Joulukalenteri – Luukku 11: Lakritsimantelit ja muita vinkkejä pukinkonttiin

Osuvan lahjan pähkäileminen, etsiminen, askarteleminen, kokkaaminen ja etenkin sen antaminen on tärkeä osa minun jouluani. Kokoonnumme aattona vanhempieni katon alle, pöytään, jonka kaikilla 13 tuolilla istuu rakas ihminen. Lahjat ilmestyvät kuusen alle, kun pienet ovat saunassa ja ihmetys on aina yhtä suuri. Siskojen perheiden kasvaessa lahjavuorikin laajenee vuosi vuodelta. Aina välillä yritämme sopia, että aikuisille ei sitten hankita mitään. Joka joulu sorrumme silti.

Olen vuosikausia liputtanut syötävien, juotavien ja aineettomien pakettien puolesta. Mitäpä jos sinäkin muistaisit rakkaitasi tänä tai ensi jouluna toisella tapaa? Ei viime hetken paniikkia täpötäydessä tavaratalossa hien valuessa noroina selkäpiitä pitkin, eikä turhakevuorta, josta iso osa jää nurkkiin pyörimään, koska mitään ei kehtaa poiskaan heittää.

  lakritsimantelit

Tässä muutama idea, joiden toteuttaminen ei vaadi suuria ponnistuksia ja onnistuu vielä pari päivää ennen hoohetkeäkin.

Tee lahjakortti. Vain taivas on rajana. Lupaa vaikka pestä ikkunat tai vahtia sisarusten lapsia. Järjestä leffailta ja karkkibuffa kotona, lähde kummilapsen kanssa metsäretkelle tai vaikka uimahalliin, pyydä hyvä ystävä piknikille kesän korvilla, kutsu naapurit lautapeli-iltaan, organisoi viininmaistajaiset tai vie anoppi konserttiin kevään aikana.

Valitse vitamiinit. Kipaise lähikauppaan ja kerää koriin kokoelma  hedelmiä, pakkaa ne nättiin pussiin ja liitä mukaan smoothieresepti.

Anna ruokalahja. Leivo leipä, keksejä tai tiikerikakku. Paahda pähkinöitä ja tee itse mysliä. Tai jos kaappiesi kätköistä löytyy lakritsijauhetta, tee kuten minä ja pyöräytä pakettiin pussillinen lakumanteleita.

lakritsimantelit_3

Lakritsimantelit

1,5 tl vettä
0,5 tl suolaa
1 tl sokeria
3 tl lakritsijauhetta
100 g kuorimattomia manteleita
 
Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita puolet lakritsijauheesta ja kaikki muut aineet hyvin. Levitä mantelit leivinpaperoidulle pellille ja paahda uunissa 7 min. Erottele mantelit toisistaan ja ripottele päälle loput lakritsijauheesta. Pakkaa nopeasti lahjapusseihin, sillä näihin tulee himo.
 
******
 
Lyhyenä hetkenä -blogia kirjoittaa Pia Alapeteri – nelikymppinen ruokabloggaaja, sisällöntuottaja, kustannustoimittaja ja wannabe-ruokakirjailija, joka rakastaa kirpeitä syysaamuja, pakkasenpuremia puolukoita ja jälkiruokaviinejä.
Blogissa pysähdytään hetkeen, kerrotaan tarinoita, vaalitaan makumuistoja, matkustetaan maailmalle, tarjotaan arjen vertaistukea ja kokeillaan viikoittain uusia reseptejä satokautta kunnioittaen. Jo taaperoikään ehtinyt blogi tunnetaan kauniista kielestä, tarinankerrontaa hyödyntävästä reseptiikasta sekä puolikuivasta huumorista, joka kumpuaa kahden insinöörin yhteisestä keittiöstä.

Lyhyenä hetkenä -blogi: http://piapas.com
Instagram: @piapas
Snapchat: piapas

Tervetuloa Ku ite tekee blogin joulukalenteriin. Joulukalenterissa myös blogini lukijat pääsevät ääneen ja jakavat omia jouluisia ohjeita ja reseptejä. Kannattaa siis käydä päivittäin katsomassa uudet jouluiset ideat!

joulukalenteri2016

DIY joulukalenteri – Luukku 10: Ihana kranssi oveen jämälangoista

Tänään blogin joulukalenterissa vierailee Veera Mehukekkerit -blogista.

