Vuoden luontokuva ja muita ideoita

Meidän tontilla vilisee peuroja. Ihan oikeasti siis. Parhaimmillaan parikymmenpäiset laumat laiduntavat pelloilla, ne syövät ikkunan alle kasvatetut liljat ja katkovat pionit. Peurat eivät kunnioita edes terasseja vaan saattavat muina peuroina tepastella puisen pation poikki ja maistella kesäkukkia siinä sivussa.

No tästäpä innostuneena päätin pyhittää yön peurojen valokuvaamiselle. Sieluni silmin näin kuinka komea sarvipää tuijottaisi ruudussa kohti kameraa samalla kun taustalla näkyisi upea öinen usva. Minä painaisin laukaisinta ja kas. Vuoden luontokuva olisi siinä. Olin jo nimennyt teoksen “peurojen yöksi”.

Teltta oli ollut pihalla jo muutaman yön, eikä se vaikuttanut millään tavalla peurojen elämään. Siellä ne laidunsivat kuin maan omistajat ikään. Minä vein teltalle yöpymistarvikkeet, kameravarusteet ja vesipullon. Pakkauduin sisälle telttaan ja odotin. Ja odotin. Kameran edestä lensi yöperhonen. Jossain vaiheessa luovutin ja päätin yrittää uudestaan aamuyön tunteina. Silloin olisi usvaakin. Oli kyllä. Mutta yhtä ainutta peuraa en nähnyt.

Että jäi se vuoden luontokuva sitten tältä erää ottamatta.

Onneksi on kukkia.

Toukokuun kukkia

Toukokuu on ollut täynnä tasapainoilua. On ollut ihanaa ja stressaavaa. Yrittäjänä olen uusien haasteiden edessä, lisäksi terveyteni aiheuttanut pään vaivaa. Onneksi minulla ei ole mitään henkeä uhkaavaa sairautta, mutta kuitenkin haasteita, jotka tuovat stressiä ja epävarmuutta elämään. Toisaalta minulla on ollut mahdollisuus työskennellä puutarhassa päivittäin. Olen kylvänyt ja istuttanut. Ja kastellut. Toukokuu on ollut siitäkin erityinen, että hellettä on riittänyt. Eikä satanut ole moneen viikkoon. Ja sitten on tietenkin ihanan kamala Helmi -koiravauva, lasten koulujen loppumiset, partioleiri ja koko yrityksen lomiin liittyvät järjestelyt. Ja yhden työntekijän sairastuminen, joka meidän pienessä työyhteisössä kyllä tuntuu. Toisaalta on ihanat valoisat illat, pionin nuput, kukkakurssit, ystävät, perhe, lämpö ja aurinko. Eli voiton puolella tässä ollaan.

Nämä kuvat on Kretta Järvenpään järjestämltä kukkakurssilta Måla&Moresta. Ihailen suuresti Kreetan upeita kukkakuvia ja osallistun hänen kursseilleen aina kun se on mahdollista. Muutaman tunnin kukkaterapia on parasta mitä stressaavina aikoina voi tehdä. Kukkien kanssa touhutessa kaikki muu unohtuu, tärkeätä on vain värit, muodot ja sommittelu. Tällä kertaa myös ruukku maalattiin itse Måla&Moren kalkkimaaleilla. Minä maalasin omani ihanan oranssiksi, ostin kotiin muutaman purkin mukaankin, koska sävyt olivat upeita ja lopputulos mukavan matta. Kurssit ovat myös siitä kivoja, ettei mitään tarvitse osata ennakkoon. Kreetan opastuksella ja upeilla kukilla ei vaan voi mennä mönkään!

Aikaisemmista kukakurssi kokemuksistani voit lukea täältä: Elämäni ensimmäinen kukka-asetelma ja joulukukkaworkshop


Juhlakattaus korallin, keltaisen ja luonnonvalkoisen sävyissä

Juhlakattaus lähti liikeellee väreistä. Halusin tuoda äitini syntymäpäiville keväistä kepeyttä, iloa ja rentoutta. Kattaus sai pääväreikseen korallin, keltaisen ja luonnon valkoisen. Mukana on myös ripaus vihreää.

Juhlakattaus saa ideoita Pinterestistä

Rakastan järjestää juhlia ja juhlakattaus on minusta erityisen hauskaa suunniteltavaa. Käytän apunani paljon Pinterestiä, jonne pinnailen itseäni innostavia kuvia ja ideoita. Minulla on kokonainen taulu, joka keskittyy juhliin, mutta inspiroidun paljon myös kukista. Etsin Pinterestistä kuvia, jotka inspiroivat minua ja ryhdyn suunnittelemaan juhlia kuvien pohjalta. Kuvat auttavat myös muita mahdollisia toimijoita ymmärtämään mitä haluan. Marssin esimerkiksi ideoitteni kanssa luotto kukkakauppaani ja jätin loput heidän hoidettavakseen. Ja olen enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen.

