Potagerian perustaminen

Potagerian perustaminen ei ole mikään hetkessä tapahtuva heti valmis projekti. Vaan enemminkin vuosien projekti, jos minulta kysytään.

Potageria on ranskalaistyyppinen keittiöpuutarha, jossa perinteisesti kasvaa yhdistelmä vihanneksia, yrttejä ja kukkia. Potager on samaan aikaan koristeellinen, kaunis, värikäs, esteettinen ja hyödyllinen. Sillä vaikka visuaalisuus on potagerian yksi kulmakivi, on hyötynäkökulma kuitenkin koko ajan läsnä. Potageria sopiikin loistavasti omavaraisuus ajatteluun.

Potagerian perustaminen | lavatarha | omavaraisuus | potageria

Kukkivan hyötypuutarhan, potagerian perustaminen on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Sen vahvistaa tämän vuotinen kokeiluni, jossa onnistuin kyllä osittain puutarhan kukkimisessa, mutta hyötypuutarha näkökulma jäi vähän vaisuksi. Tein monia aloittelian virheitä, kuten istutin laatikoihin aivan liikaa kasveja niiden pinta-alaan nähden ja kukat valtasivat oikeastaan kaiken tilan hyötykasveilta. Ja ne missä kukat eivät selvinneet, olivat rikkaruohojen täyttämiä.

Huomasin viime kesänä myös sen, että minikasvihuoneeni jäi auttamatta liian pieneksi. Jo keväällä olin taimien kanssa pulassa ja kesällä kasvihuone oli niin täynnä, etten oikein mahtunut hoitamaan kasveja kunnolla. Näin ollen totesimme Tanen kanssa, että puutarhaa oli katsottava kokonaisuutena uudestaan.

Potagerian perustaminen

Ehkä tärkeimpänä nostan esille itselleni vaikeimman asian. Upea potangeria ei synny hetkessä. Eikä taatusti ilman tuntien ja taas tuntien työtä. Eikä ilman osaamista. Eli kannattaa suosiolla laske rimaa ja iloita pienistä onnistumisista. Ku ite tekee, saa mitä tulee. Ja siitä pitää opetella nauttimaan. Puutarhanhoito on opettanut itselleni prosessista nauttimista. Aina en tietenkään pysty iloitsemaan epäonnistumisten tuomista oppimiskokemuksista, mutta entistä enemmän pystyn kuitenkin iloitsemaan ja pienistä saavutuksista. Upeasti kukkivista unikoista ja niistä muutamista, sitäkin herkullisemmista punajuurista. En jää liikoja murehtimaan niitä, jotka unohdin harventaa, enkä niitä, jotka eivät itäneet ollenkaan.

Yritän myös ihan oikeasti oppia. Yhtä paljon olen oppinut niin viljelystä kuin itsestänikin. Kaalit on pakko pitää harson alla koko ajan. Muuten ne syödään. Sen minkä peurat aloittavat, sen toukat lopettavat. Vanha Långviikin potagerian puutarhurin viisaus. Ja toisaalta. Älä tee mitään, mikä vaatii hullua kitkemistä. Kaikista suurimpana viisautena on se, että mahdollista helppous. Tee kastelusta helppoa, tee kitkemisestä helppoa, tee sadonkorjuusta helppoa. Mieti miten saat asioita yhdistettyä, selkää säästettyä ja enemmän satoa suosikki vihanneksistasi.

Näiden viisauksien ja oppimiskokemusten pohjalta on lähdetty suunnittelemaan uudistunutta puutarhaa. Kastelun ja peuroilta suojaamisen takia haluan pitää potagerian melko tiiviinä. Tärkeää on kuitenkin jättää kasvulavojen väliin kuunollinen liikkumatila. Se helpottaa sekä laatikoiden hoitamista, että lisää viihtyisyyttä. Viime kesänä lavat olivat melko tiheässä, eikä käytäviä oltu lainkaan rakennettu. Rikkaruohot valloittivat käytävät kokonaan, ruohonleikkuri ei mahtunut väliin ja puutarhuri luovutti puolessa välissä kesää kokaan. Etenkin kun krassit sun muut kasvit valuivat kasvulavalta tälle muutenkin viidakoksi muodostuneelle kulkuväylälle.

