Lepakkomuffinssit halloween henkeen

Tyttäreni on innokas leipuri ja muffinssit ovat yksi hänen pravyyreistaan. Muffinssit on helppo muokata erilaisiin juhliin ja teemoihin sopiviksi. Yksi tapa muokata muffinssien ulkonäköä on askarrella niille sopivat vuuat tai tuunata valmiit teemaan sopivaksi.
Night hallowing kolkutellessa ovella, ajattelin esitellä teille nämä hassun hauskat lepakko muffissivuuat. Nämä on tosi helppoja valmistaa, mutta vaativat sähköisen leikkurin, Cameon. Olen sillä leikannut irti muotit, kiepauttanut hieman nauhaa ympärille ja sen jälkeen kiinnittänyt liimalla lepakon paikoilleen. Lepakot olen kohokuvioinut kahdella eri metallin sävyllä ja lopuksi tehnyt ötököille silmät mustalla pearl maker nimisellä aineella.

Sitruunamuffinssit ovat raikkaita ja herkullisia. Lisään tähän tyttäreni käyttämän reseptin.

AINEKSET

12 kappaletta

2
kananmunaa
2 dl
sokeria
100 g
sulatettua margariinia
1 prk
sitruunarahkaa (200 g) tai jugurttia
3,5 dl
vehnäjauhoja
1,5 tl
leivinjauhetta
1
sitruunan raastettu kuori
Päälle

sitruunatuorejuustoa, tomusokeria, sitruunamehua

OHJEET

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita rasva rahkaan. Lisää seos munavaahtoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon kevyesti sekoittaen. Jaa taikina paperisiin tai voideltuihin muffinivuokiin. Mausta sitruunankuoriraasteella. Paista 200–asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Peitä paiston loppuvaiheessa tarvittaessa leivinpaperilla, jotta muffinit eivät tummu. Anna jäähtyä. Koristele.

 

Karmivia, eikö?
 
 

 

Etsitkö inspiraatiota halloweeniin? Klikkaa yllä olevaa kuvaa!

 

Halloween tervehdys

Koska olet viimeksi lähettänyt ihan oikeaa postia facebook tervehdysten tai sähköpostien lisäksi? Minun täytyy myöntää, että en ole järin aktiivinen postinlähettäjä, mutta olen silloin tällöin yllättänyt itseni lisäksi muutamia kauempana asuvia ystäviä ja lähettänyt ihan oikeaa postia. On kuulkaa ollut riemastuttavaa saada kirjeitä takaisin. Tuntuu ihan joululta! Kannattaa kokeilla.
Käsinkirjoitetussa tekstissä on sitä jotakin. Tiettyä nostalgiaa ja henkilökohtaisuutta, jota sähköisessä muodossa on hankalaa tavoittaa. Nuorena minulla oli kirjeystäviä useampikin, mutta elämän viedessä on sekin jäänyt. Tuntuu ettei ole aikaa. Aina sama juttu. Sillä onhan sitä oikeasti, ihan yhtä paljon kuin ennenkin. Katsoin juuri Netflixiltä kolme kautta Scandal nimistä sarjaa. Siinä ajassa olisi ehtinyt kirjoittaa pari kirjettä. Valitsin toisin.
Olen miettinyt viime aikoina paljon sitä mihin aikani haluan käyttää. Aika on ehkä arvokkainta mitä tällä hetkellä voin antaa. Käytänkö sitä viisaasti? Teenkö ajallani sitä mitä todella haluan tehdä, vai valuuko se sormieni välistä aiheuttaen kiireen tuntua. Auttaisiko uudelleen organisointi ja tarmon keskittäminen voimaa tuoviin asioihin?
Mutta asiaan, mitä jos lähettäiist tänä vuonna halloween tervehdyksen postissa? Itse tehdyn kortin, kirjeen tai vaikka kaupasta ostetun kortin tervehdyksen kera. Voin luvata, että yllätys on taattu.

