Martta, rakas koiramme menehtyi eilen illalla äkillisesti sairaskohtaukseen. Suru on suuri.
Martta oli mastiffi, suuri, lempeä, eikä kovin älykäs. Siltä puuttuivat lähes kaikki koiralle ominaiset vaistot. Peuroja se ei havainnut, tai vaikka olisi havainnutkin se ei hätistänyt niitä edes omalta pihalta. Se ei koskaan lähtenyt mihinkään ja sitä piti harvoin pitää kiinni talutushihnassa.
Martta oli perheenjäsen. Se oli aina tiellä. Juuri siellä missä kaikki muutkin. Se tukki eteisen ulos lähtiessä ja makasi keittiön lattialla silloin kun oli kiire laittaa ruokaa perheelle. Matkustettaessa se vei koko takaluukun, mutta toisaalta autokin oli valittu Martan mukaan. Se valitsi paikkansa aina niin, että se esti jonkun oven aukeamisen. Kerran se lukitsi lapsen vessaan vain makaamalla vessan oven edessä.
Se oli usein iloinen ja heilutti häntäänsä niin, että kukat tippuivat lattialle ikkunalaudalta. Ja kun sitä torui, se vain innostui ja häntä vispasi kovempaa tahtia. Se oli huonotapainen ja söi mielellään ruokaa keittiön tasoilta. Sille kelpasi kaikki lihapullista kesäkurpitsakakkuun. Kokonsa takia se ylti kaikkialle. Ja se söi kuin hevonen. Paitsi jotain hitsin kallista erikoispipanaa suurille koirille.
Se kuorsasi niin, että koko talo resonoi sen hengityksen tahdissa. Se myös pieri niin että suussa maistui. Välillä se oli pakko herättää koska television ääni ei kuulunut sen kuorsauksen läpi. Mutta se ei herättämisestä välittänyt, joten päädyimme hankkimaan paremman äänentoiston. Harkitsin vakavasti katalysaattorin ostamista toiseen päähän. Martta tuhosi elämässään aika vähän asioita. Ainoastaan Crocseja se rakasti ja sohvatyynyjä. Sohvatyynyjen uusinta oli kallista, mutta koiran rakkaus on rajua.
Martta oli jatkuvasti tiellä oleva hemmetin iso kokoinen riesa. Se oli myös lasten leikkikaveri ja kasvukumppani, ystävä, perheen jäsen ja elämäni parasta lenkkiseuraa. Nyt hän on poissa.
Tiedättekö vuokramökkien keittiöiden varustelutason? Se on parhaimmillaan mikro, vedenkeitin, kolme toinen toistaan tylsempää veistä ja muovinen leikkuulauta. Siinä ei paljoa kokkailla, saati stailata. Veitsen kävin ostamassa lähimarketista ja lävikön virkaa toimittaa kuvassakin näkyvä kirsikkatomaattipurkki. Hätä keinot keksii niin sanoaksemme.
Lapset toivoivat tortilloja. Ajattelin ilahduttaa perhettä laittamalla iänikuisen valmiina purkista tex mexin sijaan jotain vähän autenttisempaa meksikolaista. En mitään extremeä, vaan ihan tuoreista tarvikkeista itse valmistettua salsaa, guacamolea ja mustapapusoossia. Jätin tosin pavutkin ihan kokonaisiksi, joten lopputuloksena oli ehkä enemmänkin papusalsa kuin varsinainen soossi.
Teinin järkytys ruokapöydässä oli odottamaton. Kaksitoistavuotias puhkesi itkuun (siis oikeasti kyyneleet virtasivat) papusalsan nähdessään. Aina näitä kasvismössöjä! Eikä edes juustokastiketta! Ja siis, meillä oli näiden kasvismössöjen lisäksi pöydässä naudan sisäpaistia. Mutta ei auttanut. Vahinko oli jo tapahtunut ja teinin mustavalkoinen maailma oli kaatunut. Hän olisi halunnut normaalia ruokaa.
