Voihan koulukuljetukset

Yksi maalla asumisen huonoista puolista on pitkät koulumatkat. Lapset eivät hilpaise kouluun kävellen, eivätkä pyörällä vaan heidät hakee taksi, joka vie lapset bussipysäkille. Loppumatka kuljetaan HSL:n bussilla. Oman mausteensa tähän tuo se, että yhdelle lapselle kunta on myöntänyt edestakaiset matkat taksilla erityisentuen tarpeen vuoksi.

Käytännössä tämä siis tarkoittaa sitä, että kun lapset pääsevät yhdeltä koulusta istuu taksikuljetuksen saanut lapsi taksiin ja ajaa bussipysäkille odottamaan, että muut lapset tulevat bussilla perästä. Kun bussi lähtee koululta yhden päivinä 13.40, joutuu taksi odottamaan sillä matkustavien lasten kanssa yli puoli tuntia bussi pysäkillä, jotta bussilla kulkevat lapset saadaan samaan taksiin.

Perheemme on elänyt koulukuljetus arkea nyt seitsemän syksyä. Ensimmäiset viikot ovat aina sekasortoa kun sekä opettajat, taksikuskit ja vanhemmat yrittävät selvitellä missä kyydissä lapset ovat. Hauskinta on se, että yleensä kaikki osapuolet kysyvät meiltä vanhemmilta koulukuljetuksen yksityiskohdista. Yksityiskohdat, aikataulut ja oikeasti toteutuvat kuljetusmuodot paljastuvat meille vanhemmille yleensä kahden ensimmäisen viikon aikana. Kokemus on opettanut, että sen jälkeen rytmi on löytynyt ja arki tasoittuu.

Tänä vuonna koulukuljetus rumbaa sotkee entisestään HSL:n reitti uudistus. Uudistuksen takana on ollut halu selkeyttää linjastoja ja tehdä niitä ymmärrettäväksi myös ulkopaikkakuntalaisille. Kun Kirkkonummen kunta on palvelua tilannut, ei kuitenkaan ole riittävästi huomioitu kahden suurimman käyttäjäryhmän tarpeita, työmatkaliikenteen ja koulukuljetusten.

Aikaisemmin bussit pyörähtivät koulujen pihoissa, jonne on rakennettu siihen soveltuvat bussipysäkit ja aidat, joiden takana pientenkin koululaisten on turvallista odottaa bussia. HSL:n linjauksen mukaan  bussit eivät enää tee tätä ylimääräistä lenkkiä. Masalan koulun kohdalla muutos tarkoittaa sitä, että kun ennen bussi lähti koulun pihasta kello 13.05, lähtee se nykyisin isomman tien varresta noin klo 13.40. Tämä tarkoittaa sitä, että lapset parveilevat autotien tuntumassa bussia odottaen määrättömiä aikoja. Jo nyt koulusta on tullut huolestuneita sähköposteja vaaratilanteista.

HSL:n mukaan linja on yhdenmukainen Helsingin ja Espoon liikenteen kanssa. Ymmärrän tilanteen silloin kun vuoroja kulkee vaikkapa puolentunnin välein ja vaihtoyhteyksiä on useampia. Kirkkonummella vaihdosta myöhästyminen tarkoittaa jopa 1,5 tunnin odottamista. Eikä ole harvinaista, että lyhyenkin koulumatkan kulkemiseen vaihtoinen ja odotteluineen menee yli tunti suuntaansa. Aikataulujen mukaan vaihdot ovat mahdollisia, mutta todellisuudessa asia ei aina ole yhtä yksinkertaista. Pieni viivästyminen jossain kertautuu helposti matkan aikana ja vaihtoyhteys on menetetty. Kokemuksesta voin sanoa, että jos bussit eivät pysy aikatauluissa nyt syksyllä, niin luminen talvi täällä haja-asutusalueella ei ainakaan paranna tilannetta.

