Terveellisempi kolmen aineen kirsikkajäätelö!

Jokainen on varmaan törmännyt somea kiertävään kolmen aineen jäätelöön, siihen samaan jonka jaoin blogissanikin aikaisemmin. Kurkkaa ohje täältä. Resepti oli makuuni liian makea, eikä se muutenkaan oikein sovellu kovin säännölliseen käyttöön sisältämänsä sokerimäärän takia.

Jäätelöt ovat vain siitä haastava herkku, että oikean koostumuksen saamiseksi ne kaipaavat sokeria. Koostumus ongelman kiertääkseni hankin jäätelöpuikko muotit, joiden kanssa jätski saakin olla vähän kovempaa ja se on silti syötävissä.

Ensimmäisen kokeiluni tein kirsikoilla! Banaani tuo jäätelöön mukavaa koostumusta ja makeus on juuri sopiva ilman lisättyä sokeria. Perheraati kehui jäätelöä parhaaksi itse tehdyksi jäätelöksi mitä ovat maistaneet.

 

Kirsikkajäätelön ohje

2 dl tuoreita kirsikoita, kivet poistettuna
2 kpl hyvin kypsyneitä banaaneita
1 dl mantelimaitoa

Sekoita kaikki aineet keskenään sauvasekottimella tasaiseksi massaksi ja kaada jäätelömuotteihin. Anna jäätyä vähintään neljätuntia. Nauti kylmänä!

Seuraava satsi on pakastimessa, siitä lisää myöhemmin! Oletko sinä tehnyt itse jäätelöä?

Ny grillataan! Kanavartaat ja kukkakaali

Omistan tämän ohjeen niille muutamalle terveydenhoitajalle, jotka eivät ole uskoneet, että lapsemme syövät kukkakaalia.

Kesälomaan kuuluu grillaaminen, oli sää mikä hyvänsä. Yksinkertaisimmillaan ateria syntyy kokonaan grillissä. Helpolla pääsee kun lohkoo kasvikset krouveiksi lohkoiksi, halutessaan marinoi ja sen jälkeen grillaa. Grillissä kypsyvät lähes kaikki kasvikset, kannattaa rohkeasti kokeilla tuttuja ja vähän tuntemattomampia. Meidän suosikkimme on kukkakaali, mutta myös porkkana, paprika ja parsa maistuvat grillattuna erityisen hyvältä! Kanavartaat syntyvät samalla ohjeella, ensin marinadi ja sitten grilliin.

Kanavartaat

Marinadi:
1/2 dl oliiviöljyä
1 limen mehu
1 ruukku tuoretta korianteria
1 mieto chili
1 rkl hunajaa
3 valkosipulinkynttä

Broilerin rintafileitä

Valmista marinadi. Pilko valkosipulit ja hienonna korianteri, sekoita kaikki aineet keskenään. Pilko fileet sopivan kokoisiksi paloiksi ja sekoita marinadin joukkoon. Anna marinoitua muutama tunti.
Pujota kanapalat grillitikkuihin ja grillaa kypsäksi. Tällä samalla marinadilla voit marinoida myös kasvikset!

Ja ei muuta kuin ääntä kohti!

Valokuvat talteen skräppäämällä!

Askartelupöytäni on ollut koskemattomana jo jonkin aikaa, erästä videointi sessiota lukuun ottamatta.    Elämässä on ollut kaikkea muuta. Niin kuin vaikka keittiöremonttia, treenaamista ja kokkausta. Lasten lomaa, omia töitä ja puutarhanhoitoa. Siivousta.
Niinpä kynnys tarttua askartelutarvikkeisiin on kasvanut. Ei tunnu luontevalta sommitella kuvia, tarttua askartelutarvikkeisiin, valita värejä, mistään maaleista ja muista mömmöistä puhumattakaan. Lyhyesti sanottuna, olen ruosteessa. Onneksi olen aikanani vetänyt yhden jos toisenkin kurssin heille, jotka vasta aloittelevat askarteluharrastusta ja kerrankin ymmärsin elää niin kuin opetan.
Eli inspiraation puutteessa tai uutta asiaa opeteltaessa pätevät aikalailla samat lainalaisuudet. Katso muiden töitä ja mieti mistä pidät. Pinterestiin siis. Jos upeiden töiden selailu ei vielä auta, ota osaa haasteeseen!

Klikkasin itseni CSI -haasteen sivuille ja otin härkää sarvista. Haasteessa on ensi lukemalla määritelty paljon asioita. Värimaailma, ulkonäöllisiä seikkojaja tarinoinnin sisältö tai muoto, mutta kun galleriaa selailee huomaa kuinka monenlaisia sivuja samoista lähtökohdista on saatuaikaiseksi. Ennen kaikkea haaste toimii hyvin luovana lämmittelynä. Ainakin itse onnistuin saamaan askarteluhanoja sen verran auki, että samaan syssyyn askartelin vielä toisenkin sivun!

Ihanaa viikonloppua sinulle! Mille sinähaluaisit ottaa aikaa juuri tänä viikonloppuna?

Tekniikka Torstai 15

On Tekniikka Torstain aika! Aika viime tipassa, muttakuitenkin torstain puolella.

 
Ajatushan lähti liikkeelle siitä, että omistan suhteellisen mittavan varaston kaiken maailman askarteluun liittyviä aineita ja mömmöjä, enkä käytä läheskään kaikkia niistä. Osaa en ole käyttänyt koskaan! Vaikka aikomus on ollut vahva. Nyt olen päättänyt ottaa härkää sarvista ja etsiä uusia ja verestää vanhoja käyttötapoja jo olemassa oleville tarvikkeille. 
Aikaisemmat Tekniikka Torstai videot löydät täältä.
 

