Karviaishilloa kahdella tapaa

Karviaishilloa kahdella tapaa
Meillä on kaksi valtavaa karviaismarjapensasta pihalla. Toinen on punainen ja toinen keltainen ja kumpikin tuottaa mahtavan sadon! Karviaiset ovat minusta parhaita suoraan pensaasta suuhun nappaistuna. Olenkin ollut vähän arka karviasen säilöjä, mutta tänä vuonna olen taas saanut säilömiskärpäsen pureman, joten karviaisetkin piti saada talteen hinalla millä hyvänsä!
Karviaishilloa kahdella tapaa

 

Karviaishilloa kahdella tapaa

Innostuin kokeilemaan karviashilloa kahdella tapaa. Banaanin ja porkkanan kanssa. Kumpikin oli hyvää, mutta itse pidin enemmän porkkanaisesta versiosta.Lasten makuun nämä olivat himpun kirpeitä, mutta ensi järkytyksen mentyä on hillo kelvannut myös raadille.

Karviais-banaanihillo

800 g karviaisia
2 banaania
0,5 dl vettä
500g hillosokeria

Kaada peratut karviaiset ja vesi kattilaan. Kuumenna kunnes alkaa muodostua vesihöyryä. Kaada joukkoon hillosokeri vähitellen, kokoajan sekoittaen. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä viitisen minuuttia. Lisää viipaloitu banaani ja keitä hilloa kymmenen minuuttia silloin tällöin Sekoitellen. Kuori tarvittaessa vaahto. Soseuta sauvasekottimella ja jaa hillo tölkkeihin.

Karviais -porkkanahillo

1 kg porkkanoita
500 g vaaleita karviaisia
500g hillosokeria
4 dl vettä

Raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi. Keitä porkkanaraastetta, karviaisia ja vettä, kunnes porkkanat ovat pehmeitä. Soseuta tarvittaessa sauvasekoittimella. Lisää sokeri ja keitä vielä noin 10 min. Kuori vaahto. Tölkitä ja säilytä viileässä.

Tärkeitä asioita

Ekaluokkalaisen läksyvihkosta löytyi tälläinen lause. Liikutuin. Muistin miten tärkeää on olla tärkeä.

Mitä muuta sitä ihminen tarvitsee jaksaakseen? Kuin tietää, että on tärkeä.

Koska sä oot viimeksi antanut näin suoraa palautetta niille jotka ovat sulle tärkeitä?

Kaverisynttärit

Kuten jo mainittu, nuorin poikani vietti kaverisynttäreitään tällä viikolla. Kutsuja tehtiin 8 kun ajattelin, että kaikki eivät kuitenkaan pääse, oli väärässä sillä lapsia tuli 9.

Olen seuraillut aina välillä yltyvää keskustelua siitä, kuinka jo pienenä lasten eriarvoisuus näkyy nimenomaan syntymäpäiväjuhlilla. Ja totta on, että välillä omat lapseni saavat kutsuja synttäreille jotka järjestetään mitä mielikuvituksellisimmissa paikoissa. Osa lapsista antaa mielestäni aivan turhan kalliita lahjoja. Joidenkin synttäreiltä lapset tuovat kotiin vähän arvokkaampia onginta palkintoja. Kaikkea sitä, mistä mediassa puhutaan. Enkä edes maininnut sitä, että itsekkin saatan ostaa paperipillejä ja tehdä kakun sävysävyyn servettien kanssa.

Mikä mua sitten kuitenkin ilahduttaa yli kaiken? No se, että valokuvasuunnistus pihalla on edelleen suosikki ohjelmanumero. Lahjojen sijaan tärkeämpää on yhdessäolo ystävien kanssa. Lapset eivät arvota lahjoja niiden hinnan perusteella. Dippivihannekset tekevät kauppansa. Isosiskon tekemän autokakku herätti ilahtuneita huudahduksia. Tuloerot eivät olleet juhlan hetkellä näkyvissä.

Lapsillani on ystäviä eri yhteiskuntaluokista ja hyvin erilaisilla taustoilla. Aikuinen huomaa sen kyllä, mutta lapsia ero ei onneksi hetkauta suuntaan eikä toiseen. Poikani sai lahjaksi mm. itse piirretyn kortin, kierrätetyn leffan ja kalliin legopaketin. Hän ilahtui kaikista, enkä huomannut kukaan lapsista olisi mitenkään noteerannut sitä, että yhdellä lapsella ei kortin lisäksi ollut lahjaa ollenkaan.