Joulu on tunnetusti ovikranssien aikaan. Tänä vuonna käsityöblogeja on villinnyt haaste pyöritellä jämälangoista kransseja, ja samaa päätin kokeilla myös itsekin. Sen sijaan että olisin pyöritellyt minikeriä ja liimannut niitä kranssinkehykseen, päätin pyöritellä lasten kanssa tupsuja ja koota niistä kranssin.

Ohje tupsun tekemiseen on helppo. Tarvitset vain joko jokaisesta keittiöstä löytyvän puuhaarukan, tai sitten käsityötarvikeliikkeestä löytävän tupsuntekovehkeen. Näitä viimeisimpiä valmistaa esim. KnitPro ja Prym. Minulta löytyy sekä KnitPro että se puuhaarukka, ja ensimmäistä kertaa päätin opettaa lapsillekin tupsujen teon salat.
img_0276 img_0277
img_0283 img_0291

Puuhaarukan kanssa kokojen määritteleminen on helppoa, sillä yleensä kokoja on vain yksi. Ota puuhaarukka toiseen käteen, ja toiseen käteen lankaa. Pyörittele lankaa puuhaarukan ympärille reippaasti, kuitenkin siten että haarukan välit näkyvät langan molemmin puolin.

Kun lankaa on reippaasti, ota ylimääräinen kestävä lanka ja pujottele se haarukan välien läpi, siten että saat kiristettyä lankatupon keskeltä tiukasti kiinni. Tee solmu vielä toisellekin puolelle. Leikkaa sen jälkeen haarukan sivuista langat poikki, ja pujottele tupsu pois. Tässä mallissa joudut tekemään pientä loppuviimeistelyä, sillä osa langanpätkistä voi olla hieman pidempiä kuin toiset.
img_0295 img_0311

Tupsun tekeminen tupsulaitteella on myös äärimmäisen helppoa. Siinä välineessä on neljä “kättä”, ja laita niistä kaksi aina päällekäin, jolloin saat kaksi uloketta. Pyörittele lankaa reippaasti näiden molempien ympärille, ja käännä ne sen jälkeen kehikon ympärille.

Leikkaa saksilla langat poikki “käsien” välistä, pitäen ne molemmat puolet kuitenkin tukevasti kiinni kehikon keskustassa.Tämän jälkeen vedä kestävä lanka kehikon läpi, ja solmi todella tiukasti. Toista tämä, jonka jälkeen voit avata kehikon kokonaan. Tupsu on nyt valmis.

img_0318

Tee niin monta tupsua, että saat omaan oveen sopivan kranssin. Kun kaikki tupsut ovat valmiita, tarvitset vielä neulan ja rautalankaa. Pujota rautalanka neulansilmästä läpi, ja pujottele neula ja rautalanka kaikkien tupsujen läpi 2-3 kertaa. Viimeistele esim. puuhelmellä, ja pyörittele rautalangasta kranssiin vielä koukku. Ripusta oveen!

 

Värikkäin terveisin,

Veera Jussila
Hämeenlinna
www.mehukekkerit.net
info@mehukekkerit.net

Tervetuloa Ku ite tekee blogin joulukalenteriin. Joulukalenterissa blogini lukijat pääsevät ääneen ja jakavat omia jouluisia ohjeita ja reseptejä. Kannattaa siis käydä päivittäin katsomassa uudet jouluiset ideat!

joulukalenteri2016

DIY joulukalenteri – Luukku 9: Paistettu graavilohi

Paistettu graavilohi on perinteisen graavilohen fiinimpi muoto. Se valmistetaan perinteiseen tapaan graavaamalla, mutta lohi saa viimeisen silauksensa pippurihunnusta ja paistopinnasta.

Jo vuosia oma suosikkini joulupöydässä on ollut sen kalaosuus. Meillä kalapöytä myös muuttuu eniten. Joka vuosi kokeillaan erilaisia uusia reseptejä, muunnelmia vanhoista tutuista herkuista. Paistettu graavilohi on sopivan tuttu, mutta kuitenkin uudenlainen herkku. Ja mielestäni myös tosi hyvännäköinen ruoka.

Paistetun graavilohen lisäksi joulupöydästämme löytyy itse savustettua lohta, graavattua siikaa (joskaan en vielä tiedä millä reseptillä, hyviä vinkkejä saa heittää!), kylmäsavustettua lohta ja erilaisia sillejä. Ja tietenkin mätiä! Mädin kanssa tarjolla on smetanaa ja hienonnettua sipulia. Eli kaikkea ihanaa.

