Author: minna

Aitous on niin nähty

Mietin tässä taas yksi päivä tätä blogiani ja elämääni ja ilmastonmuutosta. Ja sitten tietenkin tätä ikuisuus kysymystä eli blogien kaupallisuutta, se tavalla tai toisella tuntuu nivoutuvan myös ilmastonmuutokseen ja maailman pelastamiseen. Rupesin oikein syvällisemmin kelailemaan sellaista asiaa kun aitous. Koska aitous on ollut blogeissa ja sosiaalisessa mediassa laajemminkin jo pitkään nousussa. Että mitä se aitous sitten noin niin kuin omalla kohdallani tarkoittaa. Että millainen se aito Minna sitten oikein on. Mikä aidosti on aitoa?

Asia nousi ajankohtaiseksi kun tarjoutui mahdollisuus tehdä kaupallinen yhteistyö erään leffan tiimoilta. Sellaisen elokuvan, jota olin menossa katsomaan, joka aidosti kiinnosti minua, mutta ei sinällään kuulu blogini aihepiiriin. Elokuvat yleensä eivät kuulu blogini aihepiiriin. Monet muutkaan asiat eivät kuulu blogini aihepiiriin, joka on itse asiassa aika hankala määritellä. Kun varsinaisesti blogillani ei ole kovin tarkkaa aihepiiriä. Mutta pitäisi olla. Jotta olisi helpompaa olla aito. Koska on aika epäaitoa suositella elokuvaa blogissa, jos se ei oikein sitten kuitenkaan ole sitä aidosti omaa juttua.

Aitous on ihan yhtä rakennettua kuin epäaitouskin. Sanokaa minun sanoneen. Koska olen itse julistautunut lähes kasvissyöjäksi, ja yrittänyt myös omilla toimillani kiinnittää huomiota ilmastonlämpenemiseen, eettisyyteen, ekologisuuteen, itse tekemiseen ja hyvä ihmisyyteen, olisiko epäaitoa promota leivänpäälis kinkkua? Tai eineksiä? Pikaruokaa? Kassilohta? Yksityisautoilua? Ulkomaan matkoja? Tai juustoja? Koska rehellisyyden nimissä, korjaan, aitouden nimissä, meillä perheessä kuluu kaikkia edellä mainittuja tuotteita. Siivouksessa on käytössä milloin mitäkin, kaikki ei ole luomua, syömme Dr Otkerin pinaattipakaste pizzaa ja jos lapset saavat valita, niin he haluavat syödä Saarioisten liha-makaroonilaatikkoa. Koiran ruoka ei ole ekologista nähnytkään. Enkä valitettavasti todellakaan jaksa juosta kirppareilla vaatteita metsästämässä.

Aito minä on kaukana omavaraisesta ja ekologisesta. Aito minä rimpuilee laiskuuden, mukavuudenhalun ja välinpitämättömyyden ikeessä. Aito minä lämmittää uunissa ranskanperunoita ja kalapuikkoja sen jälkeen kun on kykkinyt koko päivän pihalla omavaraisuus kasvulaatikoita rakentaen. Aito minä innostuu pienpaahtimoiden kahvista, mutta käy ulkomailla Starbucksissa, koska siellä on ilmainen wifi. Aito minä ostaa välillä leivänpäälis kinkkuja perherauhan ylläpitämiseksi. Aito minä valitsee ekologisuutta silloin kun sitä saa helposti lähiPrismasta tai kotiin kuljetuksella. Aito minä ei aina jaksa välittää.  Aito minä rakastaa käydä elokuvissa, hyvässä ravintolassa ja sienessä. Aito minä tekee itse ja ostaa valmiina. Aito minä kykkii puutarhassa ja tuijottaa Viaplaytä, HBO:ta, ja Netflixiä, kaikkia samaan aikaan. Aito minä on kiinnostunut ympäristöstä, silloin kun se sopii omaan agendaan. Aito minä on kiinnostunut yhteiskunnallisista kysymyksistä, mutta ei viitsi ottaa kantaa täällä blogissa, ettei tule pahoja puheita. Aito minä on nössö. Aitoa minää ei vaan aina kiinnosta.

