkivääriä kuin galangal -juurta, koska sitä on helpommin saatavana hyvälaatuisena kuin kyseistä juurta. Saatan muokata “aitoja” reseptejä siihen suuntaan, että ne istuvat perheeni ruokavalioon. Saatan jopa tehdä virheitä, unohduksia ja muita itselleni tyypillisiä keittotaitooni vaikuttavia siirtoja. Koen kuitenkin, että se, että kutsun ruokaa Tom kha gaiksi tai miso rameniksi antaa kuvaa siitä millaista muonaa ollaan tekemässä, joten linjani pitää. No mutta, teitä on nyt varoitettu.

En tiedä olenko täällä blogissa jo kertonut, että olen intohimoinen Australian Masterchef seuraaja. Muista vastaavista kokkiohjelmista poiketen, sarja keskittyy ruokaan eikä kilpailijoiden väliseen draamaan. Olen inspiroitunut ohjelman perusteella kokeilemaan erilaisia ruokia, maku pareja ja saanut ihan vinkkejä erilaisten ruokien valmistamiseen. Sieltä kumpuaa myös tämän hetkinen intoni opetella tekemään japanilaista ruokaa. Sushia meillä syödäänkin säännöllisesti, mutta haluaisin laajentaa osaamistani. Siinä tämä Miso Ramen on ensiaskelia. Satuin myös vähän aikaa sitten Frankfurtin reissullani syömään Ramen keittoa, joten joku haisu löytyi siitä, miltä sopan pitäisi maistua.

Silläkin ehdolla, että tämä Miso Ramen on vääränlaisista nuudeleista tehty pikaversio, niin jaan teille ohjeen. Sen lisäksi, että mieheni unohti proteiinin kauppaan. Tähän kävisi kaikki katkaravuista kanaan ja nyhtöpossuun. Kasvissyöjille tofu. Meiltä ei kotoa löytynyt mitään. Jos olisin tiennyt, olisin voinut lisätä keittoon keitetyn munan, sillä näin jälkiviisaana voin sanoa, että se sopii rameniin paremmin kuin hyvin. Mutta hyvää tämä oli näinkin.

Miso Ramen

Ainekset

kpl porkkanaa
kpl pala inkivääriä (n.20g)
kpl punainen chili
kpl valkosipulinkynsi
100 g siitakesieniä
100 g lehtikaalia 
l kanalientä
ps Wakame miso soup-keittotahnaa (á 18g)
rkl soijaa
tl miriniä eli makeaa riisiviiniä
50 g sobanuudeleita
tl seesaminsiemenöljyä

Valmistusohje

Kuori porkkanat ja leikkaa ohuiksi tikuiksi. Kuori inkivääri, viipaloi ja leikkaa viipaleet ohuiksi suikaleiksi. Halkaise chili, poista siemenet ja suikaloi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Huuhtele ja suikaloi siitakesienet ja lehtikaalin lehdet.
Kuumenna kanaliemi kattilassa. Lisää misotahna, porkkanat, inkivääri, chili ja valkosipuli. Keitä hiljalleen 10 minuuttia.

Lisää lehtikaali ja sienet. Mausta soijalla ja mirinillä. Keitä pari minuuttia. Maista ja mausta tarvittaessa vielä suolalla. Lisää nuudelit ja keitä, kunnes ne ovat kypsiä. Lisää seesaminsiemenöljy.

Miso Ramen

Antamisen iloa ja kaappien mutakätköjä

Terveisiä sohvan pohjalta. Just kun olin ihan vauhdissa mun Konmarituksen kanssa. Luulin, että kaapeista leijaillut pöly alkoi aivastuttamaan ja jatkoin ihan ässänä vaatteiden lajittelua. Kunnes en enää lajitellutkaan vaan siirryin sohvalle nessupaketin kanssa.

