Author: minna

Parisuhteesta päivää – äidin oma aika

Ensimmäistä kertaa elämässäni olen siinä tilanteessa, että minulla ei ole mitään omaa harrastusta, mutta mieheni lentää aktiviteetista toiseen. Olen elämäni aikana tehnyt vaikka mitä, kaikkea vatsatanssista valokuvauskursseihin ja askartelutapahtumista jumppiin. Opiskeluni määrittivät koko perheen menoja neljä vuotta. Sen lisäksi löysin aikaa omille jutuilleni. Mieheni on aina ollut enemmän kotona viihtyvää tyyppiä, jopa siinä määrin, että olen välillä tuskaillut asian kanssa. Meillä on useammin kuin kerran käyty keskusteluita siitä, että omaa aikaa pitää ottaa silloin kun sen kokee tärkeäksi. Kukaan ei voi tietää mitä toinen haluaa.

En tuskaile enää, sillä osat ovat vaihtuneet. Tane on selkeästi löytänyt omat juttunsa. Opiskelu on tuonut hänelle uudenlaisia haasteita ja tekemistä. Siihen kun lisätään muut menot, niin huomaan vaakakupin kääntyneen ihan uuteen kulmaan. Minä olen se, joka olen kotona ja mieheni se, joka ilmoittaa koska on koulussa tai jossakin muualla menossa.

Olen samaan aikaan sekä hyvilläni, ällistynyt, että hämmentynyt. Miten tässä näin kävi? Ei sillä, etteikö nyt olisi minun vuoroni, tasapuolisuuden nimissä. Se tuntuu vain niin kovin vaikealta. Tiedän, että se on oikeus ja kohtuus, mutta en silti halua kokonaan luopua omasta ajastani. En halua olla se vaimo, joka kyttää kotona miehensä tulemisia ja menemisiä. Ja katkeroituu.

Oih, kuulostaapa itsekkäältä. Mutta tunnen itseni, minulla on pakko olla myös omaa aikaa. Ihan ikiomaa aikaa. Jotain inspiroivaa ja kehittävää. Yhteisöllistä. Haluan oppia ja kehittyä. Oma aika tekee minusta paremman äidin ja vaimon. Se lienee pitkän avioliittomme salaisuus. Meillä on kummallakin ollut mahdollisuus tehdä omia juttujamme ja olemme niihin toisiamme kannustaneet. Meillä on ollut mahdollisuus kehittää itseämme siihen suuntaan mikä meille on ollut tärkeää. Nyt on minun paikkani miettiä, mitä tässä elämäntilanteessa tarkoittaa minun oma aikani.

Oman ajan ottaminen tai sen toiselle antaminen ei aina ole helppoa. Parisuhdeajan järjestämisestä puhumattakaan. Jokaiselle äidille tuttu kumppani on huono omatunto. Minä olen hiljentänyt sen äänen sillä, että olen aina kokenut antaneeni lapsilleni paljon aikaa. Olen pääsääntöisesti kotona kun he lähtevät kouluun, tulevat koulusta,  tekevät läksyt ja syövät illallisen. Minulla on aikaa jutella, olla läsnä ja kuunnella. Minulla on hyvä omatunto siitä, miten paljon minulla on mahdollisuus antaa perheelleni. Perusasiat ovat kunnossa. Perheessämme on rakkautta. Perheemme kestää vanhempien oman ajan. Opiskelun tai pienet omat lomat. Rakkauden määrää tai perusturvallisuuden tunnetta ne eivät vaaranna.

Tähän yhteyteen on pakko kertoa, että omaa aikaa olen saamassa heti uudenvuoden jälkeen kun lähden hyvän ystäväni Elinan kanssa ensin muutamaksi päiväksi New Yorkiin ja sieltä Los Angelesiin, joten ihan kokonaan ilman omia menoja en minäkään ole, vaikka tässä räpätänkin!

Mikä on sinun omaa aikaasi? Miten oman ajan tarpeesi on muuttunut eri elämäntilanteissa? Koetko huonoa omaatuntoa oman ajan ottamisesta?