Aitous sekoitetaan kovin usein arvoihin. Minulle tärkeitä arvoja ovat perhe, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, luonto, rehellisyys, avoimmuus. Aitous ei ole johdonmukaista, aitous ei ole seesteistä eikä aitous varsinkaan ole aina kaunista. Arvot sen sijaan voivat olla. Arvot eivät ailahtele siinä missä rouva Een mieliteot. Arvot pysyvät, vaikka aina ei pystyisikään elämään niiden mukaisesti. Arvotkin muuttuvat ja siinä missä jokin aika sitten koin, että esimerkiksi lihan syönti sopi arvomaailmaani, on tilanne muuttunut ajan kanssa. Silloin kun söin lihaa, meillä syötiin jauhelihaa, nakkeja ja muuta tehotuotettua lihaa. Näiden tuotteiden markkinointi blogissani perustui aitouteen, niitähän meillä ihan oikeasti syötiin. Aitoudesta huolimatta jouduin tinkimään arvoistani.

Lyhyestä virsi kaunis, eli aitouden sijaan pitäisi puhua arvoista. Bloggaajien aitouden arvioiminen on syvältä, pitäisi keskittyä etsimään tyyppejä, joiden arvomaailma kohtaa oman kanssa. Tai haastaa tai provosoi, mitä ikinä elämäänsä kaipaa. Aidot ihmiset kääntävät takkia tosi elämässä. Aidot ihmiset ailahtelevat, tekevät vääriä valintoja, antautuvat mainoksille, pyörtävät pyhiä päätöksiä ja satunnaisesti myyvät sielunsa saatanalle blogistaan markkinatilaa. Aidot ihmiset kuitenkin yrittävät elää arvojensa mukaisesti, jos eivät tänään, niin huomenna ainakin.

Siiderikoulu osa 2: Aito siiderin valmistus podcast

Aito siiderin valmistus aloittaa Ku ite tekee podcast sarjan, joka on omistettu kaikille jotka tekee, vaikkei osaa. Olen jo pitkään halunnut kokeilla podcastin tekemistä, mutta olen ajatellut etten osaa. Tai ettei mulla ole sanottavaa oikein mistään, en osaa mitään riittävän hyvin. Kunnes se sitten valkeni, me tehdään podcast meidän elämästä. Tästä meidän omavaraisuus innostuksesta ja kiinnostuksesta oppia uusia taitoja. Ku ite tekee podcast ei tule perustumaan vankkaan osaamiseen vaan uteliaisuuteen. Halu oppia uusia asioita on meitä eteen päin ajava voima. Ja me toivotaankin, että kuuntelemalla Ku ite tekee podcastia moni muukin uskaltautuisi kokeilemaan, vaikkei osaisi.

Oman lähes 40-vuotisen kokemukseni perusteella uskalla sanoa, että elämässä kannattaa uskaltaa. Ei tarvitse olla osaavampi, parempi, hauskempi tai erinomaisempi kuin muut. On vain uskallettava. Kokeiltava ja annettava itselleen lupa oppia. Oli sitten kyse siiderin tai podcastin tekemisestä. Kummassakin voi kehittyä. Eikä koskaan ole liian myöhäistä kokeilla jotakin itselleen uutta. Meillä on suunnitteilla koko sarja itse tekemistä ja omavaraisuus meininkiä. Katsotaan mihin tämä meitä vielä viekään. Toivottavasti päästään kokeilemaan monia meille uusia taitoja. Mä haaveilen hapanjuurileivonnan ja perinteisempien säilömismenetelmien lisäksi kokeilevani ainakin kehräämistä, Tane taas suunnittelee mehiläisten hankintaa ja oluen panemista.

Aito siiderin valmistus on hyvä esimerkki tästä meidän periaatteesta. Tane kävi muutaman päivän kurssin ja sen jälkeen lähdettiin hommiin. Ja voin kertoa, tekeminen yllätti. Niin kuin aina. Itse tekeminen on kallista ja työlästä. Ja silti niin tyydyttävää.