Mutta en mä ihan turhaan sitä hommaa ole tehnyt. Olen nyt käynyt koko talon kaikki vaatteisiin, liinavaatteisiin, verhoihin ja muuhun kankaaseen tai pukeutumiseen liittyvät kaapit läpi ja muutos on silmin nähtävä. Kamaa lähti pienen pakettiautollisen verran seurakunnan kirppikselle. Okei, kaikki ei ihan ollut mun varastoista sillä myös äitini intoutui siivoamaan omia kaappejaan, mutta kuitenkin. Säkki tolkulla vaatteita mun kaapeistani.

Olen säilönyt kaapeissani turhia, sopimattomia, rikkinäisiä ja jopa likaisia vaatteita.  Kyllä. Kätevä emäntä oli laittanut pari lasten ulkohaalaria ihan mutineen päivineen kaapin kätköihin. Aluslakanoita meillä oli lähes 30 kpl. Pussilakanoita vähän vähemmän. Omat ostokseni voin laskea yhden käden sormilla. Liinavaatteita ja pyyhkeitä lajitellessani mietinkin, että olisikohan sitä 36 -vuotiaana vihdoinkin kyllin vanha siihen, että saisi itse valita millaisissa lakanoissa nukkuu.

En ole tyyppiä joka nauttii kirpputorilla myymisestä, eikä facebookin kirppis myynti AV:neen, jonoineen ja vapautuksineen ole hermoilleni sopivaa hommaa sekään, joten otin yhteyttä paikkakuntani diakoniatyöhön. Heillä on kirpputori, jonne voi lahjoittaa niin vaatteita, kirjoja kuin lelujakin. Ensin työntekijät lajittelevat tavarat ja jakavat niitä tarvitseville. Esimerkkinä diakoni kertoi asunnottomasta, joka oli juuri saanut asunnon ja tarvitsi perustarvikkeita uuteen kotiinsa. Loput myydään edulliseen hintaan kirpputorikävijöille. Lahjoittamalla voi siis suoraan auttaa oman paikkakunnan apua tarvitsevia.

Summa summarum. Ensin sain hyvän mielen siitä, että sain kaapit siivottua ja vapauduin turhan tavaran painolastista. Sen jälkeen tuplasin iloni sillä, että ehjät ja hyvä kuntoiset vaatteet ja vuodevaatteet ilahduttavat vielä uusia käyttäjiä.

Suosittelen!

työvälineet

Arvatkaa mikä tulee olemaan vaikein osio karsia? Vinkki yllä.

KonMari siivouksen elämänmullistava taika

Luin kirjan lomalla kirjan KonMari siivouksen  elämänmullistava taika -kirjan. Ja hurahdin heti. Ajatus siitä, että ympäröi itsensä vain tärkeillä ja iloa tuovilla asioilla kolahti heti. Mikään minimalisti en ole, ja omistan paljon iloa tuottavia esineitä ja minua menetelmässä kiehtookin se, ettei se suoriltaan määrittele mitä minun pitäisi kodissani säilyttää ja mitä ei, mutta KonMari haastaa meidän käymään joka ikisen tavaran läpi ennen säilytyspäätöksen tekemistä.

Olen viime aikoina kiinnittänyt entistä enemmän huomiota kuluttamiseen. Oikeastaan kaikki lähti liikkeelle siitä, että kyllästyin siivoamaan. Tavaraa tuntuu olevan joka paikassa, eikä kotonamme riittänyt tila. Aloitin heittämällä pois tavaraa jota emme tarvinneet. Lahjoitin pois hyvä kuntoista tavaraa kuten lasten vaatteita ja kirjoja. Vein kierrätykseen kassikaupalla vanhoja lehtiä ja vaatteita, joille en itse löytänyt uutta omistajaa. Luovuin roinasta, joka ei tuntunut löytävän paikkaansa kotoamme. Aika nopeasti kuitenkin huomasin, ettei pelkkä tavaroista eroon pääseminen riittänyt. Piti lopettaa uuden ostaminen. Ihan ensimmäiseksi lakkautin ne lehtitilaukset, joiden lehdet päätyivät lukemattomana paperin keräykseen. Ei mainoksia kyltti minulla on ollut jo iät ja ajat postilaatikossa. Lakkautin paperiaskartelutarvike kittien tilaukset. Siirryin käyttämään kirjastoa. Vaatteita en ole ostanut aikoihin.