Lahjat pakettiin

Taas on se aika vuodesta, että lahja jos toinenkin peittyy kääröihin. Paketointi on kiva tapa nostaa yksinkertainenkin lahja ihan uudelle tasolle. Erityisesti aikuisväestö arvostaa kauniisti paketoitua lahjaa. Ei sillä, etteivätkö lapsetkin, mutta heillä pääpaino taitaa vielä olla sisällöllä.
Lahjat pakettiin
Laskin eilen lahjoja paketoidessani, että paketoin lahjoja yhteensä 6 asukkaalle, 4 lapselle, miehelleni, vanhemmilleni, mummoille, anopille, lasten kaikille 7 opettajalle ja tarhatädille ja muutamille ystäville. Lähes 30 hengelle. Pakkaamista siis riittää.
Eikä siinä mitään. Lahjojen pakkaus on minusta ihan mukavaa puuhaa. Etenkin jos siihen valmistautuu hyvissä ajoin. Hankin joulupapereita vähän sieltä sun täältä. Käytän hyödykseni pienten valmistajien persoonallisia paperiarkkeja ja vanhoja, ylijääneitä tapetteja. Lisäksi minulla on paketointi tarvikkeita ihan Ikeasta, koska siellä oli mieletäsni aika hauskoja juttuja kun viimeksi kävin. Käytän paketoimiseen oikeastaan aika samoja välineitä kun muinakin vuodenaikoina. Minusta tärkeintä on se, että paketista tulee hauskan näköinen ja että lahjan saaja ilahtuu siitä!
Lahjat pakettiin

Lahjat pakettiin

Osa paketeista on hyvin yksinkertaisia, niissä paketoinnin juju tulee valokuvasta joka kertoo kenelle paketti on tarkoitettu.  Mielestäni kuvan käyttäminen on myös siitä hauska idea, että se ei ainoastaan tuo uutta twistiä lahjan ulkoasuun, mutta auttaa myös niitä henkilöitä tunnistamaan omat lahjansa, jotka eivät osaa lukea. Ainakin auttaa sitä pukkia, jolla alkaa olla jo vähän huono näkö!

Lahjat pakettiin

Nämä paketit ei niin ikään ole kovin monimutkaisia. Olen yhdistänyt kauniisti kuvioituihin voimapapereihin hamppunarua, mustaa niinen oloista lahjanarua ja puisia kirjaimia. Mielestäni lopputulos on mukavan luonnonläheinen. Ja miehekäs. oikeastaan kaikki nämä tässä postauksessa esitellyt paketit ovat ulkoasultaan maskuliinisia. Tiedättehän, yksinkertaisia, sulavalinjaisia ja mutkattomia. Tai siihen ainakin pyrin.

Lahjat pakettiin

Ajattelen paketoinnin pieninä askarteluprojekteina. Yksi lahja on aina oma projektinsa, jota sitten saatan tarvittaessa monistaa. Käytän paketointiin askarteluvälineitä ja tarvikkeita. Kuten vaikkapa pilvenmuotoista nimilappua, jossa on tarrakirjaimilla tehty nimi. Jotkut koristeet kerään joulun jälkeen talteen uusiokäyttöä varten. Kuten vaikka ison puisen kuvion neliönmuotoisen paketin päältä.

Kerään ne vähän räyhäkämmät paketit vielä kokonaan omaan postaukseensa, mutta toivottavasti tämä antaa pakkausideoita teille, jotka pidätte maanläheisistä sävyistä ja valokuvista!

Millaisia paketteja teidän käsissänne on tänä vuonna syntynyt?

 

Lisää paketointi vinkkejä löydät täältä ja täältä, täältä ja täältä.

Mitä kuuluu sokeriaddiktiolle?

Erittäin hyvä kysymys näin joulun alla. Maistuuko sokeri, olenko piilo syöppö? Sokeriaddiktioni on ja pysyy, mutta ruokavalio muutosten takia se pysyy hallinnassa.