En varsinaisesti ole mikään meksikolaisen ruuan ekspertti, oma kokemukseni perustuu lähimarketin tex mex valikoimaan, muutamaan vähän autenttisempaan ravintola kokemukseen Californiassa ja internetin ehtymättömään reseptivarastoon. Voi olla että meksikolainen tekisi jotakin toisin. Mutta teinien kyynelistä huolimatta voisin suositella näitä perinteista tex mexiä piristämään.
Huuhdo säilykepavut. Silppua sipuli ja kuullota öljyssä. Lisää sipulit, silputut jalapenot ja muut ainekset papuihin ja anna maustua jääkaapissa muutama tunti tai yön yli. Seoksen voi tarjota sellaisenaan tai tehosekoittimessa pyöräytettynä kastikkeena.
Poista tomaateista kanta ja siemenet ja kuutioi. Pilko sipuli pieneksi. Hienonna jalapeño ja korianteri. Sekoita kaikki aineet sekaisin, purista päälle limen mehu ja viimeistele suolalla.
Guacamole
2 avokadoa 1 tomaatti 1/2 hopeasipuli tuoretta korianteria n. 1/2 limen mehu suolaa maun mukaan
Sosekeitto on ihana, värikäs ja helppotekoinen arkiruuan peruspilari. Tuttu ruoka nousee seuraavalle tasolle, kun paahtaa kasvikset uunissa ja lisää keittoon kunnon tujauksen tuorejuustoa. Samalla valmistuu myös mahtavan värinen levite punajuuresta.
Mikäpä lämmittäisi kylmänä talvipäivänä paremmin kuin herkullinen ja kauniin värinen sosekeitto. Keiton voi pakata termospulloon mukaan retkelle tai nauttia yhdessä isolla porukalla ulkoilupäivän päätteeksi. Sosekeittoa valmistuu helposti ja edullisesti isommallekkin porukalle. Ja mikä parasta, sosekeitto maistuu niin lapsille kuin aikuisillekin, soppa läpäisee jopa meidän erityisen tarkan teiniseulan. Ihan täydellinen safka esimerkiksi nyt hiihtolomalaisille mäenlaskun lomaan.
Olen löytänyt sosekeitot uudestaan vasta vähän aikaa sitten. Sosekeittojen maailma avautui minulle aivan uudella tavalla kun ymmärsin, että kasvikset kannattaa aina paahtaa ensin. Maku voimistuu ja tiivistyy ja herkullistuu kaikin tavoin. Eikä paahtaminen lisää työtä juuri ollenkaan, sillä siellä uunissa ne paahtuvat ihan itsestään. Kasvikset vain levitetään pellille, hieman oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria perään ja uuniin. Kypsät kasvikset sitten soseutetaan, lisätään hieman kasvislientä ja tuorejuustoa ja kas, sosekeitto on valmista!
Sosekeitto on siitä mahtava ruoka, että se muuntuu satokauden mukaan ollen aina yhtä ajankohtainen. Nyt talvella keiton voi valmistaa juureksista, kesällä kesäkurpitsasta, syksyllä melkeen mistä tahansa vihanneksista. Omat suosikki yhdistelmät löytyy kokeilemalla. Minä olen ihastunut palsternakka – valkosipulikeittoon ja tähän porkkana – punajuuri sosekeittoon. Enkä muuten vähiten värin takia, eikö ole upea?
Crème Bonjour tuorejuustot ovat muuttuneet laktoosittomiksi helmikuun alusta, mikä sopii meille enemmän kuin hyvin. Minä innostuin kokeilemaan uutta Crème Bonjour Bleu tuorejuustoa punajuurilevitteeseen. Sosekeitto taas sai makua Yrttitarha tuorejuustosta.