Tämä kortti on tehty niin, että ensin tausta on värjätty oranssilla musteella ja misteillä. Päälle on leimattu sekä mustalla, että oranssilla musteella. Talot on leikattu mustasta pahvista sixxizillä ja niihin on lisätty vähän valkoista mustetta elävyyttä tyomaan ja kiinnitetty pohjaan kaksipuoleisella kohoteipillä.  Puupahvisen lepakon olen värjännyt mustaksi embossaamalla.  Lopuksi olen viimeistellyt kortin leimaamalla tervehdyksen, liimaamalla päytkän nauhaa ja kiinnittämällä haaraniitin paikoilleen. 

Etsitkö inspiraatiota halloweeniin? Klikkaa yllä olevaa kuvaa!

Ruusukaalisalaatti karpaloilla

Äitini kutsui tätä salaattia hirviön oksennukseksi Halloweenin henkeen (kiitos vaan äitille kannustuksesta!). Vaikka siltä se kieltämättä kyllä vähän näyttää. Ikävä kyllä olen itse sen verran esteetikko, että en oikein itsekkään usko ruokaan, jonka suhteen pitää vakuutella, että ulkonäöstään huolimatta ruoka on hyvää. Mutta ei tässä ei kannata pelästyä, sillä maku oli erinomainen. Ja jos ulkonäkö ei niin iskekkään, niin hei, nythän on Halloween. Juuri oikea aika kaikelle vähän kauhealla tai vähintäänkin epäilyttävälle.
Oikeastaan ihanaa että näin halloweenin aikaan voi ihan rauhassa laittaa tarjolle mitä erikoisempia virityksiä. Kaikkeen on hyvä selitys. Kauhean hirveä halloween. Vaikkei edes halloweenista niin välittäisi. Mutta tätä salaattia kannattaa kokeilla jos välittää aurajuustosta. Tai pähkinöitä. Tai ruusukaalista. Tai vaikka ei niin välittäisikään. Kaikki yhdessä on nimittäin toimiva kokonaisuus.
Jos haluat välttyä karpaloiden aiheuttamalta semikauhealta väriepisodilta, käytä kuivattuja karpaloita.

 

Ruusukaalisalaatti

500g ruusukaalia
1,5 dl tuoreita karpaloita
1 dl aurajuustoa
1 dl pekaaninpähkinöitä
1 rkl vaahterasiirappia
1 rkl Balsamiviinietikkaa
oliiviöljyä

Puhdista ruusukaalit ja halkaise ne. Paista ruusukaaleja oliiviöljyssä keskilämmöllä ( ei siis miedolla, muttei kuumallakaan) karpaloiden kanssa kymmenisen minuuttia. Lisää vaahterasiirappi ja balsamiviinietiika. Sekoita pekaanin pähkinät joukkoon, kaada salaatti kulhoon ja lisää päälle murusteltu aurajuusto.

Etsitkö inspiraatiota halloweeniin? Klikkaa yllä olevaa kuvaa!

 

Kreisi kinuski-omena-suklaa- Snickers kakku

Mun on sanottava etten tiennyt mihin lähdin kun päätin tehdä tämän, mutta Snickers kakku oli saatava. En siis millään tasolla ollut ajatellut päätyväni tähän. Ja loppu tulos on siis mitä on. Ulkonäöllisesti siis. Makuhan oli jotain ennen kokematonta. Tässä oli niin monta eri vaihetta, niin monta mahdollisuutta mokata, että ihan hirvitti. Ja eihän tässä tälläinen amatöörileipuri mitenkään pärjännytkään. Paitsi kuorrutteen kanssa. Se oli parasta koskaan tekemääni. Olisi pitänyt tehdä enemmän. Ainakin tuplasti. Siis se kuorrute, mikä ei näy kuvissa ollenkaan. Se täydellinen tuorejuustomössö. Mitä tuli kakun väliinkin. Ensi kerralla teen vain sen. Ja ihan vähän kinuskia. Koska ensi kerta tulee. Lapset tilasivat tätä jo synttäreille. Ja hei, täähän on myös terveellistä. Tähän tulee makeuttamatonta omenasosetta.
Vielä pikainen varoituksen sana. Tämä kakku ei missään tapauksessa ole sellainen “tekisipä mieli jotakin hyvää, nopeasti, nyt heti” leipomus. Suosittelen noudattamaan odotusaikoja.
Snickers kakku

