Joulukortteja leimaillen

Ihanaa joulunajan alkua! Olen mukana tekemässä Paperilla -lehteä ja sitä varten kokosin tämän postauksen, tarkoituksena esitellä helppo ja hauska tekniikka niille, joilla joulukortit ovat vielä tekemättä! Leimailu on minulle yksi mieluisimpia tekniikoita. Huomaan, että joulukorttini perustuvat monesti juuri leimailuun ja sen eri variaatioihin. Erityisesti leimailu on inspiroinut minua helppoudellaan ja monikäyttöisyydellään. Ja edullisuudellaan. Vaikka leimasimet itsessään maksavatkin, voi niitä käyttää uudestaan ja uudestaan!
Alla oleva kortti on yksi esimerkki korteista, joita olen viime vuosina tehnyt. Tyypilliseen tapaani lähetin kortit vihoviimeisenä päivänä, enkä muistanut napata kuvia yhdestäkään paremmin onnistuneesta kortista. Tässä kortissa on nimittäin hieman erikoisen näköinen oikea reuna. Tekniikka on kuitenkin hauska ja muunneltavissa vaikka mihin!
Joulukortteja leimaillen

Joulukortteja leimaillen

Tässä ohjeet kortin tekoon. Lopputulos on aika erilainen kuin ylläolevassa kortissa, mutta tekniikka on sama! Voit käyttää tekniikkaan mitä tahansa leimasinta, kunhan sinulla on kaksi erilaista.

Aloitin kortin leimaamalla kruunun valkoiselle kartongille. Olen tässä käyttänyt Tiimarista saatua kruunuleimasinta ja sahramin väristä leimasin mustetta. Tässä tekniikassa leimasinmusteen laadulla ei ole niin suurta merkitystä, myös vesiliukoisia musteita voi käyttää, mikäli ne toimivat käyttämäsi leimasimen kanssa.

 

Sen jälkeen leimasin saman kruunun kuvan sotkupaperille ja leikkasin sen irti ääriviivoja myöten. Tätä leikattua kruunua käytän maskina seuraavassa vaiheessa.

 

Seuraavaksi leimasin taustan erilaisilla tekstuuri leimasimilla. Helpointa on leimata läpinäkyvillä akryylileimasimilla, jolloin leimasin kuvaa on helppo jatkaa saumattoman lopputuloksen aikaan saamiseksi. Shakkiruutu ja tiilileimasimet ovat Finnabairin suunnitelemia, niitä myy suomessa Klemmarikellari. Voit myös kokeilla leimata taustaa eri värisellä leimasin musteella.

Halusin elävöittää taustaa pirskottemalla sen päälle pinkkiä mistiä. Lopuksi leimasin onnea tekstin mustalla Versafine musteella ja liimasin kartongin korttipohjaan. Helppoa ja hauskaa!

 

Joulukortteja leimaillen

 

Teetkö sinä joulukortit itse vai ostatko ne valmiina? Vai kenties jotain siltä väliltä? Tuli mieleen valokuvista teetetyt joulukortit.

 

Omakuvat, turhamaisuutta vai avain omaan itseen?

