Herkullinen raparperipiirakka

Kenelleppä ei maistuisi herkullinen raparperipiirakka? Haluan jakaa teille parhaimman raparperipiirakan ohjeen minkä olen tavannut. Jopa mieheni söi tätä useamman palan, vaikka ei niin raparperista välitä. Valitettavasti kuvat eivät anna oikeutta maulle, mutta hyvää on, sen lupaan!
Herkullinen raparperipiirakka

 

Herkullinen raparperipiirakka

Pohja
100g voita
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 iso kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
Täyte
2 prk maitorahkaa
2 dl kermaa
2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
½ sitruunan raastettu kuori ja
½ sitruunan mehu
Päälle
pilkottuja raparpereja maun mukaan (n 2-3 vartta)
fariinisokeria
Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
Vaahdota ensin pehmeä voi ja sokeri keskenään. Lisää joukkoon huolellisesti vatkaten kananmuna ja viimeiseksi jauhot. Sekoita taikina tasaiseksi käsin ja painele se voideltuun irtopohjavuokaan niin, että taikina saa nousta reunoillekin noin 3 cm korkeudelle.
Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada täyte vuokaan. Laita päälle raparperinpalat ja sirottele vielä fariinisokeria. Paista kypsäksi alatasolla noin tunnin ajan.
 
Olen löytänyt ohjeen Pulla-Akan blogista!

 

Herkullinen raparperipiirakka

Luonnollisesti tein kaiken muun kaksikertaisena, paitsi rahkan määrän. Eri hyvää oli niinkin. Teen toistekkin.

Herkullinen raparperipiirakka

Onko sinulla jemmassa hyvää reseptiä raparperipiirakkaan? 

Mukavaa päivää sinulle!

Maailman paras Raparperisiirappi!

Maailman paras Raparperisiirappi

Sain ystävältäni Lauralta herkullisen kuuloisen raparperisiirapin ohjeen, jota halusin kokeilla HETI. Mielestäni sosiaalisen median parhaita puolia on juurikin tämä.  Kokemusten, hyväksi havaittujen ideoiden ja ajatusten nopea vaihtaminen. Vaikka facebookki ja blogit eivät sosiaalista kanssakäymistä kokonaan korvaakkaan, niin niiden kautta viestintä on monipuolistunut. Voin kysyä hyviä reseptejä iän ikuisten tilalle ja muutamassa tunnissa pääni pyörii inspiraatiosta. Harva kai ennen vanhaan soitteli useampaa kaveria läpi poimittuaan pihalta raparperi sadon. Pieni eläköön huuto sosiaaliselle medialle!

Tässä ohje helppoon, mutta sitäkin herkullisempaan raparperisiirappiin.

Maailman paras Raparperisiirappi

4 kpl Raparperin varsia
4 dl Ruokokide sokeria
2 cm turetta inkivääriä raastettuna

Pilko raparperit kattilaan ja lisää  noin 3 dl vettä, 4dl ruokokidesokeria sekä 2cm tuoretta inkivääriä raastettuna. Keitä 10min, siivilöi, jääjdytä ja nauti.



Laura kertoi, että siirappinsa oli kauniin vaaleanpunaista, omani taas on maanläheisempää sävyä. Yhtä kaikki maku on herkullinen. Toimii missä vaan. Laimennettuna mehuna, kastikkeena jäätelön kanssa, jogurtin joukossa, you name it!

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan. 

Mukavaa päivää sinulle!

Raparperi -mansikkajuustokakku

Olen todella suuri juustokakkufani. Pidän makean ja kirpeän yhdistelmästä joka usein toistuu valitsemissani resepteissä. Juhannuksena voi herkutella vaikka tällä helpolla ja herkullisella Raparperi -Mansikkajuustokakulla. Kakkua ei tarvitse paistaa, joten sen tekeminen onnistuu vaikka mökillä. Juustokakku kannattaa tehdä edellisenäpäivänä, jolloin se saa rauhassa hyytyä. Jos kakkuni menevät pieleen, johtuu se useimmiten juuri siitä, että minulla on liian kiire irroittaa kakku vuuasta.
Tykkään juustokakuista niiden helppouden takia. Makuja on helppoa muunnella kun perusteet on hallussa. Sekoitan kermavaahdon sekaan aivan viimeiseksi, silloin koostumuksesta tulee mielestäni kuohkeampi. Olen kuitenkin kokkina hyvin suurpiirteinen, enkä ota vastuuta resepteistäni! Kokeilu omalla vastuulla.