Mitä mä yritän tässä oikein sanoa? Ehkä sitä, että on hienoa, ettei kukaan jää kotiin vain siksi, ettei ole varaa ostaa lahjaa. On kekseliästä antaa lahjaksi jokin oma vanha lelu, kirja tai elokuva, aina ei tarvitse ostaa uutta. Mä olen lukenut, että lasten synttärit ovat nykyisin kovaa bisnestä ja kilpailua. Kilpavarustelua, jossa kaikki eivät pysy mukana. Mietin mistä se mahtaa johtua? Osaavatko lapset arvottaa asioita niiden kalleuden perusteella, jos esimerkki ei tule vanhemmilta? Tuli vaan mieleen, kun luin feissarimokista morsmaikusta, joka vaati kaikilta vierailta vähintään 200 euron lahjaa.

Elämässä on paljon tärkeämpiäkin asioita kuin rahallinen arvo tai sillä kilvoittelu. Niin kuin vaikka ystävyys, yhdessä olo ja leikkiminen. Ne eivät maksa kellekään mitään. Peace.

Mitä tekisit jos tämä olisi elämäsi viimeinen päivä?

Pohdin viime viikonloppuna johtajuutta ja unelmia. Sitä mitä unelmat oikein ovatkaan. Pohdin sitä voisinko saada kaikki johdettavani sitoutumaan yhteiseen unelmaan. Osallistuin yhteislauluun ja katsoin Autolal Nepaliin elokuvan tähtitaivaan alla paloautoon nojaten. Tapasin ystäviä läheltä ja kaukaa, nauroin paljon. Näin elämäni ensimmäisen tähdenlennon. Ja revontulia. Olin partiossa Johtajatulilla.

Johtajatulet oli partion kaikille aikuisille tarkoitettu partioelämys. Partiossa puhutaan paljon elämyksistä, sillä meillä uskotaan yhteisen kokemuspohjan, elämysten voimaan. Ne kantavat, yhdistävät ja vievät eteenpäin.

Kuva, jonka Minna Enqvist (@minna_enqvist) julkaisi

Viikonlopun aikana hiljennyin myös otsikossa esitetyn kysymyksen äärelle. Mitä minä tekisin jos tämä olisi elämäni viimeinen päivä? Samaa kysymystä sivuttiin valitsemassani työpajassa jossa vastasimme kysymykseen siitä mitä tekisimme, jos kaikki kulut olisi katettu ja aikaa sen tekemiseen olisi? Mitä sä tekisit?

Kaikki melkeen vastasi tuohon jälkimmäiseen kysymykseen, että he matkustelisivat. Mäkin haluaisin käydä afrikassa. Safarilla. Mutta jos tää olisi mun elämäni viimeinen päivä niin lähtisinkö mä kiireen vilkkaan Afrikkaan? Empä usko.

Järjestäessäni nuorimman poikani 9v. kaverisynttäreitä tajusin, että jos tää olisi mun elämäni viimeinen päivä, niin mä käyttäisin sen juuri näin. Perheeni kanssa, kotona, yhdessä puuhaillen. Jotenkin siitä syntyi sellainen oivallus, että mä taidan elää oman näköistäni elämää. Tehdä niitä asioita, jotka mulle on tärkeitä juuri nyt. Ei mulle ole tärkeää matkustaa vuodeksi lappiin tai Australiaan, eikä (valitettavasti) laihtua 20 kiloa. Mä olen onnellinen juuri nyt näin.

Vaikka haaveilen jokaisen perheen äidin tavoin pienistä irtiotoista, yhteisestä ajasta miehen kanssa ja siitä afrikan matkasta, on mulla ollut mahdollisuus toteuttaa mun unelmia tähänkin asti. Olemme saaneet parisuhdeaikaa, olen matkustellut yksin ja perheen kanssa, olen saanut opiskella. Siksi mä ehkä olen luottavainen sen suhteen, että mun haaveet toteutuu tulevaisuudessakin. Mä olen oppinut, että asiat tapahtuvat jos niiden eteen tekee töitä.

Kysymys oli kuitenkin aiheellinen. Kuinka usein sitä pysähtyy miettimään sitä, että miten sitä omaa elämäänsä viettää? Onko sulla haaveita, jotka haluaisit toteuttaa? Mikä sua estää?

Erityislapsen erityistä arkea

Erityislapsi. Koko sana tuntuu suussa oudolta. Ei tule juurikaan puhuttua omasta lapsestaan erityislapsena. Se kuulostaa kornilta. Miksi hän juuri olisi erityinen? Erityisempi kuin muut.