Lain mukaan alle 13 vuotiaan koulumatka ei saa kestää yli 2,5 tuntia. Meidän lastemme koulumatka alkaa aamuisin klo 7.42 ja kolmen päivinä lapset ovat kotona klo 16.15. Vaikka yleensä en ole mikään pilkun tarkka, tuntuu 2,5 tunnin matka kohtuuttoman pitkältä. Erityisesti tilanteessa, jossa kunta on aikaisemmin vaikuttanut yhteityökyvyttömältä ja vedonnut nimenomaan koulukuljetuslakiin.

En tiedä kenen vika toimimaton reittiuudistus on. Enkä suoraan sanottuna välitä. Minua ei henkilökohtaisesti kosketa se, että Kirkkonummelta ei enää pääse bussilla järkevässä ajassa Helsinkiin. Voin aina ottaa auton.

Lapseni eivät voi valita. Heidän on pakko kulkea epäloogisilla ja aikaa vievillä bussiyhteyksillä. Samaan aikaan kun samaa reittiä ajaa tyhjä taksi joka odottaa heitä siellä bussipysäkillä.

Miten teillä hoidetaan koulumatkat?

Terkuin, Minna

PS. Asiasta on uutisoitu esimerkiksi Ylen, Länsiväylän nettisivuilla, alueuutisissa ja ruotsiksi esimerkiksi ylellä.

Mikä perhekoti työssä on tärkeää?

Teimme Vipusessa työyhteisö projektin osana Voimauttavan valokuvan opintojani. Projektiin osallistuivat kaikki Vipusessa päätoimisesti työskentelevät, mutta tarkoitus on vielä laajentaa projektia asukkaisiin. Jokainen sai tehtäväksi ottaa kuvia siitä minkä omassa työssään kokee tärkeäksi. Käytimme työskentelyssä sekä uusia vartavasten otettuja kuvia, että vanhoja kuvia albumeiden kätköistä.

Kuvia tuli paljon ja aluksi niiden lajittelu minkään kokoavien teemojen alle tuntui vaikealta. Kun kuvia tutki tarkemmin ja ymmärsi laajemmin tarkoituksen niiden takana, löytyi sieltä itseasiassa myös selkeitä teemoja. Esille nousivat yhteisöllisyys, luonnonläheisyys, elämyksellisyys ja uudet kokemukset, hyvä arki ja perhekeskeisyys.

Me kaikki nautimme luonnosta ympärillämme ja sen tuomasta rauhasta ja niistä mahdollisuuksista joita se työhömme tuo. Elämää Perhekoti Vipusessa eletään paljon luonnon rytmin mukaan ja se on vahvasti läsnä jokapäiväisessä elämässemme. Kesällä tehdään ulkotöitä aina istututtamisesta kasteluun ja sadonkorjuuseen. Meillä hoidetaan puutarhaa, grillataan ja haravoidaan. Syksyllä käydään sienessä ja valmistetaan mehua, hilloa ja säilykkeitä. Talvella tehdään lumitöitä ja nautitaan kesän sadosta ruokapöydässä.

Tärkeää oli myös se, että saamme tehdä työtä perheemme kanssa. Vaikka työn ja perheen sovittaminen perhekotityössä on välillä haastavaa, tuo se myös erilailla aikaa ja mahdollisuuksia olla yhdessä. Perhekeskeisyyden voi myös ajatella niin, että Vipunen on kuin laajennettu perhe. Toisten kanssa on tultava toimeen hyvinä ja huonoina päivinä.

Esille nousi myös työn tarjoamat mahdollisuudet tarjota kaikille perhekodin jäsenille uusia elämyksiä ja kokemuksia. Olivatpa ne sitten matkoja, vierailuita tai jotakin kotona tapahtuvaa. On ollut hienoa päästä toteuttamaan unelmia, olla kokemassa jotakin ensimmäistä kertaa tai avustaa toista ylittämään itsensä. Perhekodissa on mahdollista elää oman näköistään elämää.

Hyvä arki nousi yhdeksi yhteiseksi tekijäksi. Perhekodissa ei tarvitse kiirehtiä töihin eikä töistä kotiin. Päivärytmi mahdollistaa ruuanlaiton, siivouksen ja pyykkihuollon hoitamisen niin, että aikaa jää muuhunkin. Ennen kaikkea hyvä arki tarkoittaa ihmisiä jotka viihtyvät kotonaan ja elävät onnellista elämää.