KonMari

KonMari kirjan luettuani tartuin uudestaan ajatukseen luopumisesta.  Olin ensimmäisellä kierroksella säästänyt erityisesti sellaisia vaatteita, joita en raaskinut heittää menemään. Takerruin vaatteisiin joita en käyttänyt, koska olisin syystä tai toisesta halunnut että käyttäisin niitä. Tiedättehän, paitoja joihin olen liian iso, farkkuja jotka eivät istu, kenkiä, jotka ovat melkein hyvät, mutta eivät kuitenkaan. Kaikkiin niihin liittyy toive siitä, että olisin sellainen ihminen, joka tyylinsä, kokonsa tai jonkun muun ominaisuuden puolesta olisi sellainen joka näitä kaapissa hilloamiani vaatteita käyttäisi. Mutta kokemus on osoittanut, että ne eivät ole minua. Sama koskee vaatteita, jotka ovat jossain vaiheessa olleet paljonkin käytössä, mutta ovat sittemmin unohtuneet kaapin kätköihin. Ne ovat tehtävänsä tehneet. KonMari kehoittaa meitä kiittämään tavaroita, jotka ovat tuoneet meille iloa tai opettaneet meille jotain itsestämme ja luopumaan niistä. Samalla luopuu siitä ajatuksesta, että pitäisi olla jonkun toisen lainen kuin mitä oikeastaan onkaan. Tulee aika mukava olo.

Toisin kuin muihin tavarasta luopumishaasteisiin, Konmariin liittyy vahvasti hengellinen puoli. Kun järjestät kotisi, järjestät myös elämäsi. Ja se kyllä pitää paikkansa. Kun kotiaan alkaa lajittelemaan sillä mielellä, että luopuu kaikesta, mikä ei tuota iloa, niin helposti alkaa tekemään samaa myös muilla elämän osa-alueilla. Syönkö sellaisia asioita, jotka eivät oikeastaan tuota minulle iloa? Vietänkö aikaani sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät tuota minulle iloa? Onko elämässäni riittävästi aikaa asioille, jotka tuottavat minulle iloa? Ja siinä piilee KonMarin salaisuus.

Oletko sinä lukenut Konmari siivouksen elämänmullistava taika kirjan? Millaisia ajatuksia sinulla heräsi? Oletko marittanut kotisi?

 

Kukkoa viinissä

Kukkoa viinissä. Kaikki on varmaan kuulleet tästä, mutta minä en ainakaan muista koskaan maistaneeni kyseistä ruokalajia. Koska meillä kuitenkin oli kukkoa ja viiniä, päätin tarttua härkää sarvista ja uppoutua reseptien maailmaan sopivaa ohjetta etsien. Yllättävän hankalaa, koska meillä tosiaan oli ihan oikeita kukkoja, eikä broileria. Tietämättömille tiedoksi, liha on hyvin erilaista kun siirrytään broilerista oikeaan kukkoon. Siinä missä broilerikoipi on valkoista ja mureaa on kukonliha tummaa ja sitkeää. Siinä missä broileri kypsyy hetkessä, vaatii kukko pidemmän ajan. Kukko on kuitenkin vaivansa väärti. Maku on hyvä, joskin broileriin tottuneelle hyvin erilainen. Meidän kukonlihamme tulee omasta kanalasta, mutta kukkoa saa myös kaupan pakastealtaasta.

