Mä olen viime aikoina miettinyt paljon unelmia. Toteutuneita unelmia, tämän hetkisiä unelmia ja unelmia joita en vielä edes tiedä unelmoivani. Olen aina ollut kova unelmoimaan, mutta myös tehnyt paljon töitä unelmieni saavuttamiseksi.
Teininä suurin haaveeni oli asua Lontoossa, joten amiksesta valmistuttuani muuten pariksi vuodeksi Englantiin. Vieläpä täysin olemattomalla kielitaidolla, käytännössä ummikkona. Muistan alun epätoivon hetkinä miettineeni monesti kotiin lähtöä, mutta suomalaisella sisulla siitä selvittiin ja kielitaitoi kehittyi loppujen lopuksi melko nopeasti.
Nykyisi tärkeimmät unelmani liittyvät tietenkin perheeseen, läheisten hyvinvointiin, hyvään parisuhteeseen ja lapsiin. Unelmani ovat hyvin keski-ikäisiä, ne liittyvät onnelliseen yhteiseen vanhenemiseen mieheni kanssa ja siihen, että lapseni löytäisivät oman onnensa ja paikkansa maailmassa. Ja tietenkin uuteen koiranpentuun. Olen ihmistyyppiä, jolla on aina uusia unelmia työn alla. Unelmat ovat kuin bensaa, joka pitää minut liikeessä.
Blogi on ollut minulle pitkään yksi kanava toteuttaa unelmia. Silloin kun vielä askartelin aktiivisesti, unelmoin siitä, että saisin joskus jonkun tekemäni työn julkaistuksi alan ulkomaisissa lehdissä ja että pääsisin tekemään kotimaista Ihana-lehteä. Haaveilin siitä, että matkustaisin joskus Anaheimiin, Kaliforniaan, alan suurimmille messuille. Halusin päästä ulkomaille oppimaan alan parhailta tekijöiltä. Haaveilin suomenkielisestä paperiaskartelulehdestä ja omasta kirjasta. Olen saanut mahdollisuuden toteuttaa kaikki nämä haaveet. Mikään niistä ei tullut ilmaiseksi, vaan joka ikisen unelman eteen olen tehnyt töitä, erehtynyt, laittanut itseni altiiksi muiden arvostelulle. Käytettyä aikaa ja rahaa ei kannata edes laskea, mutta unelmat ovat kaiken sen väärtejä.
Olen välillä liiankin ratkaisukeskeinen ihminen. Muutan unelmat nopeasti tavoitteiksi, välitavoitteiksi ja teen duunia niihin pääsemiseksi. Silloinkin kun unelma voi muista vaikuttaa saavuttamattomalta tai muutoin epärealistiselta. Mulle riittää, että unelman tavoittelu on itselleni mielekästä, mutta turhaudun tilanteessa, jossa en pysty nimeämään tavoitteita, joita kohti haluaisin mennä. Ei sillä, monesti se matka kohti unelmien täyttymistä on suurempaa kuin itse päämäärä.
Nyt kun bloggaamiseni on ikään kuin alkanut alusta, koko unelmakenttänikin on muuttunut ja elää oikeastaan vielä koko ajan. Kun aloittaa jotakin uutta, on vielä vaikeaa tietää mitä todella haluaa. Ensimmäinen unelmani sen jälkeen kun aloin itse luokitella itseäni ruokablogiksi oli se, että saisin kutsuja ravintola-alan tapahtumiin ruokabloggaajana. Ihan oikeasti siis. Ilmainen päivällinen, siinä haavetta kerrakseen.
Nyt kun olen ruokablogannut jo vähän pidempään, ovat haavenikin muuttuneet. Ne eivät vielä ole niin selkeitä kaikin osin, että voisin muuttaa haaveeni tavoitteiksi, mutta sitä kohti ollaan menossa. Unelmoin mm. siitä, että opin paremmaksi valokuvaajaksi. Unelmani on matkustaa ruokakuvauskurssille Kreikkaan. Ups. Se on jo toteutumassa. On myös haaveita, jotka eivät vielä ole toteutuneet ja joita en vielä edes osaa muodostaa lauseiksi.
Unelmiani bloggaamiseen liittyen:
- Päästä mukaan isompaan työryhmään tekemään ruokakuvauksia esim. Glorian ruoka ja viini-lehdelle. Nimenomaan projektiluontoisesti oppimaan ja näkemään miten ammattilaiset hoitavat hommansa.
- Päästä työskentelemään Liemessä -blogin Jennin kanssa. Haluaisin oppia häneltä sekä kuvaamista, että sisällön tuottamista. Jenni on yksi ruokablogi idoleistani, hän on tehnyt upeaa työtä omalla urallaan. Tämä haave on työn alla, sillä olen ilmoittautunut Luovaan workshoppiin.
- Unelmoin siitä, että valokuvani ovat tunnistettavissa minun ottamikseni, ne ovat minun näköisiäni, laadukkaita ja omaleimaisia. Ilman, että otan saman kuvan kerta toisensa jälkeen. Tätä unelmaa tavoittelen kouluttautumalla. Aloitin opsikelun Helsinki Design Schoolissa ja olen tänäkin vuonna mukana Rock your blogin kuvauskurssilla.
- Haluan oppia paremmaksi ruuan laittajaksi. En ole vielä tarpeeksi syvällä tässä niin, että osaisin tarkentaa unelmaani. Mutta jos vaikka Henri Alen opettaisi muutaman vinkin muttikastikkeeseen, niin en olisi pahoillani. Unelmissani opin uusia asioita alansa parhailta, ihmisiltä, joilla on intohimoa omaan tekemiseensä. Intoa joka tarttuu ja vie eteenpäin.
- Unelmoin myös siitä, että saan tehdä kiinnostavia kamppiksia erilaisille yrityksille. Kaupalliset yhteistyöt antavat itse luottamusta ja motivoivat kehittymään. Ne haastavat ja pakottavat mukavuusalueen ulkopuolelle.
- Unelmoin siitä, että joku päivä minulla on ruokafilosofia, jotakin merkityksellistä sanottavaa ruuasta ja ilmiöistä sen ympärillä. Unelmoin siitä, että osaan kirjoitta ruuasta mielenkiintoisesti ja persoonallisesti.
- Unelmoin ruokamatkailusta, lähelle ja kauaksi. Haluaisin tutustua maakuntien parhaisiin ruokapaikkoihin ja perinne herkkuihin. Haluaisin tutustua alkutuotantoon, oppia tekemään hyvää, modernia ruokaa paikallisista, kauden raaka-aineista. Ja erityisesti haluaisin oppia tekemään hyviä kastikkeita. Ja älyttömän hyvää leipää. Unelma kamppikseni olisikin yhteistyö kotimaisen yrityksen kanssa, joka joko järjestäisi ruokapakettimatkoja suomeen tai olisi pientuottaja, jolla on erityisen hyvä tuote ja jonka matkaa saa seurata alkutuotannosta kaupanhyllylle. Saa olla yhteydessä!
Sellaista tällä kertaa. Onko teillä unelmia jotka ajavat teitä eteenpäin?
