Luukku 16 Suklaakakku mikrossa

Tänään vieraana on bloggaaja kollegani Blogiringistä. Hänen suussa sulaviin resepteihinsä kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa Kakkumonsteri -blogissa. 

Kakkumonsteri blogia pitää kahden pienen pojan äiti Kempeleestä, joka 6v sitten hurahti kakkujen ihanaan maailmaan. Pidän kovasti fantasiakakkujen koristelemisesta, mutta laitan reseptejä blogiini ihan laidasta laitaan. Viime aikoina olen innostunut enemmän arkea helpottavista nopeista ja helpoista resepteistä. Ja lisäksi terveysleivontaan olen perehtynyt paljon. Kakkuja on tullut edelleen tehtyä noin sata vuodessa, mutta jatkossa panostan ehkä vähän nopeampiin ohjeisiin, joista olisi muillekin kotileipureille hyötyä. Pidän myös valokuvaamisesta ja jokainen leivonnainen on minulle pieni taideteos, jonka tulee olla sekä herkullinen että näyttävä.
Varsinainen blogini löytyy osoitteesta: kakkumonsterinkakut.blogspot.fi.
Näin joulun aikaan päivittelen ahkerasti joulublogiani: kakkumonsterinjoulu.blogspot.fi, jossa pyörii myöskin joulukalenteri 2015. 


 
Tästä helpommaksi ei leivonta enää mene. Inspiraation tähän sain uudesta fazerin joulusuklaasta. Kakku on tehty samalla periaatteella kuin 1min mukikakut mikrossa.

Nopea jouluinen suklaakakku mikrossa

n.10:lle hengelle
 
100g suklaata
100g voita
1dl sokeria
1,5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
3 munaa
1tl piparkakkumaustetta
n.50g kuivattuja karpaloita
n.50g manteleita rouhittuna
 
Sulata voi ja suklaa mikronkestävässä kulhossa puolella teholla (n.400W) 30sek pätkissä.
Lisää muut ainekset joukkoon ja sekoita massa tasaiseksi. 
Kaada taikina nättiin silikonivuokaan (halkaisija noin 20cm) ja laita vuoka mikroon täydelle teholle (n.750W) 6min ajaksi. Jos kakku vaikuttaa raa’alta, lämmitä sitä vielä 1min.
Anna jäähtyä vuoassa ja kumoa sitten tarjoilualustalle. 
Päälle voi hunnuttaa esim tomusokeria tai asetella jouluisia koristeita.
Kakku on parasta lämpimänä! Kakkua kannattaa säilyttää kelmuun käärittynä tai kakkukuvun alla jääkaapissa, jottei se kuiva.
 
-Kakkumonsteri




Oletko sinä kokeillut leipomista mikrossa?


 

Luukku 15 Joulutaulu

Joulukuu on jo puolessa välissä! Jouluaatto on ensi viikolla! Iik! Ei ehkä ihan Iik!, mutta lähes iik. Kamalan nopeasti on joulukuu mennyt. Toisaalta, eipähän ole ehtinyt ressata, kun näyttää se joulu tulevan ilmankin.
Ennen vanhaan olin intohimoinen leimasinkuvien värittelijä. Siis aikana ennen Suurta värityskirja buumia. Ja edelleen minusta on rentouttavaa istahtaa alas, kaivaa värit esille ja keskittyä pienten yksityiskohtien nysväämiseen, oikeiden sävyjen löytämiseen ja varjostusten miettimiseen.
Tämä taulu siis lähti liikkeelle leimasinkuvasta. Väritetty kuva etsi ensin paikkaansa kortista, mutta koska kortti inspis ei iskenyt, muuttui vanha pahvilaatikon kansi jouluiseksi tauluksi.

Aloitin taulun työstämisen liimaamalla pakkausmateriaalina tullutta silkkipaperia laatikon pintaan elävyyttä ja tekstuuria tuomaan. Pohjalle liimasin myös muutamia leikkaamiani kuusia ja lumihiutaleita niin ikään kerroksellisuuden luomiseksi. Maalasin koko komeuden gessolla, mutta halusin kuitenkin pohjan kuultavan osittain läpi, joten gessoa on tarkoituksella maalattu sangen rennolla kädellä sinne tänne huiskien.

Leimasin kuva on maalattu Distress musteilla ja sen päälle on levitetty valkoista kimallelimmaa sinne tänne. Lumikinos on tehty liimalla nurkkaan pahvia, maalaamalla se gessolla ja lopuksi lumiaineella. Laatikon etureunassa olevat lumihiutaleet on nekin gessottu ja koristeltu kimalleliimalla.

Lumiukko on kiinnitetty paikoilleen liimalla ja kohotarrapaloilla.

Oletko sinä askarrellut vastaavia dioraamoja, kolmeuloitteisia tauluja taikka maisemia?