Pitäisi varmaan totutella erityiseen,  sillä syksyllä erityisyys iskee takaisin voimalla.  Koulussa ja harrastuksissa. Tilanteissa, joissa sitä vähiten odottaa. Niin kuin vaikka koulun uimapäivänä. Lapsi joka rakastaa uimista, ei halua mennä kouluun, koska “ei saa edes hypätä”. Kaikki itkevät, lapsi ei suostu pukemaan. Lopulta sitä ymmärtää mistä hätä kumpuaa. Lapsi ei tiedä mitä koulussa tapahtuu, miten uimaan mennään, eikä sitä kuka tulee hänen mukaansa. Erityinen rauhoittuu kun asia käydään hänen kanssaan läpi. Mietitään keitä muita tulee uimaan. Rauhoitellaan, kerrataan, pohditaan. Saadaan kaikki kouluun.

Erityiselle muutokset ovat vaikeita. Niin kuin koulun uimapäivä. Ei väliä onko muutos odotusarvoltaan positiivinen vai negatiivinen. Kaikki uusi jännittää. Jännittää niin paljon, että se purkautuu vihana. Välillä todellisen syyn selvittäminen vaatii vanhemmilta aikamoisia Scherlokin lahjoja. Ja sinä ajassa pikkusiskon nuken sormet saattaa olla jo leikattu irti. Itku pääsee niin äidiltä kuin lapseltakin.

Erityisyys nostaa päätään silloin kun jää vertailemaan. Ekaluokkalainen lukee jo paremmin kuin erityinen. Erityinen ei ole innostunut lukemisesta. Ekaluokkalainen on. Hän janoaa oppia lisää. Toisiin saman ikäisiin ei edes kannata verrata.

Tänä syksynä meitä on ilahduttanut uusi aine, englanti. Englannin kirjan mukana tulee CD-levy, joten lukeminen ei ole oppimisen esteenä. Oppimismotivaatio on huipussaan. CD:tä kuunnellaan, vaikka läksyjä ei olisikaan. On ihanaa nähdä oppimisen iloa! Kun koulussa oppiminen perustuu lukutaidolle on haastavaa pysyä mukana oppimisessa kun lukutaito laahaa perässä. Muihinkin aineisiin on suositeltu äänikirjoja oppimisen tueksi, mutta niiden saaminen kuulema kestää. Vaatii varmaan pientä leijonaemoilua, että äänikirjat saadaan. Ja voihan olla, että into laantuu. On kuitenkin ollut kullan arvoista, sekä lapselle, että meille vanhemmille, päästä kokemaan se ilo, minkä oppiminen parhaillaan aiheuttaa.

Tälläisissä tilanteissa jää miettimään sitä, että onko erikoiseni tarpeeksi erikoinen? Onko minulla oikeus leijonaemoilla? Onko lapsellani oikeus saada tarvittava apu oppimiseensa? Eikö hänellä kuitenkin ole samanlainen oikeus oppia kuin muillakin lapsilla? Onko apuvälineet kuitenkin tarkoitettu vielä erityisemmille?

Mutta kun nyt erityisyydestä puhutaan, niin se kaikki ole pelkkää haastetta. Erityinen hän on myös silloin kun hän haluaa auttaa. Hän on erityisen empaattinen ja tekee miellään yhdessä melkein mitä vain. Hän lähtee lenkille tai korjaa autoa. Auttaa mummolle kävelykepin ja huolehtii jos joku on sairaana. Hän on erityisen hauska. Koska sanat unohtuvat helposti, hän on erityisen kekseliäs tuottamaan uusia sanoja. Hänellä on erityisen hyvä huumorintaju. Hän on helposti lähestyttävä ja sosiaalinen. Hänellä on paljon ystäviä. Erityinen hän on.

Oi, ihana Pärnu

Pärnu on vienyt sydämeni kerta kaikkiaan. Kävin kaupungissa ensi kerran viime kesänä, jolloin säät eivät suosineet ja viihdyimme lähinnä keskikaupungilla. Nyt tilanne oli toinen ja ilma oli mitä mainioin koko reissumme ajan. Pärnu pääsi näyttämään meille parhaat puolensa monipuolisena rantalomakohteena.

