Skräppäyskoulu osa 1 -3 elementtiä

Skräppäyskoulu osa 1 on nyt täällä. Tänään aloitetaan hyvin yksinkertaisesta sivusta, jossa pääroolissa on kolme keskeistä elementtiä, kuva, otsikko ja tarina. Jos oot mukana, nappaa mukaasi kuva tästä alta tai blogin sivupalkista. Skräppäyskoulua saa jakaa ja kaikki ovat tervetulleita mukaan!

mainos

Tervetuloa mukaan Ihanat albumit Skräppäyskouluun! Skräppäyskoulu on nimensä mukaisesti koulu joka haastaa oppimaan uutta. Aloittevalle skräppääjälle se voi tarkoittaa ihan ensimmäisten sivujen tekemistä ja jo pidempään skräpänneille kenties jonkin uuden asian kokeilemista, itsensä haastamista. Haasteet ovat ohjeellisia, eikä niihin osallistumisessa ole suurempia sääntöjä. Kiva kuitenkin on, jos jaat omat työsi tänne blogiin tai instassa #ihanatalbumit

Koska monilla aloittavilla skräppääjillä on kynnys jakaa omia töitään julkisesti, niin haluan jakaa omat ensimmäiset työni täällä blogissa. Tässä kaksi ihan ensimmäistä sivuja, jotka olen tehnyt. Tästä näkee miten paljon tyyli on muuttunut, puhumattakaan valokuvaustaidoista. Skräppäystä aloittavalle annankin tärkeän neuvon. Ei kannata olettaa, että oma tyyli löytyy heti. Alku on kokeilua, matkimista ja uskaltamista. Oma kädenjälki kehittyy skräppäyksessä pikku hiljaa, toiston ja tekemisen kautta, ihan niin kuin kaikessä luovassa tekemisessä. Toivottavasti skräppäyskoulu auttaa sinua oman tyylisi löytämisessä ja rohkaisee sinua kokeilemaan uutta.

toka_leiska

Skräppäyskoulu sisältää videoita, esimerkki töitä ja omien sivujeni syntymistä avaavia videoita. Jokaisen haasteen otsikossa on kuitenkin tiivistettynä mistä haasteessa on kyse. Eli voit myös skipata videot ja siirtyä pelkästään haasteeseen. Tekemiäni töitä saa matkia, niistä voi hyödyntää tekniikkaa tai sommittelua, mikä ikinä omaa työskentelyä inspiroi. Toivon kuitenkin, että linkität skräppäyskoulun blogiisi ja työsi tänne blogiini. Käytän sivujen tekemiseen erilaisia tarvikkeita omista varastoistani, mutta voit vapaasti soveltaa tekniikoita omiin tarpeisiisi ja tarvikkeisiisi.

Käytössäni olevat tarvikkeet ovat:

  • kuviopaperit 12×12 tuumaa
  • valkoinen kartonki 12×12 tuumaa
  • erilaiset koristeet ja tarrakirjaimet
  • musta mustetyyny, esim. StazOn
  • vesiliukoisia Distress musteita
  • vesivärit, itse tykkään käyttää merkkiä Ecoline, mutta kaikki käy
  • akryylimaalit, minulla on mm. Amsterdam merkkisiä
  • sakset
  • paperileikkuri
  • liima, kaksipuoleinen teippi, kohotarrapalat
  • sabluunoita
  • leimaisimia
  • meikkisieniä

Näihin saattaa tulla jotakin lisää matkan varrella, mutta näilläkin pärjää. Toisaalta voit hyvin osallistua, vaikka käytössäsi ei olisi listattuja tarvikkeita. Vain mielikuvitus on rajana.

Skräppäyskoulu osa 1

Tässä ensimmäisessä osassa yksinkertaistetaan sivu käsittämään kolme elementtiä, kuvan, tarinan ja otsikon.