Juhlakattaus | juhlat | kukkakimppu | Arabianvanhant kupit | juhlaideoita

 

Hyödynnä vanhaa

Kukkien ohella kattauksen juju on vanhoissa Arabian kahvikupeissa. Osa kupeista on mummoni vanhoja, osan olen haalinut kirppiksiltä. Mielestäni nämä vanhat eripariset kahvikupit tuovat kattaukseen iloa ja leikkisyyttä. Samaan teemaan sopivat myös pöydälle levitetyt pitsit, jotka itseasiassa löysin Tigeristä. Servetit kääräisin kakkupaperiin ja sidoin puuvilla langalla kiinni. Kattauksen viimeisteli jokaisen servettiin kiinnitetty neilikka.

Maljakot syntyivät vanhoista lasipurkeista, joiden ympärille on liimattupitsiä. Näin jälkiviisaana olisin ehkä tehnyt pienemmät maljakot tai ainakin kiikuttanut tehdyt maljakot mukaan kukkakauppaan. Mutta ihan kivat ne silti ovat, vaikka eivät ihan täydelliset.

Juhlakattaus syntyykin aika yksinkertaisista elementeistä, kukista, toisiinsa sointuvasta värimaailmasta ja hauskoista yksityiskohdista.

Juhlakattaus | juhlat | kukkakimppu | Arabianvanhant kupit | juhlaideoita

Koristele katto

Olen huomannut, että kun kotiin järjestetään juhlia, on kiva koristella myös katto. Se muuttaa tilan tunnelmaa arkisesta juhlavammaksi. Tällä kertaa kattoon kiinnitettiin yksinkertaisia kreppipaperisuikaleita, jotka on hapsutettu saksilla leikkaamalla. Idea tähän tuli niinkin mielenkiintoisesta yhteydestä kuin Muotitalo Velvet sarjasta, jossa vietettiin Espanjalaisia häitä samantyyppisten koristeiden alla. Kaikkea sitä ihminen katsookin!

Ulkoista osa hommista

Koska tiesin, että en ehdi, enkä osaa itse leipoa ihan kaikkea mitä haluan, pyysin apua Haarukkavatkain -blogia pitävältä Minnalta. Hän leipoo aivan ihania macaronsseja. Juhlaa edeltävänä päivänä hainkin ison kasan herkkuja, mustikka-suklaa- javadelmamacaronsseja, laventeli bebejä ja eclair-leivoksia. Itse tein voileipäkakkuja ja vadelma-hopeatoffeekakkua, jonka lisäksi meillä oli vielä lohisalaattia ja suolaistapiirakkaa muiden vieraiden tuomana. Erihyvät tarjoilut, vaikka itse sanonkin! Ja kun suosiolla pyytää muitakin mukaan auttamaan, pääsee itse nauttimaan juhlista ilman stressiä.

Juhlakattaus | juhlat | kukkakimppu | Arabianvanhant kupit | juhlaideoita Juhlakattaus | juhlat | kukkakimppu | Arabianvanhant kupit | juhlaideoita

Mitä tykkäsitte meidän juhlakattauksesta?

 

joulukukkaworkshop antoi vinkkejä kodin jouluiseen koristeluun

Joulukukkaworkshop oli työpaja, jossa jokaisella oli mahdollisuus tehdä upea kukka-asetelma ja kranssi New Yorkissa opiskelleen ja Tukholmassa vaikuttavan Hanna Piipon ohjauksessa. Hän opettaa tekniikkaa, jossa tiukan sitomisen ja oasis sienten sijaan käytetään pohjana kananverkkoa. Kananverkon käyttö antaa valmiille asetelmalle orgaanisen muodon, se on helppo käyttöinen ja samaa kananverkkoa voi käyttää monta kertaa.

Osallistuin kukkaworkshoppiin ensimmäisen kerran syksyllä. Se oli samalla elämäni ensimmäinen kukka-asetelmanoin ylipäätään. Olen aina ostanut paljon kukkia, mutta en ole koskaan edes ajatellut, että osaisin itse tehdä kukka-asetelmia. Tai ymmärtäisin niiden päälle jotain. Hannan opetuksessa kuitenkin ymmärsin, että monet taiteen maailmasta tutut lainalaisuudet pätevät myös kukkien asetteluun. Muodot ja värit ovat tärkeitä ja sommittelussa voi hyödyntää kaikkea oppimaansa aina kolmanneksen säännöistä parittomuuden hyödyntämiseen.