Olen aikaisemminkin elämässäni karpannut ja se tuntuu toimivan minulla niin kauan kun pystyn pitämään ruokavalion vähähiilihydraattisena. Ongelmia syntyy kun syystä tai toisesta annan löysää. Esimerkiksi loman / juhlan / painonpudotus tavoitteen saavuttamisen vuoksi. Kuvittelen hallitsevani kohtuu käytön ja havahdun seuraavan kerran kun sokeri on jo juurruttanut itsensä takaisin ruokavaliooni.

Tällä kertaa olen aloittanut lempeämmin. Osittain laiskuuttani. Tekosyy tai ei, olen käyttänyt paljon energiaa kouluun. Uusien tapojen ja muutosten tekeminen on ollut hidasta. Olen pyrkinyt oikeaan suuntaan, lisännyt vedenjuontia, ottanut joitakin lisäravinteita käyttöön, pyrkinyt syömään luontaisesti vähähiilihydraattisia ruokia, mutta toisaalta olen myös ollut tilanteissa, joissa olen vain pyrkinyt valitsemaan pienimmän pahan. Olen syönyt lempiruokaani risottoa, nautiskellut muutamaan otteeseen suklaata ja olempa syönyt perunalaatikkoakin.

Pääsääntöisesti olen kuitenkin lisännyt kasvisten syöntiä, pyrkinyt panostamaan aamupalaan ja napostelun lopettamiseen. Ruokavalion seuraaminen on ollut sekä helppoa, että haastavaa. Haastavinta ovat tilanteet joita en syystä tai toisesta ole ennakoinut. Herkkupöytien äärelle ei pidä mennä nälkäisenä. Vanha viidakon sananlasku.

Täytyy sanoa, että olin positiivisesti yllättynyt kun osallistuin Tampereella koulutukseen ja kahvilla oli vaihtoehtona myös hedelmiä.

Minua on auttanut ruokavaliomuutoksessa oma, henkilökohtainen ravitsemusterapeutti. Häneltä ole nsaanut sekä käytännön vinkkejä että henkistä tukea ja uusia näkökulmia. Oman osansa tuo se, että ravitsemusterapeutti tuo positiivista painetta projektiin. Koen että olisin hänen aikansa tuhlausta jos en edes yrittäisi toimia yhdessä sovittujen periaatteiden mukaisesti.

Ongelma on edelleen aamupalassa. Olen aamuisin hidas ja mielikuvitukseton. Minulla ei ole nälkä heti herättyäni, enkä ainakaan tykkää syödä mitään kiireellä. Tänä aamuna söin kuvassa olevia banaanilettuja. Ohjeen löydät täältä.

Mitä te suosittelisitte aamiaiseksi hankalan nirsolle hiilareita tarkkailevalle henkilölle?

Joulukalenterin luukut 1-11

Rakastan joulukalentereita, kaikenlaisia sellaisia, mutta erityisesti itse tehtyjä. Sellaisia joiden tekemiseen on nähty aikaa ja vaivaa. Erityisen paljon ajatusta ja rakkautta. Eikä sekään haittaa, että kalenteri on visuaalisesti näyttävä, taidokas käsityön tuote. Kalenterilla voi ilahduttaa lapsia, puolisoa tai vaikka omia vanhempia. Toteutustavassa on vain taivas ja mielikuvitus rajana.  Hauskoja ovat myös joissakin blogeissa pyörivät tunnelmalliset joulukalenterit. Seuraan esimerkiksi Kotipalapelin ja Muita ihania -blogin joulukalentereita.

Itse olen tänä vuonna kunnostautunut ostamalla Partiolaisten joulukalenterit ja yleisön vaatimuksesta Fazerin suklaa kalenterit. Kaikkia neljä. Ei vaan pystynyt parempaan. Vaikka Partiolaisten joulukalenteri on kyllä ostettavista se one and only, the kalenteri.

No mutta, päätin ratkaista joulukalenteri vajaavaisuuteni tälläisellä laajemmalla kalenteri ajatuksella, että jaan joulukuun noin puoliksi ja lanseeraan kaksi luukkuisen kalenterin. Ensimmäisessä luukussa esittelen muutaman viimehetken joulukortti idean heille, jotka eivät normaalisti askartele, mutta jotain pitäisi tehdä ja ehkä ottaa lapsetkin mukaan.