Tekemässäni sivussa käytetyt tarvikkeet:

  • kaksipuoleinen teippi
  • 3x kuviopaperi
  • valkoinenkartonki
  • puukuvioita
  • korkkitarroja
  • musta tussi kirjoittamiseen

 

skräppäyskoulu osa1
skräppäyskoulu osa1

Tässä video siitä miten oma sivuni syntyi.

Ja nyt on sinun vuorosi skräpätä!

 Loading InLinkz ...

Betoniaskartelu on rouheaa ja hauskaa

Betoniaskartelu on rouheaa, hauskaa ja sotkuista! Betoniruukut on helppo tehdä ja ne sopivat pieniksi kukkaruukuiksi tai alustaksi vaikkapa tuikuille. Halpa ja hauska muotti syntyy kertakäyttömukista.

Olen aikaisemmin tehnyt DIY betoniruukut puutarhaan, silloin käytin ihan oikeaa betonia, nämä kukkaruukut on tehty hienojakoisemmasta askarteluun tarkoitetusta betonista, jota hankin muistaakseni Sinellistä. Betoniaskartelu on odottanut tekijäänsä kaapissani jo pidemmän aikaa, sitä kuuluisaa inspiraatiota kun ei alku innostuksen jälkeen näkynytkään. Alunperin betoni into tarttui matkaan Frankfurtin creativeworld messuilta, jossa betoni oli korkin ohella yksi suurimmista hiteistä käsillä tekemisessä.

Betoniaskartelu viehättää minua monellakin tapaa. Pidän sen viimeistelemättömästä ulkonäöstä ja niistä mahdollisuuksista, missä betonia voi käyttää. Sopivia muotteja löytyy kotoa kun vähän katselee sillä silmällä. Kertakäyttömukien lisäksi esimerkiksi maitotölkit ja jogurttipurkit toimivat mitä parhaiten. Puhumattakaan erilaisista silikonimuoteista ja muista leivontatarvikkeista. Se kuitenkin kannattaa muistaa, että elintarvikkeille tarkoitetut välineet kannattaa pitää erillään askarteluvälineistä. Eli jos valat betonia leivontamuotteihin, niin älä tee niissä enää syötäviä asioita.

Betoniaskartelua voi siis tehdä melkein mihin tahansa muottiin. Voitte kuvitella, että olen viime aikoina zoomaillut kotiamme ihan uusin silmin, muottisilmin. Tämän zoomailun seurauksena blogiin on kenties tulossa lähiaikoina muutakin betoniaskartelua. Työn alla on esimerkiksi muutamia korukokeiluja. Jännittävää!

Betoniaskartelu

Betoniaskartelu

Tarvikkeet:

  • betonia
  • sekoituspurkki
  • muotteja, esim. kertakäyttömukeja tai maitotölkkejä
  • ruokaöljyä
  • hiekkaa tai muuta painavaa

1. Pese tölkit ja leikkaa niistä haluamasi kokoiset. Tarvitset yhteen betoniruukkuun kaksi muottia, ulkomuotin ja sisälle tulevan muotin. Öljyä isomman valumuotin sisäpuoli ja pienemmän ulkopuoli ruokaöljyllä.

2. Sekoita kuivabetoni ohjeen mukaan erillisessä astiassa.

3. Täytä isompi valumuotti betonimassalla kahteen kolmasosaan korkeudestaan. Paina pienempi valumuotti masssaan ja täytä se hiekalla kohoamisen estämiseksi. Koputtele täytettyjä muotteja muutaman kerran pöytää vasten, jotta ilmakuplat saavat kyytiä. Anna valun kuivua ohjeen mukaan. Jos muotteja alkaa poistamaan ennen kuin betoni on kuivaa, hajoaa betoni helposti. Nimimerkki kokemusta on.

4. Irrota muotit. Helpoiten saat muotit irti repimällä ne varovasti.

5. Halutessasi voit varovasti hioa ruukun reunoja.

 

Oletteko te kokeilleet betoniaskartelua?