Sosekeitto
500g porkkanoita 2 kpl punajuuria 1 1/2 pkt Yrttitarha tuorejuustoa oliiviöljyä suolaa ja pippuria n. 5 dl kasvislientä
Keitä punajuuret kypsäksi. Kuori porkkanat ja levitä ne uuni vuokaan. Pirskota päälle oliiviöljyä ja rouhi päälle mustapippuria ja suolaa. Paahda porkkanoita 225-asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia, kunnes ovat kauniin värisiä ja kypsiä. Soseuta porkkanat ja punajuuret blenderissä tasaiseksi. Lisää kasvislientä tarpeen mukaan. Siirrä keitto korkeareunaiseen kattilaan. Lisää tuorejuusto ja sekoita tasaiseksi.
Keitä punajuuret kypsäksi. Soseuta ne blenderissä tasaiseksi massaksi ja lisää joukkoon tuorejuusto. Omat punajuureni olivat sen verran isoja, että tahna jäi pelkällä Bleu tuorejuustolla liian löysäksi, joten laitoin mukaan vielä puolipakettia Yrttitarhaa. Sinihomejuustomaistui tahnassa silti hyvin. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoile siemennäkkärin kanssa.
Ihanaa hiihtolomaa kaikille lomalaisille! Ps. Tsekkaa myös Muoti mielessä -blogin helppo lasagne ohje.
Helsinki Design school Valokuvaajan tutkinto käynnistyi menneellä viikolla ja allekirjoittanut on yksi oppinnot aloittaneista. Kun hain kouluun, en juuri löytänyt netistä kokemuksia koulun opiskelijoilta, joten ajattelin, että blogi olisi hyvä paikka avata vähän omien opintojen edistymistä.
Jos on pakko, määrittelen itseni valokuvauksen vakavaksi harrastajaksi. En siis ole enää ihan amatööri, mutta toisaalta tunnistan oman osaamiseni rajallisuuden. Toisinaan kuvani ovat jo (omasta mielestäni) melko hyviä, olen sinut kamerani kanssa ja tunnen valotuksen periaatteet. Hain kouluun oppiakseni lisää, tullakseni paremmaksi kuvaajaksi, mutta ennen kaikkea löytääkseni oman ilmaisuni.
Helsinki Design school viehätti minua monestakin syystä. Ensinnäkin tutkinto on mahdollista suorittaa työn ohella, toisekseen pidin ajatuksesta, että eri alojen kuvaajat opettavat omaa genreään. Koulutuksen aikana opitaan niin ruokakuvauksesta kuin muotikuvauksestakin. Ja päästään kokeilemaan pimiö työskentelyä! Olen viimeksi työskennellyt pimiössä parikymmentä vuotta sitten, joten voi olla, että taidot ovat hivenen ruosteessa.
Vuosi on lyhyt aika, etenkin kun lähipäiviä on vain kaksi kuukaudessa, mutta uskon koulutuksen antavan hienoja mahdollisuuksia kokeilla ja oppia erilaisilta kuvaajilta. Jokainen kun tekee asiat omalla tavallaan.
Harjoitustehtävän parissa
Helsinki Design school – 1. pv
Ensimmäinen päivä uudessa koulussa on aina jännittävä. Oli sitten kyse peruskoulusta tai Helsinki Design schoolista. Koulu sijaitsee Helsingin keskustassa Fabianin kadulla ja löytyy onneksi helposti. Heti ulko-ovista sisään astuttaessa vastassa on ystävällinen ja avulias mieshenkilö, joka opastaa uusia oppilaita ottamaan kahvikoneesta haluamansa juoman ennen oikeaan luokkaan astumista. Tila on avara, luokkahuoneet ovat lasiseinien takana, niin, että voit nähdä mitä muissa luokissa tapahtuu. Aulan pöydillä on suklaata. Kahvi on hyvää.