Myös Strömsössä on perustettu potageria. En nyt tässä lähde sen enempää vertailemaan meidän kokemuksia.

Potagerian perustaminen | lavatarha | omavaraisuus | potageria

 

Kasvulavat

En ole lainkaan varma kuuluvatko kasvulavat varsinaisesti potageriaan. Perinteisesti kasvualueet on potageriassa reunustettu muotoon leikatuilla puksipuilla. Tai jollain kauniilla kiveyksillä. Mutta kuten sanottu, olen laiska ja osaamaton. Näin ollen olen kokenut lavaviljelyn olevan itselleni sopiva tapa puutarhaviljelyyn. Kasvulavat nostavat kasvit hieman ergonomisemmalle korkeudelle, rikkaruohot on helpompi pitää poissa ja kaiken kaikkiaan lavoja on helpompi hoitaa.

Meillä on muutamia erikokoisia lavoja, suurin osa on leveydeltään metrin ja pituudeltaan kaksi metriä. Korkeutta näillä matalilla laatikoilla on noin 30 senttiä. Lisäksi potageriassa on korkeampia laatikoita, joiden korkeus on 60 cm. Laatikoiden pohjalla on suodatinkangas, johon olen tehnyt viiltoja, että madot ja muut hyödylliset öttäiset pääsevät kulkemaan. Suodatinkangas estää rikkaruohoja nousemasta lavan multaan.

Lavojen ympäristö

Lavojen ympärille muodostuvat käytävät on peitetty mäntyhakkeella. Hakkeen alle olen levittänyt mansikkakangasta rikkaruohojen kasvua estämään. Itseasiassa juuri tätä kirjoittaessani heräsin miettimään, että meninköhän tyhmyyksissäni hautamaan kasvimaalleni metritolkulla mikromuovia? Tein tässä pikaisen googlailun ja tuloksena on se, että ei aina kannata uskoa ensimmäistä neuvojaa. Ekologisempiakin vaihtoehtoja olisi ollut saatavilla kun vain olisi taas älynnyt hetken miettiä omilla aivoillaan. Tää on just tätä.

Lue lisää putarhamietteitäni täältä.

Hapanjuurileipä palkitsee leipojan

Hapanjuurileipä on vienyt minut mukanaan. Innostuin hapanjuurileipomisesta vuosi sitten kun sain Whats cooking Helsinki tapahtumasta oman vehnäjuuren mukaani. Onnistuin kuitenkin tappamaan tapahtumasta saamani juuren ja heitin sen menemään. Tai luulin sen kuolleen, myöhemmin opin, että juuri parka oli vain hyvin nälkäinen. Ostin nimittäin itselleni Eliisa Kuuselan Leipävallankumous kirjan, joka opastaa lukijansa hapanjuurileivonnan saloihin.

Hapanjuurileipä | leipä | leivonta | hapanjuuri | juureen leivottu

Leipävallankumous ei sinällään ole mikään perinteinen keittokirja resepteineen, vaan enemminkin Leipävallankumous pyrkii ymmärtämään hapanjuurileipomisen prosessia. Kovin erikoisia reseptejä hapanjuurileivän valmistamiseen ei tarvitakkaan; juurta, jauhoja, vettä ja suolaa.