Suomalainen aito siideri on nimensä mukaisesti täysin käsittelemätön, omenamehusta spontaanisti siideriksi käynyt tuote, eli lyhykäisyydessään aidossa siiderissä on kyse käyneestä omenamehusta. Me teimme siideriä pihassamme kasvavan villiomenapuun omenoista, jotka ovat pieniä ja happaman makuisia. Siideriprosessi itseäni yllätti se, että parasta siideriä tulisi useiden lajikkeiden yhdistelmästä, sellaisesta mehusta, jossa on optimaalinen yhdistelmä happamuutta, makeutta, sokeria ja makua. Vielä emme tiedä miltä oma ensimmäinen siiderisatsimme maistuu, sillä koko prosessi vie useamman kuukauden. Mutta siitä olen aivan varma, että kunhan maistamaan päästään, niin lupaan raportoida siitä teille lukijat!

Lue myös SIIDERIKOULU OSA 1: JOHDATUS SIIDERIN VALMISTUKSEEN

Aito siiderin valmistus | siideri | itse tehty siideri | podcast

Sienestäjän kymmenen käskyä

Sienestäjän kymmenen käskyä on koottu avuksi ja ohjenuoraksi kaikentasoisille sienestäjille. Noudattamalla näitä selviät hengissä ja muut metsän käyttäjät selviävät sinun kanssasi.

Sienestäjän kymmenen käskyä

  1. Kunnioita luontoa
  2. Syö vain sieniä, jotka tunnistat
  3. Huomioi muut metsänkäyttäjät
  4. Parkkeeraa autosi järkevästi
  5. Älä roskaa
  6. Avotulen teko on kielletty ilman maanomistajan lupaa
  7. Ei ole olemassa alamittaisia sieniä
  8. Suhtaudu facebook tunnistuksiin kriittisesti
  9. Valitse maasto suhteessa kokemukseesi
  10. Älä kakkaa mättäälle

Sienestäjän kymmenen käskyä | jokamiehenoikeudet | sienestys | sienessä

1. Kunnioita luontoa

Jokamiehen oikeuteen liittyy aina myös vastuu luontoa kohtaan. Suomessa laki takaa jokaiselle ainut laatuiset oikeudet sienestää, marjastaa ja kulkea luonnossa. Pidetään yhdessä huolta siitä, että samat oikeudet ja mahdollisuudet säilyvät  myös lapsen lapsillemme. Luonnon kunnioittamiseen kuuluu se, että noudatat yhteisiä sääntöjä, et roskaa, et riko, etkä tee tahallista tuhoa. Jos et tunnista jotain sieniä, anna niiden kuitenkin kasvaa rauhassa, joku muu voi tunnistaa ja syödä ne, tai ainakin ne jatkavat omaa elämänsä metsän monimuotoisessa ekosysteemissä. Kertaa jokamiehen oikeudet täällä.

2. Syö vain sieniä, jotka tunnistat

Sienien tunnistaminen on yksi sienestyksen perusperiaatteista. Ikinä ei pitäisi syödä mitään, mistä ei ole aivan varma. Internet on tietysti mullistanut sienten tunnistamisen ja facebook ryhmät pullistelevat suttuisia kuvia joissa on kasa sieniä ja kysymys “onko myrkyllisiä?”. Ei näin. Sienten tunnistaminen kannattaa aloittaa lajikerrallaan. Apuna voi käyttää kokeneempaa sienestäjää, sienikirjaa tai luotettavaa sivustoa. Jos olet epävarma mikä sieni on kyseessä ja haluat varmistusta facebook ryhmästä, niin ota sienestä tarkka kuva sen kasvupaikalla, ota yksi kuva jossa näkyy lakin alapinta ja yksi jossa olet halkaissut sienen. Olen kuitenkin seurannut näitä tunnistus ketjuja ja niihin kannattaa suhtautua mediakriittisesti. Kun keräät tunnistusta varten sieniä joista olet epävarma, älä sekoita niitä muihin sieniin vaan varaa niille oma erillinen pussi.