Luokassa ei ole opettajaa. Kello tikittää, koulun pitäisi alkaa, mutta ketään ei näy. Opiskelijat selailevat pöydällä olevia kansioita, joissa kerrotaan koulun käytännöistä. Kännykän räpeltäminen on kielletty, opintotoimisto auttaa, myöhästyminen on epäkohteliasta. Kun pääsemme aloittamaan, lukee koulutusjohtaja meille tuleville oppilaille perehdytyskansion sisällön ääneen. Tärkeitä asioita painottaen. Jos olet pois, mitään materiaaleja tai kotitehtäviä ei voida lähettää sähköisesti tai postilla. Joudut hakemaan ne koululta, vaikka yli puolet oppilaista tulee pääkaupunkiseuden ulkopuolelta. Tätä perustellaan tekijänoikeuksilla. En ymmärrä, mutta en kehtaa enää kysyäkään. Olen kuvitellut, että sähköinen viestintä on vahvasti nykypäivää. Olen jopa hieman huvittunut kun koulutusjohtaja sanelee meille vuoden ohjelman. Olo on kuin ihan oikealla ekaluokkalaisella.
Kun sanelu päättyy, esittelemme itsemme. On mielenkiintoista kuulla mistä kukin tulee ja millaisella taustalla. Joku on jo kuvannut työkseen, joku toinen taas on vasta hankkinut ensimmäisen järjestelmäkameransa. Enemmistö on naisia, mutta joukossa on myös jokunen mies. Minusta on mukavaa, että ryhmä on moninainen, mutta mietin jo, miten ihmeessä opettajat selviytyvät tehtävästään kun osaamisen tasossa on niin suuri ero.
Lounaan jälkeen alkaa ensimmäinen oikea luento. Alun myöhästyminen ja muut alku menot ovat vieneet ison siivun alkuperäisestä luennon pituudesta. Harmi, sillä luento on hyvä. Valokuvaaja Marko Rantanen puhuu meille inspiraatiosta, unelmista, valokuvista, elämästä ja luovuudesta. Olen myyty. Tässä tulee rahoille vastinetta ja enemmänkin. Saan niin monta hyvää ideaa, että haluaisin päästä toteuttamaan ne kaikki. Heti. Nyt! Olen juovuksissa silkasta innosta. Janoan lisää oppia. Marko puhuu valokuvauksesta innostuneesti, mutta vailla kiihkoa. Realistisesti, samalla painottaen unelmien tärkeyttä. Hän pistää meidät hommiin, pakottaa herättelemään omaa luovuutta. Antaa heti muutaman työkalun kotiin viemisiksi. Olen niin oikeassa paikassa. Tätä varten hain mukaan.
Helsinki Design school – 2. pv
Toisena päivänä meitä opettaa Paola Suhonen ja aiheena on digikameran perusteet. Innostava opettaja, mutta valitettavasti koen etten kuulu kurssin kohderyhmään. Paola selittää kameran toimintaa ja valotuksen perusteita todella hyvin ja elävästi, mutta kun on opetellut perusteita jo viimeiset viisi vuotta, niin uutta asiaa ei oikeastaan tule. Samaan aikaan vierustoverini pähkäilee liian informaation kanssa. Nautin eniten niistä hetkistä kun Paola rönsyilee aiheen ulkopuolelle ja kertoo mielenkiintoisia tarinoita Amerikan elokuvateollisuudesta tai taidemaailman lainalaisuuksista, joita hän on urallaan haastanut. Silti seitsemän tuntia on pitkä aika perusasioiden kertaukselle. En voi sanoa, ettenkö olisi oppinut mitään uutta, aina oppii. Mutta paljon aikuisiällä opiskelleena olen tullut kriittiseksi siitä mihin aikani käytän. Saanko rahalle ja ajalleni vastinetta. Nyt lauantain anti jää vähäiseksi, mikä on harmi, sillä kamerassani on vielä asioita, joita en osaa hyödyntää tai joiden merkitystä en ymmärrä. Ja vaikka Paola Suhonen on ihan mahtava.