Kirjan ostamisesta kului noin viikko siihen, että olimme omavaraisia leivän suhteen. Viikossa ehtii kirjan ohjeilla tehdä toimivan juuren. Leivät eivät vielä ole olleet täydellisiä. Osa ollut vähän liian rapsakoita kuoresta, viillot ovat olleet liian pinnassa tai liian syvällä, prosessi ei ole mennyt kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ja yksi taikina tipahti lattialle kesken kaiken. Leipä on silti aina maistunut hyvältä. Eikä silleen omatekoinen on aina parempaa hyvältä, vaan oikeasti hyvältä! Hapanjuuri antaa leipään makua. Ja harjoitus tekee mestarin, niinhän ne sanovat.

Itse leipomisprosessista on todettava, että se on helppo. Ei tarvita mitään koneita, eikä taikinaa tarvitse ihmeemmin vaivata. Se ei tartu käsiin, eikä se muutoinkaan ole erityisen hankala. Ainakaan tällä omalla lyhyellä kokemuksella tarkastellen. Voihan olla, että joku luku on jäänyt vahingossa lukematta, mutta hirveän hyvää leipää tulee melko vähällä vaivalla etten sanoisi. Ainut mitä leivontaan tarvitaan ihan älyttömästi, on aika. Kiireellä ei hapanjuurileipää leivota. Kun tänään aloitan taikinan teon neljän aikaan iltapäivällä, niin leipää pääsen maistelemaan vasta seuraavana aamuna  aamupalalla.
Hapanjuurileipä | leipä | leivonta | hapanjuuri | juureen leivottu
Kuusihenkisen perheen leivässä pysyminen vaatii leivän per päivä. Olen leiponut kaksi leipää joka toinen päivä, joten harjoitusta on saanut ihan mukavasti. Hapanjuurileipä on kaupanhöttö leipää stydimpää kamaa, eli siinä missä teini poika teki 4 paahtoleipää, riittää nyt 2 siivua. Huomiona sanottakoon, että myös äärimmäisen kriittinen teiniraati on hyväksynyt äiteensä leipoman hapanleivän osaksi tarkoin valikoitua ruokavaliota.

Leipomisinnostukseni ei ole kuitenkaan sujunut ongelmitta. Leivän leipominen vaatii käsittämättömän määrän jauhoja. Vehnäjauhoja, täysjyvävehnäjauhoja, spelttijauhoja, ruisjauhoja, you name it. Jauhoja on kilotolkulla. Kaappitilaa ei niinkään.

Jatkan tällä mun pitkään nukuksissa ollutta #suurikeittokirjahaaste tta. Muut keittokirjapostaukset löydät täältä.

Siiderikoulu osa 1: johdatus siiderin valmistukseen

Siiderikoulu on tutkimusmatka siiderinvalmistuksen saloihin. Siiderin valmistuksesta täällä blogissa kertoo mieheni Tane, joka osallistuu HAMIn siiderikurssille Lepaan viinitilalla. Tane jakaa teille lukijoille oppinsa ja oivalluksensa siiderin valmistuksesta, meni syteen tai saveen. Omenoita, uteliasuutta ja intoa on enemmän kuin osamista. 

Siiderikoulu osa 1: johdatus siiderin valmistukseen | aitosiideri

Siiderikoulu osa 1

Mikä saa henkilön joka ei juuri syö omenaa tai juo siidereitä osallistumaan siiderin valmistus kurssille?

No antakaas kun kerron. Tänä vuonna omenasato oli määrällisesti hyvä, mutta ötökät olivat vioittaneet isoa osaa sadosta. Mitä ihmettä sitten tehdä näillä kaikilla omenilla? Kuivattua omenaa on kaapissa jo 25l, mehua 60l, soseita pakkasessa, hilloja kaapissa ja vieläkin puissa on satoja kiloja omenaa.

Pienen googlailun tuloksena seuraava omena kokeilu voisi olla siideri. Ohjeita löytyi netistä reilusti, mutta välttääkseni ainakin osan aloittelijan virheistä, päätin ilmoittautua Aidon siiderin valmistus- koulutukseen. Kyseisen kurssin järjestää HAMI (Hämeen ammatti- instituutti) Lepaan viinitilalla, kouluttajana siideristi Jyrki Pylväs.

