17 vuotta sitten sanoimme tahdon. Tänä aamuna pohdimme, että taisi olla ihan hyvä valinta.
Maistraatissa jännitti ihan hirveästi, mutta kun vihkijä kysyi Tanelta halusiko tämä ottaa vaimokseen ihan jonkun vieraan naisen, niin se oli siinä. Minä oli käynyt ihanassa paikassa kampauksessa ja meikissä. Varsinaiset juhlat meillä oli vasta juhannuksena. Siellä kerroimme suvulle, että esikoinen oli matkalla. Me ei oltu kauheasti suunniteltu meidän elämää eteenpäin, vaikka vauva ei mikään vahinko ollutkaan. Isoissa päätöksissä me ollaan aina edetty mutu tuntumalla ja tähän asti se on kannattanut.
Miten hirveen nuoria me oltiinkaan. Tulee oikein hellyyskohtaus kun katsoo noita nuoria maistraatissa. Herranen aika! Mutta ehkä siksikin kaikki meni niin hyvin. Me kasvettiin yhdessä aikuisiksi ja opeteltiin olemaan ja elämään tässä maailmassa meidän näköistämme elämää.
Yhtenä iltana mä sain jonkun kohtauksen ja podin yksinäisyyttä. Olin Tanelle et mulla ei ole yhtään kavereita eikä ystäviä, eikä kukaan edes koskaan pyydä mua lasilliselle eikä naisten reissulle. Mikä siis ei pidä paikkaansa, koska mulla on ja olen lähdössä Tampereelle naistenreissulle, mut siinä itsesääli kohtauksessa unohdin et olen erakko luonne, joka usein kieltäytyy kutsuista, koska sosiaalinen elämä tuntuu rankalta. Mut sit kysyin Tanelta, kokeeko se koskaan yksinäisyyttä ja se sanoi että ei, koska mä oon siinä.
Se ehkä tiivistää meidän avioliiton. Me ollaan myös toistemme parhaat ystävät. Me viihdytään toistemme seurassa, silloinkin kun tehdään hiljaisuudessa omiajuttujamme saman pöydän ääressä. Kiitos yhteisistä vuosista Rakkauteni tähtihedelmä, tulkoon niitä vielä monituisia lisää.