Vietimme Pärnussa pitkän viikonlopun sukukokousen merkeissä. Tätini ja hänen miehensä viettivät kumpikin 60 -vuotis syntymäpäiväjuhliaan sen lisäksi, että heillä 38. hääpäivä. He ovat toimineet vuosikausia lastensuojelun perhekotina. Reissussa mukana oli mahtava joukko sukulaisia, ystäviä, omia ja sijoituslapsia. Omille lapsillemme matka oli hieno tilaisuus tutustua pikkuserkkuihin.
Yövyimme koko porukka Tervise Paradiisissa. Tästä on sekä hyvää, että ei niin hyvää sanottavaa. Vesipuisto on kouluikäisten lasten kanssa hyvä. Meidän lapsemme rakastivat sitä. Vesipuistossa on perinteisiä vesiliukumäkiä, mutta voiton vie virta. Virta tai koski, miten sen haluaa sanoa, on aikuisellekin mahtava kokemus, vähän hurja, mutta tosi hauska. Meillä oli perhehuone, eli kaksi normikokoista huonetta jotka oli yhdistetty väliovella. Huone oli riittävän kokoinen jopa tälläiselle kuusi henkiselle perheelle, siitä siis plussaa.
Miinuksia tulee hotellin tarjoamasta ruuasta. Mielipiteeni siitä on painokelvotonta. Ei sillä, että olisimme muutenkaan syöneet kaikkia ruokia hotellilla, mutta kerran halusimme syödä lounaan ja sen lisäksi meillä oli koko porukan yhteinen illallinen hotellin buffassa. Lounas aikaan hotellin ala carte ja buffet paikka kumpikin oli suljettu ja ainoa mistä sai ruokaa oli alakerrasta löytyvä “mättölä”.  Enkä tässä nyt yritä nostaa itseäni ylöspäin sen kummemmin, meille olisi kelvannut vaikka mäkkärin burgerit, mutta tarjotanta oli luokatonta. Illallisella buffetin vaihtoehdot olivat vetelä “paistettu” kala ja sikafile. Ylikypsää parsa- ja kukkakaalia sekä makaroonia, riisiä ja paistettuja perunoita. Parasta oli porkkaraaste, sitä kun on hankala pilata. Ruoka oli pettymys siitäkin syystä, että hotelli mainostaa itseään terveellisyydellä, hoidot olivat kuulemma hinta-laatu suhteeltaan erinomaisia. Voisi olettaa, että esimerkiksi salaatti vaihtoehtoja olisi runsaasti.

 

Pärnu on todella viehättävä pikku kaupunki. Etenkin jos rakastaa rappioromantiikkaa niin kuin allekirjoittanut. Koko kaupunki on täynnä toinen toistaan sympaattisempia taloja, viihtyisän näköisiä pihapiirejä ja rönsyileviä puutarhoja. Kuin vanhoissa satukirjoissa ikään. Kaupunki on vehreä ja puistoissa on mukava kävellä etenkin viileimpään aikaan. Yhdestä puiston nurkasta löysimme hauskat shakkipöydät.

Bongasimme useammasta seinästä hauskaa katutaidetta. Kaiken kaikkiaan kaupunki on täynnä nähtävää. Mitään varsinaisia nähtävyyksiä emme kuitenkaan tällä reissulla käyneet katsomassa. Ellei erinomaisen hyvää ravintolaa Villa Ammendea lasketa sellaiseksi. Ammendea on pakko kehua. Miljöö on kerrassaan upea. Meille oli varattu oma huone, voisi ehkä sanoa salonki, joka oli sisustettu niin, että pystyi aivan hyvin kuvittelemaan millaista elämän meno oli 1900 -luvun alussa kun jugend tyylinen kartano valmistui. Ruoka oli erinomaista, joskin suomen hintatasoa. Hyvän ruuan ystävän kannattaa kuitenkin käydä täällä maistamassa paikallisista raaka-aineista valmistettuja herkkuja.
Tällä kertaa reissumme pääpaino oli ajan viettäminen sukulaisten kanssa. Meillä oli ohjelmassa mm. rantalentopalloa ja keilausta. Lasten kanssa kävimme myös testaamassa rannassa tarjolla olevia aktiviteetteja kuten polkuautoa ja pomppulinnaa. Tai jos tarkkoja ollaan, niin itse en niitä testannut vaan annoin kohderyhmän hoitaa homman.

 

Pärnu on todellinen helmi sopivan välimatkan päässä. Se on suhteellisen edullinen paikka etenkin kun matkakustannukset ovat järkevät. Ranta vetelee vertoja perinteisille etelän kohteille. Mikään kulinaristin valinta Pärnu ei ole, mutta pienellä etukäteis valmistautumisella kaupunkin helmet herkutteluun on löydettävissä.