Kurssi alkoi aamukahvittelulla ja esittäytymiskierroksella, lisäkseni paikalla oli panimon pitäjiä, omenatilallisia ja muutama muu ihan vaan omaksi huvikseen uutta taitoa hankkiva henkilö. Alkuun kävimme nopealla kierroksella viinitilan tuotanto- ja varastotiloissa, mikä oli ihan kiva sillä muutoin ensimmäinen päivä oli teoriapainotteinen.

Luento-osuus alkoi omenan ja siiderin historialla. Jyrki kertoi siiderin matkasta joka kodissa tehdystä arkijuomasta marketeissa myytäväksi bulkkisidukaksi ja siitä taas nykyisin arvostetuksi artesaanituotteeksi. Kurssilla tehdään selkeä ero aidon siiderin ja ”siiderin” välillä. Muualla Euroopassa, erityisesti vanhoilla perinteisillä siiderialueilla, Brittein saaret, Ranskan ja Espanjan pohjoisosat, tämä ero on aina ollut olemassa. Suomessa siiderikulttuuri on verrattain nuorta joten tietämyksen lisäämiseksi on vielä reilusti työtä tehtäväksi. Itselleni tuli uutena tietona että myös, olutmaana pidetyssä, Saksassa on myös vanhaa siiderikulttuuria, joka itseasiassa, lopputuotetta ajatellen, on melko lähellä Suomalaista aitoa siideriä. Tähän toki syynä lienee osittain se että en ihan hirveästi ole aiemmin perehtynyt siidereihin sekä se että Saksan siidereitä kutsutaan omenaviineiksi, apfelwein.

Siiderikoulu osa 1: johdatus siiderin valmistukseen | aitosiideri

Aito siideri

Aito siideri on omenamehusta tehtyä siideriä johon ei lisätä vettä ja siiderin kemiallinen käsittely sisältää vain tuoteturvallisuuden kannalta välttämättömät toimenpiteet. Bulkkisidukkaan valmistetaan pääsääntöisesti mehutiivisteestä käytetystä perusviinistä joka sitten laimennetaan vedellä, maustetaan ja värjätään halutunlaiseksi juomaksi.

Siiderin valmistusprosessi käytiin läpi melko nopeasti ja yleisellä tasolla, sillä siihen on vielä tarkoitus perehtyä tarkemmin, käytännön kautta, seuraavilla opintojaksoilla. Koska kurssi on suunnattu laajalle osallistujaryhmälle ja moni tähtää ammattimaiseen valmistukseen, oli mielenkiintoista kuulla valmistuksesta tuhansien litrojen tankeissa jossa hiivaa menee kilotolkulla, kun oma ajatus on puuhastella joitakin kymmeniä litroja keittiössään.

Kurssipäivän kruunasi iltapäivän omena- ja siideritasting jossa alkuun maisteltiin eri omenalajikkeita ja keskusteltiin niiden soveltuvuudesta siiderin valmistukseen. Tässä kohtaa oma visio siitä että laitetaan kaikki pihan omenat vaan mehuksi ja tehdään siitä siideri, koki pienen takaiskun. Näin toimien juomasta tulisi suurella todennäköisyydellä jotain sellaista, jonka juominen olisi kaukana nautiskelusta. Syömäomenista ei tule hyvää siideriä ja siideriomenat eivät oikein sovellu syötäviksi, mutta ei hätää pihan koristeomenat, joita olen syöttänyt peuroille saattaisivat soveltua hapokkuutensa ansiosta mainiosti siiderin valmistukseen.

