Ihanaa joulunajan alkua! Olen mukana tekemässä Paperilla -lehteä ja sitä varten kokosin tämän postauksen, tarkoituksena esitellä helppo ja hauska tekniikka niille, joilla joulukortit ovat vielä tekemättä! Leimailu on minulle yksi mieluisimpia tekniikoita. Huomaan, että joulukorttini perustuvat monesti juuri leimailuun ja sen eri variaatioihin. Erityisesti leimailu on inspiroinut minua helppoudellaan ja monikäyttöisyydellään. Ja edullisuudellaan. Vaikka leimasimet itsessään maksavatkin, voi niitä käyttää uudestaan ja uudestaan!
Alla oleva kortti on yksi esimerkki korteista, joita olen viime vuosina tehnyt. Tyypilliseen tapaani lähetin kortit vihoviimeisenä päivänä, enkä muistanut napata kuvia yhdestäkään paremmin onnistuneesta kortista. Tässä kortissa on nimittäin hieman erikoisen näköinen oikea reuna. Tekniikka on kuitenkin hauska ja muunneltavissa vaikka mihin!
Joulukortteja leimaillen

Joulukortteja leimaillen

Tässä ohjeet kortin tekoon. Lopputulos on aika erilainen kuin ylläolevassa kortissa, mutta tekniikka on sama! Voit käyttää tekniikkaan mitä tahansa leimasinta, kunhan sinulla on kaksi erilaista.

Aloitin kortin leimaamalla kruunun valkoiselle kartongille. Olen tässä käyttänyt Tiimarista saatua kruunuleimasinta ja sahramin väristä leimasin mustetta. Tässä tekniikassa leimasinmusteen laadulla ei ole niin suurta merkitystä, myös vesiliukoisia musteita voi käyttää, mikäli ne toimivat käyttämäsi leimasimen kanssa.

 

Sen jälkeen leimasin saman kruunun kuvan sotkupaperille ja leikkasin sen irti ääriviivoja myöten. Tätä leikattua kruunua käytän maskina seuraavassa vaiheessa.

 

Seuraavaksi leimasin taustan erilaisilla tekstuuri leimasimilla. Helpointa on leimata läpinäkyvillä akryylileimasimilla, jolloin leimasin kuvaa on helppo jatkaa saumattoman lopputuloksen aikaan saamiseksi. Shakkiruutu ja tiilileimasimet ovat Finnabairin suunnitelemia, niitä myy suomessa Klemmarikellari. Voit myös kokeilla leimata taustaa eri värisellä leimasin musteella.

Halusin elävöittää taustaa pirskottemalla sen päälle pinkkiä mistiä. Lopuksi leimasin onnea tekstin mustalla Versafine musteella ja liimasin kartongin korttipohjaan. Helppoa ja hauskaa!

 

Joulukortteja leimaillen

 

Teetkö sinä joulukortit itse vai ostatko ne valmiina? Vai kenties jotain siltä väliltä? Tuli mieleen valokuvista teetetyt joulukortit.