DIY joulukalenteri – Luukku 7: Miian jouluinen valotaulu

Tänään blogissani vierailee lukijani Miia. Hän kertoo miten upea jouluinen valotaulu syntyy.

tmp_15058-picsart_11-14-07-22-241601944121

tmp_15058-picsart_11-14-04-16-211516287907
Kuvassa olevien tarvikkeiden lisäksi tarvitset; Kuumaliima pyssyn ja jotain jolla maalaat. Itse käytin kaapissa valmiina olleita  ylimääräisiä käyttämättömiä meikkisieniä.
Tähtitaivaita on yhtä erilaisia kun on ihmisiäkin, eli tässäkin toteutustapa on vapaa. Itse töpöttölin vuorenperään sinistä ja valkoista maalia kunnes lopputulos oli omaa silmää miellyttävä. Laitoin myös kerroksien väliin muutaman lumihiutale tarran jonka päälle töpöttelin maalia. Näin sain hienot hiutale kuviot aikaiseksi.

tmp_15058-picsart_11-14-04-26-28-2141006021

Päädyin Näin sydämeeni joulun teen -laulun yhteen säkeistöön. Tämän toteutin ensin valkoisella puuvärikynällä tekstiä hahmotellen, jonka jälkeen levitin tekstin päälle Pop Up kohoväriä.
Kohovärillä voit koristella useita eri materiaaleja kuten mm. kangasta, paperia, puuta, kiveä ja savea. Anna värin kuivua 24 tuntia. Kohota väri kuivumisen jälkeen uunissa 150 asteessa 1-3 minuuttia.
Koska taulupohjaa ei voi uuniin laittaa, niin kohotin värin kuivumisen jälkeen tekstiä hiustenkuivaajalla mikä toimi hyvin.
tmp_15058-picsart_11-14-06-58-51-1534413703
Ja sitten on valojen vuoro. Kiinnitykseen käytin kuumaliimaa. Ensin askarteluveitsellä pieni viilto haluttuun kohtaan, lamppu läpi takapuolelta ja lampun muoviseen osaan vähän kuumaliimaa jolla lamppu pysyy paikoillaan. Lamputhan voi kiinnittää myös ilman kuumaliima, mutta halusin että varmasti pysyvät

tmp_15058-picsart_11-14-07-07-0136275328
tmp_15058-20161114_1451062067741914

 Lopuksi patterikotelon liimasin taulun alareunaan myöskin kuumaliimalla.

Tervetuloa Ku ite tekee blogin joulukalenteriin. Joulukalenterissa myös blogini lukijat pääsevät ääneen ja jakavat omia jouluisia ohjeita ja reseptejä. Kannattaa siis käydä päivittäin katsomassa uudet jouluiset ideat!

joulukalenteri2016

Matka luovuuteen 2016

Matka luovuuteen on aikuisten luova miniloma. Sellainen viikonloppu, jonka aikana saa heittäytyä täysillä luovan tekemisen maailmaan. Ensimmäinen matka luovuuteen järjestettiin vuonna 2014 kun olin ystäväni Elinan kanssa käynyt Puolassa vastaavassa tapahtumassa ja halusimme tuoda samantyyppisen tapahtuman myös Suomeen. Vuonna 2015 tapahtuma järjestettiin samoilla eväillä, mutta kutsuimme eri opettajat mukaan. Tänä vuonna osallistuin tapahtumaa ensimmäistä kertaa osallistujan roolissa ja kokemus oli mitä mainioin.

Opettajina tällä kertaa olivat Puolalaiset Aida Domisiewicz ja Olga Heldwein, pidin kummankin tyylistä, mutta erityisesti Olgan kursseilta koin saavani paljon uusia ideoita ja oivalluksia. Kurssit oli jaettu mukavasti niin, että töillä oli välissä aikaa kuivua ja toisaalta myös itsellä oli aikaa kypsytellä ideoita.

Parasta oli kuitenkin päästä tekemään kivoja juttuja hyvässä seurassa. Naurua riitti. Oli ihan mahtavaa päästä kokonaan irti arjesta ja keskittyä luovaan tekemiseen.

Matka luovuuteen 2016 Matka luovuuteen 2016

Tämä naishahmo on yksi kurssilla tekemäni työ. Ihanaa tehdä, mutta olen myös lopputulokseen tyytyväinen, vaikka hiukset ehkä etäisesti tuvat mieleen Lontoon poliisit!