Lopuksi maisteltiin erilaisia aitoja siidereitä, kotimaisia yhdenlajikkeen ns. testiversioita sekä ihan kaupoista löytyviä isojen valmistajien tuotteita, suomalaisia ja ulkolaisia. Kotimaisissa juomissa kaikissa oli selkeästi havaittavissa suomalaisen omenan maku. Jokaisella siiderialueella on omia tapoja ja perinteitä, kuinka tehdään aito siideri, tastingissa ammattilaisen johdolla saa kivasti kiinni siitä kuinka nämä vaikuttavat tuotteen makuun ja siihen kuinka erilaisia juomia saadaan aikaiseksi samasta raaka-aineesta.

Lisää juttua siideristä tulossa tänne blogiin, kannattaa myös laittaa Tanen instagram stoorit seurantaan.

Siiderikoulu osa 1: johdatus siiderin valmistukseen | aitosiideri

Jos sulla on paljon omenaa, niin kokeile myös omena reseptejä.

Suppilovahveropizza

Suppilovahveropizza on syksyn hitti. Sieniä tulee syötyä niin pastassa, risotossa, kastikkeissa ja keitoissa, joten miksipä ei myös pizzassa. Suurin homma sieniruuissa on tietenkin itse kerääminen ja saaliin puhdistaminen, mutta samalla se on myös osa hauskuutta. Rentouttava haaveilu ja metsässä hortoilu tekee hyvää, erityisesti jos mieltä painaa stressi ja kiire. Puhumattakaan löytämisen ilosta!

Sienestys on sekoitus osaamista ja tuuria. Sienestämistä helpottaa kun tietää mitä etsii ja mistä etsii. Sekään ei kuitenkaan takaa hyvää saalista. Tarvitaan myös vähän tuuria ja paljon tarkkaavaisuutta. Oikeanlainen sääkin tekee sienestämisestä helpompaa. Oikein pilvisellä ja kovin märällä kelillä sieniä on minusta hankalampi havaita, sillä ne maastoutuvat helposti syksyn lehtiin. Auringon pilkoittaessa erityisesti keltaiset sienet, kantarellit ja suppilovahveroiden jalat erottuvat selkeämmin.

Muistathan kuitenkin aina olla tarkkana sieniä poimiessa. Kerää vain niitä sieniä joita tunnet!

Suppilovahveropizza | sieniruuat | sienipizza | kasvisruoka | pizza

Suppilovahveropizza | sieniruuat | sienipizza | kasvisruoka | pizza Suppilovahveropizza | sieniruuat | sienipizza | kasvisruoka | pizza

Suppilovahveropizza

Pizzapohja
3 dl vettä
1 rkl oliiviöljyä
1 tl sokeria
5,5 dl vehnäjauhoja
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa

Laita uuni kuumenemaan niin kuumaksi, kuin mahdollista. Laita pellit kuumenemaan uuniin.

Mittaa yleiskoneen kulhoon lämmin vesi, öljy ja sokeri. Sekoita kuivahiiva vehnäjauhoihin ja lisää jauhoseos nesteeseen muutamassa erässä. Vaivaa kymmenen minuuttia. Anna taikinan levätä kymmenen minuuttia. Lisää sitten suola ja vaivaa taas kymmenen minuuttia. Anna taikinan levätä vielä kymmenen minuuttia ja jaa se sitten kahdelle leivinpaperille.  Levitä taikina leivinpapereille – tarvitset reilusti jauhoja, sillä taikina on hyvin löysää. Täytä pizzat, siirrä ne varovasti kuumille pelleille ja paista uunissa 5-10 minuuttia (kiertoilmauuniin voit laittaa pizzat samaan aikaan), kunnes reunat ovat kauniin kullanruskeat ja juusto sulaa. Ohje: Hannan soppa

Kastike
150 g ranskankermaa
1 tl kuivattua timjamia
hiukan suolaa
mustapippuria myllystä

Täyte
5 dl tuoreita suppilovahveroita
ripaus suolaa ja mustapippuria
1 punasipuli ohuina viipaleina
4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
tilkka öljyä
150 g mozzarellaraastetta

Päälle
hiukan kuivattua timjamia
mustapippuria myllystä
rucolaa

Lisää mausteet ranskankerman joukkoon, sekoita hyvin ja jätä hetkeksi odottamaan.