3. Huomioi muut metsänkäyttäjät

Metsässä liikkuessa on syytä muistaa myös muut metsän käyttäjät. Älä siis huuda, mesoa äläkä riehu. Meille lapsena opetettiin, että jos huutaa, niin sienet menee piiloon. Suomessa on paljon metsää ja hyviä sienipaikkoja, kaikille riittää sieniä. Samoissa metsissä liikkuu sienestäjien lisäksi muutakin väkeä, kuten metsästäjiä ja muita retkeilijöitä. Kunnioitetaan kaikkien oikeutta kulkea metsässä.

4. Parkkeeraa autosi järkevästi

Kun sinne sieneen sitten lähdetään, niin toki moni ottaa auton. Sekin on sangen ymmärrettävää, että pikkuteiden varrella on hirvittävän vähän parkkitilaa. Parkkeeraajan vastuulla on kuitenkin etsiä autolleen paikka, jossa se ei häiritse paikallista liikennettä. Pikkutien päässä asuvana toivoisin, että myös esimerkiksi hälyytysajoneuvot mahtuisivat tarvittaessa tulemaan perille asti, myös sienikauden aikana.

5. Älä roskaa

Omilla sienireissuillani olen useasti törmännyt olut tölkkeihin ja viinapulloihin keskellä ei mitään. Monesti olen miettinyt, että millaisella retkeilijällä iskee niin kova jano kesken retken, että viinapullo tyhjenee, mutta mitäs se meikäläiselle muiden jano kuuluu. Mutta, jos ne juomat sinne metsään jaksaa täytenä kantaa, niin eiköhän ne sitten kulkisi takaisinkin päin? Sama koskee tietysti ihan kaikkea, makkarapaketteja, karkkiroskia, muovipusseja jam uita.

6. Avotulen teko on kielletty ilman maanomistajan lupaa

Avotulen teko ilman maanomistajan lupaa on kielletty. Aina. Tämä tuntuu monelle olevan epäselvää. Tee nuotio vain sille osoitetuilla paikoilla, joita löytyy ulkoilualueilta, luonnonpuistoista jne tai kysy lupa. Nyt syksyllä et todennäköisesti sytytä koko metsää palamaan yhtä herkästi kuin kesällä, mutta luvallista se nuotion tekeminen ei silti ole.

7. Ei ole olemassa alamittaisia sieniä

Alamittaiset sienet ovat legenda. Sienet ovat syöntikypsiä syntyessään. Pienet sienet ovat söpöjä, mutta työläitä. Isoja sieniä keräämällä saa vähemmällä vaivalla enemmän sieniä. Kumpiakin on hyväksyttävää kerätä. Sieniä ei voi varata. Jos jätit minisienet maahan kasvamaan ja seuraava poimii ne, niin elä sen kanssa.

8. Suhtaudu facebook tunnistuksiin kriittisesti

Kyllä. Jos henkesi on sinulle kallis. Katso kohta 2.

9. Valitse maasto suhteessa kokemukseesi

Kun valitset sienestysmaastosi suhteessa luonnossaliikkumis kokemukseesi, on eksyminen epätodennäköisempää. Aloittelija pysyttelee niin lähellä tietä, että näkee vielä auton pilkoittavan puiden välissä. Kännykän kartta ohjelma on helppo tapa paikallistaa itsensä, mutta ne vievät paljon akkua. Hyvät kengät ja säänmukainen varustus lienee itsestään selvää. Autoon kannattaa varuulta nakata mukaan ea-pakkaus, jollei sitä vielä sielä ole.

10. Älä kakkaa mättäälle

Iskikö kakkahätä? Älä kakkaa mättäälle! Lue ohjeet metsään kakkaamisesta täältä.

Sienestäjän kymmenen käskyä | jokamiehenoikeudet | sienestys | sienessä

Sienestäjän kymmenen käskyä ei tietenkään ole aivan täydellinen, mitä sinä lisäisit kymmeneen käskyyn?

Reseptejä sieniruokiin löydät täältä.