Opinnäyte työnäni kehitin Tarinoista kuviksi -menetelmän, joka yhdistää voimauttavaa valokuvaa, taiteellista työtä ja oman elämän tärkeitä tarinoita luoviksi kokonaisuuksiksi. Tarinoista kuviksi –menetelmän yksi kulma kivi on valokuva. Käytän töissäni paljon omakuvaa ja se herättää monenlaisia tunteita. Omakuva sekä kiehtoo että ahdistaa. Se herättää negatiivisia tunteita ja liitetään helposti itsekkyyteen, narsistisuuteen ja omahyväisyyteen. Toisaalta omakuva on kiinnostava. Näytänkö tosiaan tältä, miten muut minut näkevät, miten itse näen itseni? Omakuvan avulla meillä on mahdollisuus tarkastella itseämme eripuolilta, erilaisissa rooleissa ja ympäristöissä. Valokuva on oman identiteetin tarkastelun väline.
Omakuvilla tarkoitetaan kaikkia ihmistä itseään konkreettisesti esittäviä tai  hänen sisäistä maailmaansa symbolisesti kuvaavia valokuvia, joista hän tunnistaa jotain olennaista itsestään ja jotka hän haluaa omakuvaksi lukea. Omakuvien katseleminen on vaikeaa, mutta samalla kiehtovaa. Mitä näen omassa kuvassani, kertoo paljon siitä, millainen suhde minulla on itseeni. 
Useampi meistä voi samaistua tunteeseen, jossa omakuvan katsominen on vaikeaa. Aluksi kuvissa näyttäytyvät vain virheet, ne kipu kohdat, joita meidän on vaikea itsessämme hyväksyä. Tie omakuvan hyväksyvään katsomiseen lähtee tietoisesta opettelusta. Katselemalla kuviamme samanlaisella hyväksyvällä rakkaudella kun katsomme meille merkityksellisten ihmisten kuvia, voimme oppia kohtaamaan oman kuvamme arvostavasti.
Valokuvan avulla meillä on mahdollisuus tarkastella itseämme ulkopäin, fyysisenä objektina, paperinpalana. Voimme muokata kuvaa, monistaa sitä, repiä ja liittää takaisin yhteen. Voimme irrottaa kuvan taustastaan ja luoda sille uuden ympäristön. Valokuva vahvistaa olemassa olemisen kokemusta, valokuvassa olemme totta. 
Omakuvat voivat olla joko itse otettuja, että toisen ihmisen ottamia. Omakuvatyöskentelyssä täytyy kuitenkin ottaa huomioon valokuvaustilanteeseen liittyvät valtasuhteet. Perinteisessä valokuvaustilanteessa kuvaaja määrittää sen, miten ja millainen kuva kuvattavasta kohteesta otetaan. Tarinoista kuviksi –menetelmässä on tärkeää, että kuvauksen kohde saa määrittää millaisena hän haluaa kuvassa tulla nähdyksi. Luonteva ja rehellinen kameran edessä oleminen vaatii luottamuksellista ilmapiiriä, jossa perinteiset valta-asemat on murrettu. Itse otetussa omakuvassa tällainen valta-asema puuttuu kokonaan. Työskentelyssä on mahdollisuus hyödyntää jo olemassa olevia kuvia, uusia kuvia ja symbolisia omakuvia.
Tarinoista kuviksi -menetelmä hyödyntää omakuvan moninaisuutta. Yhdistämällä luovaa taideilmaisua omakuvaan, on meillä mahdollisuus päästä käsiksi sisäiseen maailmaamme aivan uudella tavalla. Omakuvaa työstämällä meillä on mahdollisuus löytää uudenlaisia merkityksiä ja arvoja koetulle asioille. Yhdistämällä valokuvaa ja taidetyöskentelyä voimme tehdä sisäistä maailmaamme näkyväksi.Asioiden tarkastelu on usein helpompaa, kun niitä pääsee katsomaan etäämmältä. Valokuva antaa meille mahdollisuuden katsoa itseämme ulkoapäin. Valokuvan avulla meillä on myös mahdollisuus näyttää muille jotakin, mitä emme osaa tai pysty sanallistamaan.

Tarinoista kuviksi -valokuvakurssi keskittyy menetelmän valokuvaosioon. Kurssilla hyödynnämme mm. Miina Savolaisen kehittämää Voimauttavaa valokuvaa ja heittäydymme muihin omakuvaan keskittyviin työskentelytapoihin.

Anna itsellesi joululahjaksi Tarinoista kuviksi -valokuvakurssi



Tarinoista kuviksi Valokuva-kurssi 7-8.3.2015. Kurssi järjestetään idyllisessä Kaisankodissa Espoossa. Kurssilla kuvataan, katsotaan kuvia ja ollaan kuvattavana. Kurssi ei vaadi aikaisempaa osaamista, eikä sinun tarvitse erityisesti viihtyä kameran edessä. Harjoittelemme yhdessä omakuvan arvostavaa katsomista ja kuvaamisen perusperiaatteita.

