Mä olen tätä blogia kirjoittaessani miettinyt, että on kiva kirjoittaa itseäni koskevista yhteiskunnassa puhuttavista aiheista. Vähän samaan tyyliin kuin se teiniäiti juttu aiemmin. Ajatus on mielestäni erinomainen, mutta vaatii yllättäin sen, että pitäisi seurata aktiivisesti eri medioita pysyäkseen kärryillä. Voin kertoa, en seuraa.
Voin itseasiassa ihan näin julkisesti tunnustaa, etten ole katsonut uutisia vuosiin. Siis vuosiin. En muista milloin viimeksi. Meille ei tule sanomalehteä, eikä oikeasti juuri muitakaan lehtiä enää, kun peruutin hermostuksissani lähes kaikki. En kestä niistä syntyvää jätettä. Luen uutisia netistä, mutta silloinkin harkiten. Linkkien ja suositusten perusteella enimmäkseen.
Hesarin peruutin aikanaan siitä syystä, että paperiroskan määrä oli kestämätöntä. Tai oikeastaan pohjimmainen syy lienee laiskuus. En jaksanut jatkuvasti kiikuttaa hesareita paperinkeräykseen.
Televisiota meillä ei ole ollut yli kymmeneen vuoteen. Joten tapaa uutisten katsomiseen ei ole syntynyt, vaikka siihen nykyisin olisikin mahdollisuus netin kautta. Ainut mitä kautta kuuntelen säännöllisesti uutisia on radio.
Toisinaan uutispimento yllättää itsenikin. Erityisesti silloin kun elämässä on paljon menoja, en ehdi seurata mitä muualla maailmassa tapahtuu. Toisaalta uutiset ovat useimmiten lohduttomia ja kertovat surullisia uutisia meiltä ja maailmalta. Olen tietoisesti valinnut sen, että suodatan osan uutisista suosiolla.
Suljenko siis silmäni toisten ihmisten kärsimykseltä ja maailman eriarvoisuudelta? Mielestäni alamme olla jo niin kyllästettyjä kuvilla ja uutisilla maailmalta, että meitä ei enää liikuta oikein mikään. Kuvatulvan keskellä yksittäisten kriisien on vaikea päästä esille. Hyväntekeväisyys järjestöjen on entistä vaikeampaa tuottaa materiaalia, joka koskettaa suurta yleisöä. Haluan suojella itseäni kyynisyydeltä, jonka uutistulva väistämättä aiheuttaa. Tietoinen uutisten säännöstely ei kuitenkaan tarkoita välinpitämättömyyttä.
Yksilötasolla pyrin vaikuttamaan tärkeinä pitämiini asioihin. Tuen mahdollisuuksien mukaan suomalaisia yrittäjiä ostamalla kotimaisia tuotteita. Arvostan tuotteiden eettisyyttä. Olen muutamia suurien järjestöjen kuukausilahjoittaja, sillä toivon sitä kautta voivani kantaa korteni kekoon gloobaalilla tasolla. Pyrin äänestämään henkilöä, joka ajaa minulle tärkeitä teemoja.
Olen joutunut myös miettimään auttamisen problematiikkaa. Kaikki apu ei ole toivottua tai se ei ole oikeanlaista. Kuka auttamisesta oikeasti hyötyy? Onko kuukausi lahjoittaminen sosiaalisen omatunnon ostamista? Oikeita vastauksia tuskin on.
Tällä hetkellä haluan tukea tasa-arvoista avioliittolakia. http://metahdomme.fi
Näissä mietteissä tänään,
Minna