 

Luukku 14 Hedelmäkakku

Ihanaa maanantaita sinulle! Joulu lähestyy jo oikein tosissaan ja itsellä ainakin alkaa olla sellainen tunne, että pitäisikö tässä nyt tehdä jotain isompia liikkeitä joulun eteen. Tarkistaa, että kaikki lahjat on hommattu, paketoida olemassa olevat ja kääntää katse jo jouluruokiin. Tämä Sadun jakama ohje on siitä kiva, että kakun voi leipoa hyvissä ajoin ja se vain paranee ajan myötä. Ja muistakaahan, että tänään on viimeinen päivä postittaa joulukortit joulumerkillä!

Talossano23-blogin takana on vielä aika pienissä lapsenkengissä taapertava Bloggaaja.

Taivalta takana on vasta reilu puoli vuotta, mutta joka päivä opin jotain uutta. Olen neljän lapsen ja kahden koiran äiti. Rakastan leipomista ja kokkaamista, teen paljon käsitöitä ja sisustan kotiamme, mm. näistä asioista blogini kertoo.

Tämän hedelmäisen kakun tein ensikerran vuonna 2002, kun ohje oli silloisessa Pirkan joulunumerossa. Siitä lähtien kakku on kuulunut joulupöytäämme ja meillä se tunnetaan nimellä Haltialeipä. Kakku on aika tuhtia tavaraa kaikkine kuivattuine hedelmineen ja pähkinöineen. Jo palalla kakkua pärjää pitkään.

Kakku säilyy erittäin hyvin useita viikkoja ja maku vain paranee säilöttäessä. Teen ylensä tupla-annoksen ja paistan pienissä vuoissa. Koristelen joko sokerikuorrutuksella tai tomusokerilla, pakkaan sellofaaniin tai pieneen peltirasiaan ja vien joulutervehdyksinä ystävillemme joulukukkien ja suklaan tilalla.

Ja kuten tyyliini kuuluu, sooloilen aina ohjeiden kanssa. Yhteenlaskettuna määränä tarvitaan kakkuun 870 g kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä ja manteleita. Kaupoissa on paljon erillaisia valmiita sekoituksia joita voi ja kannattaa hyödyntää. Tässäkin kakussa vain mielikuvitus on rajana!
 


Italialainen Hedelmäkakku

100 g ( 1,5 dl) kuorittuja manteleita
150 g hasselpähkinöitä
120 g pecanpähkinöitä
100 g ( 6 kpl) kuivattuja viikunoita
100 g ( 15 kpl) kuivattuja taateleita
100 g  (1,5 dl) kuivattuja papaijapaloja
100 g (1,5 dl) kuivattuja ananaspaloja
100 g ( 1,5 dl) rusinoita
2 dl fariinisokeria
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl inkivääriä
4 isoa munaa
1/2 dl konjakkia / likööriä
 
Voitele paistovuoka ja jauhota esim mantelirouheella.
Rouhi mantelit ja pähkinät karkeaksi rouheeksi. Paloittele taatelit ja viikunat esim saksilla.
Sekoita mantelit, pähkinät ja kuivatut hedelmät keskenään. Lisää joukkoon sokeri, jauhot, leivinjauhe, inkivääri ja lopuksi konjakki/likööri ja rikki vatkatut kananmunat.
Kaada taikina vuokaan.
Kypsennä 175 asteessa uunin alaosassa n. 50-75 min riippuen vuoan koosta.
Kokeile kypsyyttä tikulla.
 Anna kakun jäähtyä. Kumoa ja koristele tarvittaessa mieleisellä tavalla.
Leikkaa ohuita siivuja terävällä veitsellä ja nauti!
 
Jouluun on enään 10 päivää!
Kakku ehtii maustua hyvin siihen mennessä.
 
Makeaa Joulun odotusta,
 
Satu
 
 

Arvonnan voittajat

Hei kaikki. Arvonta on suoritettu ja tällä kertaa onni suosi Mamma A:ta ja Pikku Akkaa. Mamma Aalle lähtee Askartelun vuodenajat ja Pikku Akalle Joulun koristeita ja lahjaideoita kirja.

Ottaisitteko minuun yhteyden,  jotta saan paketit postiin. (minna at emmo.fi)

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille ja ihanaa joulun aikaa just sulle!

Luukku 13 Joulukuusenkoristeita taikataikinasta

Tervetuloa joulukalenterin pariin! Tänään vieraana on Miia ja hän kertoo meille, miten tehdään upeat, persoonalliset joulukuusenkoristeet. 