Joulukukkaworkshop keskittyi valkoisen ja vihreän sävyihin. Koska värimaailma oli maltillinen, korostui kukka-asetelman muoto. Tällä kertaa asetelma tehtiin kauniisiin jalallisiin ruukkuihin, joka jo itsessään korosti asetelman muotoa.

joulukukkaworkshop
joulukukkaworkshop

Joulukukkaworkshop järjestettiin valokuvaaja Kreetta Järvenpään työhuoneella. Miljöö on viehättävä ja inspiroiva. Täynnä valokuvauksellisia yksityiskohtia ja ihanaa rekvisiittaa käytettäväksi. Kreetan avulla jokaisella kurssilaisella on mahdollisuus saada työnsä kuvattua parhaalla mahdollisella tavalla. Aikataulullisista syistä minulla jäi tekemäni kranssi kuvaamatta ja itseasiassa puoliksi tekemättä, sillä olin katsonut kurssin loppumisajankohdan väärin. Mutta kuvaan sen sitten autenttisessa ympäristössä, eli täällä meillä kotona!
joulukukkaworkshop

Kukka-asetelma tehdään reseptin pohjalta, eli Hanna oli valmiiksi miettinyt kuinka monta ja mitä kukkia käyttäisimme. Tässä asetelmassa on käytetty kolmea erilaista eukalyptystä, neilikkaa, tulppaania ja jouluruusua. Lopputulos on mielestäni viehättävä. Jouluinen, juhlallinen ja talvinen.

Workshopeista on ollut se ilo ja hyöty, että niissä saatua oppia ja intoa on voinut hyödyntää kotona. Olen tehnyt muutaman kukka-asetelman ihan omin neuvoin ja vaikka itse sanonkin, niistä on tullut tosi hienoja. Kurssien myötä kukista on avautunut kokonaan uusi maailma!

Enqvistin rouvan vinkit leikkokukkien hoitoon.

Tai siis eiväthän nämä mitään omia keksintöjäni ole, vaan asioita, joita kurssilta on jäänyt mieleen.

  • Kukat ovat sesonkituotteita siinä missä vihanneksetkin. Valitse sesongissa olevia kukkia koska ne ovat sekä edullisimpia, että elinvoimaisimpia. Sesongin kukista voit kysyä kukkakauppiaaltasi tai seurata esimerkiksi kukkakauppojen instagram tilejä.
  • Leikkaa kukille uudet imupinnat ennen kuin laitat ne veteen.
  • Kukat viihtyvät viileässä, lämpö ja suora auringonpaiste saa kukat lakastumaan nopeasti.
  • Poista leikkokukkien lehdet siitä osasta, joka menee veteen. Vedessä lilluvat lehdet aiheuttavat helposti sen, että vesi pilaantuu ja bakteerit lähtevät jylläämään.
  • Anna leikkokukille aluksi paljon vettä, sillä kukat juovat aluksi runsaasti. Vaihda vesi parin kolmen päivän välein.

joulukukkaworkshop
joulukukkaworkshop

Joulukukkaworkshop oli täydellinen pieni irtiotto arjesta. Kukkien asettelun ja  valokuvauksen lisäksi tarjolla oli ihanaa ruokaa ja hyvää seuraa. ei ihminen voi paljoa enempää lauantaipäivältä vaatia.

DIY syksyinen kukka-asetelma

Isäni käyttää sellaista sanontaa kuin “Rahas ei mee hukkaan, jos käytät ne kirjaan taikka kukkaan.” Ja olen samaa mieltä. Olen joskus käyttänyt sanontaa myös joidenkin synttäribileitteni lahjalistana. Toimi. Tällä kertaa halusin juhlistaa elämää syksyisellä kimpulla ja tehdä sen itse.

Muistatteko kun aikaisemmin syksyllä osallistuin kukkakurssille? Sen lisäksi, että kurssilla tehtiin upeat kukka-asetelmat, sai kukkakurssilla vinkkejä kukka-asetelmien tekemiseen kotona. Olenkin kurssin innoittaman tehnyt jo muutaman syksyisen asetelman. Ensimmäisen neljän bloggaajan illalliselle ja toisen nyt halloween hengessä. Tai ehkä enemmänkin syksyisen kurpitsajuhlan hengessä. Neljän bloggaajan illalliselle keräsin kukat puutarhasta, mutta tähän ostin kukat kukkakaupasta. Ihan ensimmäistä kertaa ostin ihan vain erillisiä kukkia yrittäen miettiä miten ne sopisivat yhteen. Aloittelijan virheen huomasin vasta kotona, eli olisi pitänyt ostaa enemmän erilaisia vihreitä, jolloin kimpusta olisi saanut vielä runsaamman.