Snickers kakku

Tarvikkeet

5 dl jauhoja
5 dl sokeria
3,5 dl makeuttamatonta kaakaojauhetta
2 1/4 tl ruokasoodaa
2 1/4 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 tl kanelia
1/2 tl maustepippuria
3 munaa huoneen lämpöisenä
3,5 dl makeuttamatonta omenasosetta
1,5 dl rypsiöljyä
1 rkl vanilijajauhetta
2,5 dl vahvaa kahvia

Suolainen kinuski

4,5 dl kuohukermaa
4,5 dl sokeria
2,3 dl hunajaa
1,2 dl viskiä
1,2 dl omena siideriä
115g voita huoneen lämpöisenä
1 tl vanilijajauhetta
1/2 tl suolaa + sormisuolaa
3 pientä omenaa
puisia tikkuja

Snickers kuorrute (note to self: tee tupla annos ensi kerralla)

230 g voita huoneenlämpöisenä
120g tuorejuustoa huoneenlämpöisenä
4,5 dl tomusokeria
1,5 dl maapähkinävoita
1 dl suolaista kinuskia (tarvikkeet yllä)
2 tl vanilija jauhetta
1,5 dl suolapähkinöitä
230 g tummaa suklaata
1,2 dl kuohukermaa

Leivo kakku

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Valmistele 3 20 cm irtovuokapohjaa. Vuoraa vuuat leivinpaperilla ja hiero voita pintaan. Sekoita kulhossa jauhot, sokeri, kaakaojauhe, sooda, leivinjauhe, kaneli, maustepippuri ja suola. Sekoita yleiskoneessa munat, omenasose, öljy ja vanilija kunnes seos on tasaista. Lisää kuivat aineet joukkoon vähitellen ja sekoita tasaiseksi. Lisää kahvi ja sekoita. Taikinan pitäisi olla kaadettavaa, mutta ei liian ohutta.

Kaada taikina vuokiin ja paista 20-25 minuuttia kunnes kakku on asettunut, eikä enää “hylly” keskeltä. Ota kakut uunista jaa jäähdytä 5 minuuttia enne irroittamista vuuasta. Anna kakkujen jäähtyä kokonaan ennen kuorruttamista. (Tässä kohtaa tajusin, että mun uuniin ei mahdu samalla tasolle kuin yksi kakku kerrallaan. Tein ehkä liian laakeita kakkuja. Onnistuin paistamaan 1/3 kakkua kypsäksi. Ei pahaa, mutta kokoamisen kannalta “hieman” haastavaa)

Kinuskin tekeminen

Laita kattilaan sokeri, hunaja, viski ja siideri. Kuumenna kiuhuvaksi ja anna kiehua 9 minuuttia ilman sekoittamista, niin, että karamelli saa kultaisen värin. Lisää kerma, voi, vanilija ja suola hitaasti sekoittaen. Anna kiehua 10-15 minuuttia välillä sekoittaen.
Ota kuumuutta kestävällä mitalla 2,5 dl kinuskikastiketta sivuun odottamaan. Anna lopun kinuskikastikkeen jäähtyä rauhassa esim. yön yli.

Tee seuraavaksi Snickers kuorrute. Laita tehosekoittimeen huoneen lämpöinen voi, tuorejuusto ja tomusokeri ja sekoita kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää maapähkinävoi, desi jäähtynyttä kinuskia ja vanilija ja sekoita tasaiseksi massaksi. Sekoita joukkoon hiennonetut maapähkinät. (Ja jos nyt tekisin tätä kattua uudelleen, niin panostaisin kuorrutteeseen. Tekisin tätä tuplasti ja jättäisin ehkä jopa suklaan pois!)

Kokoa kakku

Kokoa seuraavaksi kakku. Laita ensimmäinen kakku pohja ylöspäin kakkulautaselle. Pirskottele kakun päälle suolaista kinuskia (siitä 2,5 dl, jotka olet laittanut sivuun odottamaan). Levitä päälle kuorrute veistä tai spatulaa apuna käyttäen. Laita päälle toinen kakkupohja, pohja alaspäin ja pirskottele päälle kinuskia. Levitä kuorrutetta päälle. Lisää viimeinen kakkukerros ja pirskottele kakun päälle loput kinuskit ja levitä loppu kuorrute kakun päälle ja reunoille. Älä välitä, jos kuorruutteesta ei tule täydellinen, suklaa ja kinuski peittävät myöhemmin suurimman osan kakusta. Laita kakku jääkaappiin.