Mie oon Miia, MiiaFixaa blogista. Oon 28-vuotta, Imatralta jossa asustelen avopuolisoni kanssa. Oon aina tykänny tehdä käsillä kaikenlaista mahdollista. Tuunauksiin ja askarteluihin ideoita tulee millon mistäkin ja yleensä niihen tarvittavat tarvikkeet löytyvät jo valmiina kotoa, eli teen pienen budjetin DIY-Projekteja. Idea blogin perustamisesta lähti kun sain kutsun liittyä Kotopirkko Facebook sivuille yhtenä diy bloggaajana. Joten aika alkutaipaleella tässä vielä mennään. 

 


Joulukuusenkoristeita taikataikinasta!


Taikataikina ohje: Yhtä paljon vehnöjauhoja ja suolaa. Esim 1dl jauhoja, 1dl suolaa. Hiukan vettä. (2dl kuivaa ainetta tarvitsee noin 5rkl vettä).

Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää lopuksi vesi,vaivaa kunnes taikina on sopivan jämäkkää. Taikataikinasta voi tehdä melkeinpä mitä vaan,minä se näin joulun kunniaksi tein kuuseen koristeita. 
Ensin kaulin taikinasta sopivan paksuisen levyn (noin 0,5-1cm). 

Sain idean pöllö kuvioon vanhasta korustani,joten käytin pöllöä siten, että painoin hellästi kuvion taikinaan koruosalla jonka jälkeen leikkasin taikinasta  pyöreällä muotilla sopivan palan.

 



Suosittelen taikataikina töille ilmakuivausta (yön yli) koska uunissa työt saattavat ottaa ruskeaa väriä pintaan. Jos kuitenkin näin halajaa tehdä niin uuni 150 asteeseen ja työt sinne noin 30-40 min. Ja roikkuville töille pitää muistaa tehdä reikä ennen uunia.

Koristeluun käytin käyttämättä jääneitä glitter kynsilakkoja,metallihohtoisia tusseja ja narua. 

Aika ihania pöllöjä, eikö? Oletko sinä kokeillut tehdä jotain taikataikinasta? 

 

Luukku 12 Joulukortteja

Enää muutama päivä aikaa lähettää joulukortit. Peruspaniikin paikka. Vaikka tänä vuonna olen sentään kunnostautunut korttien tekemisen kanssa, vaan kuka etsisi kaikki osoitteet?!
Olemme kehitysvammaisten asiakkaitteni kanssa askarrelleet tänä vuonna vähän erikoisempia kortteja. Tai ainakaan nämä eivät ehkä ole niitä perinteisimpiä. Teemme joka joulu kaikki yrityksemme joulukortit itse, lisäksi kaikki ne kortit, jotka vanhempani ja me itse lähetämme. Joskus innostun askartelemaan tämän lisäksi jotain ihan omia versioita, mutta jos inspiraatio ei iske,  niin näillä mennään.

 

Käytämme paljon Gelliplatea, joka on geelimäinen levy, jonka kanssa taustojen painaminen on sekä helppoa, että hauskaa. Lue lisää Gelli levystä täältä. Eikä muuten ole edes maksettu mainos! Olen vaan kerta kaikkisen ihastunut kyseiseen levyyn ja on mahtavaa, että levyjä saa pitkästä aikaa myös suomesta.

Olen tehnyt levyn käytöstä kaksi videota. Löydät ensimmäisen osan täältä ja toisen osan täältä.

Ohjeet mixed media joulukortteihin

  • Tee ensin keltaisen- ja sinisen sävyisiä taustoja. Käytä yhden sävyn tekemiseen 2-3 saman sävyistä akryylimaalia. Näin taustasta tulee elävä. Voit painaa yhteen taustaan useampia kerroksia, niin kauan kun olet tyytyväinen taustan sävyihin.
  • Leikkaa seuraavaksi keltaisesta korttipohjan kokoisia paloja. Usein näyttää kivalta, että pohjan ympärille jää korttipohjaa näkyviin kuvaa kehystämään. Leikkaa tällöin kuva hieman korttipohjaa pienemmäksi.
  • Leikkaa Sininensävyisestä taustasta saksilla irti kolmioita ja leikkuria tai mallia apuna käyttäen tähtiä.
  • Liimaa kolmiot ja tähdet paikalleen keltaiseen taustaan. Käytä läpinäkyväksi kuivuvaa liimaa, lakkaa tai mediumia. Anna kuivua.
  • Tummenna kortin reunat ruskealla Distress -musteella.
  • Piirrä seuraavaksi kuusen ja tähden ääriviivat kultausliimalla. Anna kuivua noin tunti, kunnes liima on muuttunut läpinäkyväksi.
  • Paina liiman päälle Mirror effect lehti. Irroita lehti varovasti.

 

 

Kannattaa myös käydä katsomassa muut joulukortti ideat täältä. Voit myös linkittää sinne omat ideasi. Teetkö ylipäätään joulukortteja itse?