Author: minna

Mitä tekisit jos tämä olisi elämäsi viimeinen päivä?

Pohdin viime viikonloppuna johtajuutta ja unelmia. Sitä mitä unelmat oikein ovatkaan. Pohdin sitä voisinko saada kaikki johdettavani sitoutumaan yhteiseen unelmaan. Osallistuin yhteislauluun ja katsoin Autolal Nepaliin elokuvan tähtitaivaan alla paloautoon nojaten. Tapasin ystäviä läheltä ja kaukaa, nauroin paljon. Näin elämäni ensimmäisen tähdenlennon. Ja revontulia. Olin partiossa Johtajatulilla.

Johtajatulet oli partion kaikille aikuisille tarkoitettu partioelämys. Partiossa puhutaan paljon elämyksistä, sillä meillä uskotaan yhteisen kokemuspohjan, elämysten voimaan. Ne kantavat, yhdistävät ja vievät eteenpäin.

Kuva, jonka Minna Enqvist (@minna_enqvist) julkaisi

Viikonlopun aikana hiljennyin myös otsikossa esitetyn kysymyksen äärelle. Mitä minä tekisin jos tämä olisi elämäni viimeinen päivä? Samaa kysymystä sivuttiin valitsemassani työpajassa jossa vastasimme kysymykseen siitä mitä tekisimme, jos kaikki kulut olisi katettu ja aikaa sen tekemiseen olisi? Mitä sä tekisit?

Kaikki melkeen vastasi tuohon jälkimmäiseen kysymykseen, että he matkustelisivat. Mäkin haluaisin käydä afrikassa. Safarilla. Mutta jos tää olisi mun elämäni viimeinen päivä niin lähtisinkö mä kiireen vilkkaan Afrikkaan? Empä usko.

Järjestäessäni nuorimman poikani 9v. kaverisynttäreitä tajusin, että jos tää olisi mun elämäni viimeinen päivä, niin mä käyttäisin sen juuri näin. Perheeni kanssa, kotona, yhdessä puuhaillen. Jotenkin siitä syntyi sellainen oivallus, että mä taidan elää oman näköistäni elämää. Tehdä niitä asioita, jotka mulle on tärkeitä juuri nyt. Ei mulle ole tärkeää matkustaa vuodeksi lappiin tai Australiaan, eikä (valitettavasti) laihtua 20 kiloa. Mä olen onnellinen juuri nyt näin.

Vaikka haaveilen jokaisen perheen äidin tavoin pienistä irtiotoista, yhteisestä ajasta miehen kanssa ja siitä afrikan matkasta, on mulla ollut mahdollisuus toteuttaa mun unelmia tähänkin asti. Olemme saaneet parisuhdeaikaa, olen matkustellut yksin ja perheen kanssa, olen saanut opiskella. Siksi mä ehkä olen luottavainen sen suhteen, että mun haaveet toteutuu tulevaisuudessakin. Mä olen oppinut, että asiat tapahtuvat jos niiden eteen tekee töitä.

Kysymys oli kuitenkin aiheellinen. Kuinka usein sitä pysähtyy miettimään sitä, että miten sitä omaa elämäänsä viettää? Onko sulla haaveita, jotka haluaisit toteuttaa? Mikä sua estää?

Erityislapsen erityistä arkea

Erityislapsi. Koko sana tuntuu suussa oudolta. Ei tule juurikaan puhuttua omasta lapsestaan erityislapsena. Se kuulostaa kornilta. Miksi hän juuri olisi erityinen? Erityisempi kuin muut.