Näiden korttien tekeminen onnistuu kaikilta vauvasta vaariin. Tarvikkeet ovat yksinkertaiset, maalia, musta kynä ja irtosilmiä.

 

 

Kaikki kortit on tehty samalla idealla, ensin on töpötetty sormenjälkiä kartonkiin ja maalin kuivuttua on lisätty yksityiskohdat mustalla tussilla ja liimattu silmät paikoilleen. Lumiukkojen nenät oranssilla tussilla.

Millaisia joulukortteja te olette askarrelleet lasten kanssa?

Isolla kirkolla

Vein eilen maatiaislapseni Helsinkiin kaupunkilaiselämää ihmettelemään.  Oilin 6v, ensimmäinen ihmetys oli Stokkan pyörivä kello. Voi sitä ihmettä! Kello olisi riittänyt varmasti koko reissun pääkohteeksi, mutta mitä vielä, parempaa oli tulossa! Perinteisten jouluikkunoiden lisäksi oli tänä vuonna kokonainen ikkuna pelkästään Legoille. Ei huono idea ollenkaan. Niitä aikamme ihmeteltyämme siirryimme Senaatintorille karuselliin, siitä muutaman mutkan kautta takaisin Stokkalle ja kas, olimme koko perhe pyörällä päästämme kuin parhaatkin kaupunkilomalaiset. Kannattaa käydä myös katsomassa Stockmannin ruotsalaisenteatterin puolella olevana Jaffa animaatio. Epilepsia valoista huolimatta hauska kokemus.

Vaikka asumme noin puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingin keskustasta, niin aika harvoin tulee käytyä ihan ytimessä. Lähinnä keskustaan tulee tehtyä täsmä iskuja. Teatteriin, syömään, hakemaan jotakin jostain tietystä erikoisliikkeestä tai keikalle. Lähinnä kulttuuri rientoihin.

Eipä silti, tälläinen turisti pyörähdysoli paikallaan. Oli ihan mukavaa kuljeskella pitkin Aleksanterin katua ja piipahtaa näyteikkunan perusteella sisällä pop up kaupassa, My o My:ssa. Tai en tiedä oikeastaan tuosta pop uppeudesta, mutta sen lupaan, että kauppa oli ihanan hipsteri. Olisin ostanut sieltä vaikka mitä kivaa lahjaksi, niinhän taisin ostaakkin. Käsintehtyä suklaata (lasten opettajille), kivoja lahjapapereita (niiden pakkaamiseen) ja kivan yllätyksen pojalleni, joka tosin ei ollut kovin suuri yllätys, koska innostuimme kaikki ko. tuotteesta.

Senaatin torin Tuomaan markkinat ovat meille joka vuotinen perinne, yleensä olemme käyneet myösVanhan joulumyyjäississä, joita tänä vuonna ei enää ole, vaan myyjäiset on siirretty Kaapelitehtaalle. Olen pitänyt Vanhan myyjäistarjontaa Tuomaan markkinoita parempana. Tuomaan markkinoilla on kivoja juttuja ja upeita käsitöitä, mutta useimmiten myös rihkamaa. Vanhalla on pääsääntöisesti laadukasta käsityötä. Tänä vuonna Tuomaan markkinoilla on karuselli. Upea ilmestys illan hämärässä, täydessä valaistuksessa! Ja mikä parasta, karuselli on täysin ilmainen. Jonoa ei myöskään ollut, joten todella mukava lisä meidän Helsinkipäivään!

Lasten mielestä isolla kirkolla on maailman noloin sanonta. Ihanaa olla nolo mutsi.

Onko teillä jouluperinteitä, johon kuuluu käyminen jossain? Myyjäisissä, joululauluja kuuntelemassa tai muissa joulutapahtumissa?

Kun päätin ruveta menestyväksi bloggaajaksi

Totta joka sana. Se oli yksi keväinen päivä mökillä kun ajattelin, että voisin ruveta kirjoittamaan suosittua blogia, jolla tienaa rahaa. Ajattelin jopa, että voisin vaikka siirtyä kokonaan bloggaamaan ja kiertelemään erilaisissa bloggaaja pirskeissä verkostoituen ja ilmaisnäytteitä kahmien. Minua voitaisiin haastatella lehtiin ja kutsua puhumaan messuille.

