Author: minna

Empatiakyvyn kehittäminen voi alkaa Ranskan lipusta.

Viime viikonlopun Pariisin iskujen jälkeen on ollut vähän vaikeaa kirjoittaa tänne blogiin. On valmiita luonnoksia, mutta jotenkin tuntuu huonolta ajatukselta julkaista niitä hetkellä kun koko Eurooppaa koskettaa tunne perusturvallisuuden järkkymisestä.

Aihe on pyörinyt mielessäni paljon. Muiden mukana vaihdoin profiilikuvani Ranskan lipun sävyihin ja osoitin empatiaa sekä Pariisissa asuville tuttavilleni että kaikille heille, joita isku kosketti. Melko pian tiedostavat superhipsteri ystäväni alkoivatkin arvostella massojen osoittamaa myötäelämistä. Ranskan lippujen lisäksi facebook feedi alkoi täyttyä linkeistä muihin terrori-iskuihin ja ylipäätään tapauksiin, joissa ihminen oli kylvänyt pahaa ympärilleen. Miksei kukaan osoita tukeaan heille?

Olinko siis kapeakatseinen moukka, kun osoitin tukeni Pariisilaisille? Voittiko terrorismi sillä, että suuret massat osoittivat tukensa uhreille? Onko oikeampaa osoittaa tukeaan Beirutin uhreille? Onko parempaa ja huonompaa empatiaa?

Mun on sanottava, etten ole mikään maailmanpolitiikan seuraaja. Olen varmasti helposti median johdateltavissa, mitä tulee erilaisiin empatiaa lypsäviin kansanliikkeisiin. Osoitan tukeani facebookin kautta niin Pariisin uhreille kuin tasa-arvoiselle avioliittolaillekin. Niinpä minua suoraan sanottuna ärsytti, että tukeni väitettiin olevan kaksinaismoralistista. Totta kai minua koskettaa enemmän asia, joka tapahtuu lähelläni. Kotimaassa tapahtunut vääryys, kriisi tai onnettomuus saa minulta suurempaa empatiaa kuin Euroopassa tapahtunut vastaava tapahtuma. Euroopan ulkopuolella samanlainen tapaus ei välttämättä herätä enää kovin suuria tunteita. Kaukana meistä (henkisesti tai fyysisesti) olevilla sota-alueilla tehdyt terroriteot eivät herätä juuri mitään tunteita, sillä uutisvirta on täynnä toinen toistaan kamalampia uutisia joka tapauksessa. Uskoisin, että vaikka haluaisimme muuta, niin näin se menee suurimmalla osalla ihmisiä. Ajattelemme omaa napaamme.

Olemmeko siis kaksinaismoralisteja niin kuin superhipsterit antavat meidän olettaa? Merkitseekö valkoinen elämä enemmän? Käytöksemme perusteella asia on juuri näin. Meitä koskettaa se, mikä on meitä lähellä. Se mihin voimme samaistua.

Lähellä oleminen ei aina tarkoita fyysisesti lähellä olevaa. Empatiaa on vaikeaa tuntea silloinkin kun arvomaailma on erilainen tai ajattelemme jonkun aiheuttaneen itse oman epäonnensa. Mitäs läksit, kärsi seuraamukset.

Ajatellaanpa vaikka turvapaikan hakijoita. Osa heistä tulee olosuhteista, joissa terroriteot ovat arkipäivää. Silti moni meistä on sitä mieltä, että he ovat elintasopakolaisia, ehdotamme heidän lähettämistään takaisin samoilla veneillä millä he tulivatkin tai mitä vielä, internet on täynnä toinen toistaan julmempia kannanottoja. Samaan aikaan vaihdamme sen Ranskan lipun profiilikuvaamme ja tunnemme todellista empatiaa syyttömiä ranskalaisia kohtaan. Viattomia ihmisiä!

En usko, että empatia on koskaan keltään pois. Empatiakykyä on mahdollista kehittää ja joillakin ihmisillä se ehkä alkaa siitä Ranskan lipusta profiilikuvassa. Pidemmälle ehtineet konkarit voivat sitten herätellä meitä massoja kehittämään empatian kykyämme, mutta sen pitäisi tapahtua herättämällä keskustelua, ei syyttämällä eikä nauramalla sille mihin tähän astiset taitomme yltävät. (Se ei meinaan osoita suurtakaan empatiaa.)