Kuivaa suppilovahveroita kuumentamalla ja sekoittelemalla niitä paistinpannulla kunnes kaikki neste on haihtunut. Lisää tilkka öljyä ja kuullota sipuleita hetki sienten kanssa. Mausta sienet pienellä ripauksella suolaa ja mustapippuria.

Lisää pizzapohjan päälle kerros ranskankermaa, levitä päälle sienitäyte ja ripottele päälimmäiseksi kerros mozzarellajuustoraastetta. Suppilovahveropizza toimii myös seuraavan päivän aamupalalla.

Katso täältä lisää sienireseptejä.

Shocking news – lopetin vahingossa lihan syönnin

Totta se on! Lihan, kanan ja broilerin syönti on nyt loppu. Ja ihan vahingossa.

Taisin olla 15 -vuotias kun osallistuin ensimmäiselle partioleirilleni. Se oli Hangossa järjestetty Suomen partiolaisten Finnjamboree Loisto vuonna 1996. Olin siellä kaksi viikkoa muiden nuorten kanssa, ajatelkaa, ensimmäinen pitkä vapauden jakso ilman vanhempia. Siinä oli nuoruuden, vapauden ja kesän huumaa koko rahalla! Muistaakseni se oli joku yllytyshullu idea, ehkä vedonlyönti, mistä kaikki alkoi. Ilmoittauduimme kaverini kanssa kasvissyöjiksi. Ja kasvissyöjänä pysyin siihen asti, kunnes häämatkallani Prahassa alkoi tehdä mieli (puoli raakaa) pihviä. En tiedä oliko raskaudella osuutta asiaan, mutta lapsen syntymän jälkeen liha palasi ruokavaliooni pikku hiljaa.

Nyt viime vuosina olen vähentänyt lihan syöntiä melkoisesti. Mä en missään nimessä ole vegaani, enkä edes kasvissyöjä, sillä syön kalaa ja äyriäisiä. Ja  rakastan juustoja. Ja syön jogurttia. Ja hunajaa. Pidän lihasta, erityisesti pitkään kypsyneistä lihapadoista. En kuitenkaan halua syödä lihaa joka päivä, saatika useita kertoja päivässä. Ja tässä tullaan taas saman asian äärelle kuin silloin 15 -vuotiaana. Eli partioleirille. Isot asiat elämässäni tuntuvat kulminoituvan partioleireille. Sieltä on löytynyt niin mies kuin kasvissyöntikin.

Partioleireillä, kuten muissakin “laitosruokailuissa” on pääsääntöisesti tarjolla liharuokaa. Toki mukana on pakollinen kasvisruokapäivä, mutta jos omassa ruokavaliossaan on tottunut syömään kasvisruokaa, niin että mukana on liharuokapäivä, niin parin viikon ruokavalion muutos ei houkuta. Niinpä ilmoittauduin leirille kasvisruokailijaksi. Mikä viisas teko se olikaan. Ja miten helppoa. Laitoskeittiön ruoka antoi valtavasti vinkkejä siihen, miten arkiruuassa korvataan liha kasvisproteiineilla. Ja erityisesti ideoita siihen, miten kotioloissa voisi milloin mitäkin ruokaa muokata enemmän omaan suuhun sopivaksi.

Oman haasteensa leirikasvisruokaan toi se, että olen allerginen soijarouheelle. En siis soijalle, vaan sille kuivatetulle rouheelle ja olettaisin, että myös niille saman sarjan suikaleille. Ilmeisesti soijarouheen teko prosessissa käytetään jotain kemikaalia joka aiheuttaa allergisen reaktion. Ymmärrettävästi taas leireillä soijarouhetta käytetään paljon, koska se on sekä halpaa, että proteiinirikasta.