Menestyvän bloggaajan urani lähti oikeastaan aika mukavasti käyntiin. Olin tehnyt hyvää taustatyötä ja kerryttänyt kokemusta. Ensimmäisen blogini perusin jo vuonna 2007, joten blogi maailma sinällään oli minulle tuttua, kuten myös facebookit, Instagrammit ja Twitterit. Nyt pitäisi enää siirtää blogin aihepiiri hieman laajempaa lukijakuntaa palvelevaksi. Kokeilin DIY -ohjeita, resepteja, plus -muotia ja sekalaisia matkailu vinkkejä. Kävin kurssin bloggaamisesta ja lisäsin blogin reunoille asiaan kuuluvat mainokset. Aika pian sain myös kutsun Indiedays blogi portaaliin. Se oli hieno päivä. Kuvittelin, että portaali toisi onnen. Yhteistyöpostauksia ja shampanjaa muiden bloggaajien kanssa. Käsittämättömät tienestit mainostuloilla. Olin väärässä.

Olen puolessa vuodessa tienannut noin viisi euroa. Mainoksista tienatakseen pitäisi tehdä erilaisia mainospostauksia, joiden avulla saisi lukijat linkkaamaan ja ostamaan näitä kyseisiä tuotteita. Huomasin olevani liian laiska sellaiseen. DIY -postaukset vaativat järkyttävät määrät työtä, eikä niitä siltikään lukenut kukaan. Muoti ei kiinnosta tarpeeksi, siis minua, lukijoita kyllä. En ole kovin kiinnostunut shoppailusta ylipäätään, en ainakaan siinä mielessä, että voisin inspiroida ketään muuta ostamaan mitään. Olen saanut yhden kutsun bloggaaja tapahtumaan, jonne en päässyt omien menojeni vuoksi. Totuuden nimissä on sanottava, että olen myös saanut mukavia yhteistyö ehdotuksia, ja sen mukana esimerkiksi tuoreita yrttejä ja muutaman kirjan. Ja askartelutarvikkeita, joiden yhteistyökuviot solmin edellisen blogini aikaan.

Kaiken kaikkiaan olen lähtöpisteessä. Blogiani lukee ehkä himpun verran suurempi yleisö kuin askartelublogiani, facebookissa blogillani on muutama sata seuraajaa enemmän ja saan jonkin verran enemmän ihastuttavia komentteja kuin edelliseen blogiini.

Mikä sitten on muuttunut? Nautin tämän blogin tuomasta vaihtelusta ja vapaudesta. Siitä, että olen saanut kokeilla erilaisia asioita, kirjoittaa enemmän ja vaihtelevista aiheista.

Mitä olen matkalla oppinut?

Bloggaaminen on parasta silloin kun sitä tekee ensisijaisesti itselleen. Kirjoittaa siitä mistä itse on kiinnostunut,  sillä aikataululla mikä itseään parhaiten palvelee ja ennen kaikkea omana itsenään, rehellisesti omia arvojaan tunnustaen. Suosittua blogia ei kannata perustaa. Vähän niin kuin hittibiisiä ei kannata kirjoittaa. Kannattaa vain pyrkiä eteen päin, parantaa, kehittyä ja kokeilla.

Olen huomannut, että pidän kirjoittamisesta silloin kun tuntuu, että minulla on jotakin sanottavaa. Olen huomannut, että aina ei ole. Tykkään monista asioista, kuten kotona olemisesta, askartelusta, valokuvauksesta ja matkustamisesta. Rakastan perhettäni. Ehkä blogini tulisikin keskittyä siihen pääasiaan, että kuka minä olen. Sillä tuskin tullaan tekemään massia tai juomaan shampanjaa, ainakaan blogiin liittyen, mutta hei, kuka tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ehkä epätrendikkyys, ylipainoisuus ja suurperheen äitiys on joskus vielä myyvää?

Huomasitteko, en ole katkera. Jatkan oman bloggaaja minäni etsintää. Pysykää mukana!

Mikä teitä motivoi bloggaamisessa?