Potagerian perustaminen

Potagerian perustaminen ei ole mikään hetkessä tapahtuva heti valmis projekti. Vaan enemminkin vuosien projekti, jos minulta kysytään.

Potageria on ranskalaistyyppinen keittiöpuutarha, jossa perinteisesti kasvaa yhdistelmä vihanneksia, yrttejä ja kukkia. Potager on samaan aikaan koristeellinen, kaunis, värikäs, esteettinen ja hyödyllinen. Sillä vaikka visuaalisuus on potagerian yksi kulmakivi, on hyötynäkökulma kuitenkin koko ajan läsnä. Potageria sopiikin loistavasti omavaraisuus ajatteluun.

Potagerian perustaminen | lavatarha | omavaraisuus | potageria

Kukkivan hyötypuutarhan, potagerian perustaminen on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Sen vahvistaa tämän vuotinen kokeiluni, jossa onnistuin kyllä osittain puutarhan kukkimisessa, mutta hyötypuutarha näkökulma jäi vähän vaisuksi. Tein monia aloittelian virheitä, kuten istutin laatikoihin aivan liikaa kasveja niiden pinta-alaan nähden ja kukat valtasivat oikeastaan kaiken tilan hyötykasveilta. Ja ne missä kukat eivät selvinneet, olivat rikkaruohojen täyttämiä.

Huomasin viime kesänä myös sen, että minikasvihuoneeni jäi auttamatta liian pieneksi. Jo keväällä olin taimien kanssa pulassa ja kesällä kasvihuone oli niin täynnä, etten oikein mahtunut hoitamaan kasveja kunnolla. Näin ollen totesimme Tanen kanssa, että puutarhaa oli katsottava kokonaisuutena uudestaan.

Potagerian perustaminen

Ehkä tärkeimpänä nostan esille itselleni vaikeimman asian. Upea potangeria ei synny hetkessä. Eikä taatusti ilman tuntien ja taas tuntien työtä. Eikä ilman osaamista. Eli kannattaa suosiolla laske rimaa ja iloita pienistä onnistumisista. Ku ite tekee, saa mitä tulee. Ja siitä pitää opetella nauttimaan. Puutarhanhoito on opettanut itselleni prosessista nauttimista. Aina en tietenkään pysty iloitsemaan epäonnistumisten tuomista oppimiskokemuksista, mutta entistä enemmän pystyn kuitenkin iloitsemaan ja pienistä saavutuksista. Upeasti kukkivista unikoista ja niistä muutamista, sitäkin herkullisemmista punajuurista. En jää liikoja murehtimaan niitä, jotka unohdin harventaa, enkä niitä, jotka eivät itäneet ollenkaan.

Yritän myös ihan oikeasti oppia. Yhtä paljon olen oppinut niin viljelystä kuin itsestänikin. Kaalit on pakko pitää harson alla koko ajan. Muuten ne syödään. Sen minkä peurat aloittavat, sen toukat lopettavat. Vanha Långviikin potagerian puutarhurin viisaus. Ja toisaalta. Älä tee mitään, mikä vaatii hullua kitkemistä. Kaikista suurimpana viisautena on se, että mahdollista helppous. Tee kastelusta helppoa, tee kitkemisestä helppoa, tee sadonkorjuusta helppoa. Mieti miten saat asioita yhdistettyä, selkää säästettyä ja enemmän satoa suosikki vihanneksistasi.

Näiden viisauksien ja oppimiskokemusten pohjalta on lähdetty suunnittelemaan uudistunutta puutarhaa. Kastelun ja peuroilta suojaamisen takia haluan pitää potagerian melko tiiviinä. Tärkeää on kuitenkin jättää kasvulavojen väliin kuunollinen liikkumatila. Se helpottaa sekä laatikoiden hoitamista, että lisää viihtyisyyttä. Viime kesänä lavat olivat melko tiheässä, eikä käytäviä oltu lainkaan rakennettu. Rikkaruohot valloittivat käytävät kokonaan, ruohonleikkuri ei mahtunut väliin ja puutarhuri luovutti puolessa välissä kesää kokaan. Etenkin kun krassit sun muut kasvit valuivat kasvulavalta tälle muutenkin viidakoksi muodostuneelle kulkuväylälle.