Yhteisöllisyys on perhekodissa luontaisesti voimakasta. Yhteisöllisyys tarkoittaa myös aktiivista yhteistyötä muiden toimijoiden, yhteisöjen ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Vipusessa pidetään tärkeänä sekä sosiaalisia, että ammatillisia kontakteja muiden toimijoiden kanssa.

Tehtävä oli tosi mielenkiintoinen ja teki näkyväksi itselle ja muille niitä syitä miksi tekee juuri tätä työtä eikä muuta. Meillä oli kaikilla erilaisia syitä, mutta myös paljon yhteistä. Tuntui että se kaikessa yksinkertaisuudessaan toi uudenlaista potkua arkeen!

Oletteko te tehneet vastaavia työyhteisöprojekteja omilla työpaikoillanne?

TOP 5 Saaremaan helmet

Me käytiin kesällä lasten kanssa Virossa Saaremaalla. Reissu oli meille ensimmäinen, muttei varmasti viimeinen. Paikka oli kerrassaan upea! Kirjoittelin reissusta yhden postauksen jo aijemmin. Voit lukea sen täältä.
Sääre
Majakka ja museot
Sääre on Saaremaan eteläisin kärki. Ajomatkaa Kuresaaresta kertyy jonkin verran, mutta reissun on vaivan arvoinen. Aivan kärjessä sijaitsee majakka. Se on suljettu yleisöltä, mutta alue on upea ja vanha majakka on näyttävän näköinen ilmestys. Majakan vieressä on ravintola, jossa oli ihan perushyvä ruoka. Majakan tuntumassa on myös muutama hauska pieni museo. Toinen museoista on sotamuseo, jonne on kerätty alueelta löytyneitä sota-ajan tavaroita, asuja ja aseita. Samassa sijaitsee myös pienenpieni luonnontieteellinen museo.
Samalla lipulla pääsee kumpaankin museoon ja kaupan päälle saa ystävällisen omastijan kertomaan museosta Viroksi. Hyvällä tahdolla ja arvuuttelemalla löytyi yhteinen kieli.

Kaali, Kraateri
Kraateri on käytännöllisesti katsoen kuopassa oleva lampi ja ah, samalla niin kiehtova. Ilma sattui meillä olemaan upea ja paikka oli kaunis. Kauaa kraaterin kiertämiseen ei tarvitse varata aikaa, mutta se sopii mukavaksi pysähdyspaikaksi saaren läpi ajettaessa.

Kaalin meteoriitin putoamisen arvioitu aika on 7500-7600 vuotta sitten. Kraaterin putoaminen jo asutetulle Saarenmaalle aiheutti suuria tuhoja, joita on verrattu pienen atomipommin säjähdykseen. Meteoriitti hajosi kappaleiksi 5-10 km korkeudessa ja satoi maanpinnalle paloina, joista suurimmat aiheuttivat yhden halkaisijaltaan 110 m leveän 22 m syvän kraaterin sekä 8 pienempää kraateria. Hyvä tietää: Maailman suurkraaterien joukossa Kaalin kraateri on kahdeksannella sijalla. Kaalin meteoriittikraaterikenttä Saarenmaalla on Viron harvinaisin luontonähtävyys ja samalla koko Euraasian vaikuttavin kraaterikenttä. Lähde: Visit Estonia

Angla
Tuulimyllyt ja museo

Saaremaan kuuluisimmat tuulimyllyt sijaitsevat Anglassa. Täällä on useita erityyppisiä myllyjä, joista osa on avoinna myös vierailijoille. Myllyjen lisäksi ulkona on kokoelma vanhoja traktoreita ja mahdollisuus seurata lampaiden ja vuohien elämää.

Sisällä oli mukava kahvio ja kokoelma vanhoja koneita. Lapset taisivat olla enemmän kiinnostuneita vanhoista traktoreista ja kammettavista koneista kuin varsinaisesti tuulimyllyistä. Kivaa silti.

Kuresaaren linna

Kuresaaren linnassa toimii Saaremaan museo, joka esittelee sekä alueen luontoa, että historiaa. Linna miljöö on upea ja museon pääsymaksu kannattaa maksaa jo siitä ilosta, että pääsee tallustelemaan piispan linnan upeita holvikäytäviä! Lapsille leämys oli myös kiipeillä linnan vallihaudoilla.