VHH mansikkakakku ei sokeria kaipaa

VHH mansikkakakku oli raadin mielestä hyvää, vaikka koostumus jäikin himpun löysäksi.

Olen aina pitänyt itseäni melko hyvänä juustokakkuleipurina. Siis sellaisena, joka ilman ohjetta pystyy loihtimaan lähes minkä tahansa makuisen juustokakun, niin, että kakku on koostumukseltaan hyvä ja maultaan vielä parempi. Noh. Tällä kerta ei sitten mennyt kuin Strömsössä. Mietin liivatelehtiä laittaessani, että pitäisikö laittaa kuusi ja olin että pitäisi varmaan, mutta sitten jostain hyvinkin loogisesta ajatuksen kulusta johtuen laitoinkin vain viisi. Ja nyt voin kertoa teille ilo uutisen, kas viisi ei ole tarpeeksi. Super trendikäs smoothie kakku valuu lautasella kuin smoothie. Jos olisin tajunnut nokkeluuteni ajoissa, olisin voinut tarjota kakkua pillillä imettäväksi.

Lapset onneksi lohduttivat, että kakun maku oli hyvä. Pohja kuulemma ei, mutta onneksi täytettä olikin enemmän. Ja positiivisena puolena sanon sen, etteivät minikriitikot huomanneet sokerin puuttumista. Ja kakussa maistui mukavasti kesä. Eli kommelluksista huolimatta suosittelen, sillä maku oli mainio.

Aloitin vuoden alusta sokerittoman vuoden. Eli olen karsinut ruokavaliostani lisätyn valkoisen sokerin. Ihan täysin sokerittomaksi en ole pystynyt ruokavaliotani muuttaamaan, sillä käytän harvakseltaan hunajaa, kookossokeria ja silloin tällöin olen nauttinut ihan hyvällä omalla tunnolla sokeripitoisia jälkiruokia. Näitä silloin kun olen syömässä ravintolassa menua, johon sisältyy myös joku pieni jälkiruoka. Olen järkeillyt asian niin, että huippu ravintolassa myös sokeri on sen parhaassa mahdollisessa muodossa. En siis ole kovinkaan ehdoton tässä ruokavaliossani. Olen kuitenkin huomannut, että kun pääpiirteissään karsii sokerin pois, alkaa melko nopeasti maistamaan raaka-aineiden luonnollisen sokerin, eikä makean nälkään tarvitse ahtaa enää levyllistä suklaata, vaan pala hedelmää riittää.

VHH_mansikkakakku

VHH mansikkakakku

Pohja:
50g voita
3 dl murskattuja pekaanin pähkinöitä
makeutusta maun mukaan, esim. hunaja, kookossokeri

2pss pakaste mansikoita tai n. 5 dl tuoreita mansikoita
5 dl kuohukermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
hunajaa maun mukaan
1,5 limen mehu
6 liivatelehteä

Aloita hienontamalla pähkinät blenderissä. Ruskista voi. Lisää voi pähkinöiden joukkoon ja tarkista makeus. Levitä leivinpaperilla päälystettyyn irtopohjavuokaan tasaiseksi kerrokseksi ja laita jääkaappiin.
Laita liivate lehdet likoamaan kylmää veteen. Soseuta mansikat blenderillä tai sauvasekoittimella. Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi ja lisää joukkoon tuorejuusto. Sekoita tasaiseksi. Lisää joukkoon mansikkasose, sekoita tasaiseksi. Purista limen mehu ja kiehauta se kattilassa. Lisää hunaja. Ota kattila pois levyltä ja lisää joukkoon liivatelehdet. Sekoita kunnes seos on tasainen. Lisää hieman jäähtynyt liivate seos täytteeseen koko ajan rauhallisesti sekoittaen. Kaada massa pohjan päälle ja anna kakun tekeytyä ainakin neljä tuntia jääkaapissa.
Koristele marjoilla.