Kukkoa viinissä

noin kuudelle

2 pientä kukkoa
5 dl  punaviiniä,  esimerkiksi bourgogne tai beaujolais
3 rkl konjakkia
10 salottisipulia
4 valkosipulin kynttä, murskattuna
2 porkkanaa, kuorittuna ja pilkottuna
öljyä
voita
tuoretta tinjamia
1 laakerinlehti
suolaa ja mustapippuria
140g pekonia kuutioina
250g sieniä, itse korvasin tämän kunnon kourallisella kuivattuja mustia torvisieniä
1 dl vehnäjauhoja

Aloita leikkaamalla kukko paloihin. Jos kaipaat apua, youtube auttaa. Laita kuivatut sienet likoamaan pieneen määrään vettä.

Kuivaa palat ja pyörittele ne jauhossa. Ruskista kukkopalat voi-öljyseoksessa pannulla, mausta suolalla ja pippurilla. Laita palat pataan. Kuori sipulit. Hienonna pekoni. Paahda pekonit pannulla, kunnes niistä irtoaa rasvaa ja ne saavat hieman väriä. Lisää pannulle kokonaiset sipulit ja hienonnetut valkosipulinkynnet. Kääntele hetki. Kaada pekoni-sipuliseos pataan. Kaada joukkoon sienet.

Lisää pannulle konjakki ja punaviini ja anna liemen kiehahtaa. Valuta seos kukon palojen päälle. Lisää pataan laakerinlehti ja timjaminoksat. Kaada päälle kanaliemi.

Peitä pata kannella. Keitä liedellä miedolla lämmöllä 1,5 tuntia.

Ystävyydelle

mennyt-kotiin

Olen mennyt kotiin.

Ystävänpäivä sai tänä vuonna uusia merkityksiä, sillä sain kuulla suruviestin lapsuuden ystäväni pois menosta. Vietimme tiiviisti aikaa yhdessä teini-iästä nuoriksi aikuisiksi. Vuosien varrella elämämme olivat kulkeneet eri teitä, mutta yhteisen harrastuksen tiimoilta olimme kuitenkin edelleen tietoisia toistemme elämästä ja aina oli mukava törmätä milloin missäkin.

Ystäväni oli yhdistysaktiivi, jonka monet tunsivat. Hän oli henkilö, jonka puoleen saattoi kääntyä kun tarvitsi neuvoa tai uutta näkökulmaa, hänellä oli uskomaton muisti ja hän osasi lainata milloin mitäkin sopivakseen katsomaa tahoa. Hän oli kuitenkin myös hauska seuramies ja valmis laittamaan itsensä likoon mitä erilaisimmissa projekteissa. Koimme yhdessä monia ikimuistoisia reissuja, organisoimme tapahtumia ja paransimme maailmaa.

Nyt hän on poissa.

Kuolema pysäyttää aina. Se laittaa meidät tietoiseksi siitä, kuinka haavoittuvia olemme. Kuinka pienestä kaikki on kiinni.

Sosiaalinen media on ottanut yllättävän roolin yhteisen ystävän muistelun mahdollistajana. Meillä on ryhmä, jonne jokainen saa jakaa muistoja, kuvia ja tarinoita pois menneestä ystävästä. Tarinat ovat olleet hauskoja, koskettavia ja tunnistettavia. On ollut hienoa palata yhteisten muistojen siivin omaan nuoruuteen ja nähdä myös ne siihen ikään kuuluvat myrskyt ja muut vaiheet lempeän ymmärryksen vallassa. Ryhmään on liittynyt yli sata ihmistä. Heillä kaikilla on oma tarinansa kerrottavana ystävästäni. Kaikkia tarinoita yhdistää kiitos siitä, että on saanut tuntea hienon ihmisen.

Tiesiköhän ystäväni miten laajalti hänestä pidettiin ja häntä arvostettiin? En tiedä. Kiitosta pitäisi jakaa enemmän silloin kun kiitoksen kohde on vielä kuulemassa sen. Pitäisi muistaa sanoa ihmisille enemmän hyvää, enemmän kiitosta ja antaa tunnustusta silloin kun he sitä tarvitsevat.

