Meillä on meneillään keittiöremontti. Kodinhoitohuoneen tilalle rakennetaan keittiö, keittiön tilalle makuuhuone ja pyykinpesu hajautetaan kylpyhuoneisiin. Voin kertoa, että kun kodinhoitohuone on purettu, mutta tavaroiden uusia säilytyspaikkoja ei käytännössä ole yhtään, niin onhan se aika katastrofaalinen tilanne.

Meidän onni on, se, että vanha keittiö pysyy käytössä lähes viime metreille saakka, sillä sitä ei tarvitse purkaa uuden tieltä. Ainoastaan Festivo -kylmiö siirtyy uuteen keittiöön.

Tällä hetkellä mennään siinä, että kaapit on purettu ja odotellaan putkimiestä, sen jälkeen sähkömiestä, sitten uusia kaappeja. On tilattu uusi astianpesukone ja tiedusteltu muuttopalvelua auttamaan festivon siirrossa. Ollaan siinä pisteessä, että palapeli tuntuu niin mahdottomalta, että on vain pakko uskoa, että palaset loksahtavat paikoilleen.

Olkoon onni myötä. Toisaalta jotta remontin keskellä eläminen millään muotoa on mahdollista, pitää siivota jatkuvasti. Ja on löydettävä uusia sijoituspaikkoja tavaroille, joita ei tiennyt omistavansa. Kuten vaikka erinnäisiä kudontaan liittyviä työkaluja, vanhoja kaasunaamioita tai vaikkapa jo eteenpäin siirtyneen lastenturvaistuimen pehmusteet.

Tässä kohtaa on hyvä paikka tehdä myös inventaaria. Tarvitsenko näitä tavaroita niin paljon, että haluan etsiä niille uuden säilytyspaikan. Vastaus on monta kertaa, että en tarvitse. Niinpä eteenpäin on siirtynyt kassikaupalla rojua. Osa ihan arvotonta roskaa, osa kierrätykseen kelpaavaa. Ja oikeastaan tavarasta eroon hankkiutuminen tuntuu kevyeltä.

Mutta vielä on kesää jäljellä.

Onko sinulla kokemusta keittiöremontista?

PS. Kiinnostaisiko ketään hankkia keittiönkaapit itselleen 100 eurolla? Kaapit on valmiiksi purettu ja odottavat hakiaansa Kirkkonummella. Suht hyvässä kunnossa. Kaapinovien väri vaalea beige.