Omenapuiden kukinta on henkeä salpaavan kaunis

Omenaipuiden kukinta saa puutarhan näyttämään satumaailmalta. On melko mahdotonta taltioida kukinnan ihmettä kameralle, mutta muutamia kuvia oli pakko käydä ottamassa. On vaan niin kaunista.

Minusta on tullut puutarha ihminen pikkuhiljaa, vähän vahingossa. Keski-ikäisyyden myötä olettaisin. Huomaamattani olen innostunut perennoista ja mansikan viljelystä. Isäntä käänsi juuri perunamaan ja mietti herneiden istuttamista. Minä olen istuttanut muutamia uusia maanpeittokasveja ja kerryttänyt pioni valikoimaani. Olen melko varma, että minusta tulee ajan mittaan hullu pionimuija, jonka puutarhasta löytyy satoja eri lajikkeita. Toistaiseksi olen kerryttänyt pioni määrää muutamalla uudella taimella vuosittain.

Mutta mitä omenapuihin tulee, niitäkin on tässä tontilla ihan mukava määrä. On eri lajikkeita aina rautatieomenapuusta syötäviin lajikkeisiin. Tänä vuonna kukinta on ollut erityisen kaunis. Sanoinko jo, että on ollut kaunista?

Kevät on ollut hektistä aikaa, meillä on tehty sukupolvenvaihdosta ja siihen liittyvät asiat vievät aikaa ja voimia. On ollut menoja ja aikatauluja ja kaiken yhteen sovittamista. Jotenkin kaiken keskellä sen huomaaminen kuinka kaunista omassa pihassa onkaan, on monella tapaa hienoa. Että kaiken keskellä on aikaa pysähtyä katsomaan. Että saa kotonaan kokea vuoden aikojen vaihtelun ja nähdä omenapuiden kukkivan. Että huomaa kuitenkin elävänsä juuri sellaista elämää kuin haluaa. Se on kaunista se.

_c_piha_ omenapuu_kukkii_2 omenapuu_kukkii

Skräppäys – Jump

Ihanat Albumit kirjan julkaisun jälkeen minua on käyty muutamaan otteeseen haastattelemassa. Olen päässyt kertomaan skräppäyksestä videolla, perinteisessä lehti jutussa ja radiossa. Jännitin alkuun haastatteluita, mutta oikeasti on tosi hauskaa päästä kertomaan itselleen tärkeästä harrastuksesta ja jakaa innostusta. Monesti haastattelijat eivät etu käteen juurikaan tiedä skräppäyksestä, joten pääsee ikään kuin ihan puhtaalta pöydältä kuvailemaan skräppäystä harrastuksena.

Monelle on varmasti yllätys, että skräppäys on kaikkien aikojen kansainvälisin harrastukseni. Vaikka skräppäystä, kuten monia muitakin askartelu- ja käsityöharrastuksia tehdään pääsääntöisesti yksin, on se silti tuonut elämääni monia hienoja tuttavuuksia! Skräppäyksen perässä olen matkustanut ympäri Eurooppaa ja muutaman kerran Yhdysvalloissa. Olen saanut ystäviä ympäri maailmaa ja saanut jakaa intoa ja inspiraatiota ihmisten kanssa, jotka jakavat saman intohimon. Silloin yhteinen kieli löytyy, vaikka kielitaitoa ei olisikaan. Nyt reissaamisessani on pidempi tauko. Oikean elämän työt ovat sellaisessa muutoksessa, että energiaa matkustamiseen ei ole ollut. Uskon kuitenkin, että pian taas löytyy mahdollisuus päästä reissun päälle.