Mitä sitten voisi olla vuodatukseni punainenlanka? Ehkä se, että vaikka inhimillisistä syistä meidän on helpompi osoittaa empatiaa ihmisille, jotka koemme kaltaisiksemme, niin tärkeää olisi opetella miettimään miltä tuntuu olla toisen ihmisen saappaissa silloinkin kun se ei ole helpointa.

Millaisia mietteitä teillä on herännyt asian tiimoilta?

Kulissien takana olen vätys

Mua on viime aikoina haastettu mukaan erilaisiin haasteisiin, sellaisiin, jossa vähän valotetaan bloggaajaa kulissien takana. Tässä tulee teille ensimmäinen paljastus. Olen laiska vätys.  En ikinä saa aikaiseksi vastata näihin haasteisiin ja sitten kun muistan, en enää löydä niitä. Olkoon tuo ensimmäinen vastaus kaikkiin kysymyksiin, vaikka kukaan ei sitä ikinä kysykkään.

No mutta, niihin kysymyksiin joita multa on sitten kysytty. On voitu kysyä enemmänkin, mutta löysin  Pikku-Peikkon ja Ciennan kysymykset. Pahoittelen kaikille, joiden tunnustuksen olen ohittanut. Arvostan silti ajatustanne.

Mitä näet kun katsot vasemmalle?
Sotkun. Erityinen lahjakkuuteni on saada hyvinkin pienille pinnoille kerättyä yllättävän paljon romua sisältäviä kasoja. Juju piilee siinä, että alle sijoitetaan isompia tavaroita, paperipinoja jne. ja päälle kootaan erilaisia moniuloitteisia askarteluprojekteja. Välissä voi sitten olla esimerkiksi kirjastonkirjoja, lautapelejä ja paperileikkureita.

Miten rentoudut/ vietät vapaa aikaasi?
Nykyisin enstistä enemmän perheen kanssa erakoituen. Tuntuu, että haluan lisätä erakoitumiseen käytettävää aikaa. Toisaalta olen huono sietämään mitään tekemättömyyttä. Joten tasapainoilen jatkuvasti sen kanssa mikä on sopivasti vapaa-ajan ohjelmaa.

Mikä on lempikukkasi?
Miehen antamat tulppaanit. Olen yrittänyt kasvattaa tulppaaneja myös pihallani, mutta harmillisesti ne taitavat olla myös peurojen lempi kukkia. Mutta tykkään siis, tykkään ihan kaikenlaisista kukista.

Lempi värisi?
Keltainen, turkoosin sininen, vispipuuron värinen roosa.

Onko sinulla lemmikkejä?
Kyllä. Kaksi kissaa ja koira. Koira tosin on niin iso, että se vastaa kolmea keskikokoista. Ainakin ruoka halultaan. Onko kanat lemmikkejä?

Mistä askartelu lajista tykkäät eniten?
Olen sisimmältäni paperiaskartelija, mutta eniten tykkään tehdä fiilispohjalta milloin mitäkin.

Mitä uutta haluisit kokeilla askartelun saralla?
Haluaisin oppia virkkaamaan ja neulomaan. En mitään villatakkeja, mutta pieniä sisustuksellisia elementtejä kyllä.

Mikä on turhin askarteluvälineesi?
Minulle on kertynyt kaappi tolkulla turhia askarteluvälineitä. Yhden nimeäminen on sikäli haasteellista. Kuviosakset. Niitä en ole käyttänyt miesmuistiin.

Kuinka usein askartelet?
Viikottain teen jotakin. En ehkä saa valmista, mutta yritystä siihen suuntaan on.

Mistä saat inspiraatiosi?
Olen visualisti, joten ammennan inspistä kuvista. Pinterest on suosikki inspiraationlähteeni. Toisaalta inspiroidun siitä mitä näen ympärilläni, luonnosta, matkoista joita teen ja tarpeesta jonka kohtaan.

Mitä muuta harrastat?
Tällä hetkellä tuntuu että harrastan taksiautoilua, riittämättömyyttä siitä, etten ehdi harrastaa tarpeeksi intensiivisesti sellaisia asioita joihin olen lupautunut, sekä siivousta.

Onko sinulla lempi televisiosarjaa? Jos on niin mikä?
Kyllä on: Game of thrones. Tällä hetkellä seuraan Siltaa, joskin koen että edelliset kaudet ovat olleet parempia. Mutta pienenä kuriositeettina kerron, ettei meillä ole koko yhteisen elämämme aikana ollut telkkaria sen perinteisessä merkityksessä. Katsomme kyllä nykyisin sarjoja esimerkiksi netflixistä.