 

Teosvaihto on vuorovaikutusta taiteen keinoin

Teosvaihto on harjoitus tai oikeastaan prosessi, jossa kommunikoidaan taiteen keinoin. Osana taideterapiaopintojani olen osallistunut teosvaihtoon. Teosvaihtoa ryhmissä, niin että jokainen ryhmän jäsen saa ja antaa teoksia muille. Monesti teokset jotka saa vastaanottaa ovat oivaltavia, koskettavia ja henkilökohtaisempia kuin voisi kuvitella. Myös teosten luovuttaminen on jännittävää. Ymmärtääkö vastaanottaja teostani, puhummeko samaa kieltä?

Mielestäni teosvaihto on huikea kokemus. On mielenkiintoista mitä kaikkea voimme viestiä taiteen keinoin tai kuinka jotkut asiat on helpompi tuoda keskusteluun taiteen avulla. Toisaalta on ihan mieletöntä saada teos, jota katsoessa kokee, että toinen ihminen on todella nähnyt sinut sellaisena kuin olet tai ymmärtänyt asian jota olet teoksessasi käsitellyt. Toisinaan saatu teos voi avata kokonaan uuden näkökulman itseen.

Ihan älyttömän mielenkiintoista!

Teosvaihto Teosvaihto

Teosvaihto pähkinänkuoressa

Teosvaihto alkaa niin, että jokainen tuo tapaamiseen yhden itselleen syystä tai toisesta merkityksellisen teoksen. Se voi olla uusi tai vanha, valmis tai keskeneräinen. Ensimmäisessa tapaamisessa sitten esitellään toisille tämä itselle tärkeä työ. Tämä jälkeen varsinainen teosvaihto käynnistyy.

Kukin ryhmän jäsen tekee toisille teoksen, joka ikään kuin vastaa siihen teokseen joka ensimmäisellä kerralla esiteltiin. Vastaus tehdään taiteen keinoin, mutta muuten tyyli on vapaa. Vastaus tehdään dialogimaisesti ensimmäiseen teokseen. Tarkoitus ei siis ole matkia tai “viimeistellä” alkuperäisteosta, vaan enemmänkin inspiroitua siitä. Nämä teokset annetaan sille ryhmän jäsenelle, jonka teokseen kyseinen teos liittyy.  Jokainen siis tekee teoksen muille ryhmän jäsenille ja toisaalta saa myös joka kerta teoksen muilta. Tarkoitus on, että teokset käyvät keskenään dialogia.

Ja teosvaihdon dialogi, se vasta onkin mielenkiintoista. Teoksista totta kai puhutaan ja omaa työtään saa avata siinä hetkessä kun sen antaa eteenpäin. Silti taide puhuu omaa kieltään ja saattaa koskettaa hyvinkin syvältä. Välillä on suorastaan mahdotonta ymmärtää miksi toisen työ osuu ja uppoaa niin syvälle ytimeen. Teosvaihtoa on vaikea kuvailla niin, että sen merkityksellisyyden ymmärtäisi, se on pakko kokea.

Teosvaihto

Tässä kuvituksena yksi teosvaihtoon tekemäni työ. Olen myös antanut valokuvia ja saanut erään kerran lahjaksi itse sävelletyn ja sanoitetun laulun. Taideterapiassa tehtyjen töiden ja teosvaihdon lisäksi askartelurintamalla on ollut hiljaisempaa. Tänään kuitenkin alkaa kolmas Matka Luovuuteen. Joten voi olla, että jatkossa taas blogissakin on enemmän askartelua.

Oletteko te koskaan osallistuneet teosvaihtoon tai vastaavaan?

Art Journaling

Art journaling on eräänlainen visuaalinen päiväkirja, jonka tekemiseen ei juuri ole sääntöjä olemassa. Olen itse tehnyt art journalia säännöllisen epäsäännöllisesti muutamia vuosia. Se on työskentely tapa johon palaan silloin kun olen tosi luovalla tuulella, mutta toisaalta myös silloin kun luovuus tuntuu olevan hukassa. En juuri ole art journaliani esitellyt täällä blogissa, sillä minulle se on paikka, jossa kaikki kokeilu, epäonnistuminen ja rumuus on sallittua. Art journaling ei ole tulostavoitteellista eikä omissa sivuissani ole välttämättä mitään järkeä. Sivut syntyvät sattumalta, jonkin sisäisen palon ajamana.

Olin haudannut art journaling kirjani askartelukaappini kätköihin, mutta Askartelupirtillä osallistuin Anu-Riikan pitämään kurssiin. Valitsin kurssin, sillä olen viima aikoina kokenut, että tekemiseni on jollakin tavalla ollut lukossa. Tai ainakaan luovuus ei ole virrannut täysin vapaasti, tekemisen flow ei ole meinannut löytyä.