Pitäisi varmaan totutella erityiseen,  sillä syksyllä erityisyys iskee takaisin voimalla.  Koulussa ja harrastuksissa. Tilanteissa, joissa sitä vähiten odottaa. Niin kuin vaikka koulun uimapäivänä. Lapsi joka rakastaa uimista, ei halua mennä kouluun, koska “ei saa edes hypätä”. Kaikki itkevät, lapsi ei suostu pukemaan. Lopulta sitä ymmärtää mistä hätä kumpuaa. Lapsi ei tiedä mitä koulussa tapahtuu, miten uimaan mennään, eikä sitä kuka tulee hänen mukaansa. Erityinen rauhoittuu kun asia käydään hänen kanssaan läpi. Mietitään keitä muita tulee uimaan. Rauhoitellaan, kerrataan, pohditaan. Saadaan kaikki kouluun.

Erityiselle muutokset ovat vaikeita. Niin kuin koulun uimapäivä. Ei väliä onko muutos odotusarvoltaan positiivinen vai negatiivinen. Kaikki uusi jännittää. Jännittää niin paljon, että se purkautuu vihana. Välillä todellisen syyn selvittäminen vaatii vanhemmilta aikamoisia Scherlokin lahjoja. Ja sinä ajassa pikkusiskon nuken sormet saattaa olla jo leikattu irti. Itku pääsee niin äidiltä kuin lapseltakin.

Erityisyys nostaa päätään silloin kun jää vertailemaan. Ekaluokkalainen lukee jo paremmin kuin erityinen. Erityinen ei ole innostunut lukemisesta. Ekaluokkalainen on. Hän janoaa oppia lisää. Toisiin saman ikäisiin ei edes kannata verrata.

Tänä syksynä meitä on ilahduttanut uusi aine, englanti. Englannin kirjan mukana tulee CD-levy, joten lukeminen ei ole oppimisen esteenä. Oppimismotivaatio on huipussaan. CD:tä kuunnellaan, vaikka läksyjä ei olisikaan. On ihanaa nähdä oppimisen iloa! Kun koulussa oppiminen perustuu lukutaidolle on haastavaa pysyä mukana oppimisessa kun lukutaito laahaa perässä. Muihinkin aineisiin on suositeltu äänikirjoja oppimisen tueksi, mutta niiden saaminen kuulema kestää. Vaatii varmaan pientä leijonaemoilua, että äänikirjat saadaan. Ja voihan olla, että into laantuu. On kuitenkin ollut kullan arvoista, sekä lapselle, että meille vanhemmille, päästä kokemaan se ilo, minkä oppiminen parhaillaan aiheuttaa.

Tälläisissä tilanteissa jää miettimään sitä, että onko erikoiseni tarpeeksi erikoinen? Onko minulla oikeus leijonaemoilla? Onko lapsellani oikeus saada tarvittava apu oppimiseensa? Eikö hänellä kuitenkin ole samanlainen oikeus oppia kuin muillakin lapsilla? Onko apuvälineet kuitenkin tarkoitettu vielä erityisemmille?

Mutta kun nyt erityisyydestä puhutaan, niin se kaikki ole pelkkää haastetta. Erityinen hän on myös silloin kun hän haluaa auttaa. Hän on erityisen empaattinen ja tekee miellään yhdessä melkein mitä vain. Hän lähtee lenkille tai korjaa autoa. Auttaa mummolle kävelykepin ja huolehtii jos joku on sairaana. Hän on erityisen hauska. Koska sanat unohtuvat helposti, hän on erityisen kekseliäs tuottamaan uusia sanoja. Hänellä on erityisen hyvä huumorintaju. Hän on helposti lähestyttävä ja sosiaalinen. Hänellä on paljon ystäviä. Erityinen hän on.

Oi, ihana Pärnu

Pärnu on vienyt sydämeni kerta kaikkiaan. Kävin kaupungissa ensi kerran viime kesänä, jolloin säät eivät suosineet ja viihdyimme lähinnä keskikaupungilla. Nyt tilanne oli toinen ja ilma oli mitä mainioin koko reissumme ajan. Pärnu pääsi näyttämään meille parhaat puolensa monipuolisena rantalomakohteena.