Kurssi alkaa lauantaina klo 11 lyhyellä johdatuksella teemaan ja yhteisellä omakustanteisella lounaalla, jonka jälkeen pääsemme kokeilemaan kuvausta ja kuvattavana olemista ihan käytännössä. Kuvauksen tueksi annetaan erilaisia tehtäviä, joiden avulla valokavan mahdollisuuksia on helppoa ja hauskaa kokeilla. Jokaisella on mahdollisuus tutkia valokuvan avulla erilaisia puolia itsessään ja ottaa mukaan mahdollisuuksien mukaan erilaista rekvisiittaa kuvien tueksi. Kurssi ei ole perinteinen valokuvauksen tekniikka kurssi, mutta tukea kuvaamiseen on mahdollista saada.

Sunnuntaina halukaat kokoontuvat kuvaamaan auringon nousun aikaan vallitsevassa taianomaisessa valossa. Yhteinen omakustanteinen lounas syödään puolilta päivin. Meillä on aikaa jakaa kokemuksia valokuvauksesta, kuvattavana olemisesta ja mietteistä ja tuntemuksista, joita kurssi on herättänyt. Kurssi loppuu noin klo 17.00.

Kurssin hinta 120 euroa sisältää ohjelman ilman ruokailuita ja yöpymistä. Ruokailut ja yöpymisen voi varata suoraan Kaisankodista.

Kurssin vetäjänä toimii Minna Enqvist, intohimoinen valokuvauksen harrastaja, terapeuttisesta työskentelystä kiinnostunut Ohjaustoiminnan artenomi, Voimauttavan valokuvauksen kurssin käynyt Tarinoista kuviksi menetelmän kehittäjä.

Kurssilla on varattu aikaa myös yhteiselle keskustelulle ja kuvien katselulle. Jokaisella on mahdollisuus tulostaa muutama tärkeä kuva itselleen muistoksi.

Kurssille tarvitset mukaan oman kameran.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen minna (a ) emmo.fi

Tervetuloa mukaan!

Äiti, onko joulupukki olemassa?

Meidän kaikki lapset kirjoittavat toivelistan joulupukille. Toisten listat ovat hyvin kohtuullisia ja tarkkaan harkittuja, osa taas kokoaa kirjeeseen leikkaa liimaa tekniikalla kaiken mikä vähänkin kiinnostaa ja tänä vuonna myös ne lelut, jotka eivät kiinnosta.

Meillä ei uhkailla sillä, että joulupukki ei tänä vuonna toisi lahjoja. Se kuuluu niihin uhkauksiin mitkä jopa omissa korvissa kuulostavat ontoilta. Jättäisinkö oikeasti lapseni lahjoitta jouluna? Minusta uhkailu lahjattomuudella vesittää joka tapauksessa joulun idean, toisille jaettavan hyväntahdon ja ilahduttamisen.

Joulun alla monissa perheissä mietitään mitä lapsille pitäisi kertoa joulupukista. Toisilla on elinikäisiä traumoja siitä, että vanhemmat ovat valehdelleet joulupukin olevan totta. Totuus on paljastunut karmaisevalla tavalla kun päiväkodissa tai koulussa muut lapset ovat kertoneet asioiden todellisen laidan.

Minä olen vastannut lapsille, että joulupukki on olemassa niin kauan kuin siihen uskoo. Samalla tavalla kuin teatteri, elokuva tai tarina, joka meitä hetkellisesti koskettaa ja jonka totuusarvo siinä katsomisen hetkellä on toisarvoista. Tärkeintä on nauttia tarinasta. Ja totta vieköön voin rehellisesti sanoa, että toivoisin joulupukin olevan totta ja joka joulu siihen itsekkin tulee vähän uskoneeksi. Hassuun setään joka tuo iloa ja lahjoja.

Mitä te vastaatte tuohon otsikon kysymykseen? Äiti, onko joulupukki olemassa?