Ymmärrän, että koulutukseen voi osallistua ilman ennakko-osaamista ja se on minusta hienoa. Uskoisin kuitenkin, että kaikkia palvelisi oppimisen kannalta se, että ryhmä olisi jaettu tasoryhmiin. Minulle aukon, suljinajan ja iso-arvon pyhän kolminaisuuden ymmärtäminen on ollut haaste. Olen jankannut sitä kursseilla ja itse opiskellen, joten ymmärrän todella heitä, jotka tippuvat helposti kärryiltä kun puhutaan kuvaamisen tekniikasta. I feel you. En kuitenkaan usko, että olen yksin turhautumiseni kanssa. Loppua kohden nouseva melutaso kertoo, etten ole ainut oppilas, joka keskittyminen alkaa herpaantua.
Onneksi jokaiseen päivään liittyy myös kotitehtävä, josta jokainen saa henkilökohtaisen palautteen opettajalta. Jos palaute on oikeasti eteenpäin vievää ja ajatuksella annettua, voi tämäkin päivä päästä plussan puolelle.
Summa summarum. Ensimmäisen lähijakson jälkeen olen kahden vaiheilla. Toisaalta näen mikä potentiaali tässä on. Upeita mahdollisuuksia sukeltaa valokuvauksen maailmaan, innostua, inspiroitua ja oppia uutta. Toisaalta mietin jo tulevia ohjelmisto tunteja. Kauhuskenaarioni on puuduttavan pitkä lauantai koneen äärellä osaamiani asioita kerraten. Mielenkiinnolla ensi kertaa odottaen!
Onko teillä kokemuksia Helsinki Design Schoolista?
Kalapullat on helppo ja nopea tehdä. Ja niihin voi helposti käyttää ruotoisempiakin kaloja.
Nämä herkulliset kalapullat syntyvät hauesta, nieriästä ja edellispäivän sinisimpukkaliemestä. Kalapulliin voi käyttää myös kermaa, jos sinisimpukoita ei ole viime päivinä tullut valmistettua.
Hauki on hivenen ongelmallinen kala. Se maistuu hyvälle, on kotimainen, ekologinen ja ärsyttävän ruotoinen kala. Vaikka ruodot onkin melko helppo nyppiä pois, teiniseulaa hauki ei meinaa ruotojensa takia läpäistä. Ainakaan niin usein kuin meillä olisi haukea tarjolla. Ollaan näet mun ruokakriisin jälkeen pyritty vähentämään lohen syöntiä. Hauki olisi tosi hyvä, nieriä taas ei ole paras mahdollinen vaihtoehto. Mutta kompromisseja tässä haetaan, perheen, luonnon ja omien mielihalujen välillä.
Kalapulliin hauen voi jauhaa ruotoineen päivineen. Itse teen massan blenderissä, koska käden ulottuvilla ei ole parempaakaan laitetta jauhamiseen. Minusta kalapullista tulee parempia kun kaikki ei ole jauhettu tasaiseksi massaksi, joten nieriän jätän tarkoituksella isommaksi hakkelukseksi. Jätin massan tarkoituksella melko löysäksi, sillä halusin kaikin keinoin välttää kuivat kalapullat.
Vaikka itse sanonkin, niin oli erinomainen idea käyttää sinisimpukoiden liemi kalapulliin. Harmillisesti olin niin fiiliksissä simpukoista, etten tajunnut kuvata niitä tänne blogiin. Mutta yksinkertaisuudessaan liemi oli valkoviiniä, sipulia, valkosipulia, kermaa ja persiljaa. Sinisimpukat antavat liemelle mielettömän hyvän maun. Siis ihan älyttömän hyvän.
Tämä kalapulla ohje onkin syntynyt sen ympärille, että oli tämä sinisimpukkaliemi, haukea ja nieriää ja lähestyvä parasta ennen päiväys. Paljon muuta kaapeissa ei sitten ollutkaan. Paitsi nahistunut sitruuna.