Kiitos sinulle ystäväni, lepää rauhassa.
Tää ystävyys ei raukene, vaan kestää ainiaan.
On suuri silloin riemumme, kun jälleen kohdataan.
Tiet kauas voivat loitota, jää muistot sydämiin.
Siis vielä kiitos kaikesta ja terve näkemiin.

 

Arabian vanhat kahvikupit

Arabian vanhat kahvikupit ovat heikkouteni. Kerään niitä, vaikka muuten pyrin nykyisin tarkkailemaan kulutustottumuksiani ja miettimään Konmarin hengessä, että tuottaako tavara minulle iloa vai. Vanhat kahvikupit vaan nyt sattuvat tuottamaan minulle iloa, ihan jokainen niistä. Lisäksi kahvikuppeihin liittyy löytämisen riemu. Niitä kun ei saa ihan joka marketista, vaan kuppien kerääminen on monimutkainen prosessi, johon tarvitaan onnea. Tässä taannoin sattuivat tähdet olemaan oikeassa asennossa ja  satuin oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Eräs erittäin tomuinen ja likainen pahvilaatikko oli täynnä eriparisia astioita ja kuulin, että se oli päätymässä roskiin. Roskisdyykkari minussa heräsi ja päädyin tonkimaan laatikkoa vähän enemmänkin.
JA MITÄ SIELTÄ LÖYTYIKÄÄN?
Arabian vanhat kahvikupit tasetteineen. Keltainen Retikka sarja löysi uuden kodin meiltä. Minulla on ennestään turkoosia Retikkaa ja oranssia ja turkoosia Pop sarjaa, jotka kaikki käyvät kivasti yhteen. Eivätkö olekin kauniita astioita? Olen näistä aivan fiiliksissä. Ihanan raikkaita ja keväisiä tähän marraskuun pimeyteen. Ja eikö muuten sovi hyvin meidän tapetin kanssa?
Arabian vanhat kahvikupit

 

Mummoilu

Vanhat astiat on minusta monella tapaa nostalgisia. Niistä tulee sellainen oikeanlainen, hykerryttävä mummola fiilis. Vähän niin kuin lapsena mummon mökillä, kun hiipi keittiöön silloin kun äiti ja isä vielä nukkuivat ja ukki teki voikkareita aamun aikaisille. Mummon ja ukin mökissä oli pienenpieni makuuhuone, jossa oli kolmekerroksiset sängyt. Lapsena ylimpään sänkyyn kiipeäminen ja siellä sarjakuvien lukeminen oli jännittävää. Mummon mökillä oli myös pingispöytä ja sauna, jossa ei ollut ollenkaan erillistä kylpytilaa, vaan kaikki peseytyminen tapahtui pikkuruisessa saunassa. Meidän mökkimme oli samalla tontilla mummon mökin kanssa. Se oli parakki, joka oli joskus toiminut kukkakioskina. Muutimme mökille joka kesä moneksi kuukaudeksi, koska isälläni on mahdollisuus käydä töissä mökiltä käsin.

Mökillä ei ollut paljoa mukavuuksia. Muistan, että kylmässä pidettäviä ruokia pidettiin kaivossa ja ruoka laitettiin pääasiassa pienellä kaasuliedellä ja ihan oikeassa puugrillissä. Teininä koko touhu tuntui aivan karmivalta. Yhteisöllinen elämä sukulaisten kanssa itikoiden syötävänä ei houkutellut esiteiniä. Nykyisin muistelen mökkiaikoja lämmöllä. Ainoat muistikuvani ukistani liittyvät vahvasti mökkiin ja ne teiniä kauhistuttaneet yhteiset hetket perheen ja suvun kanssa ovat osoittautuneet tärkeiksi.

Edelleen jos juon kahvia näistä mukeista niin palaan lapsuuden kesiin ja Kulloon mökille. Mökkiä ei ole ollut enää vuosiin, eikä Ukkiakaan, mutta muistot elävät vahvoina.

Arabian vanhat kahvikupit

Onko sinulla astioita, joihin liittyy vahvoja muistoja?