Koiraongelmia – ongelmakoiria

Tai oikeastaan yksi vain. Meidän Martta.

Toissa yönä koira aloitti uikuttamaan muutamaan otteeseen. Kummallista kivuliaan oloista uikutusta. Uikutus jatkui aamulla kun koira yritti nousta ylös kylpyhuoneen lattialta jonne oli hakeutunut nukkumaan. Soitin eläinlääkärille aamusta ja sain ajan iltapäivälle. Päivän aikana koira vetreytyi, mutta oli edelleen vaisu.

Tässä kuvassa Martta on vielä ihan pentu.

Eläinlääkärissä koirasta otettiin kuvat. Selkärankaan on tullut rustottumaa, joka aiheuttaa koiralle kipua ja jäykkyyttä. Tilanteelle ei voida tehdä mitään ja se tulee etenemään. Ainoa keinoa on lääkitä kipua. Lisäksi hankimme Nutrolin nivel meniteho pillereitä ehkäisemään nivelvaurioita. Lisäksi koira on kaksi viikkoa sairaslomalla, jonka aikana se saa ulkoilla vain tarpeillaan. Portaitakaan koira ei saisi sairaslomansa aikana kulkea. Mikäs sen helpompaa kun asumme omakotitalon toisessa kerroksessa.

Tässä vähän päivitetympi kuva.

Koira on kolmevuotias, nuori ja elämäniloinen. Ja jatkuvissa kivuissa. Aika tulee näyttämään miten lääkkeet tehoavat. Mutta arvaatte varmaan millaisesissa fiiliksissä täällä ollaan.

Omena -rahkapiirakka

Omena -rahkapiirakka sopii täydellisesti tilanteeseen, jossa haluaa tarjota vieraille jotakin herkullista itsetehtyä kahvin kanssa, mutta ei halua vaikuttaa liian paljoa vaivaa nähneeltä. Omena -rahkapiirakka on sopivan arkinen, mutta yllättävän herkullinen vaihtoehto.
Omena -rahkapiirakka

Tämä taitaa olla yksi perinteisimmistä omenapiirakka ohjeista. Arkisen ulkoasun ei kannata antaa hämätä sillä piirakka on herkullinen ja mehevä. Omenapiirakkaa tulee leivottua äärimmäisen harvoin ja ihmettelen miksi. Piirakka on helppo, edullinen ja hävisi parempiin suihin alta aika yksikön. Se kertonee mausta kaiken tarpeellisen.

Omena -rahkapiirakka

Pohja
100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte
2 prk maitorahkaa
2 dl kuohukermaa
2 rkl perunajauhoja
2 munaa
1 1/2 dl sokeria
1/4 dl sitruunamehua
1 tl vaniljasokeria

Päälle
3 (n. 300 g) omenaa
1 tl kanelia
sokeria

Aloita valmistamalla kakun pohja. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Lisää jauho-leivinjauheseos. Pohjusta leivinpaperilla Ø 24 cm:n irtopohjavuoka. Voitele vuoan reunat. Levitä taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita täytteen ainekset hyvin keskenään. Kaada täyte vuokaan. Kuori omenat ja poista niistä siemenkodat. Leikkaa omenat ohuiksi viipaleiksi. Lado ne täytteen päälle ympyrän muotoon. Sirota päälle kanelia ja sokeria. Paista kakkua 175 asteessa n. 50 min tai kunnes kypsä. Anna jäähtyä kylmäksi ja irrota vasta sitten vuoasta. Ohje Valiolta.

Terveisiä Legolandista!

Meillä on tällä viikolla syysloma ja sen kunniaksi otettiin koko perheen voimin pieni irtiotto arjesta. Matkakohde valittiin täysin lasten ehdoilla ja niinpä päädyimme muutamaksi päiväksi Legolandiin Tanskaan.
Lapset ovat haltioissaan ja täytyy myöntää, että olen itsekkin positiivisesti yllättynyt! Legolandissa kaikki on nimensä mukaisesti Legoa. Hotellihuoneesta huvipuistolaitteisiin.
Itse huvipuistossa on monenlaista tekemistä. Meidän lapset on iältään (6-11v) juuri kohderyhmää. He pääsevät kaikkiin laitteisiin myös keskenään, osaavat nauttia Lego rakennelmien ihailusta ja ovat asian mukaisesti hurmoksessa Lego tyyliin sisustetusta hotellihuoneesta.
Hauska kokemus oli myös 4D elokuva. Siinä perinteiseen 3D leffaan oli lisätty efektejä kuten sadetta, savua ja hajuja.
Tässä pikaterveiset kera kännykkäkuvien. Palaan asiaan kunhan kotiudumme! Hyvää viikonloppua kaikille.