Kalapullat
1 kg haukea fileoituna 600 g nieriää fileoituna n. 2 dl sinisimpukkalientä tai kermaa 3 kananmunaa n. 1 dl pankokorppujauhoja 1 sitruunan kuori raastettuna 3 tl suolaa voita paistamiseen
Leikkaa hauki palasiksi ja hienonna tehosekoittimessa. Samalla pitäisi mennä mahdollisten ruotojenkin sileäksi. Lisää joukkoon simpukkalientä, niin että lopputulos on mukavan kuohkeaa, tasaista massaa. Poista nieriästä ruodot ja nahka ja leikkaa paloiksi ja hienonna nopeasti tehosekoittimessa. Nieriä saa jäädä hakkelukseksi.
Sekoita haukimassa ja nieriä hakkelus keskenään. Lisää joukkoon kananmunat ja korppujauhot. Raasta sitruunan kuori ja lisää se massaan. Mausta suolalla ja sekoita.
Ota massasta sopivan kokoisia kokkareita pannulle ja paista juuri ja juuri kypsäksi voissa.
Långvik on Kirkkonummella luonnon keskellä sijaitseva kylpylähotelli. Täydellinen paikka lyhyeen irtiottoon arjesta.
Olenko jo kertonut, että minulla on ehkä maailman kaikkeuden ihanin mies? Näin nimittäin on. Eikä vähiten siksi, että sain häneltä joululahjaksi rentoutus ja hemmottelu hetken Långviikin hotellissa. Ihan yksin, omassa seurassani. Lahjaan sisältyi vapaavalintainen hoito spa -osastolla ja sen jälkeen drinkki ja dinneri yläkerran ravintolassa.
Kuten moni äiti, yrittäjä tai ihan vaan elämän tuulissa riutunut ihminen tietää, on oman ajan ottaminen välillä todella vaikeaa. Sitä on kaikenlaista, minkä nostaa oman ajan edelle. On lasten harrastuksia, kotitöitä, oikeita töitä, hyödyllisiä ja tärkeitä asioita. Ruuanlaittoa, kaupassa käyntiä, läksyjen tekoa, hampaiden kiristelyä. Tiedättehän.
Niihin samoihin syihin loppui syksyllä myös liikuntaharrastukseni. Elämä tuli eteen ja kiire ja stressi. Kunnes havahduin Intian lomallani siihen, kuinka tärkeää oman ajan ottaminen on. Mieheni oli havahtunut tähän jo aikaisemmin, sillä lahjakortti Långviikkiin tuli ennen Intian matkaa.
Tällä viikolla vihdoin oli minulla oli mahdollisuus päästä rentoutumaan ja nauttimaan lahjastani.
Långvik – Spa
Olin valinnut rentouttavan koko vartalohieronnan ja kasvohoidon. Hotellin respasta sain pyyhkeen, kylpytakin ja tohvelit ja ne kourassa marssin spa-osastolle. Vaihdoin ylleni asiaankuuluvat varusteet ja minut ohjattiin rentoutushuoneeseen odottamaan hoitoni alkamista. Siinä lämmitetyillä lökötuoleilla maatessani pääsin jo mukavasti ylellisiin ja sangen rentoutuneisiin fiiliksiin.
Sitten mut jo kutsuttiinkin hoitohuoneeseen. Olo oli vähän koominenkin kun tapsuttelin valkoisissa släpäreissä kylpytakki päällä hierojan perässä käytävää pitkin. Mutta hoidossa kyllä hymyhyytyi. Hyvällä tavalla siis. Siinä kun makasi lämpimien vällyjen välissä ja kuunteli rentoutusmusiikkia ja haisteli jotain miellyttävää tuoksua pääsi nopeasti irti arjesta.
