Ja niin on hyvä.

Viime syksynä teimme päätöksen siitä, että perhekotitoiminta päättyy. Syitä muutokseen on monia, mutta ennen kaikkea se, että tilamme ovat tulleet tiensä päähän. Tiesimme tämän jo yritystä ostaessamme, mutta korona nopeutti prosessia ennemmän kuin osasimme ennakoida.

Aikataulu muutokselle vahvistui siinä vaiheessa kun lähes kaikille asukkaille varmistui mahdollisuus muuttaa yhdessä uuteen kotiin ja meidän perheemme löysi uuteen elämäntilanteeseen täydellisesti sopivan uuden kodin Kuopiosta.

Nyt ollaan muutoksessa jo siinä vaiheessa, että muuttopäivät on sovittu, tutustumassa on käyty ja Kuopioon on viety jo osa tavaroistakin.

Olen löytänyt uuden työn, jota odotan innolla. Aloitan Pohjois-Savon syöpäyhdistyksen lapsiperhepalveluiden koordinaattorina ensi kuun alussa. Miehelläni on myös uusi työ lähihoitajana. Lapsilla on uudet koulut ja uusi tallikin on käyty katsomassa ratsastustunteja varten. Elämä Savossa odottaa.

Kaikki muuttuu. Uudessa kodissa on postimerkin kokoinen piha, mutta toisaalta Kallavesi liplattaa 20 metrin päässä. Tai tällä hetkellä jää peittää liplatuksen alleen, mutta järvi tarjoaa silti aivan uudenlaiset maisemat ja mahdollisuudet.

Uusi tuo mukanaan monenlaisia tunteita. Intoa, odotusta, jännitystä, iloista poreilua. Mutta myös pelkoa, haikeutta, surua ja ahdistustakin. Pala palalta asiat kuitenkin tuntuvat järjestyvän.

Erityisen onnellinen olen työstä, joka vaikuttaa monin tavoin sellaiselta, jossa pääsen sekä hyödyntämään aikaisempaa osaamistani, että oppimaan uutta. On tunne, että näin sen piti mennäkin.

Erityisen jännittynyt olen siitä, miten teinit sopeutuvat uuteen ympäristöön, miten kavereita löytyy ja miten uusi elämä ylipäätään lähtee heillä rullaamaan. Onneksi meillä kaikilla on kaiken muutoksen keskellä kuitenkin luottamus siihen, että kaikki järjestyy. Näin on hyvä.