Myös Strömsössä on perustettu potageria. En nyt tässä lähde sen enempää vertailemaan meidän kokemuksia.

Potagerian perustaminen | lavatarha | omavaraisuus | potageria

 

Kasvulavat

En ole lainkaan varma kuuluvatko kasvulavat varsinaisesti potageriaan. Perinteisesti kasvualueet on potageriassa reunustettu muotoon leikatuilla puksipuilla. Tai jollain kauniilla kiveyksillä. Mutta kuten sanottu, olen laiska ja osaamaton. Näin ollen olen kokenut lavaviljelyn olevan itselleni sopiva tapa puutarhaviljelyyn. Kasvulavat nostavat kasvit hieman ergonomisemmalle korkeudelle, rikkaruohot on helpompi pitää poissa ja kaiken kaikkiaan lavoja on helpompi hoitaa.

Meillä on muutamia erikokoisia lavoja, suurin osa on leveydeltään metrin ja pituudeltaan kaksi metriä. Korkeutta näillä matalilla laatikoilla on noin 30 senttiä. Lisäksi potageriassa on korkeampia laatikoita, joiden korkeus on 60 cm. Laatikoiden pohjalla on suodatinkangas, johon olen tehnyt viiltoja, että madot ja muut hyödylliset öttäiset pääsevät kulkemaan. Suodatinkangas estää rikkaruohoja nousemasta lavan multaan.

Lavojen ympäristö

Lavojen ympärille muodostuvat käytävät on peitetty mäntyhakkeella. Hakkeen alle olen levittänyt mansikkakangasta rikkaruohojen kasvua estämään. Itseasiassa juuri tätä kirjoittaessani heräsin miettimään, että meninköhän tyhmyyksissäni hautamaan kasvimaalleni metritolkulla mikromuovia? Tein tässä pikaisen googlailun ja tuloksena on se, että ei aina kannata uskoa ensimmäistä neuvojaa. Ekologisempiakin vaihtoehtoja olisi ollut saatavilla kun vain olisi taas älynnyt hetken miettiä omilla aivoillaan. Tää on just tätä.

Lue lisää putarhamietteitäni täältä.

Hapanjuurileipä palkitsee leipojan

Hapanjuurileipä on vienyt minut mukanaan. Innostuin hapanjuurileipomisesta vuosi sitten kun sain Whats cooking Helsinki tapahtumasta oman vehnäjuuren mukaani. Onnistuin kuitenkin tappamaan tapahtumasta saamani juuren ja heitin sen menemään. Tai luulin sen kuolleen, myöhemmin opin, että juuri parka oli vain hyvin nälkäinen. Ostin nimittäin itselleni Eliisa Kuuselan Leipävallankumous kirjan, joka opastaa lukijansa hapanjuurileivonnan saloihin.

Hapanjuurileipä | leipä | leivonta | hapanjuuri | juureen leivottu

Leipävallankumous ei sinällään ole mikään perinteinen keittokirja resepteineen, vaan enemminkin Leipävallankumous pyrkii ymmärtämään hapanjuurileipomisen prosessia. Kovin erikoisia reseptejä hapanjuurileivän valmistamiseen ei tarvitakkaan; juurta, jauhoja, vettä ja suolaa.

Kirjan ostamisesta kului noin viikko siihen, että olimme omavaraisia leivän suhteen. Viikossa ehtii kirjan ohjeilla tehdä toimivan juuren. Leivät eivät vielä ole olleet täydellisiä. Osa ollut vähän liian rapsakoita kuoresta, viillot ovat olleet liian pinnassa tai liian syvällä, prosessi ei ole mennyt kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ja yksi taikina tipahti lattialle kesken kaiken. Leipä on silti aina maistunut hyvältä. Eikä silleen omatekoinen on aina parempaa hyvältä, vaan oikeasti hyvältä! Hapanjuuri antaa leipään makua. Ja harjoitus tekee mestarin, niinhän ne sanovat.