Hieronta käsitti koko vartalon. Minulla oli pohkeiden ja alaselän lihakset kipeänä edellispäivän treeneistä, joten niitä hierottaessa tuntui pientä kipua silloin tällöin, mutta muuten hieronta oli rentouttavaa, ei liian hivelevää, vaan mukavan napakkaa. Hieman yllättävää oli mahan hieronta ja aluksi pieni nolostus valtasi minut, mutta sitten ajattelin, että antaa mennä. Minä nautin rentoutuksesta koko rahalla. Yhdessä vaiheessa pääni oli kuin aromipesässä hautumassa, en tiedä miksi, mutta se oli ihanaa.
Se on muuten ihmeellistä miten hieronnassa ajantaju katoaa ja koko ihanuus loppuu äkisti. Samaan aikaan rentoutuminen on kuitenkin niin täydellistä, että ajattelee, että on ollut pöydällä pienen ikuisuuden. Miksi en hemmottele itseäni useammin? Olisin varmasti parempi ihminen! Enkä yhtään niin takakireä kuin nykyisin.
Kaikkiin hoitoihin kuuluu myös mahdollisuus uida ja saunoa hotellin allasosastolla. Minä menin hoidon jälkeen muhimaan höyrysaunaan. Ja pakko oli testata myös infrapunasauna. Uimaan en tohtinut mennä, sillä pelkäsin kylmän veden karkoittavan eufoorisen oloni.
Långvik – Ravintola
Tarpeeksi saunottuani suuntasin matkani hotellin ravintolaan. Ihan vaatteet päällä, kylpytakin hylkäsin haikein mielin spa-osastolle. Ravintola oli tyhjä, joten sain vapaasti valita parhaan paikan. Palvelu oli nopeaa ja ystävällistä. Valitsin maisteluun Kirkkonummi menun, Apple & passio drinkin ja lasin suositusviiniä pääruuan kanssa.
Kirkkonummi menu
Herkkutattikeittoa ja omenaa
Kevyesti savustettua siikaa, vehnähelmiä ja hummerikastiketta
Vaniljavanukasta, vadelmaa ja mustikkasorbettia
Herkkutattikeitto oli taivaallista. Eteeni tuotiin lautanen, jossa oli kauniisti aseteltu omenakuutiot ja inkiväärivaahto, ja hetken jo ehdin pohtia, että tässä on kyllä keitto viety kokonaan uusille leveleille, ennen kuin tarjoilija kaatoi tattikeiton lautaselle. Sanoinko jo, että se oli herkullista. Savustettu siika oli sekin hyvää. Vehnähelmiä oli ehkä makuuni hieman runsaasti verrattuna hummerikastikkeeseen. Annos oli kuitenkin kaiken kaikkiaan herkullinen. Jälkiruoka oli kaunis ja ainut mistä edes muistin yrittää ottaa kuvan. Muiden annosten kimppuun syöksyin sellaisella vauhdilla, että kuvaaminen tuli mieleen vasta kun olin nuollut lautasen. Jälkiruoka ei ollut ykkössuosikkini. Jostain syystä vanilijavanukas ja mustikkasorbetti eivät olleet suussani match made in heaven.
Pieni miinus ehkä myös siitä, että siinä illallista nauttiessani tilan toisella puolella suoritettiin sound chekkiä. Tila on jaettu kahtia vain verhoilla, mutta äänet kuuluivat kyllä. Jälkiruuan viimeisiä lusikallisia nauttiessani verhon takana alkoivat “firman pikkujoulut”, johon sisältyi talent show. Valitettavasti oma elämykseni sisälsi vain talenttien kuulemisen, eikä näkemistä, joka ei ainakaan auttanut asiaa.
Palvelu oli kuitenkin Långviikissa omaa luokkaansa. Ystävällistä ja nopeaa. Siitä täydet pisteet. Haluan tulla uudestaan.
Kokonaisuutena Långviikissa viettämäni iltapäivä oli ihana, täydellisen tervetullut rentoutushetki arjen keskelle. Kiitos Tane, ihana joululahja. Pus.
Jos Långvik kiinnostaa, niin kannattaa lukea myös tämä edellinen juttu.