Joskus tuntuu tältä

Että peilaa itseään liikaa odotuksiin joita kokee muiden asettavan ja hävittää itsensä.

Haluaisin päästää siitä irti, lempeästi ja ymmärtäväisesti. Antaa itselleni luvan olla heikko ja epävarma. Vahvistaa siten uskoa omaan osaamiseeni, itseeni ja minussa oleviin voimavaroihin.

On uskallettava olla omanlaisensa. Näytettävä se minkä on itsestään löytänyt. On mahdollista elää oman näköistään elämään vain jos ei asetu itselleen esteeksi.

Minä olen löytänyt jotakin ainutlaatuista. Minulla on tietoa ja taitoa. Minä osaan.

Suppilovahverokeitto

Olenko maininnut olevani supersienestäjä? Jos nimittäin jossain sadonkorjuussa tai siihen mitenkään viittavassa aktiviteetissa, niin sienestämisessä olen hyvä. En kerää kovin laajaa valikoimaa sieniä. Jos totta puhutaan, niin kerään vain kolmea eri lajia. Suppilovahveroita, kanttarellejä ja torvisieniä. Ovatko nämä parhaimman makuisia sieniä, sitä en tiedä, mutta tunnistan ne satavarmasti silmät kiinni pimeässä, tiedän niiden maistuvan hyvälle, osaan käyttää niitä moni puolisesti, tiedän miten saan ne säilymään talven varalle ja ennen kaikkea, kerään niitä riittävästi yli oman tarpeenkin.
Sienestäminen on sitä paitsi hauskaa. Päämäärätöntä haahuilua metsässä leppoisassa tahdissa sieniä keräillen, hiljaisuudesta nauttien ja metsää ihastellen. Siinä mieli lepää.
Sieni keitto on nopea ja hyvä arkiruoka. Meillä siihen löytyy yleensä aineksia kaapista ja yleensä varioin ohjetta sen mukaan, mitä kaapista sattuu löytymään. Tähän keittoon olen käyttänyt Koskenlaskija sulajuustoa savuporon makuisena.

Suppilovahverokeitto ohje

1,5 litraa sieniä
1 sipuli
1 rkl voita
1,5 litraa kasvislientä
loraus kermaa
1 paketti Koskenlaskija sulatejuustoa
Puhdista sienet. Isoimmat sienet voit repiä kahteen osaan. Paista sieniä pannulla kunnes nestettä on haihtunut, lisää voi ja hienonnettu sipuli. Kuullota. Lisää joukkoon kasvisliemi. Anna kiehua kannen alla noin 10 minuuttia. Lisää joukkoon juusto. Sekoita kunnes juusto on sulanut. Soseuta sauvasekottimella, lisää joukkoon tarvittaessa loraus kermaa. Maista ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla.
Itse en suurusta keittoa, mutta sekin on mahdollista. Tällöin jauhon (4rkl) voi sekoittaa sieniin ennen nesteen lisäämistä.

Miten teidän perheessä maistuu sienet? Tiedän, että joillekkin se on inhokki ruoka ja toisille taas herkkua!

Iloista alkavaa viikkoa kaikille!

Nimettömiä haasteita

Viime aikoina olen havahtunut sellaiseen asiaan, että kaipaisin vertaistukea erityislapsen vanhemmuuteen. Tarvitsisin ihmisiä, jotka voisivat jakaa saman kokemuksen. Ihmisiä, jotka voisivat kertoa miten he ovat ratkaisseet arjen pulmia, mistä he ovat löytäneet apua ja mikä on heillä osoittautunut hyväksi.

Olen tietoinen erilaisista ryhmistä joihin voi hakeutua kun lapsella on jokin tietty diagnoosi tai haasteet voidaan muuten nimetä. Meidän erityisillä haasteillamme ei ole nimeä. Joskus on puhuttu puheenviivästymästä. Kahdeksan vuotiaalla se näyttäytyy jo monella muullakin tavalla kuin nimeämisen vaikeutena. 

