Sekä minun, että mieheni suvussa on alkoholismia. Alkoholin liika käyttöä on esiintynyt sen kaikissa muodoissa. On niin sanottua rapajuoppoa, tuurijuoppoa ja vapautunutta after workkiä. Ja varmaan kaikkea siltä väliltä. Osa on päässyt suoraan koulun penkiltä eläkkeelle ja osa taas menestynyt (t)yöelämässä kadehdittavalla tavalla. Kaikkia on yhdistänyt se, että pullosta on muodostunut muita tärkeämpi elämän kumppani.
En itsekään ole mikään absolutisti. Juon toisinaan viiniä ruuan kanssa ja satunnaisesti viihteellä ollessani menee juoma jos toinenkin. Silti suhteeni alkoholiin on vaikea. En koskaan tuo laivalta kotiin alkoholia viinipulloa enempää, enkä siedä ajatusta viikonloppu tissuttelusta. Arkeen alkoholi ei meillä kuulu, enkä koe oloani rentoutuneeksi humalassa olevien ihmisten keskellä, ellei kyseessä ole läheisten ystävien yhteinen illanvietto, missä kaikki tuntevat oman alkoholin käyttönsä rajat.
Minulle on kehittynyt kuudes aisti, joka tunnistaa juopuneen tai krapulaisen koska tahansa. Ja tiettyjen ihmisten kohdalla tutka on tahtomattani päällä koko ajan. Huomioin kaiken alkoholin käytön ympärilläni ja seuraan vaistomaisesti tilanteiden kehittymistä. On tuskallista kuunnella selityksiä väsymyksestä ja vatsataudeista kun kilometrin päähän asti loistaa neonvaloissa “viina!”.
Kun lähipiirissä on alkoholisteja, on pakko miettiä lapsia. Millaisen kuvan haluan antaa juhlapyhistä? Liittyykö suvun yhteisiin kokoontumisiin aina se, että joku on joko humalassa tai kaameassa kankkusessa? Koska kenetkin voi pyytää kylään ja kenen kanssa? Voinko jättää alkoholistit kutsumatta? Kenen tunteita loukkaan, jos pidän kiinni omista rajoistani? Miten saan sukupolvien kierteen katkaistua?
Alkoholismi on sairaus, joka sairastuttaa koko perheen ja parhaassa tapauksessa periytyy suvussa sukupolvelta toiselle. Monesti nimettömänä, vaiettuna sairautena, joka on yhtä julkinen kuin se virtahepo olohuoneessa. Hävettää sanoa, että meillä on kuulkaa alkoholiongelmaa täällä. Etenkin kun sairastunut itse ei useinkaan koe sairastavansa. Vika on kaikessa ja kaikissa muissa. Apua ei saa, jos sitä ei koe tarvitsevansa.
Olen valinnut olla vaikenematta ja kantamatta häpeää, joka ei minulle kuulu. Ei se helppoa ole, mutta olen kertonut alkoholismista lapsilleni ja ystävilleni. Olen oppinut, että ihminen voi pelastaa vain itsensä. Hukkuvaan takertumalla hukkuu itsekin. Sen ymmärtäminen on ollut vaikeinta.
Tsemppiä! Niiden, joilla ei ole realistista sairauskäsitystä alkoholismista, on hyvin vaikeaa usein ymmärtää tuota, että voi pelastaa vain itsensä. Itse asiassa päihderiippuvaisen yksin jättäminen on viimeinen raadollinen keino saada hänen silmänsä avautumaan tilanteelleen, kun ei ole enää mitään muuta tehtävissä häntä auttaakseen. Mutta sekin on rakkautta – rajua rakkautta. Parempaa, kuin katsoa vieressä myötäillen, kun alkoholisti juo itsensä hautaan.
Helpommin silti sanottu kuin tehty. Läheiset usein ovat itsekin sairastuneita, jolloin päätösten tekeminen on entistä hankalempaa.
Vaikeasta aiheesta kirjoitat. Itselläni on alkoholistiäiti tai oli oikeastaan, äiti kuoli yli 10 vuotta sitten alkoholiin. Asiaa oli lapsena vaikea hyväksyä ja siitä puhuminen ei tullut mieleenikään. Nykyään huomaan seuraavani lasteni (aikuisten) alkoholin käyttöä tutkan lailla, kuka joi, milloin, paljonko, kuinka usein, vaikka tiedän, että ei alkoholismia näin ehkäistä… Meillä alkoholia nautitaan parin kolmen annoksen verran viikonloppuna (ei aina tokikaan, mutta aika usein), mutta juuri mietin, että nyt haluan olla kokonaan ilman, kokeilla, miltä se tuntuu…
Minä menetin hyvän ystävän alkoholille. Kesti vuosia ymmärtää että minä en kertakaikkiaan voi auttaa häntä mitenkään. Lopulta oli pakko hypätä itse uppoavasta laivasta ja pelastaa itsensä mikä tarkoitti toisen hylkäämistä. En vain enää voinut elää katsoen vierestä tai olisin tuhonnut itseni. Toivon silti joka päivä että hän hän joskus paranisi.
Meilläkin suvussa on alkoholismia. Itse en ole koskaan oikeastaan juonut paljoa ja nykyisin juon harvoin. Se huono olokin seuraavana päivänä ei ole mitenkään kiva ja sitä haluaa seuraavana päivänä olla mahdollisimman tehokas, joten tämänkään takia en juo useasti.
Sama juttu, olen nykyisin niin vanha ja väsynyt, että pienestäkin alkoholin käytöstä, valvomisesta puhumattakaan, menee toipuessa hyvä tovi.