Leiriltä tultuani palasin muina naisina töihin ja ruokana oli jauhelihakastiketta. Ei vaan uponnut. Ja siitä lähtien olenkin sitten pärjännyt vallan hyvin ilman. Eikä siinä mitään, on sekä ekologisesti, että eettisesti hyvä vähentää eläinperäisiä tuotteita. Tämä lihattomuus sopii hyvin myös omavaraisuus ajatukseeni. Lihan kasvattaminen ruuaksi on nimittäin ihan toinen tarina.

 

Sadonkorjuun aika

Olitpa sitten parveke viljelijä, palsta viljelijä, punainen tupa ja perunamaa tyyppinen viljelijä tai omavaraisuuteen tähtäävä hc-puutarhuri, niin kuin allekirjoittanut, niin sadonkorjuu on erityistä aikaa. Silloin voi ihan konkreettisesti nauttia työnsä tuloksista ja ihmetellä kättensä jälkeä. Niin kuin esimerkiksi sitä, että koko kauden paras sato tuli koristekurpitsasta. Jota kuitenkin istutin vain yhden siemen pussillisen, esikasvatin melko lyhyen aikaa ja tökkäsin sitten maahan. Se kasvoi niin valtavasti, että tappoi muita kasveja, kuten vesimelonin alleen. Ensi vuonnakin aion kasvattaa koristekurpitsaa, mutta vien sen jonnekin kauemmaksi leviämään.

Toinen kauden yllättäjä oli samettiruusu. Kasvatin sitä itse siemenestä, enkä osannut ollenkaan arvata millaisiksi valtaviksi puskiksi samettiruusut kasvaisivat. Luulin saavani jotain hillittyjä melko matalia tuhnuja, mutta yli puolimetriset pensaat veivät huomattavasti enemmän tilaa kuin mitä olin mitoittanut. Tämä saattoi vaikuttaa porkkanoiden ja punajuurten määrään ja kokoon. Toisaalta oma osansa oli toki älyttömän kuivalla kesällä, hieman epätasaisella kastelulla ja ennen kaikkea sillä, että osa kasveista jäi harventamatta. Ups.

Purjosta innostuin jostain mystisestä syystä keväällä aivan älyttömästi. Vasta myöhemmin kuulin, että purjo on melko vaativa kasvi kasvattaa. Vaikka olisihan se pitänyt päätellä jo siitä, että purjo esikasvatetaan kuukausi tolkulla siinä missä sipuli vain työnnetään maahan niille sijoilleen. Olin myös lukenut, että krassi toimii hyvänä kasvuparina mille tahansa vihannekselle. Niinpä tungin kasvulaatikon täyteen purjoa ja krassia, ajattelematta, että istuttamani krassin siemenet olivat jotain hormoonikrasseja, jotka peittivät purjot alleen ja syksyllä joutuisin etsimään purjoja vatavasta krassi pöheiköstä. Olen karvaasti joutunut toteamaan, että näissä viljelyhommissa vähemmän on enemmän. Onneksi istutin purjoja myös avomaalle, jossa purjoparat ovat taistelleet elintilasta rikkaruohonjen kanssa, mutta selvinneet selkeästi paremmin kuin tuon “hyvän kasvupari krassin” kanssa.

Summa summaarum. Helpommallakin sitä pääsisi. Puutarha on tuottanut meille mukavasti tuoreita vihanneksia käyttöön, mutta talven varalle saamme vain satunnaisia makupaloja. Ennen kaikkea tämä vuosi on opettanut miten ei kannata tehdä. Tässä mun teesejä ensivuodelle:

  • Lisää väljyyyttä istutuksiin
  • Lisää yrttejä
  • Lisää kasvulaatikoita
  • Kastelu järjestelmät kuntoon!
  • Ei kolmen viikon poissa oloja parhaimpaan kasvukauteen