Lapseni on erityinen, hän on aina ollut. Kun hän oli pieni, minulle sanottii, että kasvun myötä kaikki tasoittuu. Minua lohdutettiin, että ajan myötä hän saisi vielä toiset kiinni. Harva ymmärsi, etten varsinaisesti ollut huolestunut, en vain uskonut, että kyseessä olisi mikään ohimenevä ilmiö, vaan asia, jonka kanssa piti oppia elämään. En halua sääliä, enkä kaipaa voivottelua edelleenkään. Tiedän, että ongelmat eivät ole maata kaatavia, eivätkä ne ole esteenä onnelliseen elämään. Haluan kuitenkin taata lapselleni parhaat mahdolliset keinot selviytyä elämässään ja siihen hän tulee tarvitsemaan enemmän tukea kuin joku toinen. Haluaisin puhua asioista niiden oikeilla nimillä, haluaisin ylipäätään nimiä joilla puhua.

Ongelmia syntyy kun lapsi kulkee rajapinnalla. Sosiaalisesti lapsi pärjää hyvin (luojan kiitos!), hänellä on ystäviä, hän toimii mukavasti ryhmässä ja on opettajilta saadun palautteen mukaan helppo lapsi. Hän tekee mielellään kaikkea, osallistuu kaikkeen ja on motivoitunut koulun käyntiin.
Ja se onkin tärkeää ja hienoa. En voi sanoin kuvailla kuinka tärkeää minulle on ollut se, että hänellä on ystäviä koulussa! 
Ongelmat liittyvätkin ihan muihin asioihin. Oppiminen on vaikeaa, muistaminen on hankalaa, asioita on edelleen hankala nimetä. Kouluikään asti lapsemme on käynyt puheterapiassa noin kerran viikossa. Puheterapeutti on myös vaihtunut puoli vuosittain, joten pitkä aikaisia asiakassuhteita ei sielläkään ole päässyt syntymään. Viimeisin ihmetteli, ettemme koskaan olleet saaneet lähetettä Kela:n kuntoutukseen. Aihetta olisi kuulemma ollut. Kahdeksanvuotiaan kohdalla peli oli jo menetetty. Koulun alettua puheterapiaa ei enää myönnetty.
Kotona pieni koululainen on väsynyt, välillä häneen on vaikea saada kontaktia. Lapsi ei kuule tai ei ymmärrä. Ainakaan ei reagoi. Ei haluaisi osallistua, ei tehdä mitään. Tai sitten kaikki lähtee lapasesta, huutonaurua, sitten itkua ja tappelua. Kumpa itse olisi aina tyyni ja jaksava.

Periaatteessa minun pitäisi luottaa siihen, että koulu ohjaa meidät tarvittaessa eteen päin. Tokaluokkalaisella lapsellani on kuitenkin nyt jo menossa kolmas opettaja. Meidän vanhempien lisäksi ei ole olemassa mitään pitkäaikaista suhdetta, jonka avulla lapsen kehitystä voitaisiin peilata. Aikaisempien kokemusten perusteella tiedän, että lapselle kuuluvaa tukea ei saa, jollei sitä itse osaa vaatia. Mistä vanhempi voi tietää koska lapsi tarvitsee lisää tukea? Tarvitseeko lapsi ylipäätään tukea, vai vain me vanhemmat? Pahinta on se, että myöhemmin kuulee, että jokin kuntoutus tai tuki olisi kuulunut lapselle, jos sitä olisi haettu.

Olen monesti miettinyt että lapsemme siunaus ja haaste tulee samassa paketissa. Hänellä ei ole ongelmia kuin yhdellä sektorilla elämässään ja nekään eivät ole hänelle ongelmia. Koska ongelma ei ole tarpeeksi laajalla alueella, ei siihen oikeastaan ole tarjolla apuakaan. Silloin helposti on yksin ongelman kanssa. Onko se silloin edes ongelma? Mitä jos vaan kuvittelee kaiken?

Kun lapsi on erityinen, tulee pakostakin välillä mietittyä onko itse tehnyt tarpeeksi. Auttaisiko jos tekisi jotakin toisin? Voin kertoa ettei ole yksi eikä kaksi kertaa kun kamppailee huonous kompleksin kanssa koska ei jaksa lukea lapselle riittävästi. Tai oikeasti en lue yhtään fuckin mitään. Enkä osannut edes ladata Ekapeliä kotimme tietokoneelle. Saati että jaksaisin harjoitella kirjaimia yhdessä lapsen kanssa tai innostaa johonkin oma toimiseen oppimiseen. Olen suht onnistunut kun kaikkien lasten läksyt on tehty, kaikki on ruokittu, kämppä on asuttavassa kunnossa ja kaikki on onnellisia ja katsoo televisosta yhdessä Bossea.