Rakuunaporkkanat

Meidän perheen suosikki vihannes on porkkana. Porkkanaa syödään raakana välipalaksi, dippaillaan elokuvaillan aikana, keitellään keitoksi, soseeksi, lisukkeeksi tai nautitaan uunissa valmistettuna. Porkkanaa kuluu aikamoiset määrät kun yhteensä meillä on lounas aikaan meillä on helposti 12 henkeä syömässä!
Tässä syksyn aikana sain mukavan yhteydenoton Järvikylältä DIYrtti haasteen muodossa ja sain heidän yrttejään kotikeittiööni kokeiltavaksi. Haaste on sikäli ollut mukava, että heidän tuotteensa on tuttu ja meillä jo valmiiksi käytössä. Sikäli myös, että näin syksyn pitkinä harmaina päivinä on aika mukavaa tuoda keittiöön yrttien makuja ja tuoksuja. Sillä on yllättävän suuri vaikutus käyttääkö ruuassa tuoreita vai kuivattuja yrttejä. Rakuunaporkkanat on siitä hyvä esimerkki. Olen aikaisemmit tehnyt rakuunaporkkanoita kuivatulla rakuunalla, mutta DIYrtti haaste houkutteli käyttämään tuoretta rakuunaa. Onneksi. Oli meinaan hyvää.
Rakuunaporkkanat

 

Rakuuporkkanat ohje

Kuori ja pilko porkkanat sopivan kokoisiksi paloiksi. Höyrytä porkkanat melkein pehmeiksi, älä kypsennä niitä liikaa. Nosta kypsät porkkanat pois liedeltä ja kaada kulhoon. Silppua porkkanoiden sekaan tuore rakuuna, purista sitruunan mehu ja lorauta sekaan pari kolme ruokalusikallista oliiviöljyä. Rouhi sekaan vielä suolaa myllystä ja tarkista maku. Tarjoa joko lämpiminä tai viileänä lisukkeena vaikka salaatissa.

Rakuunaporkkanat

Kannattaa myös katsoa edellinen DIYrtti postaukseni, tinjamilla maustettu luumuomenahillo. Se toimii nimittäin erittäin hyvin myös näin joulun alla!

Tahdon!

Tänään äänestetään tasa-arvoisesta avioliittolaista. Asiasta on saanut lukea monenlaisia mielipiteitä varmaan jo kyllästymiseen asti.

Itse kuulun siihen joukkoon, jonka mielestä eriäviä mielipiteitä saa olla, ennakkoluuloja saa olla ja tiettyyn pisteeseen asti minusta saa myös jeesustella. Kaikki on ihan fine. Paitsi silloin kun ihmisten tasa-arvon esteeksi nousee yksittäisten ihmisten mielipiteet tai ennakkoluulot. Laki pitäisi olla kaikille sama. Riippumatta siitä mitä mieltä minä olen homoista.

Erityisesti ärsyynnyn mielipiteistä, joissa kehoitetaan tarttumaan tärkeämpiin asioihin. Mikä sinusta on tärkeämpää kuin ihmisten tasa-arvoinen kohtelu? Eikö hyvinvointi yhteiskunta rakennu sellaisten perusperiaatteiden päälle kuin tasa-arvoisuus? Eikö tasa-arvon tukeminen hyödytä loppupeleissä myös muita vähemmistöjä? Haluaisin myös alleviivata sitä, että tasa-arvoisen avioliittolain hyväksyminen ei ole pois keltään. Se ei vaaranna sinun työpaikkaasi, avioliittoasi tai lisää tuloeroja.

Minusta kyse on siitä millaiset arvot nykyisen kansanedustajat omaavat. Minä haluan, että asioitani eduskunnassa ajaa ihminen, joka jakaa kanssani sen perusajatuksen, että tasa-arvo on ihmisoikeusasia. Sen jälkeen voin miettiä muita tärkeitä kysymyksiä. Mitä mieltä ehdokkaani on siitä tai tuosta.

Meitä on muitakin, jotka äänestävät. Tule mukaan. Linkki facebookkiin.