Vietimme Pärnussa pitkän viikonlopun sukukokousen merkeissä. Tätini ja hänen miehensä viettivät kumpikin 60 -vuotis syntymäpäiväjuhliaan sen lisäksi, että heillä 38. hääpäivä. He ovat toimineet vuosikausia lastensuojelun perhekotina. Reissussa mukana oli mahtava joukko sukulaisia, ystäviä, omia ja sijoituslapsia. Omille lapsillemme matka oli hieno tilaisuus tutustua pikkuserkkuihin.
Yövyimme koko porukka Tervise Paradiisissa. Tästä on sekä hyvää, että ei niin hyvää sanottavaa. Vesipuisto on kouluikäisten lasten kanssa hyvä. Meidän lapsemme rakastivat sitä. Vesipuistossa on perinteisiä vesiliukumäkiä, mutta voiton vie virta. Virta tai koski, miten sen haluaa sanoa, on aikuisellekin mahtava kokemus, vähän hurja, mutta tosi hauska. Meillä oli perhehuone, eli kaksi normikokoista huonetta jotka oli yhdistetty väliovella. Huone oli riittävän kokoinen jopa tälläiselle kuusi henkiselle perheelle, siitä siis plussaa.
Miinuksia tulee hotellin tarjoamasta ruuasta. Mielipiteeni siitä on painokelvotonta. Ei sillä, että olisimme muutenkaan syöneet kaikkia ruokia hotellilla, mutta kerran halusimme syödä lounaan ja sen lisäksi meillä oli koko porukan yhteinen illallinen hotellin buffassa. Lounas aikaan hotellin ala carte ja buffet paikka kumpikin oli suljettu ja ainoa mistä sai ruokaa oli alakerrasta löytyvä “mättölä”.  Enkä tässä nyt yritä nostaa itseäni ylöspäin sen kummemmin, meille olisi kelvannut vaikka mäkkärin burgerit, mutta tarjotanta oli luokatonta. Illallisella buffetin vaihtoehdot olivat vetelä “paistettu” kala ja sikafile. Ylikypsää parsa- ja kukkakaalia sekä makaroonia, riisiä ja paistettuja perunoita. Parasta oli porkkaraaste, sitä kun on hankala pilata. Ruoka oli pettymys siitäkin syystä, että hotelli mainostaa itseään terveellisyydellä, hoidot olivat kuulemma hinta-laatu suhteeltaan erinomaisia. Voisi olettaa, että esimerkiksi salaatti vaihtoehtoja olisi runsaasti.

 

Pärnu on todella viehättävä pikku kaupunki. Etenkin jos rakastaa rappioromantiikkaa niin kuin allekirjoittanut. Koko kaupunki on täynnä toinen toistaan sympaattisempia taloja, viihtyisän näköisiä pihapiirejä ja rönsyileviä puutarhoja. Kuin vanhoissa satukirjoissa ikään. Kaupunki on vehreä ja puistoissa on mukava kävellä etenkin viileimpään aikaan. Yhdestä puiston nurkasta löysimme hauskat shakkipöydät.

Bongasimme useammasta seinästä hauskaa katutaidetta. Kaiken kaikkiaan kaupunki on täynnä nähtävää. Mitään varsinaisia nähtävyyksiä emme kuitenkaan tällä reissulla käyneet katsomassa. Ellei erinomaisen hyvää ravintolaa Villa Ammendea lasketa sellaiseksi. Ammendea on pakko kehua. Miljöö on kerrassaan upea. Meille oli varattu oma huone, voisi ehkä sanoa salonki, joka oli sisustettu niin, että pystyi aivan hyvin kuvittelemaan millaista elämän meno oli 1900 -luvun alussa kun jugend tyylinen kartano valmistui. Ruoka oli erinomaista, joskin suomen hintatasoa. Hyvän ruuan ystävän kannattaa kuitenkin käydä täällä maistamassa paikallisista raaka-aineista valmistettuja herkkuja.
Tällä kertaa reissumme pääpaino oli ajan viettäminen sukulaisten kanssa. Meillä oli ohjelmassa mm. rantalentopalloa ja keilausta. Lasten kanssa kävimme myös testaamassa rannassa tarjolla olevia aktiviteetteja kuten polkuautoa ja pomppulinnaa. Tai jos tarkkoja ollaan, niin itse en niitä testannut vaan annoin kohderyhmän hoitaa homman.

