Kaupallisessa yhteistyössä Suomen blogimedia ja Hellmann’s
Kevätbrunssi tai brunssit ylipäätään, ovat meidän perheessä nykyisin se juttu. Teinit ehtivät harvoin aamupalalle, mutta brunssipöytä kerää koko jengin yhteisen aterian äärelle. Brunssi sopii mielestäni moniin kevään juhliin, niin pääsiäiseen, vappuun kuin äitienpäiväänkin.
Koska olemme mieheni kanssa yrittäjiä, vietämme osan juhlapyhistä töissä. Niin kuin tämänkin pääsiäisen. Osa perhekodin asukkaista oli lomilla, mutta osa asukkaista vietti pääsiäistä kotona. Asukkaiden lisäksi meillä oli kylässä lasten ystäviä, joten brunssilla oli kerrankin iso joukko väkeä koolla.
Olen tehnyt töitä kehitysvammaisten perhekodissa kohta kaksikymmentä vuotta. Sinä aikana käsitykseni perheestä on laajentunut. Ei haittaa, ovatko itselle tai muille perheenjäsenille läheiset ihmiset sukua, perhettä he voivat joka tapauksessa olla. Tänä aikana olen myös ymmärtänyt, että perhe tekee juhlan. Ei siihen oikeastaan kummoisia tarjoilujakaan vaadita, että oikeiden ihmisten kanssa saa juhlan tunnun.
Perheen ja ystävien lisäksi meille tärkeää on ruuan eettisyys. Pyrimme mahdollisuuksien mukaan selvittämään ruuan alkuperää ja tuotannon eettisyyttä. Mikään helppo hommahan se ei ole, mutta koen tärkeäksi yrittää. Olinkin tosi ilahtunut tästä Hellmann’sin kamppanjasta, jossa erityisesti oli tärkeää nostaa esille ruuan eettisyyttä.
Hellmann’s käyttää Suomessa ainoastaan vapaan kanan kananmunia. Tämä tarkoittaa sitä, että kanat saavat liikkua vapaasti ulkona kasvillisuuden peittämillä mailla sekä sisätiloissa. Lisäksi yritys pyrkii jatkuvasti löytämään uusia tapoja minimoida ympäristövaikutuksia.
Suomessa Hellmann’s on sitoutunut hankkimaan käyttämänsä kasviöljyt kestävän kehityksen viljelyperiaatteita noudattavista lähteistä. Viljelijöiden tiloilla sitouduttu viljelemään kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti ja vastuullisesti, maaperää säilyttäen ja suojellen.
Hellmann’s uskoo, että hyvä maku syntyy hyvistä raaka-aineista, mikä edellyttää sekä vastuullista viljelyä että asianmukaista eläinten kohtelua. Ja tästä mun täytyy kyllä olla ehdottoman samaa mieltä.
Meidän kevätbrunssi oli rento, mutta sitäkin herkullisempi. Katoimme pöytään paria erilaista salaattia, shakshoukaa, valkosipulissa paistettua parsaa, itse savustettua kirjolohta, savusilakkatahnaa, croisantteja, valkohomejuustoa ja brändyomenahilloa, pashaa ja itse tehtyä simaa.
Pidän siitä, että samassa pöydässä yhdistellään kaupasta valmiina ostettavia elementtejä ja itse tehtyjä herkkuja. Osan ruuista voi tehdä hyvissä ajoin edellisenä päivänä ja osan sitten tarjoilupäivänä. Perunasalaatti on itse asiassa sellainen herkku, että teemme sitä usein ylijääneistä keitetyistä perunoista. Kun niihin lisää majoneesia, dijon sinappia, suolakurkkua ja sipulia, niin seuraavana päivänä käsillä on mitä parahin pottusalaatti.
Tämä sama menu toimisi hyvin myös vappuna, jos pashan tilalle vaihtaa esimerkiksi munkit!