Suklaakuorrute

Pilko suklaa pieneksi ja siirrä rouhe astiaan. Kuumenna kerma kiehumispisteeseen. Kaada noin puolet kuumasta kermasta suklaarouheen päälle. Anna kerman olla suklaan päällä noin 30 sekunttia ja ala sekoittamaan seosta vasta sen jälkeen. Näin suklaa sulaa kerman joukkoon helpommin. Kaada loppu kerma pienissä erissä, jotta suklaa sulaa kokonaan. Anna jäähtyä muutama minuutti ja kaada suklaakuorrute sen jälkeen keskelle kakkua ja levitä kohti reunoja, anna valua reunoille. Laita kakku jääkaappin mielellään seuraavaan päivään.
(Itsehän en tehnyt näin vaan vesihauteessa sain suklaan kökkööntymään, ja hirveän pelastusoperaation kautta onnistuin saamaan suklaan järkevään muotoon. Sekoitin siis kinuskia joukkoon ja lämmitin uudelleen. Hyvästi ganache, mutta eipähän tarvinnut heittää roskiin. Suosittelen varovaisuutta. Suosittelen myös tuota yön yli odottelua. Itsehän en taaskaan tehnyt niin ja se kostautui ulkonäössä kun suklaa alkoi liikkua suolaisen kinuskin alla.)

Kinuski
Laita loppu kinuski kattilaan. Keitä kinuskia keskilämmöllä 15-20 minuuttia . Siirrä kattila liedeltä ja anna jäähtyä 15-20 minuttiia välillä sekoitellen. Varo ettei kinuskista tule liian paksua, sillä silloin et pysty enää dippaamaan omenoita kinuskiin. Kinuskin jäähtyessä valmistele omenat. Pese ne ja työnnä tukku omenan keskelle. Vuoraa uunivuoka leivinpaperilla.

Kun kinuskin on hieman jäähtynyt ja paksuuntunut, kaada puolet siitä kakun päälle ja anna kinuskin valua kakun reunojen yli. Dippaa seuraavaksi omenat kinuskiin ja aseta ne kakun päälle. Ripottele valmiin kakun päälle hienonnettuja suolapähkinöitä ja muutama hippusellinen sormisuolaa.

Siirrä sen jälkeen koko komeus vähintään puoleksi tunniksi jääkaappiin. Nosta kakku huoneen lämpöön vähintään 15 minuuttia ennen tarjoilua. Ja huomioi se, että kakku ei ole helpoin mahdollinen  tarjoiltava, sillä kinuski, se venyy. Mutta silti Snickers kakku on vaivansa arvoinen.

Alkuperäinen ohje Half baked harvest. Kannattaa käydä katsomassa vaikkei englanti taittuisikaan. Sillä ne kuvat, ne kuvat.

 

Snickers kakku
Etsitkö inspiraatiota halloweeniin? Klikkaa yllä olevaa kuvaa!

Kurpitsa- Pekaaninpähkinäkakku

Kurpitsa- Pekaaninpähkinäkakku sopii halloweeniin kuin nenä päähän. Löysin tämän ohjeen nimellä Kurpitsa- Pekaaninpähkinä leipä, mutta mielestäni tuotos menee enemmän kakku kategorian alle makeutensa puolesta, vaikka puolitin alkuperäisen ohjeen sokeri määrän. Tein kakun talvikurpitsasta, joka näkyy tuossa taustalla. Meillä oli tänä vuonna harvinaisen huono kurpitsa vuosi, eikä kesäkurpitsaa lukuun ottamatta ollut kovinkaan häävi sato. Muutaman ohjeen olen sentään saanut testattua, kuten tämän yksinkertaisen kakun. Mistä tykkään, koska siinä lyödään vaan kaikki aineet sekaisin turhia hienostelematta. Ja hyvää oli, kunhan ensin pääsin yli siitä, että leivän sijaan tuli leivottua kakku.