Tällä videolla jatketaan siitä mihin viime viikolla jäätiin, joten jos tuntuu, ettet tiedä mistä puhutaan, katso edellisen viikon video!

 
Tekniikka Torstain videoista poiketen, tämä tekniikka on tehty hieman normaalia paksummalle A4 paperille.  Tähän tekniikkaan tarvitset:
  • Gelliplaten
  • akryylimaaleja
  • kumisen telan
  • puupahvisia kuvioita

 

Tekniikka Torstai on samalla haaste sinulle lukija. Onko sinulla osa tarvikkeista pölyttynyt hyllyille? Haluatko oppia uusia tekniikoita? Tule mukaan! Kokeile videon tekniikkaa ja linkitä tekemäsi työ blogiini. Tulen katsomaan. Voit myös halutessasi ehdottaa minulle mistä aiheesta kaipaisit uusia tekniikoita ja ideoita. Jos joku käyttämistäni tarvikkeista on sinulle tuntematon, enkä esittele sitä riittävän hyvin videolla, niin kysy ihmeessä kommenteissa. Joku muu saattaa ihmetellä samaa!

Mukavia hetkiä Tekniikka Torstain parissa!

PS, jos tykkäsit, niin tilaa Youtube kanavani ja kerro Tekniikka Torstaista myös kavereille! Muista myös äänestää blogiani Kesän kuumin blogi äänestyksessä. Linkki sivupalkissa. Kiitos osallistumisestasi!

 

 

Hei vaan heinäkuu!

Elämä on poikkeustilaa. Sen olen huomannut. Aina on jotain, joka vaikuttaa johonkin. On pienet lapset, opiskelut tai keittiöremontti. On rahasta tiukkaa tai kiirettä töissä. Aina on samanlainen mahdollisuus esittää tekosyitä tai elää täyttä elämää. 
Olen jo pitkään ajatellut, että pyrin elmässäni valitsemaan täyden elämän tekosyiden sijaan. Aina se ei onnistu, sillä tekosyitä keksii itseltäänkin salaa. En voi koska. En pysty sillä. Tai oma lempparini: sitten kun.
Heinäkuun pyhitän tavoitteelleni elää täyttä elämää. Pystyn, koska voin. Minulle se tarkoittaa hetkessä elämistä, tilanteisiin tarttumista ja uskallusta tarttua uusiin tehtäviin. Se tarkoittaa ajan ottamista itselleni ja asioille, joista pidän.

Heinäkuu

  • aikaa nauttia luonnosta ja puutarhasta
  • aikaa valokuvata
  • perheen yhteisiä retkiä lähiseudulle eväiden kanssa
  • hyviä treenejä
  • uusia reseptejä
  • sopivasti askartelua
  • uusi keittiö
  • ystäviä
  • leirielämyksiä

Mitä sinä toivot heinäkuulta?

Fenkolipasta

Mökille lähtiessä nappasin kotoa mukaan uusimman Glorian ruoka&viini lehden. Mökillä jos missä on aikaa kokeilla uusia reseptejä ja ennen kaikkea inspiroitua ruuan valmistuksesta. Tykkään Glorian ruoka&viini lehdestä monestakin syystä, mutta eniten minua inspiroivat sen ruokakuvat. Minua kuvat inspiroivat yleisesti ottaen todella paljon ja ruokakuvat erityisesti. Haaveilen tulevani paremmaksi kuvaajaksi, mutta en tee riittävästi asioita kehittyäkseni. Tyypillistä!
Mutta itse asiaan. Tämä ohje on alunperin ko. lehdestä, jossa se tarjoiltiin salaattina. Me emme odottaneet jäähtymistä vaan nautimme pastamme kuumana. Toimii! Jopa Fenkoliskeptinen mieheni piti pastasta ja aniksen lempeästä mauasta, joten epäilijät, tätä kannattaa kokeilla.

Fenkolipasta ohje:

350g pastaa
2 pientä fenkolia
2 dl keitettyjä valkopapuja
1 prk Kalamata oliiveja
2 dl parmesaanijuustoa raasteena
1 dl lehtipersiljaa hienonnettuna

Kastike
2 valkosipulinkynttä
3 rkl valkoista balsamicoa
3/4 dl oliiviöljyä
3 rkl ruohosipulia hienonnettuna
1 tl sormisuolaa
1/2 tl sokeria
1/2 tl mustapippuria myllystä

Tarjoiluun
raastettua parmesaania
lehtipersiljaa
oliiviöljyä

  1. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Viipaloi fenkolit ohueksi ja laita ne pastan keitinveteen, kun keittoaikaa on jäljellä 3 minuuttia. Valuta
  2. Tee kasteike. Kuori ja hienonna valkosipulit. Lisää etikka. Kaada öljy koko ajan sekoittaen. Hienonna mukaan ruohosipuli. Mausta suolalla, sokerilla ja mustapippurilla. Kaada kastike pasta-fenkoli seokseen. Kääntele sekaisin.
  3. Lisää pastaseokseen pavut, oliivit, parmesaaniraaste ja yrttisilppu. Sekoita hyvin.
  4. Anna maustua viileässä vähintään tunti. Viimeistele ripottelemalla päälle parmesaania ja lehtipersiljaa. Valuta pinnalle hieman oliiviöljyä.