Perheessäni ei koskaan ole syöty kinkkua, vaan jouluna meillä on perinteisesti ollut hirven tai lampaan lihaa. Nyt kun olemme mieheni kanssa tehneet joulua oman perheen kesken, on meillä ostettu kinkkua muutamina vuosina valmiina siivuina ja panostettu enemmän kala- ja kasvisvaihtoehtoihin. Se jouluperinteissä on mielestäni parasta, että niistä voi valita juuri itselleen ja omalle perheelleen sopivat ja kehittää niitä edelleen. Meillä rakastetaan laatikoita, mutta ei niin välitetä lihasta, joten miksi ei sitten panostaa siihen, mistä tykätään?

Millaisia perinteitä teidän joulussanne vaalitaan? Onko jotain josta et luovu? Oletko joutunut tekemään kompromisseja? Entä mikä on suosikkisi joulupöydän herkuista?

 

Paistettu graavilohi

Paistettu graavilohi

AINEKSET

10 annosta
600 g lohifileetä
1 rkl merisuolaa
1/2 tl sokeria
1/2 tl mustapippuria
3 rkl viherpippuria
3 rkl roseepippuria

TILLIMAJONEESI
1 kpl keltuaista
2 tl dijoninsinappia
2 tl omenaviinietikkaa
2 dl rypsiöljyä
50 g tuoretta tilliä

Paistettu graavilohi valmistuu näin:

Poista lohifileestä ruodot, ja nosta se matalaan vuokaan. Ripottele pinnalle suola, sokeri ja rouhittu mustapippuri. Peitä vuoka kelmulla. Anna graavautua jääkaapissa seuraavaan päivään.

Poista lohen pinnalta mausteet. Leikkaa kala pitkittäin neljäksi tangoksi. Poista nahka samalla.

Rouhi viher- ja roseepippurit. Kaada rouheet lautaselle ja kierittele lohitangot kauttaaltaan rouheessa. Paista 1–2 lohitankoa kerralla kuumalla pannulla nopeasti ilman rasvaa. Noin 20 sekuntia per puoli riittää. Palojen kuuluu ruskistua hiukan pinnalta, mutta jäädä sisältä punaiseksi.

Kääri jokainen tanko tiukasti kelmuun. Anna pakettien vetäytyä kylmässä muutama tunti tai yön yli.

Leikkaa tangot ennen tarjoilua sentin paksuisiksi viipaleiksi. Helpointa on leikata paistetut graavilohipalat terävällä veitsellä ennen kelmun poistamista.

Kumoa kulhoon keltuainen, sinappi ja viinietikka. Vatkaa sähkövatkaimella ja lisää samalla öljyä ensin tipoittain, sitten ohuena nauhana valuttaen. Sekoita lopuksi majoneesin joukkoon hienonnettu tilli.

Tarjoa tillimajoneesi paistettujen graavilohipalojen kastik­keena.

• Majoneesin kaikkien raaka-aineiden tulee olla samanlämpöisiä, eli joko huoneenlämpöisiä tai jääkaappikylmiä.

Paistettu graavilohi

Kannattaa myös katsoa lohichevisen ohje.

Tervetuloa Ku ite tekee blogin joulukalenteriin. Joulukalenterissa myös blogini lukijat pääsevät ääneen ja jakavat omia jouluisia ohjeita ja reseptejä. Kannattaa siis käydä päivittäin katsomassa uudet jouluiset ideat!

joulukalenteri2016

DIY joulukalenteri – Luukku 8: Saaristolaisleipä on mainio ruokalahja

Jouluiloa !

Oma jouluiloni syntyy jouluisasta puuhastelusta, joululeipomisesta ja ruokalahjojen näpertelystä rakkaille ja ystäville.

Hauskinta joulussa on mielestäni joulunodotus. Se rauhaisasti etenevä, jouluisten asioiden puuhailu jo marraskuulta alkaen. Joulukuun alkuun mennessä on kehitetty uusi glögiresepti, tuotu piskuinen kuusi olohuoneeseen ja ripustettu siihen värivalot. Joululaulut ovat raikuneet työhuoneella jo parisen viikkoa. Ja postiluukusta tipahtivat juuri omista valokuvista teetetyt joulukortit. Ei ole kiire mihinkään ja saa nauttia jouluisista asioista. Ai-van parasta.