Itse leipomisprosessista on todettava, että se on helppo. Ei tarvita mitään koneita, eikä taikinaa tarvitse ihmeemmin vaivata. Se ei tartu käsiin, eikä se muutoinkaan ole erityisen hankala. Ainakaan tällä omalla lyhyellä kokemuksella tarkastellen. Voihan olla, että joku luku on jäänyt vahingossa lukematta, mutta hirveän hyvää leipää tulee melko vähällä vaivalla etten sanoisi. Ainut mitä leivontaan tarvitaan ihan älyttömästi, on aika. Kiireellä ei hapanjuurileipää leivota. Kun tänään aloitan taikinan teon neljän aikaan iltapäivällä, niin leipää pääsen maistelemaan vasta seuraavana aamuna  aamupalalla.
Hapanjuurileipä | leipä | leivonta | hapanjuuri | juureen leivottu
Kuusihenkisen perheen leivässä pysyminen vaatii leivän per päivä. Olen leiponut kaksi leipää joka toinen päivä, joten harjoitusta on saanut ihan mukavasti. Hapanjuurileipä on kaupanhöttö leipää stydimpää kamaa, eli siinä missä teini poika teki 4 paahtoleipää, riittää nyt 2 siivua. Huomiona sanottakoon, että myös äärimmäisen kriittinen teiniraati on hyväksynyt äiteensä leipoman hapanleivän osaksi tarkoin valikoitua ruokavaliota.

Leipomisinnostukseni ei ole kuitenkaan sujunut ongelmitta. Leivän leipominen vaatii käsittämättömän määrän jauhoja. Vehnäjauhoja, täysjyvävehnäjauhoja, spelttijauhoja, ruisjauhoja, you name it. Jauhoja on kilotolkulla. Kaappitilaa ei niinkään.

Jatkan tällä mun pitkään nukuksissa ollutta #suurikeittokirjahaaste tta. Muut keittokirjapostaukset löydät täältä.

Siiderikoulu osa 1: johdatus siiderin valmistukseen

Siiderikoulu on tutkimusmatka siiderinvalmistuksen saloihin. Siiderin valmistuksesta täällä blogissa kertoo mieheni Tane, joka osallistuu HAMIn siiderikurssille Lepaan viinitilalla. Tane jakaa teille lukijoille oppinsa ja oivalluksensa siiderin valmistuksesta, meni syteen tai saveen. Omenoita, uteliasuutta ja intoa on enemmän kuin osamista. 

Siiderikoulu osa 1: johdatus siiderin valmistukseen | aitosiideri

Siiderikoulu osa 1

Mikä saa henkilön joka ei juuri syö omenaa tai juo siidereitä osallistumaan siiderin valmistus kurssille?

No antakaas kun kerron. Tänä vuonna omenasato oli määrällisesti hyvä, mutta ötökät olivat vioittaneet isoa osaa sadosta. Mitä ihmettä sitten tehdä näillä kaikilla omenilla? Kuivattua omenaa on kaapissa jo 25l, mehua 60l, soseita pakkasessa, hilloja kaapissa ja vieläkin puissa on satoja kiloja omenaa.

Pienen googlailun tuloksena seuraava omena kokeilu voisi olla siideri. Ohjeita löytyi netistä reilusti, mutta välttääkseni ainakin osan aloittelijan virheistä, päätin ilmoittautua Aidon siiderin valmistus- koulutukseen. Kyseisen kurssin järjestää HAMI (Hämeen ammatti- instituutti) Lepaan viinitilalla, kouluttajana siideristi Jyrki Pylväs.

Kurssi alkoi aamukahvittelulla ja esittäytymiskierroksella, lisäkseni paikalla oli panimon pitäjiä, omenatilallisia ja muutama muu ihan vaan omaksi huvikseen uutta taitoa hankkiva henkilö. Alkuun kävimme nopealla kierroksella viinitilan tuotanto- ja varastotiloissa, mikä oli ihan kiva sillä muutoin ensimmäinen päivä oli teoriapainotteinen.