Jos sinun pitäisi olla yhden päivän ajan jokin eläin niin mikä eläin olisit?
Kissa, ne eivät välitä kakkaakaan muiden odotuksista. Eikä niillä ole mitään miellyttämisen halua saati velvollisuudentuntoa. Olisi tervehdyttävää kokeilla moista päivän verran.

Ketä ihmistä ihannoit?
Moniakin, mutta nostaisin tässä yhteydessä esille mieheni. Hän on monella tapaa inspiroiva ja esimerkillinen. Koen, että monet ystäväni ovat ihailun arvoisia.

Mitä inhoat?
En oikein ole inhoavaa  tyyppiä. On joitakin makuja ja hajuja, joista en niin välitä. Maito on niistä yksi, toinen on maksalaatikko. Moni asia sen sijaan saa minut kiihtymään. Kuten vaikkapa eriarvoisuus, tekopyhyys ja välinpitämättömyys.

Jos saisit esittää yhden toiveen niin mitä toivoisit?
World peace. Itselleni toivoisin onnea ja rakkautta, kuten tähänkin asti. Koen olevani erityisen onnekas henkilö.

Rakkain muistosi?
Nyt on kyllä melkolailla mahdotonta valita yhtä. Yksi varhaisimmista lapsuus muistoista liittyy koiraamme Tessuun. Olimme katsomassa pentuja ennen kun ne olivat luovutusiässä ja muistan kuinka pennut söivät punaisia tarralenkkareitani. Voi sitä onnea! Muistan myös kuinka tapasin nykyisen mieheni. Ja lasten syntymät. Voiko rakkaampia muistoja ollakaan? Vauvan tuoksu.

Rakkain esineesi?
Tääkin on vaikea! Rakastanko mä mun esineitä? Mitä pelastaisin palavasta talosta? Valokuvat. Mun kameran ja läppärin. Mummolta saadut arabian kahvikupit jäisi harmittamaan. Ja tosi moni muukin asia. Niin kuin vaikka se pieni vaatekerta jonka ostin 13 vuotta sitten odottaessani esikoistani. Tai kirjat, joita olen haalinut vuosien varrella. Tai Vaakku, joka oli mun tärkein leluni lapsena. Ostin sen Tiimarista omilla rahoillani.

Mitä löytyy käsilaukustasi?
Uskomatonta kyllä, ei paljon mitään. En ole käsilaukkuihminen. Tällä hetkellä siellä on varmaan jotain lasten kouluun liittyviä papereita, koska otin käsilaikun mukaan opettajan tapaamiseen. Nostaakseni katu-uskottavuutta äitinä.

Käännä pääsi oikealle. Mitä näet oikealla puolellasi?
Nojatuolin, lasten tekemää ja omatekoista taidetta, emaliastioita ja lisää viherkasveja. Ja ihan superhienon tapetin.

Otsikon mukainen vätysmäisyyteni nousee taas esille, sillä en tällä kertaa haasta ketään. 

Pieni arvonta

Hei kaikki!

Huomaatteko, olen vaihtanut blogin ulkoasua vähän maltillisemman talviseksi. Projekti on yhä hieman kesken, mutta ihanaa olla välillä prinsessa. Kuva on otettu osana Voimauttavan valokuvan opintojani pari vuotta sitten helmikuussa. Tykkään sen fiiliksestä. Minulle tulee siitä aina mieleen Sini Sabotagen biisi Kaikkihan me ollaan prinsessoi. Yritykseni muuttaa blogin fontteja on vielä vaiheessa, sillä superkoodaritaitoni eivät toistaiseksi ole riittäneet muutaman ongelman ratkomiseen. Tykkään kuitenkin blogin ulkoasun muokkaamisesta, se on kokonaan uusi maailma, jossa saa harjoitella sekä koodaamista, että hermojensa hallintaa.

Tykkään, että blogi on kokonaisuudessaan jotenkin omatekoinen, ihan niin kuin sisältökin. Että enemmän tunteella kuin taidolla. Oletteko te tehneet itse bloginne ulkoasun, valinneet valmiista vaihtoehdoista vai ostaneet jonkun toisen tekemän ulkoasun?

Mitä tykkäät uudesta ilmeestä?