 

Pärnu on todellinen helmi sopivan välimatkan päässä. Se on suhteellisen edullinen paikka etenkin kun matkakustannukset ovat järkevät. Ranta vetelee vertoja perinteisille etelän kohteille. Mikään kulinaristin valinta Pärnu ei ole, mutta pienellä etukäteis valmistautumisella kaupunkin helmet herkutteluun on löydettävissä.

Rukiinen mustikkapiirakka

Mulla on jossain jemmassa ehkä kaikkien aikojen paras Rukiinen mustikkapiirakka ohje. Olen saanut sen aikana ennen internettiä, mutta tietenkin en ohjetta löytänyt siihen hätään kun mustikkapiirakkaa piti leipoa. Siihen tuli pelkkiä ruisjauhoja ja täyte oli pelkkää mustikkaa. Ei siis ranskankermaa kuten tässä. Ehkä löydän reseptin vielä ja saan sen täälläkin jaettua. Tai sitten se jää legendana elämään muistoissani sinä ainoana oikeana herkkupiirakkana. Mutta tässäkin oli aineksia ihan sukuperintöpiirakkaohjeeksi. Ainakin pienellä kehitystyöllä, nyt se on aika perinteinen, mutta sitäkin maistuvampi mustikkapiirakka.
Rukiinen mustikkapiirakka

 

Rukiinen mustikkapiirakka

Pohja:
200 g voita
5 rkl sokeria
1 kananmuna
1 tl leivinjauhetta
1 dl ruisjauhoja
1,5 dl vehnäjauhoja

Täyte:
1 l mustikoita
2 rkl perunajauhoja
1 prk ranskankermaa
1 kananmuna
1/2 dl sokeria
ripaus vanilijajauhetta

Vatkaa huoneen lämpöinen voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää muna vatkaten. Sekoita keskenään vehnä- ja ruisjauhot sekä leivinjauhe. Lisää jauhoseos rasva-sokerivaahtoon. Sekoita juuri ja juuri tasaiseksi. Levitä taikina voidellun piirakkavuoan (halkaisija 26 cm) pohjalle ja reunoille.

Sekoita mustikoiden joukkoon perunajauhot. Kaada seos vuokaan. Sekoita ranskankerma, muna, sokeri ja vanilija. Levitä seos mustikoiden päälle.

Paista 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 25 minuuttia.

 

Rukiinen mustikkapiirakka

 

Game of thrones palapeli on vihdoinkin valmis!

Arvatkaa mikä on mun suosikki sarjani? No Game of thrones tietenkin. Sarja on tullut Yleltä, mutta itse olen katsonut sen HBO:lta. Nyt sarja on katkolla kun kuudetta tuotantokautta kuvataan. Sarjaa kuvataan fantasiadraamaksi, mikä pitää paikkansa. Toisaalta vaikka Game of thronesissa on lohikäärmeitä ja muita fantasia elementtejä, on pääpaino kuitenkin siinä draamassa. Jota siis on. En ainakaan tiedä mitään muuta sarjaa jossa päähenkilö saattaa ihan yllättäin heittää veivinsä. Tai siis useampikin päähenkilö. Kuutos kaudelta odotamme mitä käy John Snowlle, joka sivu mennen sanoen oli oma suosikki hahmoni Tyrionin lisäksi. 
Ihan varauksetta en voi sarjaa kaikille suositella, sillä se sisältää huomattavan paljon K-18 kamaa, seksiä ja väkivaltaa. Toisaalta se on hienosti rakennettu, mukaansa tempaava ja yllätyksellinen seikkailu. Päätä itse oletko valmis Westerosin valtaistuin peliin.
Viime jouluna sain todellisen yllätyslahjan. Game of thrones 3D palapelin! Palapelissä on kolme kerrosta ja yli 1400 palaa. Alimman kerroksen 1000 palaa oli haastava. Värimaailma on käytännössä harmaan ruskea ja ympäröivä vesi on mustaa. Täytyy myöntää, että paloja sai hetken pyöritellä ennen kuin ne löysivät paikkansa. Toinen kerros olikin sitten paljon helpompi ja syntyi nopeasti. Ainut vaan, että ekan ja tokan kerroksen syntymisen välissä meni puoli vuotta kun projekti hautautui keittiön kaapin päälle.