Luento-osuus alkoi omenan ja siiderin historialla. Jyrki kertoi siiderin matkasta joka kodissa tehdystä arkijuomasta marketeissa myytäväksi bulkkisidukaksi ja siitä taas nykyisin arvostetuksi artesaanituotteeksi. Kurssilla tehdään selkeä ero aidon siiderin ja ”siiderin” välillä. Muualla Euroopassa, erityisesti vanhoilla perinteisillä siiderialueilla, Brittein saaret, Ranskan ja Espanjan pohjoisosat, tämä ero on aina ollut olemassa. Suomessa siiderikulttuuri on verrattain nuorta joten tietämyksen lisäämiseksi on vielä reilusti työtä tehtäväksi. Itselleni tuli uutena tietona että myös, olutmaana pidetyssä, Saksassa on myös vanhaa siiderikulttuuria, joka itseasiassa, lopputuotetta ajatellen, on melko lähellä Suomalaista aitoa siideriä. Tähän toki syynä lienee osittain se että en ihan hirveästi ole aiemmin perehtynyt siidereihin sekä se että Saksan siidereitä kutsutaan omenaviineiksi, apfelwein.

Siiderikoulu osa 1: johdatus siiderin valmistukseen | aitosiideri

Aito siideri

Aito siideri on omenamehusta tehtyä siideriä johon ei lisätä vettä ja siiderin kemiallinen käsittely sisältää vain tuoteturvallisuuden kannalta välttämättömät toimenpiteet. Bulkkisidukkaan valmistetaan pääsääntöisesti mehutiivisteestä käytetystä perusviinistä joka sitten laimennetaan vedellä, maustetaan ja värjätään halutunlaiseksi juomaksi.

Siiderin valmistusprosessi käytiin läpi melko nopeasti ja yleisellä tasolla, sillä siihen on vielä tarkoitus perehtyä tarkemmin, käytännön kautta, seuraavilla opintojaksoilla. Koska kurssi on suunnattu laajalle osallistujaryhmälle ja moni tähtää ammattimaiseen valmistukseen, oli mielenkiintoista kuulla valmistuksesta tuhansien litrojen tankeissa jossa hiivaa menee kilotolkulla, kun oma ajatus on puuhastella joitakin kymmeniä litroja keittiössään.

Kurssipäivän kruunasi iltapäivän omena- ja siideritasting jossa alkuun maisteltiin eri omenalajikkeita ja keskusteltiin niiden soveltuvuudesta siiderin valmistukseen. Tässä kohtaa oma visio siitä että laitetaan kaikki pihan omenat vaan mehuksi ja tehdään siitä siideri, koki pienen takaiskun. Näin toimien juomasta tulisi suurella todennäköisyydellä jotain sellaista, jonka juominen olisi kaukana nautiskelusta. Syömäomenista ei tule hyvää siideriä ja siideriomenat eivät oikein sovellu syötäviksi, mutta ei hätää pihan koristeomenat, joita olen syöttänyt peuroille saattaisivat soveltua hapokkuutensa ansiosta mainiosti siiderin valmistukseen.

Lopuksi maisteltiin erilaisia aitoja siidereitä, kotimaisia yhdenlajikkeen ns. testiversioita sekä ihan kaupoista löytyviä isojen valmistajien tuotteita, suomalaisia ja ulkolaisia. Kotimaisissa juomissa kaikissa oli selkeästi havaittavissa suomalaisen omenan maku. Jokaisella siiderialueella on omia tapoja ja perinteitä, kuinka tehdään aito siideri, tastingissa ammattilaisen johdolla saa kivasti kiinni siitä kuinka nämä vaikuttavat tuotteen makuun ja siihen kuinka erilaisia juomia saadaan aikaiseksi samasta raaka-aineesta.

Lisää juttua siideristä tulossa tänne blogiin, kannattaa myös laittaa Tanen instagram stoorit seurantaan.

Siiderikoulu osa 1: johdatus siiderin valmistukseen | aitosiideri

Jos sulla on paljon omenaa, niin kokeile myös omena reseptejä.