Museo itse on mielenkiintoinen matka Viron mielenkiintoiseen historiaan. Etenkin isommat lapset kiinnostuivat esillä olevista aiheista ja saimme mielenkiintoisia keskusteluita demokratiasta, kommunismista ja itsenäisyydestä.

Panga
Jyrkänteet

Jyrkänteet ovat upea paikka ja todellakin ajomatkan arvoinen retkikohde. Jyrkänteet nousevat merestä pystysuorina, eikä reunoilla tietenkään ole minkäänlaisia kaiteita. Näköala on siis vertaansa vailla, mutta siihen kun yhdistää neljä alle 12 vuotiasta lasta niin äiti on luonnonrauhasta huolimatta hermoromahduksen partaalla.

Jyrkänteillä oli myös perinteinen Virolainen keinu. Siitä pisteet. Kuin Linnanmäellä, mutta hurjenpaa.

Oletteko te käyneet Virossa? Onko antaa vinkkejä seuraavia matkoja ajatellen?

Uuden sadon porkkanat, helposti uunissa!

Uuden sadon porkkanat, helposti uunissa!

Tämän superhelpon, mutta sitäkin herkullisemman ohjeen löysin aikanaan Jokihaka kokkaa -blogista.  Hänen bloginsa on täynnä sekä herkullisia ohjeita että upeita ruokakuvia. Vaikka blogi ei enää ole aktiivinen, voi sieltä käydä hakemassa inspiraatiotasekä kuvaukseen että kokkaamiseen!

Ohje uunissa valmistuviin porkkanoihin

Pese porkkanat, valele ne oliiviöljyllä, ripottele päälle suolaa ja pippuria ja halutessasi yrttejä. Paahda porkkanoita uunissa kunnes ne tuntuvat sopivan pehmeiltä. Näissä ei kauaa mene. Koska kyseessä olivat ensimmäiset uuden sadon porkkanat, en tällä kertaa lisännyt muita makuja. Herkullisia olivat ja etenkin lasten mieleen!

Seuraavaksi kokeilen näitä grillissä.

Uuden sadon porkkanat, helposti uunissa!

 

Itsetehty onnittelukortti

Itsetehty onnittelukortti
 
Tämä Itsetehty onnittelukortti syntyi jämäpaloista Paperilla lehteä varten.
Minulla jää monesti pieniä kartongin palasia yli isommista projekteista ja tapani on säästää kaikki sekalaiseen laatikkoon, jonne ne helposti myös unohtuvat. Välillä on kuitenkin mukavaa tutkia sillpulaatikkoa ja keksiä niille käyttöä.
Tämä hyvin yksinkertainen kortti on tehty valitsemalla toisiinsa sopivia punaisen sävyisiä kartonkeja. Kartongit olen kuvioinut kuviosaksilla leikkaamalla. Yksivärinen paperi nostaa kuvion hienosti esille ja kuvio onkin tässä kortissa pääosassa.
Papereiden värieroja olen tasoittanut hiomalla paperia kevyesti ennen suikaleiden paikoilleen liimaamista. Olen liimannut paperisuikaleet ensin kartongille, jonka leikkasin hieman korttipohjaa pienemmäksi. Näin reunojen tasoittaminen on helpompaa. Liimauksen kuivuttua lisäsin koristeet paikoilleen.
Koristeina olen käyttänyt vanhaa pitsiä, sekalaista kokoelmaa nappeja, kakkupaperia ja Dymo –koneella kirjoittamaani onnea tekstiä. Lisäksi käytin kortissa puupahvista koristetta, joka oli sotkeentunut eräässä toisessa projektissa ja oli sen tähden menossa roskikseen. Pienet roiskeet eivät kuitenkaan mielestäni häiritse tässä kortissa!
Itsetehty onnittelukortti

Askarteletko sinä kortteja tai jotakin muuta? 