Ihan päälimmäinen kerros käsittää kaikki merkittävät rakennukset ja tapahtumapaikat. Nämä oli mielestäni aika ankean näköisiä muovikappaleita, joten kaivoin esille läpikuultavat akryyliinkit, joiden avulla sain muovipalasiin vähän eloa ja ilmeikkyyttä. Eli käytännöllisesti katsoen maalasin joka ikisen muovikappaleen uudestaan. Ja se kannatti.

Akryyli inkkejä on sekä perusvärisinä, että metallinhohtoisina. Tähän projektiin käytin pääasiassa metallinhohtoisia, mutta osaan sekoitin perusvärejä mukaan, niin että sain esimerkiksi hopeanhohtoista sinistä väriä. Metallinhohtoiset akryyli inkit olen saanut Netmanner liikkeestä.

Aloin tietenkin heti haaveilemaan vielä hienommasta pienoismallikartasta. Sellaisesta minkä eteen olisi oikeasti nähty vaivaa. Jossa olisi vuoristot ja kaikki muut maan muodot kunnolla näkyvissä. Ehkä se on ensi vuoden projekti!
Oletteko te innostuneet palapeleistä? Tai Game of thronesista?


Paljon muutakin kuin mehua.

Kuten jotkut teistä ehkä muistavatkin, niin teen töitä kehitysvammaisten parissa. Meillä on perhekoti, joka tarkoittaa sitä, että jaamme kotimme kehitysvammaisten henkilöiden kanssa. Jos sinua kiinnostaa enemmän perhekoti työ, niin katsomassa nettisivujamme osoitteessa perhekotivipunen.fi.
Tänään meillä tehtiin viinimarjamehua. Vaikka askare sinällään on aika perustouhua, niin minusta se tuo hyvin esille sen, mihin täällä Vipusessa pyrimme. Asukkaat ovat koko kesän hoitaneet puutarhaa. On leikattu ruohoa, kitketty kukkapenkkejä ja kasteltu kasvimaata. On seurattu marjojen kypsymistä ja lopulta poimittu marjat talteen. Kun mehustamiseen sitten päästään kuuluu siihenkin monta työvaihetta. On pullojen pesua, sokerin kaatamista, pullottamista ja jääkaappiin tilan tekemistä. Ja kun lopulta päästään maistamaan mehua, voidaan toden teolla sanoa, että tämä mehu on yhdessä tehty. Jokainen on jossakin vaiheessa ollut mukana, oman kokoisellaan panoksella. 
Eikä yhtään hullumpaa ole sekään, että talven mittaan saadaan juoda itse tehtyä mehua ja muistella kesää. On aika eri asia syödä ja juoda sellaisia asioita, joiden alkuperän tuntee ja tietää aivan varmasti mitä syöty ruoka sisältää. 
Kaikessa yksinkertaisuudessaan mehun tekeminen on monessa suhteessa tärkeää. Se antaa meille mielekästä työtä jonka tuloksista saamme konkreettisesti nauttia pitkän aikaa. Ja ennen kaikkea, jokainen voi mehua juodessaan ajatella, että minä tein tämän.
Mitenkäs teidän mehut etenee? Millaisia mehuja olette tehneet?