Joulukuussa viimeistään voi alkaa ruokalahjojen näpertelyn. Niistä moni kun on sellainen, että säilyvät hyvin ja voidaan siten valmistaa hyvissä ajoin. Viime vuonna annoin lahjaksi monenmoista – punajuurisinappia, lakristsitoffeeta, joulugranolaa, kahvifudgea – syötävää (http://www.jotainmaukasta.fi/tag/punajuurisinappi/), olihan mulla työn alla tuorein kirjani, ruokalahjoihin keskittyvä  ’Syötäviä vietäviä’.  Tämä vuonna palaan juurilleni ja leivon jouluviemisiksi meheviä leipiä. Kuten tällaisen Pernodilla aateloidun saaristolaisleivän.

saaristolaisleipa-mari-moilanen-1

Saaristolaisleipä

2 leipää
9 dl piimää
50 g hiivaa
3 dl mallassiirappia
3 dl maltaita
3 dl ruisjauhoja
1 rkl suolaa
1 l spelttitäysjyvävehnäjauhoja
1, 5 dl Pernod’ta
voita vuokien voiteluun
Leipien voiteluun:
1/2 dl ruokosokerisiirappia
1/2 dl Pernod’ta


Liuota hiiva kädenlämpöiseen piimään. Lisää muut aineet hyvin sekoittaen. Taikinaa ei tarvitse vaivata ja se saa jäädä melko löysäksi.  Jaa taikina kahteen voideltuun  leipävuokaan. Anna leipien kohota  2 tuntia liinan alla.

Paista saaristolaisleipiä yhteensä 2 1/2 tunnin ajan, ensin 175 asteessa ja kun leivät ovat kohonneet alenna lämpötila 160 asteeseen. Voitele leivät tässä välissä Pernod-siirappisekoituksella.

Jäähdytä kypsät leivät ritilällä. Saaristolaisleipä säilyy hyvin ja sen maku ja koostumus on parhaimmillaan muutaman päivän päästä leipomisen jälkeen.
Saaristolaisleipä on mainio vietävä. Se on leipomisen jälkeen parhaimmillaan parin päivän päästä ja säilyy mehevänä pitkään. Limpun ympärille kietaisen pätkän vanhaa sanomalehteä ja kauniin nyörin. Lahjan viimeistelee vihreä oksa. Koristellun leivän voi kääriä sellofaaniin tai sujauttaa sen rustiikkiseen paperipussiin.

Ihanaa joulunalusaikaa kaikille!

P.S Lisää ruokalahjavinkkejä Syötäviä vietäviä-kirjan hengessä Ylen-aamusssa 9.12 klo 6.50 alkaen..

Toivottaa Mari Jotain maukasta -blogista (www.jotainmaukasta.fi)

IG: @Jotainmaukasta
Facebook: Jotain maukasta
Pinterest: Jotain maukasta

Steller: @Jotainmaukasta

Tervetuloa Ku ite tekee blogin joulukalenteriin. Joulukalenterissa blogini lukijat pääsevät ääneen ja jakavat omia jouluisia ohjeita ja reseptejä. Kannattaa siis käydä päivittäin katsomassa uudet jouluiset ideat!

joulukalenteri2016

DIY joulukalenteri – Luukku 7: Miian jouluinen valotaulu

Tänään blogissani vierailee lukijani Miia. Hän kertoo miten upea jouluinen valotaulu syntyy.

tmp_15058-picsart_11-14-07-22-241601944121

tmp_15058-picsart_11-14-04-16-211516287907
Kuvassa olevien tarvikkeiden lisäksi tarvitset; Kuumaliima pyssyn ja jotain jolla maalaat. Itse käytin kaapissa valmiina olleita  ylimääräisiä käyttämättömiä meikkisieniä.
Tähtitaivaita on yhtä erilaisia kun on ihmisiäkin, eli tässäkin toteutustapa on vapaa. Itse töpöttölin vuorenperään sinistä ja valkoista maalia kunnes lopputulos oli omaa silmää miellyttävä. Laitoin myös kerroksien väliin muutaman lumihiutale tarran jonka päälle töpöttelin maalia. Näin sain hienot hiutale kuviot aikaiseksi.

tmp_15058-picsart_11-14-04-26-28-2141006021

Päädyin Näin sydämeeni joulun teen -laulun yhteen säkeistöön. Tämän toteutin ensin valkoisella puuvärikynällä tekstiä hahmotellen, jonka jälkeen levitin tekstin päälle Pop Up kohoväriä.
Kohovärillä voit koristella useita eri materiaaleja kuten mm. kangasta, paperia, puuta, kiveä ja savea. Anna värin kuivua 24 tuntia. Kohota väri kuivumisen jälkeen uunissa 150 asteessa 1-3 minuuttia.
Koska taulupohjaa ei voi uuniin laittaa, niin kohotin värin kuivumisen jälkeen tekstiä hiustenkuivaajalla mikä toimi hyvin.
tmp_15058-picsart_11-14-06-58-51-1534413703
Ja sitten on valojen vuoro. Kiinnitykseen käytin kuumaliimaa. Ensin askarteluveitsellä pieni viilto haluttuun kohtaan, lamppu läpi takapuolelta ja lampun muoviseen osaan vähän kuumaliimaa jolla lamppu pysyy paikoillaan. Lamputhan voi kiinnittää myös ilman kuumaliima, mutta halusin että varmasti pysyvät