No, huolimatta tuollaisista pikkuseikoista, olin kimppuun varsin tyytyväinen. Ja mikäpä olisikaan parempi syy antaa itselleen kimpullinen kukkia kaiken syysmasennuksen keskellä, kuin blogin yläpalkkiin ilmestynyt Suomen Blogimedian tunnus. Meikäläinen on osa uutta ruokablogi jengiä, josta myöhemmin vielä lisää. Mutta sen verran pitää hihkua, että aika pähkinöinä täällä ollaan. Kovassa seurassa kertakaikkiaan.

kukka-asetelma kukka-asetelma kukka-asetelma

Muistakaahan ilmoittautua mukaan DIY -joulukalenteriin. Vielä mahtuu mukaan!

 

Ihanaa viikonloppua!

Elämäni ensimmäinen kukka-asetelma

Osallistuin eilen Kreetta Järvenpään ja Hanna Piipon järjestämään kukkaworkshoppiin. Workshop sattui silmiini facebookissa ja päätin ilmoittautua mukaan vailla minkäänlaista kokemusta kukista tai kukka-asetelmien tekemisestä. Olen kuitenkin kukkafani ja ostan monesti kotiin kimppuja, erityisesti jos on aihetta pieneenkin juhlaan. Hannan tyyli luoda rentoja ja rönsyileviä asetelmia uppoaa meikäläisen tyylitajuun kuin veitsi voihin niin sanoaksemme. Kreetan valokuvista nyt puhumattakaan. Jotenkin ajattelin, ettei tämän kaksikon yhteinen workshop voi olla muuta kuin hyvää ja miten oikeassa olinkaan.

Kukkaworkshop oli rento, luova ja inspiroiva. Opin paljon kukista ja niiden käsittelystä ja huomasin, että samat opit pätevät kaikessa luovassa työssä, oli kyse sitten mixed mediasta tai kukka-asetelmista. Vältetään täydellistä symmetriaa, hyödynnetään värioppia, erilaiset muodot täydentävät toisiaan ja parasta on tekemisen meininki ja luova flow-tila. Ihastuin kukkien maailmaan kerta rysäyksellä. Ihanaa, ihanaa, ihanaa!

Kukkaworkshop

Kukkaworkshop

Jokainen steppi käytiin läpi yhdessä ja opettajaa sai vapaasti matkia ja olla matkimatta. Itse koin alkuun pääsemisen hieman vaikeana, joten kävin opettajan pöydän äärellä vilkuilemassa vähän väliä. Loppua kohden oma rohkeus kasvoi ja asetelmakin muuttui enemmän oman näköiseksi. Oli hauskaa huomata miten monenlaisia lopputuloksia samasta reseptistä syntyi. Kyllä, myös kukka-asetelmissa käytetään reseptejä. 5 neilikkaa, 4 ruusua jne. Kaiken kaikkiaan kurssi antoi hyvät eväät lähteä kokeilemaan erilaisten asetelmien tekemistä kotona.

kukkaworkshop

Kukkaworkshop

Kukkaworkshop
Kukkaworkshop

Omaan asetelmaani olen todella tyytyväinen, vaikka kuvista katsomalla tekisin nyt jotakin toisin. Asetelma on silti ihana ja ihka ensimmäiseksi työksi se on kerrassaan mahtava. Vaikka itse sanonkin.

Osana kurssia Kreetta oli valmistellut meille erilaisia kuvausympäristöjä, joissa oman kimppunsa sai ikuistaa. Tykkäsin erityisesti mustasta taustasta, mielestäni kuvista tuli lähes maalauksellisia, Frida Kahlo henkisiä teoksia. Oli myös hauska huomata miten erilaisena asetelma erilaisia taustoja vasten näyttäytyi. Itse olisi kuvaamiseen voinut käyttää huomattavasti enemmän aikaa, mutta tämän kurssin pääpaino oli kukka-asetelmien teossa eikä niinkään kuvaamisessa. Silti oli mukavaa, että kuvaamiseen oli varattu aikaa, sillä oma asetelmani hieman kärsi automatkan aikana, kun yksi kukista katkesi.

Kukkaworkshop

Oletteko te koskaan tehneet kukka-asetelmia?