Terveisin, Minna

Oslo Suscon

Olin heinäkuun lopussa viikon verran Oslossa. Osallistuimme mieheni kanssa Oslo SusCon tapahtumaan, minä kolmatta ja mieheni viidettä kertaa.
Oslo Suscon on tapahtuma, jonne kerääntyy ihmisiä ympäri maailmaa roikottamaan toisiaan ja oppimaan lisää siitä, miten roikottaminen tehdään turvallisesti. Suspension, niin kuin englanninkielinen termi kuuluu, tarkoittaa sitä, että ihminen lävistetään koukuilla yhdestä tai useammasta kohtaa ja hän nousee ilmaan näiden koukkujen varassa. Tapahtuman luonne on asiaan perehtymättömille erikoinen, joten jos olet herkkä, etkä koe tarvetta avartaa maailman kuvaasi tähän suuntaan, suosittelen, ettet jatka lukemista tämän pidemmälle.

Melko varmasti monelle herää kysymys siitä, miksi joku tekee tälläistä. Siihen on vaikea yksiselitteisesti vastata, mutta monelle kysymys on itsensä ylittämisestä. Suspension on oman mielensä voittamista. On mahdotonta puhua kenenkään muun puolesta, joten kerron tässä omasta kokemuksestani.
Ensimmäisen kerran törmäsin roikkumiseen Sideshow näytöksessä Helsingissä. Lavalle nousi oopperalaulaja, joka roikkui selässä olevissa koukuissa laulaen. Näky oli mieleenpainuva.  Mutta reaktioni oli samankaltainen kuin monella, joka asiaan ensimmäisen kerran törmää. Sairasta! Eikö se satu älyttömästi? Miten iho kestää? Kuka tekee tuollaista?

Ajan kuluessa olen saanut vastauksen useimpiin kysymyksiin. Oikein tehtynä iho kestää. Kipu on suhteellista ja se riippuu paljon sekä henkilöstä joka roikkuu, että paikasta josta roikkuu. Kuka tekee tuollaista on kysymys johon on vaikeampi vastata. Mikä yhdistää ihmisiä, jotka lähtevät kokeilemaan roikkumista? Luulen, että monet etsivät heille sopivaa tapaa ylittää itsensä. Roikkumisessa kiehtoo myös siihen liittyvä alakulttuurimaisuus ja yhteisöllisyys.

Roikkuessa on luettava ihmisiin, joiden kanssa tekee yhteistyötä.  Vaikka roikkuja itse on tilanteessa monesti täysin muiden armoilla, on hän kuitenkin aina se, joka sanelee tilanteen kulun. Kaikki tapahtuu roikkujan ehdoilla. Roikkumisessa ei ole kyse ulkoisesta kilvoittelusta tai vertailusta. On muille aivan saman tekevää kuinka nopeasti roikkuja pääsee ylös, tai kuinka kauan hän ilmassa on. Tärkeintä on voittaa itsensä.
Roikkumisen juuret ovat ikiaikaisissa rituaaleissa. Joillekkin roikkuminen on edelleen rituaalinomainen, hengellinen kokemus, toisille se on tie itsensä hyväksymiseen ja joillekkin vain hauskaa extreme urheilua. Syyt roikkua ja kokemukset siitä ovat aina yksilöllisiä.

Mietin pitkään leimaako roikkuminen ihmiset pervoiksi sekopäiksi, mutta yksi osallistuja kertoi mainion vertauksen maratoonarista joka juostessaan kakkaa kädelleen, jonka jälkeen ei tämäkään tunnu enää niin oudolta.

Turvallisuus on tämän tyyppisessä toiminnassa aina pääasiassa. Aseptisen työskentelyn merkitystä ei voi kyllin korostaa silloin kun ollaan tekemisissä lävistysten kanssa. Tapahtumassa on todella tarkka protokolla, jota sekä järjestäjät, että osallistujat sitoutuvat noudattamaan. Tapahtuma on päihteetön. Osa tapahtuman luonnetta on koulutus.

Suomessa roikkumista voi harrastaa Supersankari Suspension teamin kanssa. Lue lisää Facebookista. Suspension.org sivustolla on myös kattava tietopaketti aiheesta.

Että tälläistä tällä kertaa!

Terkuin, Minna