Rakkautta kaikille <3

Väsyneistä äideistä

Kukapa olisi voinut välttyä viimeaikojen lööpeiltä ja sitä kautta keskusteluilta lapsen surmista. Surullista kerta kaikkiaan. Samalla keskusteluissa on noussut esiin äitien väsymys, lastensuojelun riittämättömät resurssit ja matalankynnyksen tukitoimien olemattomuus.

Äitien väsymys on minusta tärkeä asia ja siitä on hyvä puhua. Nykymaailmassa perheet ovat enemmän yksin kuin koskaan aikaisemmin. Perheyhteisöt ovat hajonneet, eikä alueellista yhteisöllisyyttä välttämättä muodostu. Keskusteluissa törmää paljon ajatukseen siitä, että jos on lapset tehnyt, niin itse niistä pitäisi myös pystyä huolehtimaan. Kuitenkin esimerkiksi omassa lapsuudessani kodinhoitaja oli mahdollista saada. Oma isänikin kertoo juttua, jossa minua oli hoitamassa kodinhoitaja, joka paistoi ämpärillisen munkkeja sillä välin kun äitini oli sairaalassa sairaan pikkuveljeni kanssa. Omat vanhempani kertovat juttuja siitä kuinka he menivät koko kesäksi maalle mummolaan tai sitten mummo asui perheen kanssa samassa kämpässä ja jakoi automaattisesti perheen arjen.

Ei elämä varmasti mitään ruusuilla tanssimista ole aikaisemmin ollut. Moni asia on mennyt eteenpäin ja monella tapaa nykyisin on helpompaa. Ei hiihdetä kouluun kesällä eikä talvella, eikä jaeta appelsiinia neljään osaan, niin että jokainen saa maistaa.

Mutta perheet ovat yksin.

Avunhakeminen tarkoittaa usein lastensuojelun asiakkuutta. Mediassa on saanut lukea useammin kuin kerran siitä, että lastenhuostaanottoa ehdotetaan tukitoimenpiteenä perheille joille ei ole tarjota avohoidon palveluita. Riippumatta siitä pitääkö asia paikkansa vai ei, nostaa se entuudestaan kynnystä pyytää apua. Jos en pärjää, viedäänkö lapset minulta?

En itse usko, että väsymys itsessään ajaa ketään tappamaan. Olen itsekkin ollut väsynyt. Neljä lasta, alle kahden vuoden ikäeroilla. Korvatulehduskierrettä, infektioastmaa ja sen sellaista. Normaalia. Olen myös ollut erilailla väsynyt. Sellaiseen väsymykseen ei nukkuminen auta. Hain ja sain apua, selvisin. Väsymyksestäni, riippui se sitten univajeesta tai masennuksesta, huolimatta en koskaan ole toiminut itsetuhoisesti tai lapsiani vaarantavasti.

Jokainen äiti ajattelee välillä lapsistaan pahaa. Kyllä, pahaa. Oma nyytti tuntuu aamuyöllä hirviöltä. Rääkyvältä hirviöltä. Silti terve ihminen ei surmaa lapsiaan. Jokainen väsynyt äiti ei ole tikittävä aikapommi. Miten sitten erottaa väsyneet äidit väsyneistä äideistä? En tiedä. Voitaisiinko surmat kokonaan välttää riittävien ennaltaehkäisevien palveluiden avulla? En tiedä sitäkään.

Ajattelen kuitenkin, että tarvittaisiin lisää matalan kynnyksen palveluita, jotka eivät olisi suunnattu pelkästään perheille, joilla on ongelmia, vaan ne perustuisivat avoimmuuteen ja olisivat helposti lähestyttäviä. Paikkoja joissa saisi hengähtää,  joku muu ottaisi vastuuta hetkeksi, kyselisi kuulumisia. Lisäksi tarvittaisiin vanhaa kunnon kotipalvelua. Sellaista, jota olisi mahdollisuus saada ennen kuin ongelmat ovat riistäytyneet käsistä. Tukemalla perheitä nyt voidaan tulevaisuudessa säästää pitkä penni ja kenties muutama henkikin.