Arvonta

On käynyt niin hienosti, että minulla on blogini facebook sivuilla jo lähes 1000 tykkääjää. Aivan mahtava homma, enkä voi kyllin kiittää teitä lukijoita! Tykkään teistä jokaisesta, olette mahtavia! Olisin mielelläni tarjonnut kakku kahvit ihan jokaiselle, mutta ymmärtänette, että siinä olisi jo melkolailla haastetta tälläiselle teeseitse -naisellekin.  Niinpä laitoin blogini facebook -sivuille pienen arvonnan käyntiin. Käy tykkäämässä ja osallistumassa. Ja hei, ois aivan mahtavaa jos jakaisit blogini sun kavereillekin! Arvonta suoritettu, kiitos kaikille osallistuneille!

Ihanaa viikonloppua teille kaikille!

DIY joulukalenteri

Mä olen niin joulukalenteri ihminen, mutta samalla niin vähän joulukalenteri suklaa ihminen. En kestä edes ajatusta siitä, että joulunodotus ja ylivuotiselta maistuva kehno pääsiäismunasuklaa kuuluisi yhteen. Siis millään tasolla. Pahoitteluni kaikille pääsiäismunasuklaan ystäville, mut ei vaan pysty ymmärtää. Näin ollen olen diktaattorimutsina kieltäynyt ostamasta suklaakalentereita myös lapsilleni.

Ilman joulukalentereita perheessämme ei kuitenkaan olla, vaan jokaisella lapsella on Partiolaisten advettikalenteri joka muuten alkaa jo ensimmäisenä adventtina. Sen lisäksi, että olen diktaattorimutsi, olen myös DIYmutsi, joten meillä on aina myös itse tehty joulukalenteri lapsia ilahduttamassa.

Tänä vuonna toteutin Pinterestistä löytämäni idean. Yksinkertainen, mutta mielestäni aika näyttävä  ja omaa silmääni ilahduttava lopputulos. Vähän tällainen ite tein ja säästin tyyppinen projekti, jos tiedätte mitä tarkoitan.

DIY joulukalenteri

DIY joulukalenteri – Pienoismallikuusi paperimassalaatikko joulukalenterin ohje

Kaikessa yksinkertaisuudessaan olen tehnyt joulukalenterin niin, että tein paperimassalaatikoiden keskelle reiän saksien kärjellä, tökkäsin kuusen reikään ja taitoin läpi menneen osan kuusen “rungosta” kannen alle sivuun. En siis ole liimannut saati muuten kiinnittänyt kuusia paikalleen. Tämä siksi, että yritän helpottaa tulevaa säilytystä.  Kuuset olen tilannut ebaysta, sillä en löytänyt suomesta kauppaa, joka myisi pienoismallitöihin tarkoitettuja kuusia. Sellaisia varmasti on, joten jos tiedät, linkkaisitko kaupan tänne blogiin!

Oleellinen osa kalenteria on tietysti numerot, joiden avulla oikean luukun löytää. Tässä kalenterissa olen tehnyt numerokyltit lipuiksi. Nämä on jääneet yli eräästä toisesta projektista, josta ehkä joskus myöhemmin lisää. Siihen liittyen kuitenkin pieni vinkki. Tsekkaa Helmisirola.com. Aivan ihania kuvitustöitä.

Värjäsin liput vesiliukoisilla Distress musteilla vanhan näköisiksi ja ihan lopuksi käpristin ne suikkapuikkoa apuna käyttäen. Tämä ei tietysti ole lopputuloksen kannalta välttämätöntä, mutta halusin tuoda kuusiin vähän vintagehenkeä. Näissä voisi näyttää hauskalta myös esimerkiksi pieni latvatähti, jossa numero on. Liput olen liimannut kiinni kuusten latvaan.

Jos sulla ei just satu olemaan musteita ja tälläisiä valmiita lippuja, niin piirrä omat lippusi tukevalle akvarellikartongille tussilla, joka ei liukene veteen. Värjää sen jälkeen kartonki vahvallateellä. Saat tosi hienon ikääntymisefektin ihan kotikonsteinkin!

Seuraava homma onkin sitten keksiä mitä näihin pieniin laatikoihin laittaisi. Oleellista on, että yhdestä laatikosta löytyy jotakin pientä jokaiselle lapselle. Ehkä sitä hyvää suklaata, mutta kenties myös jotain pieniä lappuja, jotka sisältävät lupauksen yhteiseen tekemiseen.
DIY joulukalenteri

Kaipaisinkin nyt teidän lukijoiden ideoita siitä mitä sinä laittaisit joulukalenteriin? 