Parasta tässä kirjan julkaisussa on ollut se, että minulla on ihan hirveä skräppäys draivi päällä. Pitkästä aikaa sivuja syntyy spontaanisti, niin että koko ajan on joku projekti työn alla. Oi askartelun ihanuutta!

jump

Tämä yksinkertainen sivu syntyi Kodin kuvalehden haastattelussa. Mun piti saada aikaan sivu, jonka tekemisen saa tiivistettyä kahteen minuuttiin. Niin, että loppu tulos olisi silti kiva ja sellainen, että voisin oikeasti laittaa sen valokuva-albumiini. Tästä tuli mielestäni aika onnistunut, vaikka rehellisyyden nimissä on sanottava, että lisäsin sivuun vihreät puolihelmet, & -tarran ja sydän harraniitin kameroiden sulkeuduttua.

Sivuni eivät yleensä synny niin nopeasti, vaan keskeneräinen sivu lojuu pöydälläni viimeistä silausta odottaen. Pieni välimatka auttaa näkemään mitä sivu vielä kaipaa ollakseen valmis. Mutta tästä tuli mun mielestä kiva. Valoisa ja eloisa.
jump_2

Ensi torstaina starttaa skräppäyskoulu. Pysykäähän kuulolla, konkarit ja aloittelijat.

Skräppäyskoulu alkaa

mainos

Tiedättekö, olen tässä miettinyt jo pitkään tätä blogia ja sitä mikä minua alunperin motivoi aloittaa sekä skräppäämisen että bloggaamisen. Ja se oli yhteisöllisyys. Se, että löysin netistä inspiroivan yhteisön, joka sekä opetti minut skräppäämään, että innosti jakamaan tekemiäni töitä julkisesti netissä. Kaikki skräppäyskonkarit varmaan tietävätkin, että puhun Inspiroidu -blogista.

Minusta ei ole astumaan Inspiroidu -blogin jättämiin saappaisiin, mutta olen pitkään miettinyt, miten voisin auttaa uusia harrastajia alkuun samalla tavalla kuin minua autettiin alkuun silloin 2008. Tästä tunteesta syntyi Ihanat Albumit -skräppää muistot talteen kirja ja sen myötä heräsi myös ajatus skräppäyskoulusta.

Skräppäyskoulu on sarja videoita ja haasteita, joiden avulla kuka tahansa voi kokeilla skräppäystä. Skräppäyskoulu lähtee liikkeelle perusasioista ja haastaa joka viikko tekemään sivun hieman eri näkökulmasta. Olen huomannut kuinka oma inspiraationi on lisääntynyt sitä mukaa kun olen videoinut sivujen syntyä ja miettinyt omaa alkutaivaltani skräppääjänä. Olen haastanut samalla itseni kokeilemaan uusia tapoja skräpätä.

Skräppäyskoulu on siis avoin haaste kaikille kiinnostuneille. Mitään ei tarvitse osata, mutta toisaalta pidempäänkin skräpänneet ovat tervetulleita mukaan! Skräppäyskoulu starttaa kesäkuussa ja kestää ainakin yli heinäkuun helteiden. Osallistua voit linkkaamalla työsi tänne blogiini tai Instagrammissa #ihanatalbumit. Voit myös osallistua skräppäyskouluun ilman, että jaat töitäsi julkisesti.

Moni on kysellyt tarvikkeiden perään ja tässä tulee alustava lista millä pääsee alkuun:

  • kuviopaperi, itse käytän 12×12 tuumaisia, mutta tämä on maku asia
  • sakset, hyvät sakset on askartelijan tärkein työväline, sanokaa mun sanoneen
  • paperileikkuri, mä en koskaan leikkaa suoria linjoja saksilla
  • liima,sellainen mikä soveltuu paperiaskarteluun ja on happovapaa
  • kaksipuoleinenteippi, helppo ja siisti tapa kiinnittää paperia
  • kohotarrapalat, niillä saa yksinkertaiseenkin sivuun mukavaa kolmiuloitteisuutta
  • vesivärit, käytän paljon, edullisia ja riittoisia
  • StazOn musta muste tai muu liotinpohjainen muste
  • koristeita maun mukaan

Tuu mukaan ja pyydä kaverit kanssa! Saa jakaa. Ensi torstaina aloitetaan!

 Loading InLinkz ...