 

Kurpitsa- Pekaaninpähkinäkakku

Kurpitsa- Pekaaninpähkinäkakku

4dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 tl kanelia
1/2 tl ruokasoodaa
1/4 tl muskottipähkinää
1/4 tl inkivääriä
2 munaa
115 g sulatettua voita
2,5 dl kurpitsasosetta
2 dl muscovadosokeria
1 tl vanilijajauhetta
2 dl pekaaninpähkinöitä hienonnettunaLaita uuni lämpenemään 175 asteeseen ja voitele leipävuoka. Itselläni ei moista ollut, joten tein kakun ihan tavallisessa irtopohjavuuassa.

Sekoita kuivat aineet yhteen sokeria lukuun ottamatta.

Ota toinen kulho ja sekoita siinä kevyesti munien rakenne rikki. Lisää sulatettu voi, sokeri ja kurpisasose. Sekoita hyvin. Lisää kuivat aineet joukkoon ja sekoita varovasti. Lisää pekaaninpähkinät sekoituksen loppu vaiheilla. Älä vaivaa.

Kaada taikina vuokaan ja paista noin tunti. Kokeile kypsyyttä hammastikulla. Kun tikkuun ei jää taikinaa, on kakku kypsä. Anna jäähtyä vuuassa 10-15 minuuttia, kumoa sen jälkeen ritilälle jäähtymään.

Kurpitsa- Pekaaninpähkinäkakku
Etsitkö inspiraatiota halloweeniin? Klikkaa yllä olevaa kuvaa!

 

DIY taikasauvat – Harry Potter Halloween

 

Meidän perheestämme löytyy yksi jos toinenkin Harry Potter fani. Olemme nähneet elokuvat, lukeneet kirjoja ja käyneet jopa Harry Potter Studioilla Lontoossa. Ja tietenkin juhlineet Halloweenia Harry Potterin hengessä. Kannattaa katsoa ideat Harry Potter asuun täältä ja juhlien järjestelyyn täältä.

Leijuvat kynttilät olen tehnyt led -tuikuista, joiden ympärille olen kiinnittänyt kaksipuoleisella teipillä leivinpaperia ja sen jälkeen kiinnittänyt kynttilät siimalla kattoon. Lopputulos oli hämyisässä valossa sangen vakuuttava. Kattauksen kruunasi jokaiselle yksilöllisesti tehdyt DIY taikasauvat.

 

Lupasin jo vuosi sitten laittaa ohjeet itse tehtyihin taikasauvoihin, mutta kaiken keskellä se on unohtunut. No, mikäpä olisi parempi aika kuin seuraavan vuoden halloween! Mielestäni näiden teossa hinta-laatu suhde on mitä mainioin. Upeaan lopputulokseen pääsee nimittäin helposti ja edullisesti.

DIY taikasauvat

DIY taikasauvat

Tarvikkeet taikasauvoihin:
  • puisia syömäpuikkoja
  • kuumaliimaa
  • akryylimaaleja
  • patinaa tai muuta metallivahaa
Aloita levittämällä kuumaliimaa syömäpuikon ympärille. Levitä paksumpi kerros “kahvaan” eli syömäpuikon paksumpaan osaan. Koristele myös puikon varsi, niin että kärkeä kohden liimaa on vähemmän. Tässä kohtaa mitä rumempi, sen parempi, pitää paikkansa. Kokeile erilaisia variaatioita, mutta ole varovainen kuuman liiman kanssa. Kuumaliima kovettuu nopeasti, joten erillistä kuivumis aikaa ei tarvita.
Seuraavaksi maalaa taikasauvat. Itse käytin tässä erisävyisiä ruskeita akryylimaaleja, mutta uskoisin kaikkien kotoa löytyvien peittävien maalien käyvän. Anna sauvojen kuivua kunnolla ennen seuraavaa vaihetta.
Viimeisen silauksen taikasauvoihin tuo patina. Patina levitetään käsin sauvan korkeimpiin kohtiin. Käytännössä vaha hierotaan sauvaan joka puolelle ja se tarttuu vain kuumaliiman korkeimpiin kohtiin. Patinaa myydään askartelukaupoissa.
Ja kas näin. Sinulla on lähes aitoja taikasauvoja vaikka koko perheelle!

 

DIY taikasauvat

Ja ei kun vaan taikomaan.

Etsitkö inspiraatiota halloweeniin? Klikkaa yllä olevaa kuvaa!