Ihanaa viikkoa sulle! Ja oothan laittanut merkille, että joulukuussa täällä alkaa huisin hieno DIY -joulukalenteri, jonka teossa te lukijat olette mukana. Lupaan takuu varmaa joulufiiliksen nostatusta.

PS. Tässä postauksessa on linkkejä, joita suosittelen ihan ilman taloudellisiakytkyjä. Koska aattelin, että tekin tykkäisitte. Koska mä ainakin tykkään.

 

Isi on rento, mutta niuho.

Mä kirjoitin muutama päivä sitten enemmänkin mun hyvästä miehestä. No tää samainen hahmo on myös mun lasteni isä. Kertakaikkisen hyvä sattuma, eikö? Vielä ihmeellisempi yhteen sattuma on se, että tällä tyypillä on mahtava staili olla faija. Rento, mutta niuho.
Vanhemmuus on tällä hetkellä meitä molempia vahvasti määrittävä ominaisuus. Ihan niin kuin pienten lasten vanhemmilla kuuluukin. Vaikka ei meidän lapset enää niin pieniä ole, ainakaan omasta mielestään. No mutta kuitenkin. Parasta on se, että me ollaan onnistuttu tekemään vanhemmuudesta oman näköistä. Just sellaista meille sopivaa rentoa, mutta niuhoa.

Meidän isänpäiväkin oli just sellainen, rento mutta niuho. Me pelattiin lautapelejä, käytiin vesisateessa retkeilemässä ja laitettiin ruokaa yhdessä. Ehkä se niuhous näkyy sitten siinä, että hierotaan sitä menua monta päivää ja etsitään täydellistä kurpitsaraviolin ohjetta (kukahan tässä oikeastaan olikaan se niuho?). Ja se rentous taas siinä, että meinattiin lainata pasta kone naapurista, mutta ei varmistettu, että sellainen on löydettävissä silloin kun sitä tarvitsee. Joten oltiin sitten ilman. Eikä se kakkukaan ollut ihan paras, mutta silti rennosti vedettiin se kaikki.

Rentous näkyy mun suosikki hahmoni, eli meidän isin, olemuksessa monella tapaa. Se on valmis viemään lapset seikkailuihin, niin kuin vaikka vanhan puusillan alle, tai metsäretkelle tai mönkkäriajelulle. Niuho se on silloin kun pitää siivota tai käyttäytyä ihmisiksi. Tai kiinnittää tauluja tai remonteerata kämppää. Aina pitää olla mittanauhat, vatupassit ja muut vempeleet. Sitten se niuhottaa sään mukaisesta vaatetuksesta, turvavöistä ja liiasta pelaamisesta. Ja pyykkien vääränlaisesta pesemisestä ja erityisesti tiskikoneen väärästä täyttöjärjestyksestä. Diggaan siitä täysillä.

Ihanaa isänpäivän jälkeistä maanantaita, silleen sopivan rennolla, mutta vähän niuholla tavalla.

Valmiina ollaan

Isänpäivään nimittäin.
Meinasin laittaa tänne jotain vinkkejä ja ateria suosituksia, mutta tiedättekö mitä? Välillä on pakko olla läsnä. Pelata lautapelejä, askarrella lasten kanssa, katsoa yhdessä Nenäpäivän lähetystä, käydä vanhempain varteissa ja ostaa uusia housuja.
Sellaista meidän elämään on tällä viikolla kuulunut. Tavallista mukavaa elämää. Ollaan syöty makaroonilaatikkoa ja makkarakeittoa. Oikeen ryvetty ihanassa tavallisuudessa ja keskinkertaisuudessa. Nautittu mitäänsanomattomuudesta ja suorittamattomuudesta.
Juuri sellaista minkä äärelle harvoin tulee pysähdyttyä, kun on muka niin kiire. Tällä viikolla olen ollut kiitollinen juuri siitä kiireettömyydestä, tavallisuudesta ja arkisuudesta. Ja muutamasta uudesta huonekasvista.

Mutta ei me isää olla unohdettu. Lahjat on pakattu ja menu suunniteltu. Meillä syödään yrttikuorrutettua karitsan karetta, itse tehtyjä kurpitsaravioleja ja jälkiruuaksi suklaaviskikakkua. Ja jos ehditään niin alkupalaksi lohi cheviseä. Laittelen ohjeet sitten ajoissa seuraavaksi isänpäiväksi.

Ihanaa viikonloppua sulle.