tmp_15058-picsart_11-14-07-07-0136275328
tmp_15058-20161114_1451062067741914

 Lopuksi patterikotelon liimasin taulun alareunaan myöskin kuumaliimalla.

Tervetuloa Ku ite tekee blogin joulukalenteriin. Joulukalenterissa myös blogini lukijat pääsevät ääneen ja jakavat omia jouluisia ohjeita ja reseptejä. Kannattaa siis käydä päivittäin katsomassa uudet jouluiset ideat!

joulukalenteri2016

DIY joulukalenteri – Luukku 6: Piparkakkutalo

Piparkakkutalo on yksi meidän perheen jouluperinteistä. Sellainen tehdään joka vuosi tai jos totta puhutaan, piparkakkutaloja syntyy nykyisin useita kappaleita. Keittiöön, olkkariin ja naapuriinkin. Kun jokainen saa tehdä omansa, niin ei synny riitoja arkkitehtuurin suhteen. Piparkakku talo on lähes samanlainen joulun lähestymisen merkki kuin jouluvalot ja oveen ilmestynyt kranssi, perinne jota ilman joulu ei tule.

Piparkakkutalo syntyy helposti helpommin, kun käyttää valmiita kaavoja. Kaavat löysin pikaisella googlailulla. Lapset tekivät perinteiset mummonmökit, mutta itse halusin kokeilla tänä vuonna kerrostaloa. Vaikka meillä perinteisesti tehdään piparkakkutaikina itse, kannattaa piparkakkutaloon käyttää kaupan valmistaikinaa. Se pysyy paremmin koossa ja kestää pystytys puuhat hajoamatta. Ja tämä ihan kokemuksen syvällä rinta äänellä puhuttuna. On meinaan kokeiltu kaikkea. Itse tehtyihin kaavoihin en ihan ekana suosittele lähtemään, etenkin jos omaa tälläiset ameeban tasolla olevat arkkitehtuuriset taidot niin kuin meikäläinen.

Lasten piparkakkutaloihin verrattuna omani on koristelultaan melko sovinnainen. Etenkin karkkien määrä oli nuorison mielestä riittämätön. Tosin kun ottaa huomioon kuinka paljon karkkia oli huvennut lasten taloihin (ja suihin) olen melko tyytyväinen, että sain edes muutaman karkin upotettua koristeluun. Koristelussahan voisi käyttää vaikka mitä, mutta me menimme ihan amatöörimeiningillä käyttäen kaupan valmiita pikeerejä ja marianne-rakeita, ranskanpastilleja ja amerikanpastilleja. Hyvin upposi kohdeyleisöön.

Piparkakkutalo

Piparkakkutalo

Piparkakkutalo

  • Piparkakkutalo kannattaa leipoa suoraan leivinpaperin päälle, jolloin seinät eivät siirrettäessä muuta muotoaan.
  • Käytä leikkaamisessa teräväkärkistä veistä.
  • Säilytä jääkaapissa se osa taikinasta, jota et työstä.
  • Anna paistettujen pipareiden jäähtyä rauhassa ennen kokoamista.
  • Koristele seinät ennen yhteen liittämistä.
  • Liimaa seinät yhteen sulalla sokerilla. Varo, sokeri on kuumaa.
  • Halutessasi voit leipoa myös alustan, se helpottaa kokoamista. Jos kuitenkin haluat laittaa sisälle valot, jätä pohja auki.
  • Ripottele päälle tomusokeria lumeksi.

Piparkakkutalo

Meillä piparkakkutalo on osana seimiasetelmaa, jos mietitte puisen rakennuksen virkaa. Piparkakkutalo on se majatalo, jossa ei ollut sijaa. Joka aamu joulukuun ajan lapset laittavat yhden hahmon lisää asetelmaan. Ensimmäisenä joka vuosi tulevat eläimet, aasi ja lampaat. Sitten pikku hiljaa paimenet, kolme kuningasta, Joosef, Maria ja viimeisenä Jeesuslapsi.

Piparkakkutalo

Hyvää itsenäisyyspäivää teille kaikille!