Raparperi -mansikkajuustokakku ohje

Raparperi -mansikkajuustokakku

Pohja:
1 paketti kaurakeksejä
75g voita
Täyte:
200g rahkaa
200g vanilija tuorejuustoa
3 dl kermaa
1 dl sokeria
2 tl vanilija sokeria
6 liivatelehteä
200g pakaste mansikoita
7 raparperin vartta
0,5 dl raparperimehua
Aloita tekemällä pohja. Murskaa keksit ja yhdistä ne sulatettuun voihin. Painele seos leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan ja laita jääkaappiin odottamaan.
Kuori ja pilko raparperi, laita kattilaan sokerin ja pakaste mansikoiden kanssa. Sekoita alussa, ettei seos ota pohjaan kiinni. Keittele hetki miedolla lämmöllä, että maku tiivistyy ja raparperit pehmenevät. Jäähdytä.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Sekoita keskenään rahka ja tuorejuusto, lisää joukkoon jäähtyneet masikat ja raparperit.
Vatkaa kermavaahdosta pehmeä vaahto.
Kuumenna raparperimehu, purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja sekoita kuuman mehun joukkoon liivate. Älä keitä liivatetta. Jäähdytä seosta hetki.
Sekoita liivate rahka tuorejuusto mansikka raparperi seokseen. Sekoita kermavaahto varovasti seoksen sekaan. Kaada kaikki pohjan päälle ja anna hyytyä kylmässä rauhassa useampi tunti tai yön yli.
Koristele tuoreilla mansikoilla ja nauti raparperimehun kanssa! Mansikoiden kanssa enempi on parempi, eikö?

 

Raparperi -mansikkajuustokakku ohje
Raparperi -mansikkajuustokakku ohje

 

Me napattiin kakku mukaan ja paineltiin pihan yli mummolaan kahville! Herkullinen kakku katosi nopeasti parempiin suihin. Nam!
Onko sinulla jotain erityisiä juhannus reseptejä?

Raparperimehun ohje

Raparperimehun ohje
Raparperimehun ohje
Meillä on kolme isoa raparperipuskaa pihalla. Yhteensä ne tuottavat raparperia yli omien tarpeiden. Monesti osa sadosta jää käyttämättä, etenkin toisen sadon aikaan syksymmällä. Tänä vuonna olin ovela, palkkasin lapset keräämään, kuorimaan ja pilkkomaan raparperit. Ajattelin, että siinä olisi nelikolle muutamaksi päiväksi ajan vietettä. Mitä vielä. Euron kuvat silmissä lapset pilkkoivat litratolkulla raparperia, siinä määrin, että alkoi jatkojalostustus pisteessä (lue keittiössä) loppumaan tila kesken.

Raparperimehun ohje

Osa raparpereistä päätyi mehuksi. Mehua varten raparperia ei tarvitse kuoria, pesu riittää, joten mehun teko on aika helppoa ja mutkatonta. Väri on kaunis ja valmis juoma maistuu hyvälle. Aika monta hyvää syytä tehdä mehua itse, vai mitä?

Raparperimehun ohje

2 litraa raparperia
1 litra vettä
2 dl sokeria
tuoretta minttua
Laita kattilaan pilkottu ja pesty raparperi, sokeri, vesi ja minttu. Keitä noin puoli tuntia. Hämmennä aluksi ettei seos ota pohjaan kiinni. Siivilöi seos, jäähdytä ja nauti tuoreen mintunlehvän kera.

 

Raparperimehun ohje

Maistui eri hyvältä!

Miten on, maistuuko teille raparperimehu?