Koska art journaling on jokaisen henkilökohtainen, eikä oikeita tapoja ole olemassakaan, on mielenkiintoista osallistua kurssille jonka aiheena on art journaling. Olen itsekkin pitänyt art journaling kursseja, eikä niissä oikeastaan voi opettaa kuin sitä, miten itse tekee ja painottaa kurssilaisille, ettei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa. On vain tapoja. Ja jokaisen pitäisi itse tekemällä ja kokeilemalla löytää omansa.

Anu-Riikan kurssi on rentouttava ja hauska. Opin uutta ja innostuin. Eli kaikkea sitä, mitä odottaa kun ilmoittautuu kurssille. Lintu aukeama on tehty kurssilla ja sen alla oleva koira taas kurssin jälkeen. Parasta kurssilla oli se, että siellä tartuttiin kynään ja piirrettiin. Lintu on leimasinkuva, mutta koira on lähtöisin ihan omasta kynästä. Piirrän vaikka en osaa.

lintu

koira

Kurssista ja koko Askartelupirtistä jäi sellainen inspis päälle, että oksat pois. On ollut ihanaa tehdä. Lopputuloksesta viis.

Oletteko te innostuneet art journalingista?

Tekniikka Torstai 9

On Tekniikka Torstain aika! 
 
Ajatushan lähti liikkeelle siitä, että omistan suhteellisen mittavan varaston kaiken maailman askarteluun liittyviä aineita ja mömmöjä, enkä käytä läheskään kaikkia niistä. Osaa en ole käyttänyt koskaan! Vaikka aikomus on ollut vahva. Nyt olen päättänyt ottaa härkää sarvista ja etsiä uusia ja verestää vanhoja käyttötapoja jo olemassa oleville tarvikkeille. 
Aikaisemmat Tekniikka Torstai videot löydät täältä.
 
Videoissa on helppoja ja joskus vähän monimutkaisempiakin tekniikoita, mutta kaikenkaikkiaan olen yrittänyt pitää tekniikka videot alle 10 minuutin pituisina, niin että ne jaksaisi katsoa alusta loppuun saakka!
Tekniikka Torstain aikana teen erilaisia askartelu tekniikoita akvarellipaperipohjalle. Tähän tekniikkaan tarvitset:
  • leimasin
  • taustaleimasin
  • vesiliukoisia musteita
  • tavallinen A4 paperi
  • mistejä, eli nestemäisiä musteita, voi korvata vesiväreillä
  • sakset
  • musta tussi




Tekniikka Torstai on samalla haaste sinulle lukija. Onko sinulla osa tarvikkeista pölyttynyt hyllyille? Haluatko oppia uusia tekniikoita? Tule mukaan! Kokeile videon tekniikkaa ja linkitä tekemäsi työ blogiini. Tulen katsomaan. Voit myös halutessasi ehdottaa minulle mistä aiheesta kaipaisit uusia tekniikoita ja ideoita. Jos joku käyttämistäni tarvikkeista on sinulle tuntematon, enkä esittele sitä riittävän hyvin videolla, niin kysy ihmeessä kommenteissa. Joku muu saattaa ihmetellä samaa!

Mukavia hetkiä Tekniikka Torstain parissa!

PS, jos tykkäsit, niin tilaa Youtube kanavani ja kerro Tekniikka Torstaista myös kavereille!

You are the key to my heart – mixed media tagi

Jatketaan taas muistomaanantai teemalla, eli uudelleen julkaisen joitakin suosikki töitäni vuosien varrelta. Olen aika vähän tehnyt tageja, eli tälläisiä pieniä lappuja. En oikeastaan tiedä miksi tätä kutsuisi suomeksi, matkalaukun nimilappu? No joka tapauksessa halusin tehdä jotain romanttista ja ihanaa. Jotakin kivaa pelkästään luomisen vuoksi. Varsinaista käyttötarkoitusta näillä ei ole.
Oikeastaan välillä on ihanan rentouttavaa tehdä jotakin, jolla ei ole mitään käyttöarvoa. Silloin tekee vain tekemisen vuoksi, koska tekeminen on kivaa. Pitäisi muistaa toteuttaa omaa mottoani useammin: Tee enemmän asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi.
 

Aloitin leimaamalla tageihin sattuman varaisesti avaimia ja avaimenreikiä. Leimauksen päälle levitin ensin ohuen kerroksen gessoa ja siihen päälle sabluunan läpi kohopastaa. Pastan kuivuttua väritin tagin vesiväreillä. Lopuksi leimasin tagin päälle vielä ruusuja. Uudet ruusut leimasin erilliselle paperille, leikkasin irti ja kiinnitin tagiin. Viimeistelin tagit puupahvisilla kuvioilla ja teksteillä.

Oletteko te innostuneet tekemään tageja?